Mini Rodini - Drop 3 on täällä!

Yhteistyössä: Punavuoren Peikko

Lastenvaatehullu, joka odottaa erilaisten merkkien uusia droppeja kuin kuuta nousevaa, innostuisi takuulla erilaisista vaatteisiin liittyvistä mahdollisuuksista. Täytyy myöntää, että tämä kevät on ensimmäinen, kun olen iskenyt itseni odottavien ihmisten sekaan intoilemaan saapuvista mallistoista. Meidän kevään suosikki on ollut sisävaatteiden suhteen ihana Mini Rodini. Merkki, joka jakaa ihmiset kahteen eri kastiin. Toiset nauravat mahat kippuralle, näyttävät oksennuseleitä vaatteen nähdessään ja toiset taas maksavat toista sataa käytetystä herkusta. Drop 1:sen kohdilla tilasin parit takit ja muutakin pientä - varovaisesti tunnustellen. Drop 2:sen kohdalla taas pääsin VIP-tilaisuuteen Punavuoren Peikkoon räpeltämään vaatteita ensimmäisten joukossa. MUTTA tänään.. juuri näillä minuuteilla, kun tämän postauksen julkaisen; alkaa verkkokaupat täyttyä innokkaista ostajista ja jälleenmyyjien ovien takana jonottaa useampikin äiti sormet jännityksestä kihelmöiden. Itse sain aivan loistavan mahtavan ihanan mahdollisuuden päästä valikoimaan haluamani Rodinit jo ennakkoon Punavuoren Peikosta torstai-iltapäivänä. Ideana oli postata uusista Drop 3:sen vaatteista täällä blogin puolella ja loppupäivä menikin pikkuhiljaa kuvaillessa.

Meillä ei aikaisemmin tosiaan ole paljoa Rodinia kaapista löytynyt - ainoastaan muutama hassu. Mopsilegginsit. Kirahvilegginsit. Papukaija-paita. Panda-jumpsuit. Seepra-setti. Ja niin edespäin... En pidä läheskään kaikista kuoseista, valikoin pojan vaatteet tarkasti ja suosin niissä myös sellaisia, joista poika itse tykkää. Topista onkin kuoriutunut pieni vaatefriikki, joka haluaa käydä itse ilmoittamassa äidille, kun kaupassa näkyy ostettavan arvoinen paita tai liian kivat pöksyt. Kenkäkauppaankin poju kinuaa harva se päivä. 

Pidän merkin vaatteissa siitä, että niissä on ajateltu paljolti ympäristöä. Reilu Kauppa -lappu löytyy mielestäni ainakin suurimmista osista - en ole ihan kaikkia syynännyt kuitenkaan läpi. Be kind on nature - wash moderately and help care for the environment. Materiaali on tähän mennessä ollut kestävää, hyväntuntuista ja laadukasta. (Enkä toki väitä, etteikö ketjuliikkeen vaatteet olisi!)

Tänään mallistoa hipelöidessä olisin halunnut valita melkein kaikki. Basic-sarjaa ei ole vielä osunut omalle kohdalleni ja nyt vihdoin pääsin todistamaan sen olemukseltaan hyväksi. Kangas on joustavaa, muotoilu kiva ja värit erittäin toimivat! Ennen ajattelin jotenkin kitsaasti, että tuntuisi hassulta maksaa paljon "tavallisen" näköisestä vaatteesta(mahdollisesti ilman erikoisominaisuuksia), joten tämän takia päätin jättää hankkimiset siihen, että pääsisin paikanpäälle niitä ihmettelemään. Pelikaani-kuosista on syntynyt paljon keskustelua, että onkohan se nyt niin kiva vai ei. OLI!! Meille lähti heti teeppari sekä legginsit! Näiden lisäksi nappasin kesähatun, jolle en kuvauksiin löytänyt oikein sopivia vaatteita oheen. Pyrin ottamaan kuvat pelkissä Rodineissa, mutta sen verran joustin, että osa oli vanhoista mallistoista. Kyllä tuo paperikassi sisälsi muutaman muunkin vaatteen, mutta enempiä höpisemättä siirrytään kuviin, joista ne kyllä erottuvat selkeästi.

