Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merkkivaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merkkivaatteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mini Rodini - Drop 3 on täällä!


Yhteistyössä: Punavuoren Peikko

Lastenvaatehullu, joka odottaa erilaisten merkkien uusia droppeja kuin kuuta nousevaa, innostuisi takuulla erilaisista vaatteisiin liittyvistä mahdollisuuksista. Täytyy myöntää, että tämä kevät on ensimmäinen, kun olen iskenyt itseni odottavien ihmisten sekaan intoilemaan saapuvista mallistoista. Meidän kevään suosikki on ollut sisävaatteiden suhteen ihana Mini Rodini. Merkki, joka jakaa ihmiset kahteen eri kastiin. Toiset nauravat mahat kippuralle, näyttävät oksennuseleitä vaatteen nähdessään ja toiset taas maksavat toista sataa käytetystä herkusta. Drop 1:sen kohdilla tilasin parit takit ja muutakin pientä - varovaisesti tunnustellen. Drop 2:sen kohdalla taas pääsin VIP-tilaisuuteen Punavuoren Peikkoon räpeltämään vaatteita ensimmäisten joukossa. MUTTA tänään.. juuri näillä minuuteilla, kun tämän postauksen julkaisen; alkaa verkkokaupat täyttyä innokkaista ostajista ja jälleenmyyjien ovien takana jonottaa useampikin äiti sormet jännityksestä kihelmöiden. Itse sain aivan loistavan mahtavan ihanan mahdollisuuden päästä valikoimaan haluamani Rodinit jo ennakkoon Punavuoren Peikosta torstai-iltapäivänä. Ideana oli postata uusista Drop 3:sen vaatteista täällä blogin puolella ja loppupäivä menikin pikkuhiljaa kuvaillessa.

Meillä ei aikaisemmin tosiaan ole paljoa Rodinia kaapista löytynyt - ainoastaan muutama hassu. Mopsilegginsit. Kirahvilegginsit. Papukaija-paita. Panda-jumpsuit. Seepra-setti. Ja niin edespäin... En pidä läheskään kaikista kuoseista, valikoin pojan vaatteet tarkasti ja suosin niissä myös sellaisia, joista poika itse tykkää. Topista onkin kuoriutunut pieni vaatefriikki, joka haluaa käydä itse ilmoittamassa äidille, kun kaupassa näkyy ostettavan arvoinen paita tai liian kivat pöksyt. Kenkäkauppaankin poju kinuaa harva se päivä. 

Pidän merkin vaatteissa siitä, että niissä on ajateltu paljolti ympäristöä. Reilu Kauppa -lappu löytyy mielestäni ainakin suurimmista osista - en ole ihan kaikkia syynännyt kuitenkaan läpi. Be kind on nature - wash moderately and help care for the environment. Materiaali on tähän mennessä ollut kestävää, hyväntuntuista ja laadukasta. (Enkä toki väitä, etteikö ketjuliikkeen vaatteet olisi!)

Tänään mallistoa hipelöidessä olisin halunnut valita melkein kaikki. Basic-sarjaa ei ole vielä osunut omalle kohdalleni ja nyt vihdoin pääsin todistamaan sen olemukseltaan hyväksi. Kangas on joustavaa, muotoilu kiva ja värit erittäin toimivat! Ennen ajattelin jotenkin kitsaasti, että tuntuisi hassulta maksaa paljon "tavallisen" näköisestä vaatteesta(mahdollisesti ilman erikoisominaisuuksia), joten tämän takia päätin jättää hankkimiset siihen, että pääsisin paikanpäälle niitä ihmettelemään. Pelikaani-kuosista on syntynyt paljon keskustelua, että onkohan se nyt niin kiva vai ei. OLI!! Meille lähti heti teeppari sekä legginsit! Näiden lisäksi nappasin kesähatun, jolle en kuvauksiin löytänyt oikein sopivia vaatteita oheen. Pyrin ottamaan kuvat pelkissä Rodineissa, mutta sen verran joustin, että osa oli vanhoista mallistoista. Kyllä tuo paperikassi sisälsi muutaman muunkin vaatteen, mutta enempiä höpisemättä siirrytään kuviin, joista ne kyllä erottuvat selkeästi.




Kesä tulee, joten olen alkanut hamsteroimaan hihattomia sekä teeppareita lipastoon. Oli hyvä "mahis" napata kevyitä kuteita tästä dropista, joten niitä myös sitten lähti mukaan. Esimerkiksi tämä "Gone Fishing" -toppi kuului MUST HAVE -listalle. Pidin tällä kertaa uuden malliston väreistä paljon! Tuollainen kevyt hiekkamainen sävy näyttää hyvältä vaaleatukkaisen pojan päällä auringonpaisteessa. Otin topin ja nuo housut koossa 92/98 ja uskon valinnan olleen aika nappi. Pelkään toki, että vaatteet kutistuvat kuivausrummussa hieman eivätkä mahdu kasvavan pojan päälle enää kesällä, mutta pidetään peukkuja kohti kattoa! 




Näissä kahdessa kuvassa näkyy vanhan malliston pöksyt ja ihana pelikaani-paita. Voin sanoa, että tuo sävy on omasta mielestäni ainakin kiva! Tykkään tästä ehkä enemmän kuin siitä ruskeasta, josta näin sneakpeak-kuvia. Valitsin kokeilun vuoksi t-paidasta koon 104/110 ja se on auttamatta liian iso ainakin nyt. Olen kääntänyt paitaa kuvissa housujen takaresorin alle, joten totuus on kuvaa karumpi. Katotaan miten paita sopii kesällä, koska toisaalta tykkään pitää pojalla t-paidat vähän löysempinä malleina. 




Tähän hattuun taisin ehkä vähän jopa rakastua. Tiedän, että rakkaus lastenvaatteeseen saattaa kuulostaa höynähtäneeltä, mutta onneksi lohduttaudun sillä, etten ole ainoa "pimeä" kaveri tämän maan kamaralla tämän asian suhteen. Hakisin hatun kanssa kuitenkin vähän erilaista sävyä vaatetukseen, mutta Rodineista sitä ei meiltä nyt löytynyt. Kesällä tällaiset hatut ovat rikkaus, koska ne peittävät naaman lisäksi niskaa näppärästi. En tiedä kuuluisiko nuo narut oikeasti iskeä rusetille kaulalle, mutta onhan se aika kiva noinkin. Otin lätsästä koon 52/54 ja se vastaa ihan hyvin kokoaan. Pojan pää oli muistaakseni juurikin sen 52cm.




Näissä kuvissa on vuorostaan pelikaani-housut ja sitten se kuuluisa Basic-paita. 104/110 on tässä mallistossa vähän liian iso tuolle meidän päälle 90cm ja 14kg pojalle. Edellisissä mallistoissa on mennyt satunnaisesti koot 92/98 ja 104/110. Täytyy muuten suositella hankkimaan tuo paita sekä housut, koska lintujen nokat ovat hyvin lähellä paidan sävyä. Paitakin on näppärästi unisex-värinen, joten nämähän sopivat tytölle tai pojalle.





Loppuun täytyy iskeä vielä sekametelisoppa. Mielessä se näytti kivemmalta, mutta toteutus oli vähän erilainen. Joskus on hauska leikitellä ja kokeilla villejä settejä pojan päällä, koska se kehittää omaa silmää stailaamisen suhteen hyvin. Idea tässä kokonaisuudessa oli rento kalastaja-lookki. On keltaista takkia, sinistä lakkia ja kaikkea kalaan liittyvää. Eikös ne pelikaanitkin jotain fisuja vetele napaansa? Syteen tai saveen - tulipahan tätäkin kokeiltua. Keltainen Pico on vanhaa mallistoa, sukat ostettu Polarn O. Pyretistä ja kengät napattu mukaan Zaran alemyynneistä.


Loppuun vielä haluan kertoa Punavuoren Peikon Facebook-sivuilta napatusta vinkistä.  "Loppuviikon ajan ilmaiset toimituskulut, kun syötät kassalla kampanjakoodin postarit  (ei koske kotiinkuljetusta)!"


Suosittelen käymään Punavuoren Peikon -nettisivuilla kurkkaamassa vaatteita tai vierailemaan suoraan liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin keskustassa! Itse siellä pari kertaa käyneenä, voin suositella siistiä ja viihtyisää putiikkia! Kiva päästä livenä katselemaan vaatteita ennen ostamista.




Lopuksi voisin kuulla teiltä vähän kokemuksia Mini Rodinista! Kiinnostaako merkin vaatteet, löytyykö niitä lipastosta? Mitä mieltä olit Drop 3:sta ja hankitko mitään?

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lauantaipuuhailua ja uusia vaatteita



Tänään oli monta pientä asiaa tehtävänä. Ensinnäkin täytyi lähteä shoppailemaan vaatteita... Topi oli venähtänyt kahden neuvolan välillä melkein 5cm ja on aika pikkuhiljaa siirtyä uuteen kokoon. Täältä tullaan 86cm!

Sain viestin, että Lindexillä olisi 'Lasten Lauantai' -tempaus, jossa kaikki lastenvaatteet ovat hintaan "osta 3 maksa 2". Tälle tapahtumalle oli laitettu rajoitettu aika, joten sinnehän oli pakko suunnata heti aamupäivästä. Päätimme käydä Espoon Keskuksen Lindexissä, koska se on yleensä niin hiljainen.

Katselin valikoimaa ja arvoin yökkäreiden kohdalla, että mitä ottaisin. Meillä menee tosi paljon yöasuja viikossa, koska vaihdetaan joka päivä uusi päälle. Ihan vain sen takia, että vaippa päästää vaatteeseen pitkien 12-14 tunnin unien jälkeen pissan hajua.

Rakastuin todella paljon uuteen vetoketjulliseen ötökkä -yökkäriin. Vihreä ja ruskea sopivat Topille kivasti! Sen lisäksi olen jo pitkään haaveillut ostavani viidakkokuosisen unihaalarin, mutta en ole viitsinut maksaa siitä yli kymppiä. Nyt samasta kuosista on tullut vähän erilainen versio, joka maksaa alle kymmenen euroa, joten otin sen innoissani koriin.



Paljon erilaisia kivoja vaihtoehtoja...


Tämä on aivan paras kuosi!

Ihan Topin näköinen!


Lähdin hakemaan myös jumpsuittia... En tiennyt otanko pallo, Bamse vai dinojumpperin, joten niiden kanssa meni hetki. Bamse jäi pois laskuista, kun kurkkasin hintalappua ja pallollinen on ehkä hitusen tyttömäinen, joten otin (tapojeni vastaisesti) lapsellisen dinoteemaisin jumpsuitin.

Näistä piti valita!




Petyin kuitenkin tarjontaan, koska bodyt olivat lähinnä vain samaa vanhaa mallistoa. Olin toisissa Lindexeissä nähnyt uuttakin. Päätettiin siis jatkaa matkaa vielä Isoon Omenaan.. onneksi matkat ovat Espoon sisällä aika lyhyitä ja Topi sai muutaman piparin evääksi Lindexin tarjoiluista.




Ompun Lindexistä sitten nappasin ison nipun vaatetta mukaan. Oli paljon kivoja enkä melkein osannut päättää monen välillä. En halunnut kuitenkaan koko kauppaa tyhjentää niin tyydyin pariin kolmen settiin.



Joitain valikoiman bodyja.

Thänks blogger taas.... kuvanlaatu meni mössöks...

Neutraalit värit, hauska teksti.

Pakko. T. Kettufani

Raitoja, raitoja...


Erilaisia housuja Lindexiltä.
Meillä oli tällaiset maastonvihreät, joista tykkäsin tosi paljon... oli pakko saada uudet.

... sinisenä myös.


Muut housut olivat aikamoinen pettymys eikä huvittanut ottaa enempää bodyja myöskään. Palasin siis yökkäri osastolle ja nappasin suloisen dinohaalarin vielä muiden miljoonien lisäksi, jotka jo ostin.

Niin suloinen!


Shoppailun jälkeen päätettiin lähteä kahville ja donitsille Coffee Houseen. Ostettiin donitsit Arnoldsista ja otettiin Topillekin oma, josta poika söi ehkä puolet. Joskus voi olla herkkupäivä ja piste!


Kännylaatua... pitäisi muistaa AINA ottaa se järkkäri mukaan.

Nautinnollista? :D




Ensin oli tarkoitus mennä kotiin, mutta kerran nyt oltiin kauppakeskukseen asti päästy niin päätettiin shoppailla samalla lisää. Käytiin ostamassa muutamat lahjat ja halusin käydä KappAhlissa, jossa oli MYÖS "osta 3 maksa 2" -tarjous. Vihaan KappAhlissa asiointia, koska siellä on yleensä kaikki koot loppu ja liike tuntuu panostavan ainoastaan 56-74 kokoon. Rasittavaa. Löysin silti kolme kivaa vaatetta, jotka nappasin mukaan.

Näihin olisin halunnut bodyn, mutta ei ollut kokoja...

Yksinkertaiset sävyt miellyttää tällä hetkellä.

Tämä väri! <3


Lahjaostoksia en esittele, koska en tiedä kuka käy lukemassa tätä blogia. Meillä meni Ompussa useampi tunti ja käytiin Cittarissa päivällisellä. Pyrin nykyään useammin antamaan Topille kunnon ruokaa enkä niitä kaupan purkkeja, joten liikenteessä ostan kauppojen kotikeittiöiden sapuskaa.


Topista on tullut niin iso poika, kun on halunnut itse luopua pullosta
pikkuhiljaa. Nykyään juodaan pillillä tai suoraan mukista.



