lauantai 14. joulukuuta 2013

Allergiaa, ihottumaa, kauratuotteita...



Päätin, että voisin valaista hieman tätä meidän allergiatilannetta, koska siitä tulee tasaisesti kyselyjä.


Syksyllä, kun ilmat kylmenivät, alkoi Topin iho reagoimaan heti. Karheaa sekä kutisevaa ihoa ja ikävää oloa täynnä koko poika. Mikään ei tuntunut auttavan. Kyselin täälläkin erilaisia vinkkejä tuon ihon hoitoon ja kaikkea testattiin.



Vihdoin kuitenkin löytyi oikeat rasvat, joilla saatiin pahaa oloa purettua pois. Cocovin kookosrasvaa voin ainakin suositella! Pepun iho parani kestoilemalla ja muu iho pikkuhiljaa hydrocortisonilla sekä perusrasvoilla. Lääkäri oli kuitenkin ihmeissään ihon käyttäytymisestä, koska ihottuma oli kraaterimaista ja lekurin sanoja lainaten "omituista".


Mietin monta kertaa, että tätäkö tämä tulee olemaan.. sinnittelyä, pärjäämistä, ikuista rasvaamista? Hetken hyvää oloa, kunnes iho taas vain menee huonoon kuntoon. Kukaan äiti ei halua nähdä lapsensa kärsivän. Ei ikinä.

Yritin kuumeisesti etsiä ratkaisua tilanteeseen. Jossakin vaiheessa sitten tajusin, että samaan aikaan, kun kylmät ilmat alkoivat, rupesimme lisäämään ruokavalioon tavallista maitoa. Alkuun turkkilaisen jogurtin sekä raejuuston muodossa ja myöhemmin vaihdoimme pikkuhiljaa korvikkeen luomumaitoon.

Vaihdos sujui muuten hyvin, mutta maito tuntui olevan väärä. Topilla oli maha hieman kipuileva ja löysä. Maito lähti vaihtoon ja kokeilimme UHT (hyla) maitoa. Lääkäri kyllä sanoi, ettei tämän ikäisillä ole laktoosi-intoleranssia vaan nimenomaan maitoallergiaa, joten hylasta ei pitäisi olla mitään apua. UHT -maito kuitenkin tuntui vievän mahaoireet pois ja jatkossa kannoimme sitä kotiin.

KUNNES aloin pohtimaan noita iho-oireita ja maidon aloituksen ajankohtaa. Laskin kaiken yhteen ja päätin, että tähän loppui tavallisen maidon juonti tässä talossa. Varasin ajan lekuriin ja siellä sovimme, että Topi siirtyisi takaisin korvikkeeseen ja sen ohella kauratuotteisiin. Maitoa kokeiltaisiin uudelleen tammikuussa.




Ongelmat katosivat. Maha toimii, iho ei ole enää edes kuiva. Poika voi loistavasti.

Ruokavaliota on yllättävän hankala suunnitella, kun se ei saa sisältää maitoa. Maitoa on melkein joka paikassa. Pitää miettiä korvaavia tuotteita kuten kaura- tai soijajuomia/jogurtteja jne.. Itse halusin mieluummin suosia kauraa, koska se on tunnetusti ystävällisempi vatsalle ja soijakin saattaa joskus olla allergisoiva. Kaura vaan tuntui turvallisemmalle.
Kuvat  TÄÄLTÄ  ja  TÄÄLTÄ !


Jossakin vaiheessa otettiin pikkuhiljaa maitoa takaisin ruokavalioon. Kermaa, jäätelöä, jogurttia.. Kerta-annoksena ei tule oireita, mutta useamman päivän putkeen syömisestä kraaterit palailevat iholle. Selkeä herkkyys siis maitotuotteisiin.

Ihminen ei oikeasti edes kai tarvitsisi lehmänmaitoa. Ihminen tarvitsee vitamiineja ja kalsiumia ja kaikkea, mutta sen voi saada muualtakin. Taidan siis suosiolla opettaa pojan kauratuotteisiin, kerran suostuu niitä juomaan tyytyväisenä.