Kesä tulee, joten olen alkanut hamsteroimaan hihattomia sekä teeppareita lipastoon. Oli hyvä "mahis" napata kevyitä kuteita tästä dropista, joten niitä myös sitten lähti mukaan. Esimerkiksi tämä "Gone Fishing" -toppi kuului MUST HAVE -listalle. Pidin tällä kertaa uuden malliston väreistä paljon! Tuollainen kevyt hiekkamainen sävy näyttää hyvältä vaaleatukkaisen pojan päällä auringonpaisteessa. Otin topin ja nuo housut koossa 92/98 ja uskon valinnan olleen aika nappi. Pelkään toki, että vaatteet kutistuvat kuivausrummussa hieman eivätkä mahdu kasvavan pojan päälle enää kesällä, mutta pidetään peukkuja kohti kattoa! 

Näissä kahdessa kuvassa näkyy vanhan malliston pöksyt ja ihana pelikaani-paita. Voin sanoa, että tuo sävy on omasta mielestäni ainakin kiva! Tykkään tästä ehkä enemmän kuin siitä ruskeasta, josta näin sneakpeak-kuvia. Valitsin kokeilun vuoksi t-paidasta koon 104/110 ja se on auttamatta liian iso ainakin nyt. Olen kääntänyt paitaa kuvissa housujen takaresorin alle, joten totuus on kuvaa karumpi. Katotaan miten paita sopii kesällä, koska toisaalta tykkään pitää pojalla t-paidat vähän löysempinä malleina. 

Tähän hattuun taisin ehkä vähän jopa rakastua. Tiedän, että rakkaus lastenvaatteeseen saattaa kuulostaa höynähtäneeltä, mutta onneksi lohduttaudun sillä, etten ole ainoa "pimeä" kaveri tämän maan kamaralla tämän asian suhteen. Hakisin hatun kanssa kuitenkin vähän erilaista sävyä vaatetukseen, mutta Rodineista sitä ei meiltä nyt löytynyt. Kesällä tällaiset hatut ovat rikkaus, koska ne peittävät naaman lisäksi niskaa näppärästi. En tiedä kuuluisiko nuo narut oikeasti iskeä rusetille kaulalle, mutta onhan se aika kiva noinkin. Otin lätsästä koon 52/54 ja se vastaa ihan hyvin kokoaan. Pojan pää oli muistaakseni juurikin sen 52cm.

Näissä kuvissa on vuorostaan pelikaani-housut ja sitten se kuuluisa Basic-paita. 104/110 on tässä mallistossa vähän liian iso tuolle meidän päälle 90cm ja 14kg pojalle. Edellisissä mallistoissa on mennyt satunnaisesti koot 92/98 ja 104/110. Täytyy muuten suositella hankkimaan tuo paita sekä housut, koska lintujen nokat ovat hyvin lähellä paidan sävyä. Paitakin on näppärästi unisex-värinen, joten nämähän sopivat tytölle tai pojalle.

Loppuun täytyy iskeä vielä sekametelisoppa. Mielessä se näytti kivemmalta, mutta toteutus oli vähän erilainen. Joskus on hauska leikitellä ja kokeilla villejä settejä pojan päällä, koska se kehittää omaa silmää stailaamisen suhteen hyvin. Idea tässä kokonaisuudessa oli rento kalastaja-lookki. On keltaista takkia, sinistä lakkia ja kaikkea kalaan liittyvää. Eikös ne pelikaanitkin jotain fisuja vetele napaansa? Syteen tai saveen - tulipahan tätäkin kokeiltua. Keltainen Pico on vanhaa mallistoa, sukat ostettu Polarn O. Pyretistä ja kengät napattu mukaan Zaran alemyynneistä.

Loppuun vielä haluan kertoa Punavuoren Peikon Facebook-sivuilta napatusta vinkistä.  "Loppuviikon ajan ilmaiset toimituskulut, kun syötät kassalla kampanjakoodin postarit  (ei koske kotiinkuljetusta)!"

Suosittelen käymään Punavuoren Peikon -nettisivuilla kurkkaamassa vaatteita tai vierailemaan suoraan liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin keskustassa! Itse siellä pari kertaa käyneenä, voin suositella siistiä ja viihtyisää putiikkia! Kiva päästä livenä katselemaan vaatteita ennen ostamista.

Lopuksi voisin kuulla teiltä vähän kokemuksia Mini Rodinista! Kiinnostaako merkin vaatteet, löytyykö niitä lipastosta? Mitä mieltä olit Drop 3:sta ja hankitko mitään?

Tervetuloa kura!

Kun katsoo aikaa noin vuosi sitten, muistan kyhjöttäneeni sisällä. Naulassa roikkui monta kivaa haalaria, mutta mitäpä niillä teki, kun ulkoilua harrastettiin maksimissaan rattaiden kanssa. Olin sosiaalisesti liian erakoitunut enkä motivoitunut edes pojan takia leikkipuistoon, koska ahdisti liikaa. Enkä oikein tiennyt muutenkaan mitään touhuamista lapselle, joka ei osannut edes kävellä tai kiinnostua leluista. Jumitettiin siis sisällä. Kevään 2014 paskimman äidin tittelin voi lähettää postiluukussa suoraan tänne, kiitos.

Tuolloin olin varustautunut ulkoiluun todella hyvin. Meiltä löytyi haalareita, takkeja, kenkiä ja asusteita ihan liikaa. Olin ostanut kokeiluun jopa vuorellisen sadehaalarin. Se jäi kuitenkin sattuneesta syystä käyttämättä ja päätin silloin, etten enää koskaan hankkisi niin "turhaa" kapistusta. En tosin miettinyt kamalasti syy/seuraus -suhteita ja turhan haalarista teki ainoastaan oma ulkoiluun liittyvä ahdistukseni.

Tänä päivänä voin olla jo hieman ylpeä. Ollaan ruvettu käymään kolmisin leikkipuistoissa ja ensimmäistä kertaa ikinä olen tehnyt samaa myös kaksin pojan kanssa. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja meillä on ollut älyttömän mukavaa yhdessä. Helsingissä on aika paljon sellaisia "kerhotaloja", joiden pihalle saa mennä leikkimään ja siellä on kaikenlisäksi lelujakin tarjolla.

Kiinnitin huomiota tämän tulevan kevään suhteen pukeutumiseen ja siihen, että mikä toimisi parhaiten pienellä touhuavalla taaperolla. Arvuuttelin jälleen kerran takkia sekä housuja ja kaaduin silti lopulta enemmän haalarin puoleen. Keväällä on yleensä lumista, vetistä ja märkää. Ulkovaatteiden ominaisuuksien tulee siis olla erittäin hyvät, koska lapsen on pysyttävä kuivana. Tämän ikäinen menee vielä aika lujaa ja rapatessa roiskuu. En koskaan ole pitänyt haalarin päälle laitettavista kuravaatteista, koska ne tekevät liikkumisesta tönkköä sekä kömpelöä. Paras ratkaisu oli palata vuorelliseen sadehaalariin. 

Racoon on ollut aina sellainen merkki, että olen aktiivisesti sen ulkovaatteita kurkkinut. Tällä kertaa uudessa mallistossa ilmestyi yli söpö kurahaalari, joka ei ollut edes hinnalla pilattu. Tilasin haalarin netistä hintaan 39,90e ja siihen sopivat hanskat 12,95e. Ollaan jo nyt plussakeleillä käytetty kumpiakin ulkona ja merinovillasetin + merinovillahaalarin kanssa poika on pysynyt täydellisen lämpimänä. SEKÄ KUIVANA.

Haalari on aika naftihko. Tilasin sen meille koossa 92, joka on ihan nappi. Reima on tähän verrattuna reilusti isompi samassa kokoluokassa. Hanskat taas olivat aika valtavat, mutta niillä pystyi onneksi leikkimään ilmeisen hyvin siitä huolimatta. Tähän mennessä tuo setti on kestänyt ihan hyvin noin tunnin leikit lumimoskassa päästämättä yhtään vettä läpi. Olen tyytyväinen. Täytyy sanoa, että kyllä tämä on siistimpi, helpompi ja omaan silmääni tyylikkäämpi valinta taaperon ulkoiluun. Ulkonäkö ei tosin koskaan mene ominaisuuksien edelle, mutta parasta tässä onkin se, että nekin ovat kunnossa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kurahaalaria, jos joku ei ole vielä testannut. 

Huom. Tämä postaus ei ole mainospostaus. Ihan vain omaan mielipiteeseen ja kokemukseen perustuva sepustus.

V***U!

"On kirpeän raikas iltapäivä. Aurinko valaisee syysmaiseman, jonka halki kävelet hiljalleen höyryävää kahviasi juoden. Ympärilläsi on hiljaista ja rauhallista. Edessä näkyy lähestyvä hahmo, joka liikkuu sinua kohti. Lähempänä erotat hahmon äidiksi, joka työntää rattaita. Rattaissa istuu arviolta noin parivuotias lapsi. Nuuhkaiset kuolevan luonnon tuoksua ja nautit vallitsevasta hetkestä. Yhtäkkiä se hajoaa, kuin saippuakupla. Kirkas ja viaton ääni päräyttää ilmoille sanat: "Vittu! Vittu! Vittu!". Köhit hetken kahvia, jonka onnistuit vetämään väärään kurkkuun. Vilkaiset tuimasti kulmiesi alta taaperon äitiä ja tuomitset. Minkälainen äiti antaa pienen lapsensa puhua noin?"

Kun lapsi tekee jotakin väärin, syyttävä sormi osoittaa heti suoraan vanhempiin. Kiukuttelija ei saa tarpeeksi huomiota, vakavaa ei rakasteta, maassa kiljuva saa liian helposti tahtonsa läpi ja kiroilijan perheessä ei ole kuria. Kaikkihan lähtee tietenkin kotoota? Kotiväki on epäonnistunut tehtävässään ja paskan vanhemman leima isketään otsaan.

On toki myös paljon asioita, joista ei voi syyttää ketään muuta kuin äitiä ja isää. Rakkaus, kuri ja hyvän käyttäytymisen alkeet ovat juuri niitä vanhempien tehtäviä. Sitä pitää kertoa mikä on väärin ja mikä taas oikein. Kannustaa, ohjata ja näyttää esimerkkiä. Lapsi oppii ympäriltään. Siihen ympäristöön kuuluu vanhempien lisäksi naapurit, kanssamatkustajat, päiväkotikaverit sekä sukulaisetkin. 

Poikahan on oppinut uuden sanan, joka kiellettävyytensä takia kutkuttaa käyttämään itseään yhä uudelleen ja uudelleen. Se on juurikin se pahin kaikista; vittu . Ruma, häpeällinen ja katseita kääntävä. Voinko nyt painautua maan rakoon ja pyytää leimaajaa paikalle? Olenko epäonnistunut ja äärettömän nolo? En todellakaan. Syytän tuon sanan oppimisesta 20% itseäni, mutta 80% yhteiskuntaa. 

Sitähän on ihan turha lähteä tässä jeesustelemaan, etteikö jokainen kiroilisi joskus. Varvas napsahtaa tuoliin, kakku putoaa maahan tai astiapino kaatuu. Kyllä ihan rehellisesti sitä tulee lipsautettua rumia sanoja joskus, etenkin menneisyydessä. Nykyään meillä on kotona täysin "vituton" linja. Mitenkään jatkuvassa käytössä tuo sana ei ole koskaan ollutkaan eikä meistä kumpikaan ole kova kiroilemaan, joten rumista sanoista täyskieltäytyminen ei tee tiukkaa. Esimerkkinä olo on nyt tällaisessa tilanteessa tärkeintä.

Turha tässä on lähteä itseäänkään syyttelemään ja tuntea mitenkään erityisen huonoa fiilistä. Kirosanat ovat sanoja muiden joukossa eikä lapsi niihin kiinnitä huomiota, jos niitä käyttää harvakseltaan. Sanojen esiintyminen ei kuitenkaan ole ainoastaan itsestä kiinni, koska sitä ei voi vaikuttaa ympäristöön eikä ihmisten ominaisuuksiin. 

Vittu kuuluu kahvipöydässä, kun työkaveri selittää vauhdikasta stooriaan. Vittu kajahtaa bussin taka-osasta, kun teinit sanailevat keskenänsä. Vittu mörähtää keski-ikäisen miehen suusta kassalla, kun lompakko putoaa maahan. Vittua viljellään uudessa suomalaisessa telkkarisarjassa, kun perhe kerääntyy olkkariin viettämään iltaa. Yhdistäpäs sanallisesti taitava ja tarkkaavainen lapsi, kolostaan kurkkiva uhmakkuus ja Suomen yleisimmin käytetty sana. Mikä voikaan olla lopputulos?

Yksinkertaisesti ärsyttää, että ihmiset tuomitsevat suorilta käsin. Oletetaan, että äitien tulee olla yli-ihmisiä ja lasten muistuttaa lähinnä vahanukkeja. Ei saa kuulua ääntä, ei saa olla villi eikä saa missään nimessä ikinä puhua rumasti. Onhan se muuten vähintäänkin lasun paikka! Hei olen Anette, en ole täydellinen äiti, jonka lapsi istuu jokainen sekunti paikallaan ja hymyilee suloisesti. En myöskään voi tällä hetkellä sille mitään, että poika on päättänyt imuroida ympäristöstään ruman sanan. Voin näyttää kyllä esimerkkiä, olla itse kiroilematta ja kertoa, että kiroilu on väärin. 

Ei ole todellakaan ookoo, että kiltti ja aina niin iloinen on oppinut jotakin rumaa. Jatkuva kieltäminen ja komentaminen saattaisivat kuitenkin tehdä asiasta lapsen silmin liian mielenkiintoisen. Uhmakkuus kuuluu tähän ikään ja se pakottava tarve tehdä juuri päinvastoin sääntöjä. Huomionhakua, asioiden ymmärtämättömyyttä tai ehkä vain silkkaa matkimisen iloa. Jotakin se noista on ja tässä tilanteessa ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin olla huomioimatta ja pitää ainakin se oma turpa kiinni, kun vituttaa.

Täytyy huomauttaa, että kaikkien pitäisi joskus miettiä sitä omaa ulosantiaan ja olemistaan. Jokainen ihminen näyttää jollekin esimerkkiä. Ollaanhan me apinoita ja joku on aina korvat höröllä kuulemassa nurkan takana. En voi kieltää ihmisiä kiroilemasta enkä voi alkaa mäkättämään kielenkäytöstä. Voin kuitenkin mielessäni lähettää kymmenen pistettä ja papukaijamerkin sille nuorelle tytölle, joka junassa ojensi äitiään; "Älä viitsi kiroilla pienen lapsen läsnäollessa."

Joten sinä siellä, joka osoitat sormellasi, kurtistat kulmakarvojasi tai katsot paheksuvasti! Pysähdy ja mieti! Koska viimeksi itse opetit pahan sanan huomaamattasi jollekin lapselle? Kiroilit junassa, bussipysäkillä tai kauppajonossa? 

Herra kaks wee

Topi on nyt kaksi vuotias - oppimaan innokas. Pienen taaperon elämä koostuu lähinnä tutkimisesta, ihmettelystä ja tapojen matkimisesta. Opetellaan mikä on väärin ja miten autetaan kaveria parhaiten. Kaikki kiinnostaa ja joskus ei sitten taas mikään. Jokainen päivä on uusi seikkailu; täynnä kokemuksia ja uusia asioita. Lapset ovat persoonia, joten erot ovat suuret. Siinä missä toisen poika roikkuu lampussa, toisen tyttö taas istuu nätisti sohvalla lukemassa. Minkälainen Topi sitten on?

Yleensä tässä iässä kävellään, harjoitellaan ensimmäisiä sanoja ja ainakin yritetään oppia arjen pieniä tehtäviä. Topi on kävellyt nyt puolisen vuotta ja kehittynyt siinä mielettömän nopeasti. Koordinaatio on yllättävän hyvä ja kamalasti tuo poika yrittää hyppiäkin jo. Pallonkäsittely on ihan uskomatonta ja pienikin esine pysyy jaloissa sekä käsissä aika näppärästi. Puheen suhteen kehitys on ollut aina keskimääräistä nopeampaa. Ensimmäiset sanat tulivat jo ennen vuoden ikää ja ensimmäiset lauseet  taas vähän puolentoista vuoden rajapyykin jälkeen. 

Poika tuntee lähes kaikki sanat ja ei kyllä ole montakaan asiaa, jota Topi ei osaisi nimetä. Lauseitakin tulee, mutta usein ne ovat kahden sanan mittaisia. Joskus mukaan karkaa se kolmaskin ja keskustelu muuttuu heti astetta rakentavammaksi. "Missä isi on?" "Turpa kiinni hauva!" "Te on loppu." Yksinkertaisia lauseita, mutta tarkoittavat selkeästi jotakin. Puhe on välillä selkeää, mutta joskus ihmeellistä möngerrystä. Kirjaimet saattavat vielä vaihtaa paikkaa tai muuttua toisiksi. "Nähhään aamuvva äiti!" Eniten ongelmia tuottaa luonnollisesti r- sekä s-kirjaimet.

Arjessa poika on todella avulias. Jokaisessa asiassa pitää saada auttaa ja se tehdään myös kunnolla. Poika laittaa mielellään astiat koneeseen, purkaa kauppakassit ja vie roskat roskikseen. On hauska huomata, että edes joku huolehtii kaapinovien sulkemisesta tässä taloudessa, jos ne tuppaavat jäämään auki. Auttaminen on mielestäni sympaattista ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Toivon, että tämä piirre tulee pysymään vahvasti kiinni pojan luonteessa!

Olen monesti kuullut kysymyksen, että missä näin helppoja lapsia muka tehdään. En osaa vastata siihen, mutta helppohan tuo poika edelleen on. Ruokailut sujuvat keskimäärin siististi, maidot eivät lentele pöydille ja nukkumaan mennään hymy huulilla. Topi tulee kivasti toimeen ihmisten kanssa, mutta rakastaa yksinoloakin ja välillä leikkii rauhallisesti itsekseen sivussa.

Keskittymiskyky pojalla on ihmeen hyvä! Meillä katsotaan jo kokonainen lastenleffa putkeen ihan helposti ja joskus esimerkiksi piirretään tunnin verran ilman taukoja. Tarkkaavaisuus ja keskittyminen ovat varmaan piirteitä, joista saa kiittää nopeaa oppimista joissakin asioissa. Topille on helppo selittää sekä kertoa juttuja, koska pojalla on malttia kuunnella.

Ihmisenä Topi on erittäin sosiaalinen, mutta tahtoo ensin varmistua asioista. Haluaa seurata sivussa eleitä, puheita ja tapaa toimia. Hetken seurattuaan voi sitten tehdä päätöksen luottaako henkilöön vai ei. Tästä piirteestä voi toivottavasti olla tulevaisuudessa hyötyä. Välttyy nimittäin paljolta, kun ei harrasta ennakkoluuloja tai tee hätiköityjä johtopäätöksiä. En siis missään nimessä sanoisi, että poika olisi ujo - ehkä enemmän hitaasti lämpenevä.

