Tilannekatsaus; BabyVol2

Varovaisesti aion nyt kirjoittaa astetta henkilökohtaisemmin.. ujostuttaa ja jännittää. En voi ikuisesti kirjoittaa vain vaatteista ja huonekaluista.


Jokaisella ihmisellä on varmasti omat aiheensa, joista puhuminen tuntuu vaikealta. Niin myös minulla.



Lapsettomuus. 



Inhottava, suututtava, vihattava jono kirjaimia. Kyseiseen termiin voisi lisätä myös sanat "pettymys", "epäonnistuminen" ja "katkeruus".


Joillakin saattaa tässä vaiheessa soida kellot; "Miten niin lapseton.. onhan Topikin olemassa!" 


Sekundäärisestä lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun aikaisemmin raskautunut ihminen ei enää tulekaan raskaaksi. Yleensä syytä ei heti tiedetä ja se voi toki olla väliaikainenkin. Termiä aletaan vilauttelemaan noin vuoden yrittämisen jälkeen.


Mehän aloitimme yrittämisen tammikussa 2013 ja nyt eletään heinäkuuta 2014. Liian pitkä aika ihan kenelle vain.


Voin sanoa, että tämän taipaleen aikana on tullut käytyä läpi tuhansia tunteita aina välinpitämättömyydestä puhtaaseen vihaan. Pystyn kuitenkin olla ylpeä siitä, etten ole katkeroitunut tai kiukkuinen juuri tällä hetkellä. Enkä myöskään turta. Ne ovat tunteita, jotka on tullut jo käsiteltyä. Tämän hetkistä tilaa voisin kutsua "tilanteen hyväksymiseksi pikkuhiljaa".


Joo, en ole raskaana vieläkään. Ja kyllä, yritetään edelleen. Alkaa vain olla keinot lopussa, josta päästäänkin siihen, että olen alkanut tekemään päässäni tilaa ajatukselle; "Hei, olen Anette.. yhden lapsen äiti." 


Vuoden yrittämisen jälkeen saatiin vihdoin lähete lapsettomuushoitoihin. Olin helpottunut, koska ajattelin kaiken selviävän. Kyselin tällöin vähän vaatimuksista ja diabetekseni oli riittävän hyvässä tasapainossa lähetteen tekemiseen.

Ensimmäinen lähete bongahti kuitenkin takaisin. Olin pettynyt. En edes pysty kuvaamaan sitä tunnetta,  joka tajuntaan iski, kun pidin paperia kädessäni. Ei syytä, ei perusteluja. "Emme näe tarvetta.." 


Muutaman kuukauden päästä sairastuin flunssaan ja kävin terveyskeskuksessa kuunteluttamassa keuhkoni. Lucky me. Lääkäri huomasi käynnin yhteydessä lähetteen tiedoissani ja sanoi, että se on palautettu, koska miehen tiedot puuttuivat kokonaan. Hyvä, ettei leukani pudonnut lattiaan ja mielessäni hurrasin sarkastisesti lähetteen tehneelle lekurille.


Ei mennyt montaa viikkoa, kun sain kotiin kirjeen. Kirjeessä oli aika klinikalle parin kuukauden päähän. Vatsassa pyrähteli lauma perhosia ja ajattelin onnellisesti, että jo oli aikakin! Tervetuloa vauva numero kaksi!


Elämä ei tokikaan mene ikinä käsikirjoituksen mukaan ja noin viikko ennen aikaa sain puhelinsoiton. "Diabetes ei ole meidän viitearvojemme mukainen, joten perumme ajan."


ANTEEKSI MITÄ!? Tasapaino oli parempi kuin vuosiin ja olin ennen lähetettä varmistanut, että se riittää. Miksi lähete hyväksyttiin, aika annettiin ja vielä odotettiin ihan viimeiseen asti ennen kuin vaivauduttiin ilmoittamaan, että ei kelpaa?


En saa vieläkään mietittyä juttua päässäni selväksi. Miksi me emme kelvanneet? Miksi meidän edestä suljettiin ovi? Lapsettomuutta voi aiheuttaa diabetes, mutta niin myös ylipaino, alkoholi kuin tupakkakin. Mielestäni jokaisen pitäisi tässä hyvinvointivaltiossa saada apua! Käännytetäänkö ovelta ihmistä, joka painaa 10kg liikaa? Käsketäänkö hänen tulla klinikalle vasta, kun paino on täydellinen? Ei. Jokainen on yksilö ja jokaisen sairaus on erilainen. Ehkä en pääse tasapainossa tämän alemmaksi, vaikka teen täysillä töitä.. Tarkoittaako se, että minulla ei ole oikeutta apuun, koska satun sairastamaan astetta hankalampaa diabetesta?


Ymmärrän periaatteessa sen, ettei raskautta haluta aloittaa ennen kuin diabetes on tasapainossa. En ymmärrä kuitenkaan sitä, että miksi syytä ei voida tutkia jo valmiiksi? Kropassani on vikaa, mutta kukaan ei auta löytämään sitä, koska joku arvo ei ole pientä pykälää alempana. Ja puhutaan todella todella pienestä pykälästä!


Nyt ei auta sitten, kun toivoa ihmettä. Jos tämä hemmetin tauti vaikka poikkeaisi menneisyydestä ja heittäisi tason paremmaksi.


Turhautuneena yritin itsekin selvittää sitä vikaa, joka lapsettomuuden aiheuttaisi. Se varmasti liittyy pitkiin epäsäännöllisiin kiertoihini. (37-47 päivää..) Miksi sitten keltarauhashormoni ei auttanut asiaan?


Vastaus on ovulaatio. Se tapahtuu ihan totaalisen väärässä vaiheessa kiertoa. Tikuilla olen selvittänyt ajankohdan, joka osuu sinne kp 32 tienoille. Olen melko varma, että ovis kuitenkin tapahtuu, koska aina kaksi viikkoa ovisplussasta kierto loppuu.


Ongelma on vain se, että myöhäisen ovulaation hedelmällisyys tuppaa olemaan huono. Yritin keksiä hyvää vertauskuvaa selittää tämä. En tiedä ymmärtääkö kukaan tai meneekö tämä ideana oikein, mutta ajatellaan hedelmää. Se kasvaa puussa ja on tietyssä vaiheessa kypsä poimittavaksi. Jos hedelmää ei poimi ajoissa, vaan vasta parin viikon päästä, se ei ole enää kovin hyvä. Tajusitteko? Näin olen asian itse päässäni ajatellut.


Joten.. keltarauhashormoni ei auta, koska se lyhentää kierron, mutta ei auta ovulaation suhteen. Ilman hormonia ovulaatio taas tulee joka kierrossa, mutta ei ole hedelmällinen. Jipii.


Olen siis päättänyt alkaa elämään se ajatus takaraivossa, että meille ei enempää lapsia tule. Mietin usein yhden lapsen plussia ja miinuksia, koitan ottaa kaiken ilon irti pojan kanssa touhuamisesta ja myyn pieneksi jääneet vaatteet pois.



Aloitin tosin nyt uudelleen viimeiseksi oljenkorreksi macajauheen, josta olen blogissakin kirjoitellut. Olen syönyt sitä aikaisemmin ja tällöin kiertoni oli 29 päivää. Muistaakseni se oli sitä aikaa, kun pidettiin lopulta taukoa ja lopetin koko pahanmakuisen tökötin ottamisen. Nyt ajatus on kummitellut mielessäni jo hyvän tovin ja kesäloman loppumisen jälkeen avattiin pussi uudelleen.


Voitteko kuvitella... nyt on kiertopäivä 19 ja sain illalla puhtaan ovisplussan. En koskaan uskonut voivani ilahtua kahdesta viivasta ovulaatiotikussa näin paljon. Vaikka en voi iloita raskausuutisesta, onpahan ainakin yksi välietappi saavutettu.


Kädet ristissä toivon, että tästä alkaa uusi "aikakausi", jossa kiertoni normalisoituisivat. Olisi ainakin jo aika.


Pääasia itselleni on, että kroppa toimisi. Jos lasta ei tule, niin sitten ei. Katseeni on jo kohti uusia haasteita, joihin ei vauva oikein sovi. Haluaisin syksyllä takaisin työelämään ja olen päättänyt aloittaa taas futiksen. Katsotaan nyt sitten mitä elämä tuo vastaan!

Kaipuu pysyy..

Vauvarintamalla on aika tyhjää. Topista on kasvanut jo pieni iso mies; poika joka kävelee, puhuu ja syö itse. Toinen leikkii yksikseen eikä aina kaipaa sitä sylittelyä niin paljoa. Rakastan tätä uutta vaihetta, kuten jokaista muutakin vaihetta. En voivottele menneen perään, vaan ilakoin tulevasta. On jotenkin todella rikasta nähdä lapsen kasvavan samalla tapaa kuin pienestä taimesta tulee suuri ja kaunis kukka.

Koko vanhemmuus on rikkautta. Hienoa aikaa, ymmärrystä paremmasta ja rakkautta. Koen olevani jotakin suurta, kun olen äiti tuolle pienelle pojalle. Olen tärkeä, olen rakastettu ja samalla saan itse rakastaa niin paljon, että halkean.

Olen todella iloinen, että olen siunattu tällä lapsella. En silti häpeä myöntää, että kaipuu siihen toiseen on kova. Unelma siitä, että lapsellani olisi sisarus, kaihertaa sydämessäni. Ei, en ole tyytymätön tai kiittämätön. Arvostan tätä kaikkea niin paljon, ettei ole sanoja. Mutta kukapa ei haluaisi tehdä elämästä vielä vähän rikkaampaa?

On tässä jo yli vuosi taisteltu asian kanssa. Eikä se toinen vieläkään ilmoita tulostaan. Pettymyksiä, kyyneleitä ja turhia odotuksia. Ajatuksia siitä, että tästä ei selviä hengissä. Ahdistusta, itsevihaa ja väsymystä. Joku sanoi joskus, että siihen turtuu kyllä.

Nyt olen jo aika tyhjä. Enää en koe sitä toivon kipinää joka kuukausi, enää se ei satu niin paljon. On vain tasainen kaipuu, joka jossain takaraivossa elää yhä. Ehkä joskus...

Olen toki saanut vastauksia. Aina olen valittanut, että kärsin pitkistä kierroista ja tätä on monesti yritetty korjata keltarauhashormonilla. Tuo hoito on vain ollut mahdollisesti virhe. Kierrot ovat jääneet normaaleiksi, mutta ovulaatio on puuttunut kokonaan. Miksi?

Kroppani ei taidakaan olla sekaisin, mitä siis tulee pitkien kiertojen suhteen. Tajusin sen olevan normaali tila. Ennen e-pillereitä kiertoni oli noin 40 päivää ja niin se on ollut myös nyt. Topi tärppäsi kierrosta, jossa ovulaatio oli vasta kp (=kiertopäivä) 28 eli se päivä, kun yleensä kuukautiset alkavat. 

Saatiin teoria todistetuksi ja viime kierrossa ovulaatio tapahtui vasta kp25 eli tosi myöhään. Kauhulla tässä mietiskelin, että onkohan meillä ollut ongelmana vain laskelmointi virhe ja siksi tärppi jäänyt haaveeksi. Tällä hetkellä siis on kaksi vaihtoehtoa. 

Yrittää keskittää kp20-28 ja toivoa, että tärppää tai sitten korjata kierto lyhyemmäksi sekä hakea lääke, joka kuitenkin tuo myös sen ovulaation. Katsotaan mitä lekurit tykkää ja jaksetaanko me edes lähteä tähän haasteeseen.

Koska tavallaan olen väsynyt odottamiseen. En tiedä olisiko tässä kuitenkin fiksuinta antaa tauon jatkua ja yrittää uudelleen myöhemmin. Toisaaltaan taas pelottaa siirtää asiaa... entä, jos en koskaan raskaudukaan?

Vaikeita asioita, hankalia päätöksiä.

Juuri tasan nyt aion kuitenkin vain olla ja elää päivä kerrallaan ainakin hetken. Nauttia Topin kasvusta ja lähestyvästä keväästä. 

Ehkä joskus....

Kevät värejä <3

Erilainen vuosipäivä

Nyt voin jo sanoa, että kärsin virallisesti sekundäärisestä lapsettomuudesta.

Siitä on jo vuosi, kun ehdotin miehelleni, etten aloittaisikaan pillereitä vielä. Että antaisimme seuraavan tulla, kun on tullakseen. Muistan kuinka mieheni näytti huolestuneelta ja mietti, miten selviäisimme kahden pienen kanssa, jos raskautuisin heti. Naureskellen kysyin, että minäkö raskaana heti!?

Kolme kuukautta oltuamme ilman ehkäisyä, pieni pelko hiipi sisimmästä. Entä, jos tästä ei oikeasti tulekaan mitään ja olen samassa tilanteessa vielä kesänkin jälkeen. Kirjoitin huolestani ääneen ja ihmiset nauroivat päin naamaani ja tuomitsivat. "Miten voit valittaa tästä asiasta, kun toiset odottavat vuodenkin?"

Kesän jälkeen tilanne oli sama. Mitään ei tapahtunut ja stressasin paljon. Hain vertaistukea asiaan, mutta sain aikalailla vain lokaa niskaani. Ihmiset eivät tuntuneet ottavan asiaa tosissaan. He eivät tajunneet, että vaikka olin piinaavan odotuksen alussa, niin silti tie tulisi olemaan pitkä ja kivinen. Ei lohduttanut kuunnella yhtään lauseita, joissa käskettiin olla yrittämättä, koska "lapsia saadaan eikä tehdä."


Syksyllä tuli toinen keskenmeno, joka oli ensimmäistä pysäyttävämpi. Oli lupaus hyvästä, mutta silti käteni jäivät tyhjäksi. Tämän tapauksen jälkeen sain ainoastaan zemppausta ja ihanien ihmisten tukea. Olin silti surullinen, koska se tarkoitti vain sitä, että muutkin olivat tiedostaneet kuinka epätoivoinen tilanne mahdollisesti oli.


Sitä on luovuttu toivosta. Yritetty täysillä. Sitä on annettu aikaa ja mahdollisuus tulla omalla ajallaan. On syöty lääkkeitä ja toivottu kädet ristissä.

Mutta tässä nyt olen. Kirjoitan tätä tekstiä itkien. Jokainen sana satuttaa syvältä.

Jos totta puhutaan, en KOSKAAN oikeasti uskonut löytäväni itseäni tästä tilanteesta. En koskaan uskonut, että tähän menisi vuosi. Enää ei naurata, enää en voi vitsailla raskautumisellani. Huumori on loppunut.

Ennen kauhistelin sitä asiaa, kun toiset ihmiset joutuvat odottamaan lasta viisikin vuotta. Nyt kyseinen luku ei tunnukaan enää niin kaukaiselta ja mahdottomalta. Enhän uskonut, että menisi vuottakaan.

Valehtelematta, joka ilta sänkyyn käydessä kaikki tämä valtaa mieleni. Kuiskaan hiljaa yöhön ennen nukahtamista... Auta. Sattuu.

Taukoa pukkaa..

...mutta ei suinkaan blogista! Joskus tuntuu, että ei meinaa ehtiä revetä joka suuntaan ja bloggaamiselle on vaikea löytää aikaa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä ja merkittävä harrastus itselleni, että blogista en taukoile. Olkoon sata tuhatta asiaa tehtävänä, olkoon maailma täynnä urpoja tai mitä tahansa, niin minähän kirjoitan! Tämä on tapa selvitä arjen väsyttävistä hetkistä, purkaa stressiä ja ajatuksia.

Tauko koskee tällä kertaa tätä meidän vauvahaavetta. Päätän olla villi ja jättää tämän kierron lääkkeet syömättä. En tiedä kaivanko tällä teolla itselleni vain kuoppaa ja pilaanko kaiken, mutta en jaksa. Ei huvita olla väsynyt ja ärtynyt  Jouluna.

Tänään olisi aika aloittaa Primolut kuuri nro 3, mutta kuten sanoin, näin ei tule käymään. Lääke väsyttää ihan mielettömän paljon --> väsymyksestä seuraa ärtymys. En pysty keskittymään mihinkään, paino nousee ja ahdistaa se tunne, että olisin huono äiti.


Nukun yöllä noin 7-8 tuntia, mutta en meinaa silti päästä aamulla ylös. En jaksaisi keittää puuroa, en jaksaisi leikkiä Topin kanssa. LUVATTOMAN paljon poika on touhunnut yksin lelujensa kanssa. Ei näin. Asiat eivät voi jatkua tällä tapaa.


Ainahan on se mahdollisuus, että menkat eivät sitten tule ajallaan ja kierto turhaan venyy. Jos näin tulee käymään, niin kaivan pillerit kaapista ja alan niitä syömään. Tarjoan tavallaan kropalleni mahdollisuutta toimia itse säännöllisesti niinkuin pitäisikin. Jos kierto ei toimi, on se vaan myönnettävä, etten pärjää ilman lääkettä. En usko, että vahinkoa syntyisi siis kovinkaan paljoa? Primolut ei kuitenkaan tuo ovulaatioita tai muutakaan, se ainoastaan pitää kierron tasaisena.


Luulen, että oikeastaan bongasin tässä kierrossa ovulaation. On ollut niin selkeät oireet ja tämä pistää miettimään, että en varmaan ovuloinutkaan viime kierrossa ollenkaan. No yritystä ei varsinaisesti nyt ole, koska haluan kaiken stressin pois hetkeksi enkä halua miettiä uudenvuoden aikaan negatestejä.


Tämän kuukauden pyhitän perheelleni. Vietän aikaa Topin kanssa, koska tunnen "laiminlyöneeni" pojan olemalla niin jaksamaton sekä väsynyt. Rakastan lujasti ja unohdan kaiken hetkeksi.


Tammikuussa haen sen lähetteen lapsettomuushoitoihin ja siellä jatketaan tätä juttua. Ainakin vihdoin selviää, että mikä kropassa on vikana. Sitten ei enää tarvi miettiä, että onko lapsen saaminen mahdollista vai ei.


                  

     Toivo elää taas....

                                                                                ...viimeistään Tammikuussa!

Keltarauhashormonista

Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, sain viime keskenmenon jälkeen reseptin keltarauhashormoniin. Yleensä olen kuullut, että määrättäisiin Terolut niminen valmiste, mutta itse sain Primoluttia.

Ensimmäinen tavoite oli saada kierrot tasaiseksi ja tätä myöten tuoda ovulaatio kuvioon. Tai ainakin toivoa, että näin kävisi. Seuraava tavoite olisi, että raskautuminen VIHDOIN onnistuisi.

Aloitin ensimmäisen kuurini yk 6 kp 16 eli 21.10.2013. Mikäli joku ei tunne lyhenteitä niin yk = yrityskerta ja kp = kiertopäivä. Kierto sujui hyvin, ovulaatiota en tunnistanut ja yritys oli jäissä keskenmenon takia. Kierto kesti 28 päivää ja menkat alkoivat "ajallaan" 3.11.2013. Normaaleja kipuja ei tuntunut ja pystyin jopa tekemään jotakin sohvalla makaamisen sijasta. Vuoto oli niukkaa ja kesti muutaman päivän.

Seuraavassa kierrossa yritys oli taas kovaa. Ovistikut tosin jäivät ostamatta, mutta uskon tunteneeni ovulaation muutama päivä ennen kuurin aloittamista. Tai ainakin kyljissä tuntui menkkamaisia pistelyjä. Primolut nro 2 alkoi yk7 kp16 eli 18.11.2013.

Kierto vaikutti lupaavalta oireiden suhteen. Tai olisi vaikuttanut, jos en söisi tuota pirullista hormonia, jonka sivuvaikutuksiin kuuluu raskausoireet. Mitäpä sitä kaartelemaan tosiasiaa; menkat alkoivat taas ajallaan 30.11.2013 ja kierto oli suhteellisen tasainen eli 27 päivää. Taas kivutonta sekä niukkaa.

Tällä hetkellä tekee mieli luovuttaa ja jättää Primolut kokonaan pois. Ensinnäkin olisin naiivisti toivonut sen auttavan raskautumiseen kuin sormia napsauttamalla. Toisekseen, en kuollakseenkaan kestä sivuvaikutuksia.

Olen kuurin loppua kohden kuolemaakin väsyneempi. Tuntuu, ettei 8h yöunista ja muutamista päikkäreistä ole mitään apua. Ei jaksa, ei pysty, ei huvita. Väsymys tuntuu jokseenkin samalta, kun raskaana ollessa.

Paino on noussut. Tiesin toki, että e-pillereissä oleva keltarauhashormoni nostaa painoa, mutta en ajatellut yhtään sen pidemmälle. Mitä luulette sitten käyvän, kun vetää pelkkää sitä itseään? +5kg kolmessa viikossa, turvotus ja ällöttävän lihava olo. Tekee mieli hakata päätä seinään.

Mielialoissakaan ei ole kehumista. Ihan vähän ennen kuukautisia itketti, nauratti ja suorastaan vitutti vaihtelevasti. Tuntui, että pienet turhatkin asiat ärsytti. Vihaan yleisesti sellaisia urpoja, jotka huutavat toisille ihmisille liikenteessä pikku asioista. Elämä ei ole niin vakavaa, että pitäisi ärtyä siitä, jos joku rynnii edessäsi. Täytyy olla itse se fiksumpi ja käyttäytyä aikuismaisesti. Mutta nyt löysin itseni useamman kerran puremasta hammasta yhteen. Jopa Topin pieni vänkääminen saattoi ärsyttää, vaikka yleensä olen itse rauhallisuus.

Tähän kaiken päälle ne raskausoireet, jotka ovat valheellisia. Kukaan ei halua turhaan rasittavaa rintojen arkuutta, kukaan ei halua naamaansa täyteen finnejä. Kukaan ei halua arvuutella johtuuko oireet lääkkeestä vai raskaudesta.

Onko tämä kuuri nyt tämän arvoista? Entä, jos lihoan Dallas-pullaksi huomaten, että koko hormonin syöminen oli turhaa? Jos tämä on jo näin rankkaa, niin miltä tuntuu sitten ne kaikki ronklaukset, tutkimukset ja piikittelyt? Mikäli niihin siis joudun..

Kohta on vuosi täynnä yritystä ja saadaan aika lapsettomuus-klinikalle. Seriously? Kuulostaa kyllä todella typerältä sana lapsettomuus, kun tuossahan tuo yksikin jo tuhisee. Miksi ihmisen kroppa päättää flipata ja lopettaa toimintansa? Miksi on keksitty sellainen sana, kun sekundäärinen lapsettomuus? Miiiiiiiiksi?

Faktoja vauva nro 2:n yrittämisestä

Mutkia matkassa. (Google)

Olen jo jonkin verran avannut tänne tilannetta tästä vauvakuume asiasta. Olen puhunut tuntemuksista, kurjasta fiiliksestä ja ahdistuksesta. Mutta en kovin tarkkaan ole kuitenkaan selittänyt missä mennään.


Ensinnäkin, yritystä taitaa olla nyt noin 10 kuukautta takana. En enää edes pysy laskuissa. Synnytyksen (sektio) jälkeen menkat alkoivat muutamassa kuukaudessa, vaikka imetin (pumppasin) neljän kuukauden ajan.

Sektion jälkeen suositellaan joskus 6kk ja joskus täydet 12kk odotettavan ennen uutta raskautta. Ohjeet ovat kuitenkin AINA yksilöllisiä. Kohdun tilannehan tarkistetaan leikkauspöydällä ja se voidaan varmistaa vielä jälkeenpäinkin. Itse oman raskautumishistorian takia halusin aloittaa "yrittämisen" mahdollisimman aikaisin. Hakeuduin lääkärille ja kävelin huoneesta lupalappu kädessä ulos.

Lopetin pillerit Helmikuussa. Minipillereistä oli tullut vain ikäviä sivuvaikutuksia ja mieletöntä väsymystä. Ei enää ikinä niitä tähän taloon. Menkat tulivat melko normaalilla ajalla ensimmäisen kerran, mutta seuraavat katosivat tyystin.

Ensimmäinen varhainen keskenmeno. Viiva ehti haaleana välähtää testissä ja sitten alkoi tuskallisen kipeä vuoto. Olin kuolla kipuun ja sain ravata vessassa, kun vuoto oli niin kovaa. Pettymys, heti alussa. Kuinka julmaa!

Olimme ajatelleet ottaa alkuun ainakin kesään asti lungisti. Emme ajattelisi, suunnittelisi tai stressaisi. Mutta tuo keskenmeno muutti kaiken ja ajatus vauvasta juurtui päähäni. Haluan, kaipaan.

(Google)

Siitä sitten alkoi hyvin sekavat kierrot. Menkat tulivat noin 40-60 päivän välein ja aina eri suuruisina. Joskus ovuloin ja joskus en. Turhauttavaa. Miten sitä ikinä tulisi raskaaksi, jos edes kroppa ei toimi? Joka kierto kuitenkin toivoin kädet ristissä, että se viiva piirtyisi tikkuun, mutta joka kerta löysin itseni sohvan nurkasta pettyneenä.

Tuli syksy ja ystäväni vinkkasi Maca-jauheesta. Hän oli tullut jo kahdesti sen aloitettuaan heti raskaaksi. Pitkin hampain päätin kokeilla tuota luonnon omaa ihmelääkettä ja suosittelin sitä myös muutamalla muulle. Siitä kierrosta olin taas raskaana. Ja jälleen kerran se päättyi keskenmenoon. Oireet olivat niin selvät, että olin asiasta varma, mutta samalla tiesin, että oli turha iloita. Tuttu jomotus alavatsalla enteili pahinta ja seuraavana päivänä testistä alkoi tiputtelu.

(Google)

Päätin lähteä lääkäriin. Lääkäri tutki perusjutut, otti papakokeen ja iski keltarauhashormonin käteen. Olihan tässä jo melkein vuosi mennyt epäsäännöllisen kierron kanssa.

En saanut terolutteja, joita yleensä määrätään vaan Primoluttia, joka on astetta vahvempaa. Sain 6 kuukauden reseptin eli näillä eväillä nyt mennään. Jokaisen kierron 16. päivänä aloitan kuurin ja lopetan sen 26. päivänä.

Ensimmäinen kuuri on syöty ja kierto kesti 29 päivää. Vuoto oli kivutonta ja melko niukkaa muutaman päivän ajan. Omituista, mutta en valita.

Nyt on toinen kuuri menossa. Tässä kierrossa bongasin selkeästi ovulaation kivuista juuri ennen kuurin aloittamista. Kierrossa on menossa 24. päivä ja oireita on. On mahassa nippailua, kipuja ja jomotusta. Hajuaisti on oikeasti todella vahva ja tarkka. On turvonnut ja väsynyt olo. Mutta en juhli, koska kuuri mitä todennäköisemmin aiheuttaa kuulemma raskausoireita.


Tuntuu, että lataan kaiken toivoni tähän lääkkeeseen. Viimeksi ehdin sen 1,5 vuoden toivomisen jälkeen aloittaa ehkäisyn ja unohtaa vauvahaaveet. Söin keltarauhashormoni-kuurin ja olin heti raskaana ehkäisyn läpi. Jotenkin ajattelen, että tämä ihmelääke olisi viimeinen toivoni. Se toimi viimeksikin kerta laakista, niin miksi ei tälläkin kertaa?

Nyt on siis ensimmäisen kuurin jälkeinen kierto. En ehkä halua tietää mitä ensi viikonloppu tuo tullessaan. Usko ei luultavasti enää riitä, jos testistä pamahtaa negatiivinen taas.

Kauhun ja pelon sekaisin tunnelmin odotan. Ei ole montaa päivää jäljellä.

Tietäisinpä mihin tämä tie kuljettaa... (Google)