Jonkun verran olen saanut kyselyjä liittyen shoppailuun. Ehkä joku nytkin miettii joitakin kysymyksiä. Kuinka usein shoppailen? Kuinka saan rahani riittämään? Miksi edes shoppailen keskivertoa enemmän? Miten saan Topin viihtymään?
Tykkään kierrellä kaupoissa, kirppareilla ja kauppakeskuksissa. Kotona nyhjöttäminen on pidemmän päälle tylsää eikä sitä aina ulkonakaan jaksa vaunutella.
Kotona touhottaminen aiheuttaa kuhmuja otsaan.. |
On se väsyttävää katsoa samaa riehumista koko ajan ja siksi on kiva päästä muualle tuulettumaan. |
Toki jatkuva ostaminen on kallista puuhaa, mutta pitää osaa käyttää rahansa oikein. Pikkuhiljaa sitä kouluttautuu tähän touhuun ja kiperälläkin hetkellä osaa luopua MAAILMAN IHANIMMASTA vaatteesta, jos sille ei vaan ole käyttöä.
Kaikkien lompakko ei pursu seteleitä. Rahaa menee ruokaan, tarvikkeisiin ja muuhun elämiseen. Miten siis toteuttaa himoshoppaajan luonnetta kevyellä kukkarolla?
Liiku rauhassa äläkä hoppuile.
Tutki ja vertaile.
Etsi alenurkkaus. (Melkein joka kaupassa!)
Tee löytöjä!
Käy kirpputoreilla.
Osta nettikirppareilta.
Itse lähden shoppailemaan sillä periaatteella, että haluan katsella ympärilleni rauhassa. Joskus tulee sorruttua pikavilkaisuun "äh ei täällä mitään ole" ja vielä loppuun rekille palatessa huomaakin, että väleistä pilkottaa ties mitä kivaa! Älä siis hutiloi, vaan katso rauhassa. Tutki minkälaisia vaatteita ostat, ovatko ne tarpeen ja käytännöllisiä. Vertaile tuotteita toisiin ja mieti järkevästi, mikä olisi paras hankinta.
Suosi alennusmyyntejä. Niistä voit löytää uskomattoman halvalla vaatteita. Itse olen hyödyntänyt nämä alet 100% !! Lindexistä tuli ostettua 150€ arvoista tavaraa, josta maksoin 41€. Yksi lastenvaate voi maksaa 70% alennuksen jälkeen vain 2€. Ei kyllä päätä huimaa tuo summa!
Kirppareilla kannattaa käydä ehdottomasti! Ne ovat toki täpösen täynnä myös surkeaa tavaraa ja nukkaisia, likaisia sekä haisevia vaatekappaleita. Mutta eivät kaikki! Joukosta voi löytää todellisia aarteita, koska kaikki eivät ole peukalo keskellä kämmentä vaatteiden pesemisen suhteen. Kyllä vaatteen saa pysymään kunnossa, jos sitä käsittelee oikein. Kirppareissa plussana on vielä se suuri jännitys! Mitä ihanaa tänään löydänkään?
Pop 50cm UUSI Haalari 13€ (ovh 29,90€) kirppis |
KappAhl 86/92cm Yökkäri 1,50€ (Nukaton ja puhdas!) kirppis |
KappAhl Newbie 50cm Housut UUDET 4€ (ovh 17,95€) kirppis |
Nettikirpparit ovat hieman yksinkertaisempi juttu. Voit kotisohvalta käsin klikkailla "mulle, mulle, mulle". Miinuksena tässä touhussa on kalliit postikulut sekä se, ettet nää ennen ostoa livenä vaatteen kuntoa.
Nettikirpparilta löydettyjä. |
Jos haluaa ostaa vaatteita ja tavaraa, pitää säästää muualta. Ruoan voi ostaa taloudellisemmin ja tiettyjä turhia maksuja karsia. Kanavapaketit, hiusten leikkuu kampaamossa tai jokin muu "turhake" syö aika paljon rahaa. Se on kuulkaas valintoja valintoja ;)
Kun Topi siirtyy seuraavaan kokoon, myyn edelliset pois. Myytyjen vaatteiden tuotolla ostan sitten osan uusista vaatteista. Topin vaatteet ovat lähes aina nukattomia, puhtaita ja ehjiä. Niistä saa siis käytettynäkin hyvän hinnan.
