Tilannekatsaus; BabyVol2

Varovaisesti aion nyt kirjoittaa astetta henkilökohtaisemmin.. ujostuttaa ja jännittää. En voi ikuisesti kirjoittaa vain vaatteista ja huonekaluista.


Jokaisella ihmisellä on varmasti omat aiheensa, joista puhuminen tuntuu vaikealta. Niin myös minulla.



Lapsettomuus. 



Inhottava, suututtava, vihattava jono kirjaimia. Kyseiseen termiin voisi lisätä myös sanat "pettymys", "epäonnistuminen" ja "katkeruus".


Joillakin saattaa tässä vaiheessa soida kellot; "Miten niin lapseton.. onhan Topikin olemassa!" 


Sekundäärisestä lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun aikaisemmin raskautunut ihminen ei enää tulekaan raskaaksi. Yleensä syytä ei heti tiedetä ja se voi toki olla väliaikainenkin. Termiä aletaan vilauttelemaan noin vuoden yrittämisen jälkeen.


Mehän aloitimme yrittämisen tammikussa 2013 ja nyt eletään heinäkuuta 2014. Liian pitkä aika ihan kenelle vain.


Voin sanoa, että tämän taipaleen aikana on tullut käytyä läpi tuhansia tunteita aina välinpitämättömyydestä puhtaaseen vihaan. Pystyn kuitenkin olla ylpeä siitä, etten ole katkeroitunut tai kiukkuinen juuri tällä hetkellä. Enkä myöskään turta. Ne ovat tunteita, jotka on tullut jo käsiteltyä. Tämän hetkistä tilaa voisin kutsua "tilanteen hyväksymiseksi pikkuhiljaa".


Joo, en ole raskaana vieläkään. Ja kyllä, yritetään edelleen. Alkaa vain olla keinot lopussa, josta päästäänkin siihen, että olen alkanut tekemään päässäni tilaa ajatukselle; "Hei, olen Anette.. yhden lapsen äiti." 


Vuoden yrittämisen jälkeen saatiin vihdoin lähete lapsettomuushoitoihin. Olin helpottunut, koska ajattelin kaiken selviävän. Kyselin tällöin vähän vaatimuksista ja diabetekseni oli riittävän hyvässä tasapainossa lähetteen tekemiseen.

Ensimmäinen lähete bongahti kuitenkin takaisin. Olin pettynyt. En edes pysty kuvaamaan sitä tunnetta,  joka tajuntaan iski, kun pidin paperia kädessäni. Ei syytä, ei perusteluja. "Emme näe tarvetta.." 


Muutaman kuukauden päästä sairastuin flunssaan ja kävin terveyskeskuksessa kuunteluttamassa keuhkoni. Lucky me. Lääkäri huomasi käynnin yhteydessä lähetteen tiedoissani ja sanoi, että se on palautettu, koska miehen tiedot puuttuivat kokonaan. Hyvä, ettei leukani pudonnut lattiaan ja mielessäni hurrasin sarkastisesti lähetteen tehneelle lekurille.


Ei mennyt montaa viikkoa, kun sain kotiin kirjeen. Kirjeessä oli aika klinikalle parin kuukauden päähän. Vatsassa pyrähteli lauma perhosia ja ajattelin onnellisesti, että jo oli aikakin! Tervetuloa vauva numero kaksi!


Elämä ei tokikaan mene ikinä käsikirjoituksen mukaan ja noin viikko ennen aikaa sain puhelinsoiton. "Diabetes ei ole meidän viitearvojemme mukainen, joten perumme ajan."


ANTEEKSI MITÄ!? Tasapaino oli parempi kuin vuosiin ja olin ennen lähetettä varmistanut, että se riittää. Miksi lähete hyväksyttiin, aika annettiin ja vielä odotettiin ihan viimeiseen asti ennen kuin vaivauduttiin ilmoittamaan, että ei kelpaa?


En saa vieläkään mietittyä juttua päässäni selväksi. Miksi me emme kelvanneet? Miksi meidän edestä suljettiin ovi? Lapsettomuutta voi aiheuttaa diabetes, mutta niin myös ylipaino, alkoholi kuin tupakkakin. Mielestäni jokaisen pitäisi tässä hyvinvointivaltiossa saada apua! Käännytetäänkö ovelta ihmistä, joka painaa 10kg liikaa? Käsketäänkö hänen tulla klinikalle vasta, kun paino on täydellinen? Ei. Jokainen on yksilö ja jokaisen sairaus on erilainen. Ehkä en pääse tasapainossa tämän alemmaksi, vaikka teen täysillä töitä.. Tarkoittaako se, että minulla ei ole oikeutta apuun, koska satun sairastamaan astetta hankalampaa diabetesta?


Ymmärrän periaatteessa sen, ettei raskautta haluta aloittaa ennen kuin diabetes on tasapainossa. En ymmärrä kuitenkaan sitä, että miksi syytä ei voida tutkia jo valmiiksi? Kropassani on vikaa, mutta kukaan ei auta löytämään sitä, koska joku arvo ei ole pientä pykälää alempana. Ja puhutaan todella todella pienestä pykälästä!


Nyt ei auta sitten, kun toivoa ihmettä. Jos tämä hemmetin tauti vaikka poikkeaisi menneisyydestä ja heittäisi tason paremmaksi.


Turhautuneena yritin itsekin selvittää sitä vikaa, joka lapsettomuuden aiheuttaisi. Se varmasti liittyy pitkiin epäsäännöllisiin kiertoihini. (37-47 päivää..) Miksi sitten keltarauhashormoni ei auttanut asiaan?


Vastaus on ovulaatio. Se tapahtuu ihan totaalisen väärässä vaiheessa kiertoa. Tikuilla olen selvittänyt ajankohdan, joka osuu sinne kp 32 tienoille. Olen melko varma, että ovis kuitenkin tapahtuu, koska aina kaksi viikkoa ovisplussasta kierto loppuu.


Ongelma on vain se, että myöhäisen ovulaation hedelmällisyys tuppaa olemaan huono. Yritin keksiä hyvää vertauskuvaa selittää tämä. En tiedä ymmärtääkö kukaan tai meneekö tämä ideana oikein, mutta ajatellaan hedelmää. Se kasvaa puussa ja on tietyssä vaiheessa kypsä poimittavaksi. Jos hedelmää ei poimi ajoissa, vaan vasta parin viikon päästä, se ei ole enää kovin hyvä. Tajusitteko? Näin olen asian itse päässäni ajatellut.


Joten.. keltarauhashormoni ei auta, koska se lyhentää kierron, mutta ei auta ovulaation suhteen. Ilman hormonia ovulaatio taas tulee joka kierrossa, mutta ei ole hedelmällinen. Jipii.


Olen siis päättänyt alkaa elämään se ajatus takaraivossa, että meille ei enempää lapsia tule. Mietin usein yhden lapsen plussia ja miinuksia, koitan ottaa kaiken ilon irti pojan kanssa touhuamisesta ja myyn pieneksi jääneet vaatteet pois.



Aloitin tosin nyt uudelleen viimeiseksi oljenkorreksi macajauheen, josta olen blogissakin kirjoitellut. Olen syönyt sitä aikaisemmin ja tällöin kiertoni oli 29 päivää. Muistaakseni se oli sitä aikaa, kun pidettiin lopulta taukoa ja lopetin koko pahanmakuisen tökötin ottamisen. Nyt ajatus on kummitellut mielessäni jo hyvän tovin ja kesäloman loppumisen jälkeen avattiin pussi uudelleen.


Voitteko kuvitella... nyt on kiertopäivä 19 ja sain illalla puhtaan ovisplussan. En koskaan uskonut voivani ilahtua kahdesta viivasta ovulaatiotikussa näin paljon. Vaikka en voi iloita raskausuutisesta, onpahan ainakin yksi välietappi saavutettu.


Kädet ristissä toivon, että tästä alkaa uusi "aikakausi", jossa kiertoni normalisoituisivat. Olisi ainakin jo aika.


Pääasia itselleni on, että kroppa toimisi. Jos lasta ei tule, niin sitten ei. Katseeni on jo kohti uusia haasteita, joihin ei vauva oikein sovi. Haluaisin syksyllä takaisin työelämään ja olen päättänyt aloittaa taas futiksen. Katsotaan nyt sitten mitä elämä tuo vastaan!

Pakko avautuminen

Anteeksi jo etukäteen. On pakottava tarve päästä avautumaan ja sanomaan sanottavansa. On kova halu purkaa ajatuksensa paperille, joten annan vain palaa. Jos et pidä negatiivisistä postauksista niin hus pois äkkiä tältä sivulta!

Joskus elämässä nimittäin tulee kolhuja, sattuu hankalia asioita ja joskus sitä vain väsyttää tavallinen arki. Silloin sitä kaipaa toista ihmistä kuuntelemaan. Jokainen kaipaa välillä halauksia, lämpimiä sanoja ja sitä, että joku jaksaa hetken välittää. Olen jotenkin ajatellut, että onpas kivaa, kun on ihmisiä ympärillä ja voi puhua asioistaan. Sitä ei tarvitse avautua jokaisesta yksityiskohdasta isolle yleisölle netissä, vaan ennemmin jakaa ajatuksiaan kahdestaan jonkun kanssa.

Jossakin vaiheessa aloin kuitenkin tajuamaan, että melkein aina elämä menee niin, että joutuu itse ottamaan yhteyttä ja kertomaan. Jos on suruja tai iloja, sitä pitää aina itse avata keskustelu ja kertoa niistä. Aika iso askel otettavaksi enkä ole edes tajunnut kysyä, että kiinnostaako ihmisiä? Jaksavatko he kuunnella juttujani oikeasti? Jotenkin vain näin olettaa, koska yleensä ystävät keskustelevat toisilleen.

Itse jaksan olla aktiivinen niiden ihmisten kanssa, joista välitän. Puhun, kyselen kuulumisia, kuuntelen ja olen läsnä tarvittaessa. Vieraampien kanssa otan varovaisemmin, jos en tunne ihmistä. Sitä ei tiedä mitä toinen edes haluaa. Mietinkin todella usein, että olenkohan liian innokas yleisesti? Voiko välittää liikaa? Onko se pelottavaa?

En tiedä. Tai sitten vain kuvittelen liikoja kaikesta. Tässä miettiessäni kuluneita viikkoja ja kuukausia, nousee huulille kysymys; kuinka moni on kysynyt minulta mitä kuuluu? Kuinka usein ihmiset ylipäänsä kyselevät toisensa kuulumisia?

Tunnen oloni tyhmäksi ja häiriköksi. Olen epävarma tyttö. En uskalla aina kertoa vaikeita asioita. Arvon jo tämän postauksenkin kanssa, että viitsinkö tämän julkaista? Niin paljon tulee edelleen ilkeitä kommentteja ja niin ison palan otti se kuukauden takainen netissä lyttääminen. En oikein tiedä enää, että mitä tehdä. Haluan nimittäin puhua täällä vaikeista asioista ja haluan avautua ystävilleni, muttan en pääse siitä pelosta eroon, että olisin rasittava. Pelkään, että kaikki menee pieleen. En pääse eroon kauhukuvasta, jossa saan jälleen kourallisen paskoja kommentteja blogiini. Ja rehellisenä ihmisenä myönnän tämän kaiken teille mielummin suoraan, kun piilottelisin sitä hymyn takana. Olen avoin ja puhun aiheesta nyt aitojen tunteiden kautta.

Palatakseni tuohon ystävä asiaan.. Tänään on ehkä jotenkin huono ilta ja olen liian väsynyt, mutta olen turhautunut ja surullinen. Mitä vaikeaa on yksinkertaisissa sanoissa.. "Mitä kuuluu?" Vaadinko liikaa, kun kaipaan niitä juuri tänään?

Jos ihmiset olisivat kysyneet, olisin kertonut iloisia sekä surullisia asioita. Olisin kertonut Topin uusista taidoista, omista innostuksista ja suunnitelmista. Olisin kertonut lähestyvästä keväästä, makeanhimon voittamisesta ja siitä, että minusta tuli kummi.

Olisin myös kertonut niistä kurjista asioista, jotka ovat osuneet kohdalleni. Niistä jutuista, jotka syövät jaksamistani ja energiaani.

Olen nimittäin tosi uupunut ja se johtunee omasta terveydestä. Verenpaine on korkealla ja kilpirauhasarvoissakin taitaa olla vikaa. Arvot asettuvat normaalin sisälle, mutta ovat niin rajoilla, että aiheuttavat paljon ikäviä oireita. Ja lääkärit eivät tee mitään, koska "viitearvot". Liikaa rajojen tuijotusta mielestäni ja ennemmin pitäisi ottaa huomioon ihmisen oma kunto sekä oireet.

Miehen tilanne on myös epäselvä edelleen. Lähetettä saatiin eteenpäin ja positiivisin mielin sitä ollaan odoteltu, että saataisin vihdoin selvyyksiä. Hänellä on vielä kipuja, joka tekee odottelusta aika kurjaa. Seuraavaksi pamahtaakin paperi postiluukusta, jossa kerrotaan ajan olevan kolmen kuukauden päästä. Tajuaakohan kukaan, kuinka turhauttavaa on katsoa toisen kipuja ja elää tiedottomuudessa vielä monta kuukautta?! Rankkaa, kun ei voi itse tehdä yhtään mitään.

Tämän kaiken päälle saatiin vihdoin lähete lapsettomuushoitoihin. Keräsin rohkeutta ja päätin valmistautua koetukseen. Pelottaa ihan kamalasti lähteä tuohon touhuun, mutta sain tarpeeksi voimia revittyä jostakin ja pyysin sitä lähetettä. Aikanaan asiasta kysyessäni sain kuulla, että lähete voidaan kirjoittaa vuoden yrittämisen jälkeen. Varasin siis koko toivoni tuohon "lupaukseen". Postilaatikko sitten kolahti taas ja toi mukanaan kirjeen, jossa evättiin pääsy hoitoihin. "Emme näe tarvetta." Nuo sanat luettuani teki mieli pudota maahan ja itkeä. En kuitenkaan saanut kyyneliä silmistäni, koska olo oli turta. Fiilis oli samantapainen, kun joku olisi juuri lyönyt kovaa kasvoihin.

En tiedä mitä tässä pitäisi nyt ajatella. Mihinkään ei saa apua, joka paikassa vaan tyrmätään tai laitetaan odottamaan. Tulee jotenkin riittämätön ja turha olo.

Alan kääntymään sen puoleen, että ehkä meille ei sitten tule lisää lapsia. Jaksoin pitää pientä kipinää asian suhteen hengissä, mutta nyt on kyllä lasi aivan tyhjä. Tunnen surua, vihaa ja epätoivoa, mutta samalla taas en tunne mitään. Näen silmissäni, kuinka haaveet valuvat käsistäni ja lentävät jonnekin kauas avaruuteen.

Oliko tämä nyt tässä? Onko tämän suhteen enää toivoa? En tiedä kestääkö mielenterveys jatkaa yrittämistä enää.

Ehkä kaikki olisi helpompaa, jos olisi oikeanlaista tukea asian suhteen. Ehkä olisi toivoa, jos oikeasti otettaisiin tosissaan..

Koen oloni aika epäonnistuneeksi naisena. En onnistunut synnyttämään ekaa lastani enkä imettämään. Eikä kroppani saa nyt aikaiseksi raskautua. Joskus tunnen itseni niin huonoksi, vaikka ehkä sitä ei pitäisi. Väsymyksen ja kaiken muun päälle tämä oli vain liikaa.

Olisi siis paljon asioita, joista olisin kertonut enkä vain pyörittänyt niitä pääni sisällä. En vain uskalla enää olla tyrkky ja tunkea ajatuksiani toisten kannettavaksi. Toivoisin, että ihmisiä aidosti kiinnostaisi ja he edes joskus kysyisivät.

Purkasin tämän kaiken nyt tänne. Tuntuu vain, että räjähdän, jos en saa asioita pihalle. Kirjoitan nämä siis tähän postaukseen ja helpotan painetta. Tavallaan koen surua siitä, koska olisin monet näistä jakanut mieluummin jonkun ihmisen kanssa yhdessä. Nyt ne ovat vain yhden bloggaajan sanoja ruudulla. Sanoja, joihin on helppo takertua ja pilkata.

Kellään koskaan samantapaisia fiiliksiä?

Kaipuu pysyy..

Vauvarintamalla on aika tyhjää. Topista on kasvanut jo pieni iso mies; poika joka kävelee, puhuu ja syö itse. Toinen leikkii yksikseen eikä aina kaipaa sitä sylittelyä niin paljoa. Rakastan tätä uutta vaihetta, kuten jokaista muutakin vaihetta. En voivottele menneen perään, vaan ilakoin tulevasta. On jotenkin todella rikasta nähdä lapsen kasvavan samalla tapaa kuin pienestä taimesta tulee suuri ja kaunis kukka.

Koko vanhemmuus on rikkautta. Hienoa aikaa, ymmärrystä paremmasta ja rakkautta. Koen olevani jotakin suurta, kun olen äiti tuolle pienelle pojalle. Olen tärkeä, olen rakastettu ja samalla saan itse rakastaa niin paljon, että halkean.

Olen todella iloinen, että olen siunattu tällä lapsella. En silti häpeä myöntää, että kaipuu siihen toiseen on kova. Unelma siitä, että lapsellani olisi sisarus, kaihertaa sydämessäni. Ei, en ole tyytymätön tai kiittämätön. Arvostan tätä kaikkea niin paljon, ettei ole sanoja. Mutta kukapa ei haluaisi tehdä elämästä vielä vähän rikkaampaa?

On tässä jo yli vuosi taisteltu asian kanssa. Eikä se toinen vieläkään ilmoita tulostaan. Pettymyksiä, kyyneleitä ja turhia odotuksia. Ajatuksia siitä, että tästä ei selviä hengissä. Ahdistusta, itsevihaa ja väsymystä. Joku sanoi joskus, että siihen turtuu kyllä.

Nyt olen jo aika tyhjä. Enää en koe sitä toivon kipinää joka kuukausi, enää se ei satu niin paljon. On vain tasainen kaipuu, joka jossain takaraivossa elää yhä. Ehkä joskus...

Olen toki saanut vastauksia. Aina olen valittanut, että kärsin pitkistä kierroista ja tätä on monesti yritetty korjata keltarauhashormonilla. Tuo hoito on vain ollut mahdollisesti virhe. Kierrot ovat jääneet normaaleiksi, mutta ovulaatio on puuttunut kokonaan. Miksi?

Kroppani ei taidakaan olla sekaisin, mitä siis tulee pitkien kiertojen suhteen. Tajusin sen olevan normaali tila. Ennen e-pillereitä kiertoni oli noin 40 päivää ja niin se on ollut myös nyt. Topi tärppäsi kierrosta, jossa ovulaatio oli vasta kp (=kiertopäivä) 28 eli se päivä, kun yleensä kuukautiset alkavat. 

Saatiin teoria todistetuksi ja viime kierrossa ovulaatio tapahtui vasta kp25 eli tosi myöhään. Kauhulla tässä mietiskelin, että onkohan meillä ollut ongelmana vain laskelmointi virhe ja siksi tärppi jäänyt haaveeksi. Tällä hetkellä siis on kaksi vaihtoehtoa. 

Yrittää keskittää kp20-28 ja toivoa, että tärppää tai sitten korjata kierto lyhyemmäksi sekä hakea lääke, joka kuitenkin tuo myös sen ovulaation. Katsotaan mitä lekurit tykkää ja jaksetaanko me edes lähteä tähän haasteeseen.

Koska tavallaan olen väsynyt odottamiseen. En tiedä olisiko tässä kuitenkin fiksuinta antaa tauon jatkua ja yrittää uudelleen myöhemmin. Toisaaltaan taas pelottaa siirtää asiaa... entä, jos en koskaan raskaudukaan?

Vaikeita asioita, hankalia päätöksiä.

Juuri tasan nyt aion kuitenkin vain olla ja elää päivä kerrallaan ainakin hetken. Nauttia Topin kasvusta ja lähestyvästä keväästä. 

Ehkä joskus....

Kevät värejä <3

Vinkki kuumeilijoille; macajauhe!

Maca on yksi superfoodeihin laskettavista ruuista. Se on ravinnerikas juurikasvi, joka tunnetaan myös nimellä Perun ginseng. Se sisältää runsaasti aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja. Maca nautitaan yleensä jauhetussa muodossa. Maca-jauhetta on käytetty perinteisenä ruokana sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin jo muinaisten inkojen toimesta.


Moni on kysellyt vinkkejä raskautumiseen sekä tästä omasta tilanteestani. Kärsin siis epäsäännöllisistä ja pitkistä kierroista. Tuntuu, että kroppa on ihan sekaisin.

Uskoisin olevani yksi tuhansien joukossa, jotka taistelevat saman ongelman kanssa. Toiset ovat tehneet tätä pidempään ja tietävät asiasta enemmän. Toiset ovat vasta aloittelijoita ja etsivät vastauksia.




Tässä nyt muutama yleinen kysymys:



Kuinka pitkiä kierrot ovat luonnostaan?

- Keskimäärin noin 45 päivää, kun normaali kierto olisi noin 30 päivää.


Koska hain apua lääkäristä kiertoihin?

- Yleensä itselleni on suositeltu noin kahdeksan kuukauden odottamista ehkäisyn jättämisen/synnytyksen jälkeen. Itse odotin vuoden kunnes hain lääkkeellistä apua kiertoon.


Auttaako lääke kiertoihin?

- Auttaa kyllä. Kuukautiset tulevat säännöllisesti, mutta ovulaatio saattaa silti mielestäni puuttua edelleen. (Pitkissä kierroissa ihminen ei välttämättä ovuloi ollenkaan..)



Suosittelenko keltarauhashormonia?

- Itse suosittelen kokeilemaan kaikki muut keinot ensin. Lääke on mielestäni aina lääke ja luonnollisuus tottakai parempi. Toki, jokainen tuntee kroppansa parhaiten.



-->   Tästä päästäänkin otsikon aiheeseen. Mitä suosittelen kokeilemaan ennen keltarauhashormonia?


Netti on oikeasti täynnä vinkkejä. Syö D-vitamiinia, juo greippimehua ja ota foolihappoa jne jne.... En osaa sanoa auttaako nämä, mutta ei siitä koskaan ole haittaakaan kokeilla. Itse en ollut koskaan törmännyt macajauheeseen, kunnes eräs ystävä sitä suositteli.

Kyseinen jauhe on osa superfood -perhettä ja noussut nyt pikkuhiljaa lasta yrittävien suosioon. Monikaan ei ole siitä kuullut saatika sitä kokeillut, mutta ne harvat testaajat ovat olleet tyytyväisiä. Siis puhun tästä sillä tasolla, mitä olen itse ihmisten kanssa puhunut.



"Macalla on kolme vaikutustapaa. Se on voimakas adaptogeeni, joka tukee munuaisten toimintaa, lisää fyysistä suorituskykyä, antaa energiaa ja lievittää stressiä. Lisäksi se tukee sisäeritystä ja tasapainottaa hormoneja sekä on seksuaalitoonikumi, joka parantaa sekä miesten että naisten hedelmällisyyttä.

Macaa käytetään impotenssiin, erektiohäiriöihin, lisäämään elinvoimaa, vaihdevuosiongelmiin lievittämään mielialavaihteluita ja kuumia aaltoja sekä helpottamaan limakalvojen kuivumisesta syntyviä ongelmia. Lisäksi macaa käytetään säännöllistämään kuukautiskiertoa, selkeyttämään mieltä, parantamaan muistia, helpottamaan masennusta ja parantamaan unenlaatua.

Macan vaikutukset seksuaalisen halukkuuden lisääntymiseen tunnetaan hyvin Perun vanhoissa kulttuureissa ja tieto alkaa löytää tiensä vähitellen myös meidän korviimme ja vuonna 1999 The Miami Herald kutsuikin macaa “luonnonmukaiseksi viagraksi”. Macasta onkin muodostumassa viagran korvike kuitenkin sillä erolla, että viagra tehoaa aktin fyysiseen puoleen, mutta maca lisää erityisesti libidoa. Macaa suositellaan erityisesti masennuslääkkeitä käyttäville, koska lääkkeet alentavat seksuaalista halua.

Vuonna 1961 tehdyn tutkimuksen mukaan maca lisäsi hedelmällisyyttä rotilla. Tätä seurasivat tutkimukset hamstereilla, pässeillä, lehmillä ja lopulta ihmisillä. Esimerkiksi pässeillä macan todettiin lisäävän siemennesteen laatua ja määrää. Osa vaikutuksesta perustuu varmasti macan korkeaan arginiinipitoisuuteen, jolla on kliinisesti todistettu olevan yhteys spermantuotannon lisääntymiseen. Vuonna 2002 tehdyissä 4 kuukautta kestäneissä ihmiskokeissa todettiin 1.5g-3g annostuksilla macan lisäävän seksuaalista halukkuutta ja sperman laatua aasialaisilla miehillä. Seksuaalinen halukkuus kasvoi 180%, jonka lisäksi suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista miehistä mm. DHEA-tasot nousivat ja stressi väheni. Näiden tutkimusten valossa maca onkin vakiinnuttanut asemaansa seksuaalista halukkuutta ja lisääntymiskykyä parantavana superyrttinä ympäri maailmaa."

Oma kokemus kyseisestä jauheesta on positiivinen. Meillä tuo on ollut lähinnä käytössä miehellä, mutta myös itselläni. Primolutin (keltarauhashormoni) ajaksi lopetin käytön, koska hormonilääke jo itsessään tasapainottaa sen kierron. Olisin kyllä voinut varmuudeksi vedellä macaakin, mutta se maku on KAMALA. Voin vannoa, että pahempaa ette ole maistaneet!

Maca tasoitti muutaman kierron 28 päivään. Hassua myöntää, mutta se tosissaan toimi. Nyt harkitsenkin, että jätän turhan hormonin pois ja menenkin mahdollisesti vain macajauheen avulla eteenpäin.

Macasta on muuten paljon muutakin hyötyä. Kannattaa googlettaa vähäsen ja tutkia, koska ehkä joku muukin innostuu kokeilemaan tuota luonnon lääkettä ja saa helpotusta ongelmiinsa tämän pienen vinkin avulla.

Maca-jauhetta kiitetään yleensä mm. seuraavista terveysvaikutuksista:

• Lievittää stressiä

• Antaa energiaa ja parantaa kestävyyttä

• Kohentaa seksuaalista halukkuutta ja lievittää impotenssia

• Vahvistaa immuunijärjestelmää

• Vähentää kroonista väsymystä

• Helpottaa masennusta

• Tasoittaa hormonitasoja molemmilla sukupuolilla

Oletko sinä koskaan käyttänyt macajauhetta?




Ps. Olen tätä varmasti jo mainostellut teksteissä ohella, mutta pyhitinpä nyt oman postauksenkin aiheelle... :)

Erilainen vuosipäivä

Nyt voin jo sanoa, että kärsin virallisesti sekundäärisestä lapsettomuudesta.

Siitä on jo vuosi, kun ehdotin miehelleni, etten aloittaisikaan pillereitä vielä. Että antaisimme seuraavan tulla, kun on tullakseen. Muistan kuinka mieheni näytti huolestuneelta ja mietti, miten selviäisimme kahden pienen kanssa, jos raskautuisin heti. Naureskellen kysyin, että minäkö raskaana heti!?

Kolme kuukautta oltuamme ilman ehkäisyä, pieni pelko hiipi sisimmästä. Entä, jos tästä ei oikeasti tulekaan mitään ja olen samassa tilanteessa vielä kesänkin jälkeen. Kirjoitin huolestani ääneen ja ihmiset nauroivat päin naamaani ja tuomitsivat. "Miten voit valittaa tästä asiasta, kun toiset odottavat vuodenkin?"

Kesän jälkeen tilanne oli sama. Mitään ei tapahtunut ja stressasin paljon. Hain vertaistukea asiaan, mutta sain aikalailla vain lokaa niskaani. Ihmiset eivät tuntuneet ottavan asiaa tosissaan. He eivät tajunneet, että vaikka olin piinaavan odotuksen alussa, niin silti tie tulisi olemaan pitkä ja kivinen. Ei lohduttanut kuunnella yhtään lauseita, joissa käskettiin olla yrittämättä, koska "lapsia saadaan eikä tehdä."


Syksyllä tuli toinen keskenmeno, joka oli ensimmäistä pysäyttävämpi. Oli lupaus hyvästä, mutta silti käteni jäivät tyhjäksi. Tämän tapauksen jälkeen sain ainoastaan zemppausta ja ihanien ihmisten tukea. Olin silti surullinen, koska se tarkoitti vain sitä, että muutkin olivat tiedostaneet kuinka epätoivoinen tilanne mahdollisesti oli.


Sitä on luovuttu toivosta. Yritetty täysillä. Sitä on annettu aikaa ja mahdollisuus tulla omalla ajallaan. On syöty lääkkeitä ja toivottu kädet ristissä.

Mutta tässä nyt olen. Kirjoitan tätä tekstiä itkien. Jokainen sana satuttaa syvältä.

Jos totta puhutaan, en KOSKAAN oikeasti uskonut löytäväni itseäni tästä tilanteesta. En koskaan uskonut, että tähän menisi vuosi. Enää ei naurata, enää en voi vitsailla raskautumisellani. Huumori on loppunut.

Ennen kauhistelin sitä asiaa, kun toiset ihmiset joutuvat odottamaan lasta viisikin vuotta. Nyt kyseinen luku ei tunnukaan enää niin kaukaiselta ja mahdottomalta. Enhän uskonut, että menisi vuottakaan.

Valehtelematta, joka ilta sänkyyn käydessä kaikki tämä valtaa mieleni. Kuiskaan hiljaa yöhön ennen nukahtamista... Auta. Sattuu.

Taukoa pukkaa..

...mutta ei suinkaan blogista! Joskus tuntuu, että ei meinaa ehtiä revetä joka suuntaan ja bloggaamiselle on vaikea löytää aikaa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä ja merkittävä harrastus itselleni, että blogista en taukoile. Olkoon sata tuhatta asiaa tehtävänä, olkoon maailma täynnä urpoja tai mitä tahansa, niin minähän kirjoitan! Tämä on tapa selvitä arjen väsyttävistä hetkistä, purkaa stressiä ja ajatuksia.

Tauko koskee tällä kertaa tätä meidän vauvahaavetta. Päätän olla villi ja jättää tämän kierron lääkkeet syömättä. En tiedä kaivanko tällä teolla itselleni vain kuoppaa ja pilaanko kaiken, mutta en jaksa. Ei huvita olla väsynyt ja ärtynyt  Jouluna.

Tänään olisi aika aloittaa Primolut kuuri nro 3, mutta kuten sanoin, näin ei tule käymään. Lääke väsyttää ihan mielettömän paljon --> väsymyksestä seuraa ärtymys. En pysty keskittymään mihinkään, paino nousee ja ahdistaa se tunne, että olisin huono äiti.


Nukun yöllä noin 7-8 tuntia, mutta en meinaa silti päästä aamulla ylös. En jaksaisi keittää puuroa, en jaksaisi leikkiä Topin kanssa. LUVATTOMAN paljon poika on touhunnut yksin lelujensa kanssa. Ei näin. Asiat eivät voi jatkua tällä tapaa.


Ainahan on se mahdollisuus, että menkat eivät sitten tule ajallaan ja kierto turhaan venyy. Jos näin tulee käymään, niin kaivan pillerit kaapista ja alan niitä syömään. Tarjoan tavallaan kropalleni mahdollisuutta toimia itse säännöllisesti niinkuin pitäisikin. Jos kierto ei toimi, on se vaan myönnettävä, etten pärjää ilman lääkettä. En usko, että vahinkoa syntyisi siis kovinkaan paljoa? Primolut ei kuitenkaan tuo ovulaatioita tai muutakaan, se ainoastaan pitää kierron tasaisena.


Luulen, että oikeastaan bongasin tässä kierrossa ovulaation. On ollut niin selkeät oireet ja tämä pistää miettimään, että en varmaan ovuloinutkaan viime kierrossa ollenkaan. No yritystä ei varsinaisesti nyt ole, koska haluan kaiken stressin pois hetkeksi enkä halua miettiä uudenvuoden aikaan negatestejä.


Tämän kuukauden pyhitän perheelleni. Vietän aikaa Topin kanssa, koska tunnen "laiminlyöneeni" pojan olemalla niin jaksamaton sekä väsynyt. Rakastan lujasti ja unohdan kaiken hetkeksi.


Tammikuussa haen sen lähetteen lapsettomuushoitoihin ja siellä jatketaan tätä juttua. Ainakin vihdoin selviää, että mikä kropassa on vikana. Sitten ei enää tarvi miettiä, että onko lapsen saaminen mahdollista vai ei.


                  

     Toivo elää taas....

                                                                                ...viimeistään Tammikuussa!

Keltarauhashormonista

Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, sain viime keskenmenon jälkeen reseptin keltarauhashormoniin. Yleensä olen kuullut, että määrättäisiin Terolut niminen valmiste, mutta itse sain Primoluttia.

Ensimmäinen tavoite oli saada kierrot tasaiseksi ja tätä myöten tuoda ovulaatio kuvioon. Tai ainakin toivoa, että näin kävisi. Seuraava tavoite olisi, että raskautuminen VIHDOIN onnistuisi.

Aloitin ensimmäisen kuurini yk 6 kp 16 eli 21.10.2013. Mikäli joku ei tunne lyhenteitä niin yk = yrityskerta ja kp = kiertopäivä. Kierto sujui hyvin, ovulaatiota en tunnistanut ja yritys oli jäissä keskenmenon takia. Kierto kesti 28 päivää ja menkat alkoivat "ajallaan" 3.11.2013. Normaaleja kipuja ei tuntunut ja pystyin jopa tekemään jotakin sohvalla makaamisen sijasta. Vuoto oli niukkaa ja kesti muutaman päivän.

Seuraavassa kierrossa yritys oli taas kovaa. Ovistikut tosin jäivät ostamatta, mutta uskon tunteneeni ovulaation muutama päivä ennen kuurin aloittamista. Tai ainakin kyljissä tuntui menkkamaisia pistelyjä. Primolut nro 2 alkoi yk7 kp16 eli 18.11.2013.

Kierto vaikutti lupaavalta oireiden suhteen. Tai olisi vaikuttanut, jos en söisi tuota pirullista hormonia, jonka sivuvaikutuksiin kuuluu raskausoireet. Mitäpä sitä kaartelemaan tosiasiaa; menkat alkoivat taas ajallaan 30.11.2013 ja kierto oli suhteellisen tasainen eli 27 päivää. Taas kivutonta sekä niukkaa.

Tällä hetkellä tekee mieli luovuttaa ja jättää Primolut kokonaan pois. Ensinnäkin olisin naiivisti toivonut sen auttavan raskautumiseen kuin sormia napsauttamalla. Toisekseen, en kuollakseenkaan kestä sivuvaikutuksia.

Olen kuurin loppua kohden kuolemaakin väsyneempi. Tuntuu, ettei 8h yöunista ja muutamista päikkäreistä ole mitään apua. Ei jaksa, ei pysty, ei huvita. Väsymys tuntuu jokseenkin samalta, kun raskaana ollessa.

Paino on noussut. Tiesin toki, että e-pillereissä oleva keltarauhashormoni nostaa painoa, mutta en ajatellut yhtään sen pidemmälle. Mitä luulette sitten käyvän, kun vetää pelkkää sitä itseään? +5kg kolmessa viikossa, turvotus ja ällöttävän lihava olo. Tekee mieli hakata päätä seinään.

Mielialoissakaan ei ole kehumista. Ihan vähän ennen kuukautisia itketti, nauratti ja suorastaan vitutti vaihtelevasti. Tuntui, että pienet turhatkin asiat ärsytti. Vihaan yleisesti sellaisia urpoja, jotka huutavat toisille ihmisille liikenteessä pikku asioista. Elämä ei ole niin vakavaa, että pitäisi ärtyä siitä, jos joku rynnii edessäsi. Täytyy olla itse se fiksumpi ja käyttäytyä aikuismaisesti. Mutta nyt löysin itseni useamman kerran puremasta hammasta yhteen. Jopa Topin pieni vänkääminen saattoi ärsyttää, vaikka yleensä olen itse rauhallisuus.

Tähän kaiken päälle ne raskausoireet, jotka ovat valheellisia. Kukaan ei halua turhaan rasittavaa rintojen arkuutta, kukaan ei halua naamaansa täyteen finnejä. Kukaan ei halua arvuutella johtuuko oireet lääkkeestä vai raskaudesta.

Onko tämä kuuri nyt tämän arvoista? Entä, jos lihoan Dallas-pullaksi huomaten, että koko hormonin syöminen oli turhaa? Jos tämä on jo näin rankkaa, niin miltä tuntuu sitten ne kaikki ronklaukset, tutkimukset ja piikittelyt? Mikäli niihin siis joudun..

Kohta on vuosi täynnä yritystä ja saadaan aika lapsettomuus-klinikalle. Seriously? Kuulostaa kyllä todella typerältä sana lapsettomuus, kun tuossahan tuo yksikin jo tuhisee. Miksi ihmisen kroppa päättää flipata ja lopettaa toimintansa? Miksi on keksitty sellainen sana, kun sekundäärinen lapsettomuus? Miiiiiiiiksi?

Faktoja vauva nro 2:n yrittämisestä

Mutkia matkassa. (Google)

Olen jo jonkin verran avannut tänne tilannetta tästä vauvakuume asiasta. Olen puhunut tuntemuksista, kurjasta fiiliksestä ja ahdistuksesta. Mutta en kovin tarkkaan ole kuitenkaan selittänyt missä mennään.


Ensinnäkin, yritystä taitaa olla nyt noin 10 kuukautta takana. En enää edes pysy laskuissa. Synnytyksen (sektio) jälkeen menkat alkoivat muutamassa kuukaudessa, vaikka imetin (pumppasin) neljän kuukauden ajan.

Sektion jälkeen suositellaan joskus 6kk ja joskus täydet 12kk odotettavan ennen uutta raskautta. Ohjeet ovat kuitenkin AINA yksilöllisiä. Kohdun tilannehan tarkistetaan leikkauspöydällä ja se voidaan varmistaa vielä jälkeenpäinkin. Itse oman raskautumishistorian takia halusin aloittaa "yrittämisen" mahdollisimman aikaisin. Hakeuduin lääkärille ja kävelin huoneesta lupalappu kädessä ulos.

Lopetin pillerit Helmikuussa. Minipillereistä oli tullut vain ikäviä sivuvaikutuksia ja mieletöntä väsymystä. Ei enää ikinä niitä tähän taloon. Menkat tulivat melko normaalilla ajalla ensimmäisen kerran, mutta seuraavat katosivat tyystin.

Ensimmäinen varhainen keskenmeno. Viiva ehti haaleana välähtää testissä ja sitten alkoi tuskallisen kipeä vuoto. Olin kuolla kipuun ja sain ravata vessassa, kun vuoto oli niin kovaa. Pettymys, heti alussa. Kuinka julmaa!

Olimme ajatelleet ottaa alkuun ainakin kesään asti lungisti. Emme ajattelisi, suunnittelisi tai stressaisi. Mutta tuo keskenmeno muutti kaiken ja ajatus vauvasta juurtui päähäni. Haluan, kaipaan.

(Google)

Siitä sitten alkoi hyvin sekavat kierrot. Menkat tulivat noin 40-60 päivän välein ja aina eri suuruisina. Joskus ovuloin ja joskus en. Turhauttavaa. Miten sitä ikinä tulisi raskaaksi, jos edes kroppa ei toimi? Joka kierto kuitenkin toivoin kädet ristissä, että se viiva piirtyisi tikkuun, mutta joka kerta löysin itseni sohvan nurkasta pettyneenä.

Tuli syksy ja ystäväni vinkkasi Maca-jauheesta. Hän oli tullut jo kahdesti sen aloitettuaan heti raskaaksi. Pitkin hampain päätin kokeilla tuota luonnon omaa ihmelääkettä ja suosittelin sitä myös muutamalla muulle. Siitä kierrosta olin taas raskaana. Ja jälleen kerran se päättyi keskenmenoon. Oireet olivat niin selvät, että olin asiasta varma, mutta samalla tiesin, että oli turha iloita. Tuttu jomotus alavatsalla enteili pahinta ja seuraavana päivänä testistä alkoi tiputtelu.

(Google)

Päätin lähteä lääkäriin. Lääkäri tutki perusjutut, otti papakokeen ja iski keltarauhashormonin käteen. Olihan tässä jo melkein vuosi mennyt epäsäännöllisen kierron kanssa.

En saanut terolutteja, joita yleensä määrätään vaan Primoluttia, joka on astetta vahvempaa. Sain 6 kuukauden reseptin eli näillä eväillä nyt mennään. Jokaisen kierron 16. päivänä aloitan kuurin ja lopetan sen 26. päivänä.

Ensimmäinen kuuri on syöty ja kierto kesti 29 päivää. Vuoto oli kivutonta ja melko niukkaa muutaman päivän ajan. Omituista, mutta en valita.

Nyt on toinen kuuri menossa. Tässä kierrossa bongasin selkeästi ovulaation kivuista juuri ennen kuurin aloittamista. Kierrossa on menossa 24. päivä ja oireita on. On mahassa nippailua, kipuja ja jomotusta. Hajuaisti on oikeasti todella vahva ja tarkka. On turvonnut ja väsynyt olo. Mutta en juhli, koska kuuri mitä todennäköisemmin aiheuttaa kuulemma raskausoireita.


Tuntuu, että lataan kaiken toivoni tähän lääkkeeseen. Viimeksi ehdin sen 1,5 vuoden toivomisen jälkeen aloittaa ehkäisyn ja unohtaa vauvahaaveet. Söin keltarauhashormoni-kuurin ja olin heti raskaana ehkäisyn läpi. Jotenkin ajattelen, että tämä ihmelääke olisi viimeinen toivoni. Se toimi viimeksikin kerta laakista, niin miksi ei tälläkin kertaa?

Nyt on siis ensimmäisen kuurin jälkeinen kierto. En ehkä halua tietää mitä ensi viikonloppu tuo tullessaan. Usko ei luultavasti enää riitä, jos testistä pamahtaa negatiivinen taas.

Kauhun ja pelon sekaisin tunnelmin odotan. Ei ole montaa päivää jäljellä.

Tietäisinpä mihin tämä tie kuljettaa... (Google)

Kaikki kaatuu niskaan..

Tiedättekö sen tunteen, kun jo pitkään kalvaneet jutut pikkuasioiden kera kaatuvat samalla kertaa niskaan?

Tällä hetkellä tekisi mieli ostaa menolippu Saharaan ja kadota omasta elämästään kokonaan. Autiomaassa voisi istua yksin palmun alla ja huutaa lujaa ilman, että kukaan kuulee.

Ehkä perimmäisenä asiana tässä tämän hetkisessä ahdistuksessa on se kirottu vauvakuume. Sielu janoaa jotakin niin paljon, että ymmärrys ei riitä. Järki sanoo ei, sydän huutaa kyllä! 10kk olen jo käsitellyt näitä ristiriitaisia tunteita ja tällä hetkellä jäljellä on vain huoli sekä pelko.

Ensimmäiselle lapselle aikanaan annoimme mahdollisuuden tulla jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Olimme käytännössä lapsia, naiiveja teinejä vielä. Emme ymmärtäneet paljoakaan vastuusta, heittäydyimme vaan.

1.5v meni ja testasin varmaan sata tikkua läpi. En kehdannut myöntää kenellekään, että vauva on haaveissa. Ajattelin, että meidän toiveet tuomitaan typeriksi. En oikeastaan tiennyt edes mitä kaivata, tiesin vain, että halusin vauvan.

