Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpparilöydöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpparilöydöt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Selvää säästöä kirpparilla


Tänään kirjoitan PITKÄSTÄ aikaa kirppistelystä. Meidän piti mennä päivällä kolmisin uimahalliin ja sen jälkeen syömään, mutta poika nukahti tapojensa mukaisesti autoon. Päätettiin venyttää reissua unien verran ja poikettiin samalla sitten eräällä kirpparilla. Se kannatti, koska löysin heti pussillisen vaatetta! Olenkin pitkään kaivannut tätä riemua, joka syntyy "selvästä säästöstä".

Sehän on totuus, että käytetty on halvempaa ja kirppareilta lähtee lompakko vähemmän kevenneenä kotiin. Toki poikkeuksena on ne erikoiskuosit, joista maksetaan hunajaa - niitäkin löytyy. Ajattelin, että kirjoittaisin tämän postauksen vähän erilaisella tavalla. Näytän teille vertauksena sen säästön, jonka teen kirpparilla asioidessani.


"Kävinpäs tänään Vekarakirppiksellä. Rahaa meni 93 euroa. Jäi mielettömän hyvä fiilis! Ai miten niin paljon? Huomasitko yhtään katsoa alkuperäistä hintaa ja vaatteiden kuntoa?"


Tosi usein ihmiset kauhistelevat kirpparireissujeni laskua. Se sattuu olemaan suuri, koska ostan nykyään lähinnä vain merkkivaatteita. Niissä halpa hinta saattaa olla sen 20 euroa, koska alkuperäinen on ollut yli puolet enemmän. Pitää osaa suhteuttaa asioita ja katsoa niitä laajemmin. Muistan kyllä, että joskus aikanaan ostin parilla kympillä kymmeniä vaatteita, mutta silloin ne olivat ketjuliikkeiden kuteita. Suosin vieläkin Lindexiä, KappAhlia, H&M:ää.. mutta ostan ne lähinnä uutena. 

Lataan tähän ensin kuvan ostamastani vaatteesta ja pistän alle maksamani hinnan. Olen ahkerana tyttönä kaivellut myös alkuperäiset hinnat netistä, joten voidaan sitten niiden kautta vertailla säästöä. Lopuksi summaan kaikki yhteen ja teen erotuksen; nähdään säästön määrä.

Me&I  86/92cm   5€  (ovh. 25€)
Me&I  86/92cm  3€  (ovh. 25€)

Asukokonaisuuksiin ehdotuksia kesälle; välillä jotakin PERUS poikamaista.

KappAhl  80cm  4€  (ovh. 19,90€)
Lyhyt hihoista ja lahkeista, niskahaara on kuitenkin sopiva. Kotiasuna toimii!

Hieman haituvaa pinnassa, joka lähtee muutamalla rummutuksella kivasti pois. Ei kuitenkaan haalistunut.


Me&I  86/92cm  7€  (ovh.  n. 27€)

Raikkaita värejä kevääseen!

Uudenveroiset, pehmeät ihanuudet!

Mini Rodini 92/98cm  25€  (ovh. 55€)

Mini Rodini  92/98cm  20€  (ovh. 37€)

Settinä ihanan pirteä, mutta tulen käyttämään myös erillään.

Uudenveroisia, nukattomia. "Pakutaijan" kuva halkeilee hieman venyttäessä printeille tyypilliseen tapaan.
Mini Rodini 92/98cm  14€  (ovh.  49€)

Mini Rodini  92/98cm  12€  (ovh.  43€)

Tämäkin toimii hyvin settinä, mutta varmasti erilläänkin yhdistettynä joihinkin muihin.

Kummassakin oli kevyttä hahtuvaa pinnassa, joka haalentaa himpun verran kirkkautta. Lähtee rummuttamalla.
Polarn O. Pyret  52/54  3€  (ovh. 21,90€)

Sopii todella kivasti johonkin neutraalimpaan takkiin.

Kunnoltaan hyvä, ehkä jtn haitua pinnassa. 



Maksoin vaatteista yhteensä 93€.

Vaatteiden arvo uutena olisi ollut 302,80€


Säästin tänään 209,80€..
 ..ja sain lipastoon hyväkuntoisia vaatteita. Nyt on kyllä hyvä fiilis! 


perjantai 3. lokakuuta 2014

Top 5: Kirpparit



Joku tässä pisti toiveen blogin sivuille Facebookissa. Pyydettiin listaamaan parhaita kirppareita meidän lähistöltä. Ja siis nimenomaan niitä, joista tekee parhaat löydöt lastenvaatteiden suhteen.


Ajattelin, ettei tästä tarvitse tulla kovin tylsä tekstipainotteinen postaus, joten käskin pojan sohvalle parit kirpparilöydöt päällään. Siinä se tuijotti hölmistyneenä ja tilanne tuntui vähän tylsältä. Päätin siis ottaa vähän eläväisempiä kuvia, joten käskin pojan juoksemaan sohvalla oikein luvan kanssa. Ja sitten juostiin! 



Tähän paikkaan olen tutustunut itse vasta hetki sitten, mutta se kuuluu ehdottomasti lemppareihini ja listan kärkeen. Paikka itsessään on pieni ja siellä on sopivasti pöytiä. Aikaa kirpparin kiertämiseen ei mene kauaa ja melkein aina sieltä löytyy myös merkkivaatteitakin. Huoneen keskellä on iso lelukeidas lapsille, joten muksukin viihtyy hyvin reissun ajan. Topista ainakin on ihanaa mennä paikanpäälle leikkimään! Ruokailulle ja vaipanvaihdolle ei näytä kamalasti olevan mahdollisuuksia, joka on tavallaan vähän sääli.

Toinen miinus mainittakoon, että kovin monet vaunut sinne ei mahdu mukaan. Ne pitää jättää siihen ulos kadunvarteen. Toisaalta Vuosaari on paikkana todella kaunis ja siellä käy aina mielellään! Metro kulkee keskustasta vain hetken!







Yhteen aikaan olin paikan vakiovieras. Rakastan tätä kirpparia! Se on iso ja sieltä löytää aina jotakin! Rattaat mahtuvat aika hyvin mukaan, valikoima on laaja ja tavaroille löytyy selkeät paikat. On omien pöytien lisäksi kenkähyllyt, leluhyllyt ja haalarirekki. Tälläkin kirpparilla on leikkipaikka lapsille ja vieläpä aidattu sellainen. Monesti olen Topin sinne pienempänä jättänyt touhuamaan kierroksen ajaksi. Myynti on myös hyvä! Kaksi kertaa olen ottanut pöydän ja molemmilla kerroilla saanut monta sataa käteen. Kirpparilla on muuten myös erittäin hyvät tilat lapsen hoitamiseen. Siellä on kokonaan erillinen huone, jossa voi syöttää, imettää tai vaihtaa vaipan!

Miinuksena on yhteydet. Sitä saa kävellä aikamoisen pitkän matkan pysäkiltä. Kirpputori sijaitsee meistä kaukana eli Espoon Ison Omenan kupeessa. Pitkään aikaan en ole siellä käynyt, koska alueeseen liittyy paljon huonoja muistoja, mutta ehkäpä taas joku päivä! 




Tämä paikka jakaa paljon mielipiteitä. Se on suhteellisen iso ja sieltäkin löytyy leikkipaikka. Kirppari on kuitenkin melkein aina täynnä tungettelevia ja töniviä ihmisiä sekä sotkuisia pöytiä. Löydöt ovat huikeita ja valikoima laaja, mutta sinne meneminen vaatii sen oikean asenteen. Täytyy jaksaa etsiä kasoista ja selvitä niistä muista mammoista. Vaipanvaihto onnistuu isossa huoneessa, mutta ruokailulle tilat ovat aika ahtaat.

Yhteyksiltään aika helppo. Keskustasta kulkee monet bussit paikan ohi ja meiltäkin menee pari kyytiä aika vierestä. Kirppari sijaitsee siis Helsingissä Arabia -ostarin lähettyvillä.





Tätä paikkaa voisi sanoa pieneksi, mutta toimivaksi. Paikka siis on todella mini ja sieltä löytyy vain yksi rekki jokaista vaatekokoa kohti. Sanoisin, että paikasta voi tehdä löytöjä, jos sattuu paikalle oikeaan aikaan! Putiikki toimii enemmän uuden tavaran myymälänä, mutta sieltä saatavat kamppeet ovat sitten erikoisempia. Hippula antaa tilaisuuden katsella niitä netin suosittuja ihmeitä ennen ostamista. Paikka on myös pieni kahvila, joka myy kaikenlaisia herkkuja. Suurinosa on terveellisiä ja vähän erikoisempia. Kysymällä jääkaapista löytyi myös mantelimaitoa Topille. Leikkipaikka on ehkä vähän yksinkertainen, mutta riitti viihdyttämään poikaa siellä olon ajan. Vaipanvaihto taas oli ihan mielettömän hankalaa tämän kokoisen taaperon kanssa. Vaihtopöytä oli koko huoneen kokoinen ja liian korkealla.

Hippula on noin kilsan matkan päässä Vekaralta. Hahmottaakseen paremmin; lähellä on myös Kätilöopisto.




Tästä meillä on kokemuksia vain edellisen omistajan tiimoilta. Paikka oli silloin sopivan kokoinen, pöytiä mukavasti ja leikkipaikkakin löytyi. Kirppari sijaitsee Vantaalla ja yhteydet ovat ehkä vähän hankalat. Myyrmannista saa kävellä aika pitkän matkan ja bussit kulkevat vaihdellen. Ympäristö on kuitenkin miellyttävä ja silloin kirpparilla oli hyvät mahdollisuudet vaipanvaihtoon sekä lapsen ruokailuun.

Täällä aiomme käydä lähiaikoina ja suosittelen muitakin kurkkaamaan, koska omistajan vaihdoksesta huolimatta uskon tarjonnan olevan suhteellisen samaa. Eli löytöjä voi tehdä!



Ihan lopuksi on pakko sanoa, että onpa ikävä Pallokala Poksia! Tämä ihana kirppari kohtasi loppunsa liian aikaisin. Taloudellisia vaikeuksia ja sitten vielä tulipalo, siitä ei enää noustu. Olisi kiva tietää, että minne siirtyivät kaikki ihmiset sieltä? Missä te nyt myytte ne mahtavat vaatteenne?




Siinä olisi aika lyhyenä ja ytimekkäänä viisi mainitsemisen arvoista kirpparia täältä PK-seudulta. Kannattaa käydä visiitillä pari kertaa ja rakentaa sitten sitä kautta mielipiteensä. Ensimmäinen kerta ei koskaan välttämättä kerro koko totuutta.... Ja sitten löytöjä tekemään!


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Mini -kirppispostaus



Kuraa. Vettä. Loskaa. Märkää. Hyi.


Rakastan talvea ja lunta. Rakastan kirpeitä ilmoja ja punaisia poskia. Nautin hangen ratinasta ja ilman puhtaasta tuoksusta. Tänä vuonna tuosta kaikesta sai nauttia alle kuukauden.


Nyt sataa taas vettä, räntää tai kuraa päälle autonrenkaista. Olisipa jo kevät! Alkaisipa nurmi tuoksua, lehdet heräillä ja päivät kirkastua! En malta odottaa!


Vaateongelmahan tässä sitten iski. Toppapuvut ovat oikeasti ihan liikaa tuolla tällä hetkellä. Kengät ja hanskat kastuvat läpi, pää hikoaa karvalakin alla.


Olen ollut vähän väsynyt lähiaikoina. Liikaa asioita saanut osakseni. Ei ole tullut aikoihin liikuttua missään, ei edes kirppareilla. Kerran sinne nyt eksyin erään pakollisen jutun takia, joka oli samalla suunnalla. Kannatti kyllä mennä, koska puolet tarvittavista asioista tuli sitten hankittua tätä kuraloskaa silmällä pitäen.





Tärkein kaikista on nyt kaapissa roikkumassa ja päässyt jopa käyttöönkin. Sain tuossa talvella ystävältäni nuo kurahousut ilmaiseksi. Kiitos! Ja kirpparilla sattui lojumaan saman kuosin takki vain 4,90€! Kylläpäs hymyilytti. Nyt Topilla on iloisen keltaiset ja ihanan värikkäät vaatteet hiekkalaatikolle. Meiltä löytyy myös sininen kuratakki isommassa koossa, kun tämä jää kuitenkin varmaan pieneksi kevään aikana.




Asusteet tuli hankittua ja syksyllä. Ne sopivat onneksi vielä loistavasti. Pipo on ostettu Name Itistä ja hanskat ovat Jonathan merkkiset.








Oli pakko myös ostaa muutama kevyempi takki. Päätin ihan piruuttani, etten pistäkään tällä kertaa hirveästi rahaa näihin. Ostin kirpparilta noin 5e/kpl hintaan kaksi 'halppismerkin' takkia ja ajattelin testailla, että mitä niistä tykkään. Tuo kettutakki on ollut Topin ehdoton suosikki. Poika tykkää tuijotella noita eläimiä ja hokea "pupuja". H&M takki on ollut pari kertaa päällä enkä tykkää istuvuudesta. Eipä se erityisen hienokaan ole sinänsä, mutta ajaa asian. Fleecetakki tuskin menee kovin kauaa, saa nähdä onko edes hihoista sopiva...





Kengistä en vielä tiedä ollenkaan, että mitä kannattaisi hankkia. Tällä hetkellä tuolla märässä menee toistaiseksi talvikengät, jotka ovat Kavat-merkkiset. Kirpparilla tuli toki vastaan vanhat suloiset punaiset kengät, jotka ostin muutamalla eurolla mukaan. Ne saavat olla päällä lähinnä rattaissa, koska ovat jo "valmiiksi tallotut".






Tämän enempää en ole vielä siis hankintoja tehnyt. Viime syksyn pipot ja hanskat sopivat edelleen, kenkiä en jaksa miettiä, kun ei kävele ja haalarin olen saanut jo aikaa sitten tutulta. Haalari on Name Itin 92cm kuorihaalari. Nyt ei sattunut olemaan kunnollista kuvaa tästä, mutta lataan tähän kuitenkin suuntaa antamaan suttuisen ja huonon otoksen.





Tarkoitus on kuitenkin hankkia vielä toinen välikausihaalari, ehkä joku hienostelutakki JOS rakastun liikaa johonkin ja kumisaappaat. Kirppareille siis pitäisi suunnata taas pitkästä aikaa. Niin ja tosiaan, ehkä muutama kenkäparikin voisi tulla ajankohtaiseksi, kun poika lähtee kävelemään... paljon hankittavaa!


Tuli mieleeni yhtäkkiä tässä kirjoittaessa, että olen ilmeisesti hamstrannut aleista joitakin varusteita kevättä varten. En kyllä yhtään enää muista mitä... Ehkä kaivelen ne esiin joku päivä ja teen vähän mittavamman postauksen aiheesta?


Oletteko te hankkineet jo vaatteet kevättä varten?

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pallokala Poks (vinkkipostaus)



HUOM. Kirpputori on lopettanut. Joka on erittäin sääli!! 

Nyt tässä välissä pakko hehkuttaa erästä kirpparia, joka sijaitsee Helsingissä. Pieni, mutta erittäin toimiva lastenvaate -kirpputori nimeltään Pallokala Poks.


"Lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden itsepalvelukirpputori Pikku-Huopalahdessa Tilkantorilla.

Kasvata osakesalkkuasi huikeilla löydöillä ja shoppaile samalla uusi garderobi pikku-tyypin vaatekaappiin.

Meillä tehdään ostoksia vaativalla maulla ja pilke silmäkulmassa.

Joskus joku ihanainen tulee pitämään pop up-shoppia ja päästään tutustumaan johonkin ihan uuteen pakko-saada-vaatteeseen. Joskus taas saadaan nettikaupan jemmat puoli-ilmaiseksi.


Maksuton pysäköinti 2 tuntia, jätskikiska vieressä, ratikkapysäkille parisensataa metriä, Mannerheimintien busseille puolet enemmän."




Itse kuulin tästä joskus viime syksynä tutulta ja paikkahan avattiinkin vasta 5. elokuuta 2013. Alusta asti kyseinen kirppis on kiinnostanut monia, mutta myös yllättävän harva on siitä kuullut.


Suosittelen paikkaa kuitenkin mielelläni muillekin, koska olen ollut toimintaan erittäin tyytyväinen. Yksi ehdoton lemppari paikkani! Ainut syy vältellä tätä kirpparia on se, että en pääse sieltä ikinä tyhjin käsin pois..


Ensimmäisellä kerralla kiinnitin huomioni tilaan. Paikka on aika pieni ja hyllyjä tuntuu olevan "vain muutama". Mutta eikös se olekin niin, että parhaat tulevat pienissä paketeissa? ;)  On kuitenkin todella helpottavaa käydä kyseisessä paikassa, koska kiertämiseen ei mene liian kauan aikaa. Vilkkaiden lasten äidit kiittävät! Hyllyistä näkee nopeasti sekä SELKEÄSTI mitä siellä on tarjolla. Pienestä tilasta huolimatta en ole koskaan tuntenut oloani "ahdistuneeksi" siellä asioidessani. Paikassa on hyvin huomioitu jopa asiakkaat ja heidän herkkuhampaatkin eli myytävänä on aika usein myös jotakin pullaa. Sen lisäksi on lapsille leluja, tuoleja istuttavaksi sekä vessa, jos hätä iskee.


Paikka valmistumassa.
(HUOM! KUVAT OVAT PALLOKALA POKSIN FACEBOOK SIVUILTA!)

Kuva ulkoota päin, blogger taas tuhoaa kuvanlaadun..
 (HUOM! KUVAT OVAT PALLOKALA POKSIN FACEBOOK SIVUILTA!)


Paikka on yleisilmeeltä ja siisteydeltään aina huoliteltu. Vessa on siisti (joka ei tunnu olevan itsestäänselvyys joka kirpparilla), nurkissa ei leijaile pölypallerot, tila on sisustettu kivasti ja hyllyt eivät juuri koskaan ole epäsiistit. (Paitsi, jos joku on niissä juuri myllännyt..)


Olen kuullut villin huhun, että Poksissa tavara liikkuu hyvin ja voin kyllä uskoa sen! Myynnissä on todella usei Polarn O. Pyretiä, Meandia, Mini Rodinia ja ihan perus Lindexiäkin toki. Tuntuu, että melkein aina löytyisi jotakin mieleistä jokaiselle siellä käyvälle. Vaatteet ovat hinnoiteltu sopivasti enkä ole tainnut bongailla siellä likaisia tai rikkinäisiä vaatteita ikinä? Paikan ehdoton plussa on myös se, että siellä on todella usein haalareita tarjolla rekissä. Siis ihan laatu haalareita!

Kassan takana höpöttää mukava henkilö, joka tunnistaa jostakin kumman syystä nykyään aina meidät, kun astutaan sisälle! (:D) On oikeasti asiakkaallekin mukava kokemus, kun "myyjä" jaksaa huomioida ja hymyillä iloisesti. Se hyvä henki luo oikeanlaista ilmapiiriä ja paikkaan tulee mielellään uudestaan ja uudestaan!


Kuten aikaisemmin jo vähän mainitsinkin; olen tehnyt monia hyviä löytöjä kyseiseltä kirpparilta.. Tässä joitakin niistä:


18€

9€

8€

8€

Sen lisäksi olen yhden Rodinin jumpsuitin haalinut 30 eurolla.. popin leggareita parilla eurolla ja oikeasti VAIKKA MITÄ!


Paikka sijaitsee osoitteessa Tilkankatu 15. Keskustasta menee moni bussi suhteellisen lähelle ja ratikka nro 10 melkein viereen.





Menkää ihmeessä katsastamaan paikka, tekemään löytöjä tai vaikka myymään lastenne vaatteita eteenpäin!


Kirpparilla järkätään muuten myös paljon erilaisia tempauksia. Saattaa olla joitakin esittelyjä, teemaviikkoja jne.. Tälläkin hetkellä on meneillään "Mutsiviikot", jolloin saa myydä mitä vain pöydissään. Tempauksista voi lukea esimerkiksi Poksin Facebook-sivuilta. Kyseisellä sivulla vilahtaa myös todella usein kuvia seuraavan päivän pöydistä, myynnissä olevista vaatteista ja joskus järkätään pieniä arvontojakin.

Käy klikkaamassa "TYKKÄÄ" -nappia ja tutustu tarkemmin :)


KLIKKAA KUVAA!!


Oletteko jo vierailleet kyseisessä paikassa? Mitä tykkäsitte? 

tiistai 14. tammikuuta 2014

Loistava Kirpparipäivä!



Kävin tänään siistimässä vähän pöytääni kirpparilla ja samalla vein lisää myytävää. Siellä odotti iloinen yllätys ja vaatetta oli myyty kahdessa päivässä 180 euron edestä. Wuhuu! Kyllä tuo Nella ja Nuttu on nimensä veronen paikka ja tavara liikkuu niiiin hyvin!


Ikävämpi juttu oli tässä nyt se, että löysin sitten ihan kamalan ihania pöytiä myös. Poppia vaan silmänkantamattomiin.. Tarkoitus oli toki kerätä rahaa kevään vk-asuun myymällä vanhoja vaatteita pois ja samalla päästä eroon ylimääräisistä.

Alkuun hamstrasin ostoskärryt täyteen kivoja vaatteita ja sitten rankkasin kovalla kädellä osan pois. Loppusumma hipoi silti taivaita. Hmph. No uusia vaatteita tarvitaan, merkkivaatteet maksavat.. Niistä saa kyllä rahansa takaisin ja joskus, kun laittaa huutokauppaan niin jopa enemmän, mitä itse maksoi. Näitä ajatuksia pyörittelin päässäni ja ekaa kertaa tunsin jopa hieman huonoa omaatuntoa tulevasta. Vk-asun kuva poltti päässäni.


Topi apulainen työnsi kärryjä koko reissun ajan.


Päätin pähkäilyn jäkeen, että harvoin löytää Poppia näin halvalla ja kuitenkin jäisin katumaan, jos en ottaisi. Olin päivällä myynyt pois meidän Ticketin lyhyen haalarinkin pois, joten annoin tyylikkäästi vain palaa.


Huomaa punteista ja hihoista, että on liian nafti haalari.



Anyway.. Rahaa paloi ja kivoja juttuja tuli hankittua. Kasvatin myös meidän lelukokoelmaa. Kohta saa alkaa riittämään nämä romut, mutta kukapa voisi halpaa Brioa vastustaa!


Kuvia:



Brion hauva    5€  (Topi rakastaa renkaita ;)

Tuo punainen rulla ehtikin sitten hävitä alle kymmenessä minuutissa. Hyvä Topi!

Taitaa olla hiustenleikkuu edessä?

Brion kiraffi   7€    (IHANA!)


Brion hakka   9€  (Pitkään jo hankintalistalla..)

Topi tykkää painella mielummin sormilla noita "pötköjä".

Play 2 Learn ääntelevä traktori   4€   (Tämän oli tarkoitus mennä alakertaan leluksi, mutta typerä rakkine huutelee iltaisin, joten... jää sittenkin yös.)

Innoissaan!  (Ihana sekasotku taustalla!)

Auto   0,50€   (Topi piti tätä kassalla kädessään ja myyjä kysyi, että oliko siinä kaikki... yhtäkkiä Topi ojensi auton myyjälle ja huusi "tää" :D)


Kokkausastioita    4€   (Nämä siis ovat aikaisemmalta reissulta, mutta unohdin laittaa kuvat..)

Leikkitietokone   2€   (Topi tykkää kaikesta ääntelevästä ja rämpyttelee tätä todella usein.. Tämäkin aikaisemmalta reissulta ostettu.)


86cm   13€   

80cm  (Vastasi 86cm..)   4€

92cm   10€

92cm   10€

92cm   10€

98cm   8€

92cm   10€

48/50cm   6€

22/24   3€


Lopulta sitten kävi niin, että törmäsin kirpparilla Ticketin VK-settiin TODELLA halvalla... Sekin ongelma oli ratkaistu siinä. Olin varautunut maksamaan välikausi-vaatteista ainakin 50-80 euroa. Eipä tarvitse enään! Kirpparit kunniaan!


80cm   15€  housut + takki

Ticket To Heaven <3




Topilla on siis myös tutulta saatu VK-haalari jo kaapissa odottamassa. Haalari on ihanaa softshell -materiaalia. Eiköhän nämä olleet siis tässä?


92cm    0€





Postilaatikkoon kolahti tänään myös kiva pieni yllätys sukulaisilta; magneettikirjaimia jääkaapin oveen. Eräs pieni mies oli ihan täpinöissään koko illan!





Eräs kiinnostui kamerasta ekaa kertaa... osoitteli valoja ja hoki "wauuuuu".








Loppuun vielä pari hyvänmielen kuvaa... Topi leikkimässä uusilla lempparileluillaan.


<3