Sitä en ymmärrä, että miksi ihmiset jupisevat, jos myyn 9,95€ arvoisen bodyn 7,50€ netissä. "Käytetty on käytetty, ei siitä voi noin paljoa pyytää!" Hinnan arviossa mielestäni vaikuttaa vaatteen kunto eikä se, että onko se käytetty. Jos vaate näyttää täysin uudelta, niin miksi et voisi siitä pyytää lähes täyttä hintaa? Ei sitä tarvitse ostaa, jos niin paljon ärsyttää!
Tänään myytyjä. |
Tänään otin urakakseni myydä loputkin 74cm vaatteet pois. Tilille pitäisi kertyä lähipäivinä noin 200 euroa ja sillä rahalla kyllä ostaa helposti uudet vaatteet.
Voi vaikuttaa, että shoppailen aina joka päivä. Ei pidä paikkaansa. Yleensä puuhaan kaikenlaista muutakin, mutta alejen aikaan ravaan tekemässä löytöjä. Mielummin etsin niitä vaatteita halvalla paljon, kun sitten normaalihintaan vain muutaman kappaleen. Ehkä nyt olen siis käynyt joka päivä kurkkimassa, olisiko alepöydälle tullut uusia tuotteita.
Shopping! |
Topi viihtyy mukana yleensä hyvin. Poika saa olla sylissä, istua rattaissa tai ryömiä vaatekaupan lattialla. Joku kauhisteli yhdessä tekstissä tätä asiaa, mutta vastustuskyky kasvaa ja tuskin se lattia lasta nielee. Saa ainakin välillä muunlaista tekemistä ja jaksaa taas hetken pidempään. Usein koitan myös ajoittaa, että Topi nukkuu tai juo maidon kaupassa taatakseni itselleni TÄYDELLISEN rauhan. Pojan sosiaalisuus auttaa myös usein, koska minun penkoessa vaatteita, Topi seurustelee vieraiden ihmisten kanssa. Harvoin tulee tilannetta, että poju kiljuisi, huutaisi ja itkisi kaupassa. Tottakai näitä joskus sattuu ja silloin käydään syömässä tai nukutaan päikkärit.
Välillä voi olla sylissä. |
Naureskella itselleen peilistä. |
Leikkiä ja pelleillä rattaissa. |
Vetäytyä piiloon rauhoittumaan. |
Nukkua. |
Katsella rauhassa, kun äiti etsii vaatteita. |
Istua rattaiden ulkopuolella. |
Tai riehua holtittomasti. |
Kotiin palaaminen on aina mukavaa pitkän päivän päätteeksi. Siellä voi heittää vaatteet pois, rymytä miten haluaa ja siellä odottaa ihana hauva.
Onko sinulla minkälaiset shoppailutottumukset?
Jäikö jotain kysyttävää aiheesta?