Näin on hyvä. Suurin kysymys, joka kuitenkin kummastuttaa paljon; miksi korvikkeesta ei tule oireita? Vain yksi tietty korvike sopii eli suomalainen Tuuti. Mikä siinä maidossa voi olla, ettei Topille se sovi, jos kerran korviketta voi juoda ongelmitta? Hämmentävää...

Kenelläkään kokemuksia tällaisesta??





13 kommenttia:

  1. Olipa kiva kun kirjotit tästä. :) Kaikenlaiset ihottumat ja allergiat on hirmu kurjia, oon itsekin atoopikko. Vanhemmiten se on alkanut helpottaa ja hyvällä rasvauksella pysyy ihottuma poissa. Meillä se ei onneksi ainakaan vielä näytä periytyneen pojalle, vaikka iho jonkinverran rasvausta vaatiikin.

    VastaaPoista
  2. Me olemme painineet myöskin noiden maitotuotteiden kanssa. Tyttärellemme sopi myöskin vain Tuuti korvike, mutta kun neuvolan ohjeiden mukaan siirryimme tavalliseen maitoon, alkoi vatsa oireilla. Ensin kokeilimme kaura, soija pohjaisia tuotteita, mutta ei niistäkään ollut apua. Luomua kokeilimme, ehkäpä parani hieman muttei kokonaan, viimeisimpänä kokeiluna tuli Laktoosittomat tuotteet ja se on nyt kuukauden ajan toiminut. Lääkäri naureskeli minulle tuota, kun kerroin.. Että jatkakaa vain normimaitotuotteiden käyttöä, kyllä se vatsa siihen tottuu.. Ei muuten varmasti palata, ainakaan vielä! Nyt nautitaan laktoosittomia tuotteita ja kokeillaan myöhemmin palata normi tuotteiden pariin.. Ja neiti nyt saman ikäinen kuin Topikin, joten myöhemmässä iässä kunnon allergiatesteihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos teidän lapsella on mutaationa laktaasi-entsyymin puuttuminen, niin toki toi voi olla mahdollista. Todennäköisempää kuitenkin on maitoallergia, koska lapsilla tuo laktaasi löytyy äidinmaidon pilkkomisen vuoksi. Ellei teidän lapsi sitten ollut allerginen äidinmaidolle? Vielä todennäköisempää on jokin muu syy, mutta harvoin äidit suostuvat katsomaan sitä maitoa pidemmälle. Toki se maito voi olla vaivojen taustalla, mutta ei tuolla logiikalla kovinkaan todennäköisesti. Ja tämä nyt siis kaikella rakkaudella. Jos lapsella alkaa olemaan oireita, niin kannattaa tutustua kirjallisuuteen laajemmaltikin kuin vauva-palstalta. Mennä ihan vaikka kirjastoon ja lukaista pari allergia-kirjaa. Anetten toiminta vaikuttaa loogiselta ja järkevältä. Ja kyllä niitä lääkäreitä kannattaa ihan oikeasti kuunnella. Ja jos tuntuu, ettei ole samaa mieltä, niin käykää toisella lääkärillä. Tai menkää allergialääkärille. Joo, se maksaa, mutta halvemmaksi se tulee kun syöttää esim. laktoosittomia valmisteita vuosikausia turhaan.

      Poista
  3. Moikka! Käy kommentoimaan postaustani "vauvan jättäminen yökylään". Oon joo vähän mainostanutkin sitä (heh) mutta kun haluaisin nimenomaan kuulla nuorien äitien mielipiteitä asiasta :)

    VastaaPoista
  4. mielikuvitusta ruuanlaitoon ja onneks ongelma selvis <3

    VastaaPoista
  5. Meillä ei ole allergioita ollut, joten en osaa sen paremmin ottaa kantaa, mutta tuohon viimeiseen kysymykseen saattaa löytyä vastaus. Meillä oli kerran töissä Valiolta asiantuntuja luennoimassa tuotteista ja muistaakseni Tuuti -korvike on herapohjainen vastike, jossa valkuaisaineet on pilkottu. Maitoallergiassa elimistö nimenomaan hyökkää näitä vieraita valkuaisaineita vastaan, joten tässä pilkotussa muodossa saattaa olla selitys siihen, ettei oireita tule?? Korjatkaa joku viisaampi, jos muistan väärin.

