Life happens!

Olen ollut ristiriitainen asioiden suhteen. Olen antanut varmaan sekavaa kuvaa koko tilanteesta. Elän elämässä ihan jäätävän hankalaa vaihetta. Hetkeä, jolloin kaipaisin yksityisyyttä ja tavallaan jopa kadun sitä, että blogi tuo asiani esille niin monille. Sitä pitää yrittää tehdä ratkaisuja myös muiden takia ja joskus olla hiljaa joistakin asioista.

Sitten kaikki onkin ihan sekaisin. Sitä haluaa ehkä kertoa asioista heti (eroaminen), mutta pelkää muiden reaktiota. Pelkää sitä somessa tapahtuvaa myllytystä, jonka asia voi saada aikaan. Mietin usein sitä, että jos ihmiset eivät tuomitsisi toisiaan ja osaisivat jopa vähän kuunnella niin elämä olisi helpompaa. Sitä voisi olla oma itsensä, tehdä ratkaisunsa ja elää niiden mukaan. Eikä tarvitsisi pelätä yhtään mitään. Kun valinta on tehty, sitä ei enää mikään muuta. Siinä vaiheessa voi toinen pysyä hiljaa tai tukea mukana.

Sanotaan siis karusti, että olen itseasiassa pitkästä aikaa onnellinen. Asiat ovat yllättävän hyvin ja hymyilen leveästi, mutta en voi ottaa kaikkea iloa irti siitä, koska pelkään. Pelottaa muiden ihmisten asenne ja se asioihin puuttuminen. Vaikka kuinka tietäisi mitä tekee ja homma olisi hallussa, kyllä se toisten kieroon katsominen sattuu silti. Kun toiset eivät ymmärrä! Enkä voi sitä edes vaatia. Tämähän on minun elämäni, minun valintani. Ei kenenkään muun, joten täytyy vain yrittää elää asian kanssa.

Haluan korjata jotakin heti alkuun. Asian, jonka olen esittänyt ehkä liian puutteellisesti täällä teille. Meidän ero tapahtui nimittäin jo keväällä. Erosimme henkisesti kuukausia sitten ja siksi putoilin niin pahasti huhtikuussa. Kävin läpi miljoonia tunteita; surua ja tuskaa. Mietin, miksi olen epäonnistunut luuseri, joka onnistui tuhoamaan avioliittonsa. Olen käynyt ajatustyötä läpi jo älyttömän pitkään ja tämän takia olenkin niin hyvillä mielin juuri nyt.

Monen mielestä näytti siltä, että teimme hätiköityjä päätöksiä ja olimme nopeita eron suhteen. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt sitä, että tämä koko asia juontaa juurensa pitkälle. Nyt vihdoin oli ratkaisujen aika ja päätettiin lyödä asia lopullisesti lukkoon. Lusikat jakoon ja eteenpäin. 

Anteeksi, että olen kiertänyt asiaa blogissani. Anteeksi, että olen tavallaan valehdellut. Olen vain kaivannut yksityisyyttä, koska nämä eivät ole asioita, joita jaetaan koko maailmalle kepein mielin. Vaikka kirjoitan blogia rehellisestä elämästä, ei se tarkoita tilivelvollisuutta. Haluan säilyttää oikeuden omiin ratkaisuihin ja siihen, että kerron asioistani, kun siltä tuntuu. Tunnen nimittäin joskus olevani elämäni kanssa näyttelyeläin. Uteliaat ja nälkäiset ihmiset tuijottavat lasin takaa kameroidensa kanssa ja odottavat, että teen jotakin hölmöä. Tämän jälkeen he voivat sitten kertoa siitä kaikille ja naureskella. Väsyttää olla tässä tilanteessa.

Kuten aiemmin sanoin, tunnen hyvää oloa tällä hetkellä. Samalla olen kuitenkin surullinen, koska en voi jakaa tiettyjä asioita. Joudun piilottelemaan ja himmaamaan vauhtia, koska ihmisten sormet ovat valmiina osoittamaan suuntaani. Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa jakaa jotakin koko maailmalle? Tiedättekö? Sen haluaisin tällä hetkellä tehdä ja sen myös aion tehdä.

Olen parisuhteessa. Olen seurusteluvaiheessa tutustumassa toiseen ihmiseen. Saan kukkia, käyn elokuvissa ja lähden ulkomaille. Olen rakastumassa uudelleen, vaikka olin viime keväänä 100% varma, ettei mahdollisuus onneen osuisi enää kohdalleni. Tiesin tai siis luulin, että jäisin ikuisesti yksin, kun luovun avioliitostani.

Ulkopuolisen silmissä tämä näyttää kamalalta. Pystyn kuvittelemaan sen itsekin. Erosin muka hetken mielijohteesta ja hyppään suhteeseen tuntemattoman kanssa. Jos joku ajattelee niin, on tämä väärässä. Ei, ei ja ei!! Ei pidä olettaa yhtään mitään, koska vain minä ja asianomaiset tietävät aidon totuuden. Kukaan ei voi tuntea eikä tietää toisen puolesta. Ja vielä vähemmän tuomita!

Olen tuntenut erään ihmisen jo kolme pitkää vuotta. Viimeisimmän vuoden aikana meidän ystävyys on syventynyt todella paljon ja me TODELLA ollaan oltu ystäviä. Juteltu paljon, touhuttu kaikkea ja nähty monta kertaa viikossa. Joskus ollaan vietetty aikaa kaksistaan, joskus koko perheen kanssa. Tästä ystävästä tuli tärkeä minulle, exmiehelleni ja jopa Topille. Meillä on älyttömän paljon hyviä muistoja välillämme.