Edelleen odottelen myös sitä kuuluisaa uhmaa tulevaksi. Mielenkiinnolla seuraan muiden keskusteluja lentävistä tavaroista, itkupotku-raivareista ja hankalista päivistä. Sellaistako se tulee meilläkin olemaan sitten jossakin vaiheessa? Tähän mennessä Topi on tehnyt lähempää tuttavuutta kaupan lattian kanssa tasan kerran ja siitäkin on aikaa jo useampi kuukausi.

Olen ylpeä pojan käyttäytymisestä etenkin muita ihmisiä kohtaan. Meillä osataan sanoa kiitos, anteeksi ja tervehtia vastaantulevaa. Olen opettanut, että kassaneidin kanssa höpistään, bussikuskia kiitetään matkasta ja ikinä ei tungeksita missään. Hyvin on Topi näihin tapoihin oppinut ja pyytää aina anteeksi ohittaessaan ihmisiä ahtaassa tilassa, tervehtii myyjiä ja muistaa kiittää pienimmissäkin asioissa.

Hyväntuulisuudesta huolimatta kukaan tuskin hymyilee koko ajan kuin hangon keksi. Sama pätee myös Topiin! Joskus väsyttää, on nälkä tai aamu alkaa väärällä jalalla. Sitä ei huvita mikään, ruoka ei maistu tai kaikki on tyhmää. Tylsistynyt ärtynyt taapero osaa olla aika voimia syövä tapaus! Onneksi näitä päiviä on harvassa..

Yleensä päivät koostuvat autoilla leikkimisestä, kivien keräilystä ja touhuamisesta. Ehdoton suosikki kuitenkin on pitkät kävelyt hauvan kanssa tai elokuvien tuijottaminen. En ole nähnyt syytä kieltää television katsomista, koska se on kehittänyt esimerkiksi taitoja huimaa vauhtia! Arki on aika tasaista meidän perheessä, mutta sen takia otamme harvoin yhteen toistemme kanssa. ONNEKSI - vihaan nimittäin riitelyä mielettömän paljon! Noh, kukapa siitä tykkäisi?

Topi on myös oma persoonansa. Pieni poika, joka söisi ikuisesti jäätelöä, paijaisi jokaista maailman hauvaa ja haalisi huoneensa täyteen luonnon tarjoamia virikkeitä; risuja sekä kiviä. Välittävä. Avulias. Omaa loistavat unenlahjat. Puhelias. Rauhallinen. Keskittymiskyky huipussaan. Sopusuhtainen. Oppii esimerkin kautta. Sosiaalinen. Kohtelias. Rakastaa ruokaa sekä kauramaitoa. Sellainen on Topi parhaimmillaan. 

Se on taapero

Pinniksestä sänkyyn. Kun vauvasta tulee taapero. Älykkyysosamäärä kasvaa humisten. Ja muuta sellaista.

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, etten enää edes ohimennen voi sivuta sanaa vauva. Pyöreys kasvoista, vauvamaiset ääntelyt ja se eräänlainen passiivius ovat tiessään. Asiasta konkreettisen taitaa tehdä meidän pitkät keskustelut, syöttötuolin varastoon pakkaaminen ja ihan oikea sänky.

Elämä on ihmeellistä. Ikävät asiat saavat kellon matelemaan ja mukavat asiat vievät aikaa eteenpäin liki valonnopeudella. En halua enkä mitenkään pysty uskomaan, että ensi kuussa pidetään 2v synttärit. Miten se on mahdollista!? Ihan vasta tappelin sen vinon kakun kanssa, suunnittelin stressaantuneena muita reseptejä ja suukotin poikaa poskelle ensimmäisen syntymäpäivän johdosta. Melkein itkettää, että vuosi voi karata käsistä näin älytöntä vauhtia!

Olen aikalailla vitkutellut kaikkien muutosten kanssa. Sitten AINA iskee se hetki, kun tarttuu härkää sarvista ja päättää toimia. Tutti on nyt poissa. Ruokalappuja ei enää käytetä. Rattaat jäävät yhä useammin kotiin ja bussimatkat istutaan penkillä. Muovisten aterimien ohelle on ostettu metallisia ja haarukoiden käsittelyä on treenattu.