Pidempi "kippo" Tarjoustalo 2€ |
Tarjoustalo yhteensä 8€ |
Tarjoustalo Sukat 5€ ja Jumpsuit 86cm 15€ |
KappAhl 74/80 Yökkäri 12€ |
KappAhl Pipo 5,95€ |
KappAhl Peitto 10€ |
Lindex ja Seppälä vaatteita. |
Lindex ja KappAhl. 2-3€/kpl |
Kappahl 50cm Setti ~10€ ja Lindex 62cm Mekko 3€ (Talteen;) |
Kappahl 50cm 4-5€/kpl |
KappAhl Sukat 2€ |
KappAhl 50cm 4,5€ |
Lindex Paita 56cm 2€ ja Housut 68cm 2€ |
Stocka n. 5€/kpl |
Hihaton KappAhl 86cm 4€, Housut Lindex 86cm 8,95€, Hihaton Hai Lindex 86cm 2€ |
KappAhl 80cm 3,5€ |
KappAhl Lippis 2€ ja Pipo 2,5€ |
Reima VK-takki 80cm 35€ ja KappAhl Housut 86cm 15€ |
H&M M 4,95€/kpl |
H&M 34 10€ |
Nyt kaikille hyvää yötä! Pakko mennä nukkumaan, koska viime yönä nukuin kokonaiset KAKSI tuntia -.o
Uudet opit valvottaa. |
Mäki voisin vaikka joka päivä shoppailla, mut tääl meijän kaupungissa ei oo enää mitään kauppoja :( haha,mua naurattaa toi ku ihmiset nostaa haloon jos laitat lapsen kaupan lattialle "hyi, siel on kauheen likasta ku ihmiset kävelee siellä kengillä" joo niin kävelee ja varmasti on myös bakteereja,MUTTA eikö näitten ihmisten lapset oo ikinä ulkona, esim puistossa, siellä on varmasti paljon enemmän bakteereja keinuissa ja siellä hiekassa /nurmikolla :) mun mies on just sellanen ettei esim ravintolassa antanu meijän pojan konttaa, kysyin siltä miks se ei saa kontata ni vastaus oli just toi et on likasta ja sanoin sille sit et: nii Sylvester konttaa joka päivä ulkona, eiköhän täällä kumminki oo siistimpää ja sit se nauro omalle hölmöydelleen.. :D
VastaaPoistaHyvä, että koulutit miestäs ;)
PoistaTylsää, ettei siellä ole kauppoja :(
en kyllä ymmärrä jos ei ole raskaana/ saatikka sitä toista pientä tuhisevaa vauvaa niin miksi pitää hamstrata 50cm vaatteita.. en oo ikinä ymmärtäny enkä tule ymmärtämään, itsellähän on vielä säästössä esikoisen "vastasyntyneen" vaatteet mitkä käy molemmille...
VastaaPoistaTopilla ei ollut 50-56cm vaatteita kuin pari hassua.
PoistaJa siksi, että jos kohta tärppää niin eipä tarvitse hankkia sitten kalliimmalla :)
PLUS lievittää vauvakuumetta!
Niitä 50cm-alevaatteita on alennuksessa kyllä ympäri vuodenkin. :) Ja raskaus kestää yleensä sen 9kk, jonka aikana ehtii olla vielä monet kerrat. :) Itse ostin heti alkuraskaudessa monenlaista vaatetta, joista tosi moni jäi käyttämättä epäkäytännöllisyyden vuoksi. En yhtään tajunnut mitä kokoa jannu on missäkin välissä. Niinpä meillä on 68cm vanuhaalari, jota poika tuskin nyt tarvii, vaikka tällä hetkellä 68cm-koko käytössä onkin. Ystävän poika, 2kk, käyttää jo 62cm vaatteita, joten ihan hirveään etukäteishamstraukseen yritän olla syyllistymättä, mikäli vielä joskus toinen lapsi saadaan.
PoistaTotta, mutta ne on ne kuosit myös mitä haluan seuraavalle :) Ja jos maksaa 2€/kpl uusi vaate, en koe kamalasti häviäväni, että ostan etukäteen :)
PoistaJa itse ainakin ostan ainoastaan semmosia, joista tietää koska käytetään :)
Meillä tulee anyway menemään pitkään 50-56cm, koska seuraava lapsikin syntyy etuajassa!
en tajua mitä se kenellekkään kuuluu paljonko shoppailet ja miten vaatteesi hinnoittelet :-D huvittavaa et joillekkin pitää kädestä pitäen selittää kuinka löytää aletuotteet haha!! toi 41e joka oli 150e arvonen oli kyl löytö!!!
VastaaPoistaNojoo mut se nyt vaan oli vinkki ;)
PoistaMut on niitäkin, jotka ei vaan löydä..
Ymmärrän pointin, mutta sitä en, jos ostat jo valmiiksi toiselle pikkuiselle (jota ei ole vielä tulossa?) uusia vaatteita, miksi et säästä hälle Topin pieniä vaatteita? Eikö se ole loppupeleissä ensinnäki ekologisempaa, toisaalta myös säästää rahaa? Näin ainakin ite asian näen ja teen.