Keväällä en olisi ajatellut, että päätyisimme koskaan yhteen. Kesällä viettäessämme aikaa, en pyrkinyt mihinkään. Ystävyyden syventyessä kaikki oli viatonta. Täysin viatonta kahden ihmisen tutustumista. Kukaan tuskin kuvittelee päätyvänsä kimppaan ystävänsä kanssa, mutta niin vain joskus tapahtuu.

Olin saanut parhaan ystävän. Olin äärettömän onnellinen ja kiitollinen jo siitä. Jokainen haluaa aarteita ympärilleen ja sellainen tämä ihminen oli. Eron lähestyessä oli joku, joka oikeasti on läsnä tukemassa, auttamassa ja viemässä eteenpäin.  Sitä uskalsi hypätä, kun oli joku kannattelemassa. En vain siinä vaiheessa tiennyt, että se kannattelija nappaisi syliinsä asti.

Virallisen eron jälkeen huomasin olevani helpottunut ja tavallaan onnellinen, vaikkakin hyvin haikea ja murtunut. Tajusin myös, että voin vihdoin hengittää ja meistä kumpikin olisi vapaa. Olisimme vapaita pakotteista ja vapaita siitä, että TÄYTYY olla. Monta kuukautta oltiin eletty tuuliajolla vailla päämäärää ja ilman tietoa siitä, että mitä seuraavaksi. Välitän edelleen exmiehestäni, mutta en sillä tavalla. Välitän hänestä ystävänä. Uutena parhaana kaverina. Tuntuu mielettömältä, että vihdoin voidaan olla yhdessä ilman, että pitää yrittää suudella, halata ja esittää paria. Pitkästä aikaa meillä on hyvä olla toistemme seurassa. Ollaan vietetty paljon yhteistä aikaa kuluneilla viikoilla. Siihen on kuulunut kädenvääntöä asioista, nauramista ja television katsomista. Siihen on kuulunut pizzalla käymistä, whatsuppia ja tyhmiä vitsejä.

Huomasin samalla eron myötä, että sisältäni nousi aivan uusia tunteita, jotka aiheuttivat paljon hämmennystä sisälläni. En ole sellainen ihminen, että ajattelen toisia ollessani parisuhteessa. Lasken sen pettämiseksi. Jos ihastuisin, työntäisin ne ajatukset automaattisesti niin syvälle, että en edes itse tietäisi niistä. Nyt nämä ajatukset yhtäkkiä nousivat esille ja ne tulivat vahvoina. Syvä kiintymys, välittäminen ja tarve saada rakastua ihmiseen, joka on ollut elämässäni kauan.

Voitte varmaan kuvitella, että alkuun olin epävarma. Pelkäsin näitä tunteita, pelkäsin exmieheni satuttamista tahattomasti ja pelkäsin, että kaikki kaatuu kuitenkin. Syyllistin itseäni, ajoin henkistä terveyttäni alaspäin ja yritin kieltää ajatukseni. Meinasin totaalisesti flipata, hajota ja murtua näiden asioiden kanssa. Tein kuitenkin sen, että puhuin asioista rehellisesti ääneen. Selitin kuvion suoraan exälleni ja pohdittiin tätä yhdessä. Sain yllättäen siunauksen asialle ja suuni loksahti auki. "Teillä kahdella on jotakin speciaalia, pitäkää siitä kiinni. Ainut asia, jota toivon on, että voidaan kaikki pysyä edelleen ystävinä. En halua menettää teistä ketään."  Ajattelin, että hittovie... jos hän pystyy asennoitumaan tähän noin, niin mitä ihmettä minä sitten tässä itkeskelen ja vaikerran?!

Päätin siitä hetkestä lähtien, että teen sen mitä olen aina halunnut tehdä. Hyppään ja ihan älyttömän lujaa silmät kiinni. Pistän itsestäni likoon kaiken. En jää mustaan maahan pyörimään, vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä. Tunteita on ja ne ovat vahvoja. En ala odottelemaan ja anna onnen kävellä ohi. Pääasia on, etten ole loukkaamassa ketään tässä asiassa ja tiedän itse mitä haluan. Siitä päivästä alkoi uusi vaihe elämässäni ja se vaihe tarkoittaa sitä, etten mieti muiden sanomisia tai paheksuvia katseita. Aion tavoitella omia unelmiani ja en anna muiden asettua esteeksi. 

Elämässä tulee elää itseään varten. Toki on vastuussa lähimmäisistään ja siitä, ettei satuta heitä teoillaan. Sanon loppuun kuitenkin sen, että pojan suhteen on tärkeää saada homma toimimaan hyvin ja järkevästi. Onneksi on kyse ihmisestä, joka hyväksyy Topin ja haluaa olla osa tämän elämää ja ON OLLUTKIN. On helppoa, kun noiden kahden väillä on jo vahva side toisiinsa. Tämän lisäksi on tärkeää, että exäni on valmis tähän muutokseen, ystäväni on valmis tulemaan osaksi elämääni ihan uudella tapaa ja ennen kaikkea minä olen valmis. 

"Suljen silmät, kuvittelen et lennän

Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä."