Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jännitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jännitys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. marraskuuta 2013

Faktoja vauva nro 2:n yrittämisestä


Mutkia matkassa. (Google)


Olen jo jonkin verran avannut tänne tilannetta tästä vauvakuume asiasta. Olen puhunut tuntemuksista, kurjasta fiiliksestä ja ahdistuksesta. Mutta en kovin tarkkaan ole kuitenkaan selittänyt missä mennään.


Ensinnäkin, yritystä taitaa olla nyt noin 10 kuukautta takana. En enää edes pysy laskuissa. Synnytyksen (sektio) jälkeen menkat alkoivat muutamassa kuukaudessa, vaikka imetin (pumppasin) neljän kuukauden ajan.

Sektion jälkeen suositellaan joskus 6kk ja joskus täydet 12kk odotettavan ennen uutta raskautta. Ohjeet ovat kuitenkin AINA yksilöllisiä. Kohdun tilannehan tarkistetaan leikkauspöydällä ja se voidaan varmistaa vielä jälkeenpäinkin. Itse oman raskautumishistorian takia halusin aloittaa "yrittämisen" mahdollisimman aikaisin. Hakeuduin lääkärille ja kävelin huoneesta lupalappu kädessä ulos.

Lopetin pillerit Helmikuussa. Minipillereistä oli tullut vain ikäviä sivuvaikutuksia ja mieletöntä väsymystä. Ei enää ikinä niitä tähän taloon. Menkat tulivat melko normaalilla ajalla ensimmäisen kerran, mutta seuraavat katosivat tyystin.

Ensimmäinen varhainen keskenmeno. Viiva ehti haaleana välähtää testissä ja sitten alkoi tuskallisen kipeä vuoto. Olin kuolla kipuun ja sain ravata vessassa, kun vuoto oli niin kovaa. Pettymys, heti alussa. Kuinka julmaa!

Olimme ajatelleet ottaa alkuun ainakin kesään asti lungisti. Emme ajattelisi, suunnittelisi tai stressaisi. Mutta tuo keskenmeno muutti kaiken ja ajatus vauvasta juurtui päähäni. Haluan, kaipaan.

(Google)


Siitä sitten alkoi hyvin sekavat kierrot. Menkat tulivat noin 40-60 päivän välein ja aina eri suuruisina. Joskus ovuloin ja joskus en. Turhauttavaa. Miten sitä ikinä tulisi raskaaksi, jos edes kroppa ei toimi? Joka kierto kuitenkin toivoin kädet ristissä, että se viiva piirtyisi tikkuun, mutta joka kerta löysin itseni sohvan nurkasta pettyneenä.

Tuli syksy ja ystäväni vinkkasi Maca-jauheesta. Hän oli tullut jo kahdesti sen aloitettuaan heti raskaaksi. Pitkin hampain päätin kokeilla tuota luonnon omaa ihmelääkettä ja suosittelin sitä myös muutamalla muulle. Siitä kierrosta olin taas raskaana. Ja jälleen kerran se päättyi keskenmenoon. Oireet olivat niin selvät, että olin asiasta varma, mutta samalla tiesin, että oli turha iloita. Tuttu jomotus alavatsalla enteili pahinta ja seuraavana päivänä testistä alkoi tiputtelu.

(Google)


Päätin lähteä lääkäriin. Lääkäri tutki perusjutut, otti papakokeen ja iski keltarauhashormonin käteen. Olihan tässä jo melkein vuosi mennyt epäsäännöllisen kierron kanssa.

En saanut terolutteja, joita yleensä määrätään vaan Primoluttia, joka on astetta vahvempaa. Sain 6 kuukauden reseptin eli näillä eväillä nyt mennään. Jokaisen kierron 16. päivänä aloitan kuurin ja lopetan sen 26. päivänä.

Ensimmäinen kuuri on syöty ja kierto kesti 29 päivää. Vuoto oli kivutonta ja melko niukkaa muutaman päivän ajan. Omituista, mutta en valita.

Nyt on toinen kuuri menossa. Tässä kierrossa bongasin selkeästi ovulaation kivuista juuri ennen kuurin aloittamista. Kierrossa on menossa 24. päivä ja oireita on. On mahassa nippailua, kipuja ja jomotusta. Hajuaisti on oikeasti todella vahva ja tarkka. On turvonnut ja väsynyt olo. Mutta en juhli, koska kuuri mitä todennäköisemmin aiheuttaa kuulemma raskausoireita.


Tuntuu, että lataan kaiken toivoni tähän lääkkeeseen. Viimeksi ehdin sen 1,5 vuoden toivomisen jälkeen aloittaa ehkäisyn ja unohtaa vauvahaaveet. Söin keltarauhashormoni-kuurin ja olin heti raskaana ehkäisyn läpi. Jotenkin ajattelen, että tämä ihmelääke olisi viimeinen toivoni. Se toimi viimeksikin kerta laakista, niin miksi ei tälläkin kertaa?

Nyt on siis ensimmäisen kuurin jälkeinen kierto. En ehkä halua tietää mitä ensi viikonloppu tuo tullessaan. Usko ei luultavasti enää riitä, jos testistä pamahtaa negatiivinen taas.

Kauhun ja pelon sekaisin tunnelmin odotan. Ei ole montaa päivää jäljellä.


Tietäisinpä mihin tämä tie kuljettaa... (Google)