Sen puolentoista vuoden jälkeen päätin lähteä töihin ja hankimme myös koiranpennun. Vauvahaave lipui pois mielestä ja aloitin ehkäisyn. Muutimme asumisoikeusasuntoon, molemmilla oli vakkarityöt ja taloudellinen tilanne todella hyvä. Yhtäkkiä testi näyttikin plussaa raskausviikolla 9. Itkin, koska tulevaisuus pelotti. En ollutkaan enää valmis. Raskaus onneksi kasvatti ymmärtämään enemmän, puhumattakaan siitä, kun meidän pieni poikamme syntyi ja taipaleemme vanhemmiksi alkoi.

Jälkeenpäin ajateltuna se tilanne oli aivan erilainen kuin tämä. Nyt tiedän äitiydesta, vastuusta ja vauvoista. Tiedän miten upeaa kaikki voi olla. Sen lisäksi taidan nykyään omistaa super hormonit... Tätä vauvakuumetta, joka nyt vallitsee voisi kutsua jo sairaudeksi. Kivut ovat ainakin suuret.

Monta kuukautta toivomista, rukoilua ja pettymyksen karvaita kyyneliä. Meinasin suurinpiirtein seota rakkaudesta johonkin, joka ei ollut saanut vielä alkuansa.

Sitten päätin, että nyt riittää. Tämä asia jää tähän ja aion unohtaa kaiken. Topi on tässä elämässä nyt ja aion keskittyä poikaan täysillä. Tätä päätöstä seurasi kaksi viivaa tikussa. Toivo paremmasta huomisesta. Olin helpottunut ja onnellinen. Hetken aikaa...

Vuoto alkoi muutaman päivän päästä ja en edes löydä sanoja sille, miltä silloin tuntui. Maailma kääntyi ylösalaisin. Juuri, kun sain ripauksen toivoa, kaikki pyyhkäistiin pois. Ja voinko nyt unohtaa? En, se on mahdotonta. Vauvakuume jäytää vain kahta kauheammin sisustani.

Tuosta tapahtumasta lähtien kaikki on tuntunut kaatuvan ja menevän pieleen.

Sillä hetkellä olisin tarvinnut eniten ystävän tukea. Mitä sain? Vihaa, syyttelyä vääristä asioista ja kiukuttelua. Sen kaiken päälle en olisi jaksanut kokea muuta kurjuutta.

Nyt elän pelossa. Huoli on suuri ja elän varoen. Stressaan.


Näiden isompien huolien ohelle on tullut vähän pienempiäkin. Topi on sairastanut viimeiset kolme viikkoa ainakin. On ollut flunssaa, 39 asteen kuumetta, kaksi korvatulehdusta, atopiaa, vaippa-allergiaa sekä maitoherkkyyttä.

Koko ajan on joku asia, miksi pojan on paha olla. Kun Topiin koskee, niin koskee myös tähän äitiin. Riittämättömyyden tunne, kun ei pysty auttamaan on valtava!

Kaiken tämän stressin päälle tulee vielä ne pikkuruiset ärsyttävät sattumukset. Pesukone syö uudet lempisukat riekaleiksi eikä meinaa toimia, kännykän akku ei pidä, netti ei toimi, sähkökatkos ainoana yhteisenä vapaa iltana, ulkomaan tilauksesta veloitetaan reilu 20e liikaa, bussilakko hankaloittaa töistä kotiinpääsyä, rattaisiin kaatuu 200ml maitoa, bussit tulevat liian aikaisin ja missataan ne, ruoan tärkein ainesosa puuttuu juuri sinä päivänä kun kaupat ovat kiinni jne jne.. Luottelossa oli vain lähiaikojen tapahtumat.

Tällä hetkellä piinaa loputon väsymys. Tuntuu, ettei mikään unimäärä riitä. Väsyttää joka hetki, joka paikassa. Liittyy varmaan stressiin.

Kuten sanoin.. tekisipä mieli ostaa menolippu Saharaan. Onneksi se on vain tunne ja kaikki helpottaa ajan kanssa kyllä taas.

Pakko ajatella positiivisesti; näin kamalan epäonnen jälkeen on tapahduttava jotakin hemmetin hyvää!!

"Otan vastaan sen mitä elämä antaa.."

"Onneksi on olemassa joku, joka hymyilee vaikka kaikkien puolesta.."

"Riittävä uni auttaa aina.."

"Arkisista asioista pitää osata tehdä hauskoja.."

"Ulkoilu piristää mieltä ja tukee hyvää oloa.."

"Ei pidä antaa periksi liian helposti.."

"Onneksi en ole yksin kulkemassa tätä matkaa.."

Korkealta pudottu - taas.

Kerta toisensa jälkeen jossakin vaiheessa ne tulevat aina. Menkat.

7kk jo mennyt. Kierto on noin 40-45 päivää eli tuskin ovuloin ollenkaan edes.

Tässä kierrossa ei olla yritetty tai ajateltu asiaa ollenkaan. Silti samalla, kun nappaa kaupasta tampaxit käteen niin kyllä se itku haluaisi puskea läpi. Miksi ei vieläkään?

Kohta on vuosi sektiosta ja sitten vasta pääsen lekurille. Selkeä ongelma on kierroissa, mutta typerien rajoitusten vuoksi en pääse tosiaan lääkäriin hakemaan apua asiaan. HUOH.

Ehkä tännekin joskus siunaantuu se toinen tai sitten ei. Kaipaan kovasti mahaa, minimaalisia bodyja ja vauvantuoksuista pientä päätä.

Eiköhän tämä taas helpota, kun menkat ja niiden tuomat hormonit poistuvat. Mutta just tällä hetkellä mietin vain MIKSI?!

En jaksa enää edes yrittää koko asiaa ja haluan vain luovuttaa. Haluaisin ottaa pillerit käyttöön, koska en kestä tappaja menkkoja! Taidetaan jatkaa ensi kiertokin yrittämättä.. tosin ihan itseni takia yritän luonnontuotteella tasapainottaa kiertoa.

Macaa napaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Mitä kuuluu vauvakuume?

Topi on jo iso. Siis ihan oikeasti I-S-O poika.

Tänään opittiin nimittäin taas uusi asia. Kun äiti taputtaa lattiaa seurataan toimintaa ensin katseella ja sittenkun äiti sanoo "sun vuki"; on Topin vuoro taputtaa. Ja poikahan taputtaa! Söpöyden yliannostus! Tämän lisäksi Topi on yrittänyt vetää itseään tukea vasten seisomaan jo monta kertaa. (Ei ole   _vielä_  onnistunut!)

Oppimisen lisäksi nuo uudet hiukset edesauttavat mielikuvaa isosta pojasta. Kasvonpiirteet tulevat selkeämmin esiin ja jotenkin sitä herkistyy tajutessaan, ettei se tosiaan enää mikään pieni ole.

Eikö muuten olekin huippu kuva? :)

Pienen vauvan tunnistaa mahaväännöistä, paljosta itkemisestä ja passiivisuudesta. Ainakin meillä oli näin. Nykyään poika on sellainen touhumyyrä, ettei mitään rajaa. Yrittää joka suuntaan ja kaikki pitää saada. Kuulostaako tutulta? Itkeminenkin on taakse jäänyttä elämää, koska maha ei ole aikoihin vaivannut. Ei kitinää, ei itkua, ei monta tuntia kanniskelua. HUH!

Päikkäreille mennään, kun väsyttää ja nukahdetaan ilman venkslaamista tai vastaan sanomista. Ennen kyllä huomasi, jos oli päikyt lähestymässä, kun alkoi kuulua sen laatuista raivoamista. Nykyään poika kannetaan sänkyyn, kun vaikuttaa vähän väsymmältä ja sinne se tipahtaa nopeasti. Tänäänkin kävelin pitkään ja mietin omiani kunnes tajusin, että poitsu onkin nukahtanut ilman maitoa, tuttia tai peittelemistä harsolla sekä viltillä. Iltanukuttaminen menee lähes yhtä kivuttomasti.

Herääminenkin on luksusta! Olen jo pitkään seuraillut tuttujen lapsia, jotka heräävät kesken unien AINA kiukkuisesti ja mököttäen. En tiedä olenko ahdasmielinen, mutta tämä on mielestäni ärsyttävää ja jotenkin - ÄH, en osaa selittää. Mutta en tykkää, kun lapsella menee heräämisen jälkeen puolikin tuntia kiukutteluun. Eihän se lapsen vika ole ja toiset on vaan hankalia heräämään, joten sille ei mitään voi. Olen varmaan ollut itse aivan samanlainen! Topi onneksi kuitenkin "säästää äitinsä hermoja" ja herää naureskellen. Monta kertaa olen ollut varma, että nyt tulee huuto, kun kova ääni on säpsäyttänyt pojun hereille. Mutta ei! Topi hymyilee typerän näköisesti ja on pihalla kuin lumiukko, joka yrittää pysyä mukana tilanteessa. Päivän parhaita hetkiä on aamut, koska silloin tuo iloinen pirpana on parhaimmillaan <3

Ja mainittakoon, että kyllä meillä silti joskus tulee raivopuuskiakin. Varmasti jokaisella lapsella on niitä hetkiä, kun kaikki ärsyttää. Pointtina kuitenkin se, että suurimman osan ajastaan tämä poika osaa olla nykyään suupielet ylöspäin!

Vanha raivokuva... (Topi  2kk)

"Pieni" poika naurusuu <3

Iso poika tarkoittaa myös tätä fyysista kasvamista ja vaatteiden hankkimista. Olenkin jo useampaan tekstiin laitellut ostoksista kuvia. Ostelen tosiaan usein kahden koon vaatteita samalla; tämänhetkisen sekä seuraavan myös, koska lipastoon mahtuu sen verran. Olen myös lastenvaateholisti ja tykkään pukea poikaani tyylikkäästi. Hankin vaatteet yleensä käytettyinä kirppareilta. (Lue teksti: Vauvanvaatehulluus sallittua?)

Tänään päätin katsella tarkemmin NALLE-merkkisiä vaatteita Jesper ja Juniorista, koska ne ovat tällä hetkellä hyvässä (60%) tarjouksessa. Kyseisen merkin vaatteista suurinosa on EKO-tuotteita ja todella hyvälaatuisia, kestäviä sekä pehmeitä. Ainoa miinus tulee kokomerkinnöistä, jotka eivät mielestäni pidä lainkaan paikkaansa. Olen itse ostellut Topille melkeinpä aina kaksi kokoa suurempia vaatteita, mitä poika sillä hetkellä käyttää.

Tänään tuli sitten hankittua nämä:

Ruokalaput EKO Nalle 1,95€/kpl

Pipo EKO Nalle 98cm 1,95€

Body Nalle 86cm 3€

T-Paita Nalle 86cm 2,20€ ja Housut EKO Nalle 80cm 3,15€ (yökkäri)

Samainen t-paita löytyy myös pienemmästä koosta; se on eka vaate, jonka pojulle hankin <3  (Topi 3kk)

98cm hattu sopii ihan täydellisesti eli koot tosiaan mättävät.

H&M ja Lindex täytyi tietenkin kiertää TAAS läpi ja oih... mitä löytöjä!!

H&M Sukkia Topille ja (toivottavasti joskus) tulevalle vauvalle 1€/kpl (ale)

H&M Tikruhaalarit  86cm 12,95€/2kpl

Lindex Body 80cm 4,50€ (ale) ja Housut 74cm 5€ (ale)

Lindex Peruspökät 86cm 6,90€

Nettikirpparilla teinkin sitten helmi-löydön! IHANA Name It tähtipipo. Koko on 52cm muistaakseni, mutta tosi sopiva kyllä hassukalloiselle Topille syksyllä. Pipo on uusi ja maksoi vain 7€. (Sopii hyvin esimerkiksi uuden Reiman haalarin kanssa!)

Postissa saapui myös kiitoksena muutama lahjakortti! Valitsin 10€ makuuniin, 10€ H&M:ään ja 10€ KappAhliin.

Muistathan osallistua kyseisen H&M-lahjakortin arvontaan!! Klikkaa mukaan blogin sivupalkista.

Tarkoituksena oli kirjoittaa pieni pätkä siitä kuinka iso poika Topi on ja kuinka meidän perheessä ei ole enää pientä vauvaa. PIENI pätkä. Ja sen jälkeen puhua enemmän vauvakuumeesta. Noh, tästä tekstistä tulee aika pitkä, koska en ole edes aloittanut vauvakuumeesta puhumista.

Joten.. VAUVAKUUMEESTA --->


Pitkäänhän yrittämisen aloittamisen jälkeen tuo kuume oli todella todella paha! Olo oli epätoivoinen, jokainen pallomaha toi katkeran olon ja tuntui, että kuolen sisältä, jos en kohta ole raskaana. Hieman hullua, mutta kun se kuume iskee, sille ei oikein voi mitään.

Lupasin viime tekstini (Lue: Vauvakuumetta) jälkeen, että lopetan stressaamisen ja yritän relata. Liika yrittäminen ja vouhkaaminen voi olla este raskautumiselle. Pikkuhiljaa pakottava tarve vauvan saamiseen hiipui ja tunsin oloni rentoutuneeksi. (Tosin joskus, kun pitelen kaupassa minikokoisia pöksyjä, saattaa hetkeksi syttyä pieni kaipuun tunne sisälläni...)

Haluan edelleen toisen vauvan ja haluaisin olla raskaana. Mutta kiire ei ole. Aion viettää kesän rennosti ja nautiskellen lämpimistä säistä, syksyllä sitten hakeudun lääkärin puheille, jos ei ole tärpännyt.

Topista on ollut niin paljon seuraa ja meillä on ollut todella mukavaa yhdessä. Tavallaan en voisi kuvitella tähän tilanteeseen järjetöntä väsymystä, mahdollista oksentamista tai muita kipuja. Ei haittaa nauttia hetki kesästä perheen kanssa ilman vaivoja.

Joskus mietin, että jos raskautuminen olisi helppoa ja sen voisi yksinkertaisesti suunnitella, olisin ollut Topin kanssa kahdestaan paljon pidempään. (Niin joo - S:a unohtamatta! ;) Olisin antanut esikoisen nauttia etuoikeudestaan ainoana lapsena ja vanhempien silmäteränä. Totuushan on, että kaksi lasta ei voi saada yhtä paljon henkilökohtaista huomiota kuin yksi.

Mutta minulle raskautuminen ei ole helppoa ja en halua ottaa riskejä. Annetaan sille mahdollisuus heti alussa ja ehkä vielä joku päivä tikkuun piirtyy kaksi viivaa.

Tämän hetken pääasia on se, että en tunne katkeruutta tai pakottavaa hullua tarvetta mihinkään.

Olen onnellinen ja tyytyväinen juuri näin. Tulevaisuutta odotellessa!

Ehkä siellä jossakin; meidänkin haikara odottaa oikeaa hetkeä <3

PAKKO laittaa, kun tuli vastaan... Ihanku pieni ISO Topi!

Ps.  Tästä nyt ainakin tuli vauvakuume... Note To Self; Älä googleta vauvakuume.