    VastaaPoista
  6. Meillä ei onneks oo ainakaan vielä ongelmia pojan ihon kanssa, mutta pelko on suuri koska mä itse oon kampaaja ja mulle ihottumaa aiheuttaa VESI!, kumi ja kemikaalit.. Mulla on siis käsi ekseema mikä on ammattisairaus. Ja muutenkin mulla on atooppinen iho. Onneks jokainen ammatti ihminen joka on tutkinut poikaa on maininnut että on hyvä iho. Hyvä että Topinkin ihottuman aiheuttaja selvisi ja ihanaa kun jaksatte kestoilla!

    VastaaPoista
  7. Meillä isoilla pojilla (2 & 6) ihoille nousee heti ihottuma, kun pitää pitkiä housuja alkaa käyttää. Kesän shortsi-keleillä ihot on hyvässä kunnossa, mutta heti kun joutuu pitkiä houduja käyttämään, molemmilla nousee ihottuma jalkoihin. Mulla itellä jalkapohjat karahtaa halkeileviksi korpuiksi heti talven tultua. Perinnöllistä siis... Viheliäisiä nämä iho-oireet. Onneksi lapsilla auttaa kortisonikuurit, itselle se on sama vaikka jalkapohjat onki auki. Olkoot! Kuhan lapsilla ei satu.

    VastaaPoista
  8. Täällä kans maitoallergikkolapsi. Lauri ei onneks vielä oo siinä iässä et söis maitotuotteita, mutta kun itse imetän vielä niin mun pitää itse olla maidottomalla linjalla. Ei oo helppoo :(

    VastaaPoista
  9. Hei, kiva kun kirjoitit tästä aiheesta, koska meillä on sama ongelma kuin teillä! Ei olla oltu maitoallergiatesteissä pojan kanssa, mutta jo krvike aiheuttaa semmosta huutoa ja ripulia, että ei kiitos! Maitoa en oo ees uskaltanut kunnolla antaa pojalle ja hän juokin riisimaitoa+vitamiinilisää. Soijatuotteista sanon sen verrran, että niitä ei kannata pienillä lapsilla käyttää, koska niistä on niin ristiriitaista tietoa! Itsekin olen kasvissyöjä, eli monet kasvissyöjäthän korvaa lihaa soijatuotteilla, mutta meillä ei niitä syödä, kun ovat allergisoivia, sisältävät kuulemma jotain hormoneja, ja muitakin ongelmia niissä on. Ainoastaan soijakastike, tofu ja misokeitto eivät ilmeisesti sisällä näitä ongelmallisia ainesosia. Kauratuotteet on kyllä turvallisia, mutta esim. niissä ruokakermoissa voi olla lisäaineita? Tosin tavallisessakin kermassa on, ellei ole luomua... Mutta kauratuotteet varmasti ovat turvallisia, ja suomessakin valmistetaan niitä nykyään :) Eli helppo suosia kotimaista!

    VastaaPoista
  10. Meillä kanssa ollut näitä ongelmia... kurkkaa blogiini jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  11. Meillä myös 5kk vanhalla tytöllä selvää maitoallergiaa. Imetän niin on kyllä todella haasteellista ruokailujen kanssa. Varsinki kun olen hirmuinen juusto,jugurtti ja maitofani. Nyt 2kk ilman niitä tuntuu ikuisuudelta,mutta ei auta. Meillä oireina vaan yölevottomuudet ,jos syön,jotain maitoproteiinia ihan vähäisenkin,niin meillä ei nukuta vaan pierrään,ähistään ja roikutaan tissillä. Lisäksi meillä oli refluksia myös tästä johtuen.

    VastaaPoista
  12. sulle on haaste mun blogissa:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!