VastaaPoistaMyytkö vaatteet muuten esim lindexin, hm:n jne nettikirppiksillä? Kun näillä meän perän paikallisilla kirppiksillä ei saa myytyä oikein lastenvaatteita.. Tosin tyttären vaatteet oon melkein kaikki saanu, niin mielellään niitä sitte lahjotan kavereille :). Ja kun pääasiassa ostan muutenki kirpputorilta lastenvaatteet (esim en kovin helposti maksais yli 5€ jostain yökkäristä tms), niin eipä niistä kovin paljoa voikaan tahtoa.
Koska Topilla ei oikeestaan ollut 50-56cm vaatteita. En ollut tajunnut hankkia.
PoistaJA TÄÄ on sit vaan mun mielipide, mutta en oo ikinä tykännyt ajatuksesta, että toinen kulkee ekan vaatteesta. Mun mielestä vaatteet on henkilökohtainen juttu.
On toki ekologisempaa ostaa kirpalta ja useammin ostan sieltä kyllä! Ja joo myyn noilla kirppareilla juuri. Jos ostan itsekin yökkärin max 4,5e ja Topi käyttää sitä pari kuukautta niin yleensä se pysyy meillä samassa kunnossa. Tai oikeastaan kuivausrumpu parantaa vielä! Myyn siis usein samalla hinnalla eteenpöin, jolloin vaatteen käyttöhinnaksi tulee 1e (jonka menetän postimaksuun) ;)
Meil on samallain Love-taulu! :)
VastaaPoistaToivottavasti et nyt loukkaannu tästä, kun ilmeisesti mun parista muusta kommentista oot loukkaantunu..
Miten uskallat ostaa pikku vaatteita ja selkeesti jomman kumman sukupuolen vaatteita? Mitä jos kestääkin vielä tosi kauan raskautua (toki toivon vaan parasta!) Tai jos tuleekin toinen poika, mitä mekoille sitten käy?
Mä en osta tyttöjen vaatteita, jotka olis kalliita :) Jos tuleekin poika niin enköhän saa vuodenkin päästä sen oman 2 euroa pois vaatteesta. Ja pidän hintalapun kiinni just sen takia.
PoistaPLUS on kavereita, jotka saa vauvoja niin niille voi sitten myydä kaikki, jos ei tunnu tärppäävän.
Mutta jos tärppääkin niin ainaki on valmiina jo eikä rahaa ole kulunut juuri yhtään.
Itse käytän myös paljon nettikirppareita ja olen kaikenlaiseen hinnoitteluun törmännyt. Olen myös sitä mieltä, että ei käytetystä voi kamalasti pyytää. Toki siinä tapauksessa vähän enemmän, jos tuote sisältää postikulut. Silti olen huomannut, että mm. Tutta-kirppiksellä joku saattaa pyytää paristi pestystä bodystä lähes uuden hinnan. Tämä "pari kertaa päällä ollut" on muutenkin niin hämärä käsite. Nettikirppiksiltä joutuu ostamaan sikaa säkissä, kun kuvien perusteella ei välttämättä saa kokonaiskuvaa nukkaisuudesta tms. ja joutuu vain uskoa myyjän sepustuksiin. Tästä monesti kärsimään joutuneena olen päättänyt, että enää en kirppiksiltä osta vaatteita, jotka maksavat yli 50% alkuperäisestä hinnastaan. Tunnearvoahan ei voi rahassa mitata, joten ihmettelen monesti hinnoittelussa myös "rakas kuosi"-perustelua.
VastaaPoistaHintalapulliset myyn kyllä melkein täyteen hintaan ja kyllä sorrun siihen myös, jos vaate on tosi kysytty niin määrittelen hinnan myös kysynnän mukaan. Toki kunto huomioiden.
PoistaJOS itse laitan "paristi päällä", niin lisään siihen vielä, että on uudenveroinen tai muita kuntotietoja.
Ja myyn myös jotkin hyväkuntoiset enemmällä, kun puoleen hintaann, koska postit on niin pirun kalliit.
Mä ostan Oliverille aika paljon just nettikirppareilta, mutta myös uutena :) Aleista en ikinä löydä mitään, koska jos haluun noista hm, lindex yms peruskaupoista lapsille jonkun vaatteen, niin ostan, sen yleensä :)Merkkivaatteita saatan ostaa alennuksista, tai ulkovaatteita.
VastaaPoista