Illalla oli vielä vähän puuhaa, koska sain myytyä Emmaljungat ja ne piti postittaa. Kääräistiin rattaat jätesäkkiin ja postimaksuja tuli 10 euroa. Aika helppoa... Onneksi muuten oli lunta maassa, että saatiin paketti helposti lähipostiin pulkan avulla. Haettiin samalla reissulla Topin yksi joululahjoista, jonka tilasin netistä. Se odottaa paketoituna piilossa, jännää!



Topi oli tätä mieltä asiasta, kun mentiin TAAS kauppaan. (Ruokaa piti ostaa..)

Kotimatkalla poika pääsi ENSIMMÄISTÄ kertaa pulkkaan ja oli NIIN kivaa!

Leikittiin myös hetki hiekkalaatikolla ja Topi jaksoi ihmetellä lunta.

Kurkistus.


Valmiina Joulua varten.


Päivä oli täynnä touhua ja tekemistä, mutta Topi viihtyi jälleen kerran. Helpottavaa, että tuo poika on varustettu pitkällä pinnalla. Saa tehdä ostoksia rauhassa ja toinen oikeasti viihtyy mukana eikä makaa apaattisena rattaissa. Joskus sitä vaan on ihan pakko mennä kaupoille ja oikeasti ostaa niitä vaatteita. Muutamaan kuukauteen en ole juuri mitään hankkinut ja oikeastaan olin odotellutkin noita tarjouksia.


Olen kyllä itse ihan hulluna Meandiin ja Poppiin sekä vähän innostunut Villervallasta ja Mini Rodinista. Laatua, tyylikkyyttä ja upeita vaatteita! Olen silti kiinnostunut myös ihan näistä tavallisista vaatteista. Lindex on yksi suosikeistani. Moni sanoo, että nämä ovat massavaatteita ja laatu sata kertaa huonompaa jne, mutta en allekirjoita. Enemmän nään liikenteessä lapsilla Polarn O. Pyretiä kuin Lindexiä. Mitä laatuun tulee... meillä on KAIKKI vaatteet pysyneet täysin uudenveroisina, kun olen ne aina oikein pessyt. Jokaikinen "halppis" vaatekin on kestänyt yhtä hyvin kuin kalliit merkkivaatteet.


Toiset ehkä haluavat kuulua johonkin tai saada hyväksyntää sillä, että ostavat ainoastaan kallista ja hienoa. Toisia ne saattavat aidosti kiinnostaa ja miellyttää silmää. Itselleni on ihan sama mihin jokainen lapsensa pukee, mutta minä en pue mihinkään tiettyyn.

Tässä asiassa pätee vähän sama kuin musiikkimaussani. En tykkää mistään tietystä bändistä, vaan fanitan kappaleita. Jokaisella bändillä tai vaatemerkillä on niitä hittejä, mutta niin myös huteja.

Itse ainakin myönnän ylpeänä ostavani muutakin kuin merkkivaatetta. Rakastan Lindexiä ja tykkään KappAhlin vaatteista, joten siksi esittelen ne teille täällä blogissa. Ehkä joku haluaa pitää sitä laatua yllä ja näyttää blogissaan upeaa sisustusta, täydellisiä kuvia ja tosiaan niitä merkkivaatteita. Minä taas aion painottaa kirjoittamiseen ja siihen, että blogista näkyy minä itse.



Mistä minä tykkään, siitä minä kirjoitan. 


Hyvää Yötä kaikille!




lauantai 26. lokakuuta 2013

Polarn O. Pyret CIRCUS


Kuva lainattu Popin sivuilta.


Sorruin. Rakastuin. Ostin.

Yleensä en pahemmin välitä näistä kaikissa blogeissa pyörivistä malliston arvostelu teksteistä. Enkä aiokaan eritellä tässä juuri tämän enempää kyseisiä vaatteita. Sanon vaan sen, että uusi mallisto sopii Topille, kun nenä päähän. Multiraita peitto oli aika kamala ja sitä en kyllä ikinä ostaisi. Tai ehkä pilkkahintaan varapeitoksi, mutta en ymmärrä sitä haloota siitä. Sama koskee tyynyjä.

Kuvasin uudet vaatteet kerrankin Topin päällä, koska näin näkee paremmin miten ne tosissaan sopivat.






Ostin myös siniset sukat tuohon settiin.

Bodyyn olisi ollut sopivat housut, mutta mielestäni näyttää liian yökkäriltä pitää
samanvärisiä housuja ja bodya. Ostin siis ihan perusmalliston
punaiset pöksyt.

Topi on oppinut näyttämään "yksi" pyynnöstä, jota onkin sitten helppo käyttää apuna,
jos haluaa pojan pysyvän aloillaan.




Mitä sinä ostit? Kiinnostaako koko merkki? Miten vaatteet mielestäsi sopivat Topille?