Muutosten mukana luottamus kasvaa. Jatkuvasti uskaltaa laskea kauemmas itsestään, koska luottaa lapseen ja siihen, että päästä löytyy jo edes hieman järkeä. Sitä uskaltaa antaa juoda kauramaitoa sohvalla ilman pelkoa mukin kaatumisesta. Voi sallia kylpyrauhan, kun ohella viikkaa pyykkejä. Huoneen ovenkin jättää jo huoletta auki yöksi.

Kerroin jo aikaisemmin, että ostettiin pojalle se juniorituoli ja kunnon sänky. Alkuun vieroksuin tuota reunuksetonta korkeaa tuolia, vaikka Topi onkin aina rauhallinen ruokapöydässä. Mietin, että olipas huono idea ja olin valmis palauttamaan sen, mutta sitten päädyinkin kyselemään muilta kokemuksia. Tottahan se on, ettei suurinosa yli 2 vuotiaista enää syöttiksessä istu. Noh, ei istu Topikaan enää. Hienosti on poika tuolilla pysynyt ja pyytää aina käden, kun haluaa laskeutua pois. Tuolin korkeus on hyvä ominaisuus, koska kukapa haluaisi syödä niskat kenossa? Yksi asia hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja syöttisKIN on lopullisesti raivattu pois.

Sänkyyn muuttaminen olikin aavistuksen hankalampaa. Oltiin pehmitetty siirtymää etukäteen poistamalla pinniksestä kaksi (irroitettavaa) pinnaa, mutta on avoin sänky silti täysin eri asia. Ja muutosta ei helpottanut ollenkaan se seikka, että Topilla oli vahva lääkitys päällä, joka teki pojasta todella väsyneen ja kireän.

Ensimmäinen ilta meni itkiessä ja sängystä karatessa. Yritin mennä sen ohjeen mukaan, jota suositellaan eli kantaa pojan hiljaa sänkyyn yhä uudelleen. Sitä sanotaan, että lapsen viereen jääminen kostautuisi myöhemmin eikä kannata alkaa lasta paapomaan.

Hetken itkua kuunneltuani alkoi ottamaan päähän. Miksi pientä lasta ei saisi paapoa? Taaperot tuppaavat usein turvaamaan rutiineihin ja tuttuihin asioihin, onhan täysin vieras sänky ja järjestys siis varmasti pelottavia! En tiedä onko itsessäni jotakin vikaa, mutta en vain kykene missään asiassa opettamaan itkun ja pakottamisen kautta. Muutokset ja uudet asiat tehdään yhdessä lasta tukien. Sitten myöhemmin opetellaan tekemään samat asiat yksin.

Niinpä marssin huoneeseen ja kaappasin räkä poskella ulvovan lapsen syliini. Meillä ei turhia itkuja itketä ja harmituksen saa purkaa äitiä tai isää vasten. Siinä nappasin pojan vauva -asentoon ja heijasin hiljalleen niin kauan, että toinen rauhottui. Sitten laskin Topin sänkyyn uudestaan ja hain viereen patjan. Ei mennyt kovin kauaa ja poika oli unessa.

Seuraavana iltana iskä jäi patjalle makoilemaan eikä Topi yrittänyt kertaakaan karata sängystä. Hetken höpötteli, naureskeli ja istuskeli sängyssään kunnes nukahti. Vielä kolmantena päivänä menin patjalle nukuttamaan, mutta lähdinkin tällä kertaa pois pojan vielä istuskellessa hereillä. Yhtäkään inahdusta tai jalkojen tepsutusta ei kuulunut ennen aamua. Siitä lähtien ollaan palattu normaaliin ja unien aikaan poika kannetaan sänkyyn sekä peitellään. Mukaan nukkumaan saa valita pari lelua, joilla poika yleensä hetken leikkii ja nukahtaa sitten. Kertaakaan ei ole tarvinnut enää kuunnella itkua eikä kantaa lasta takaisin. Koen siis hoitaneeni homman kotiin loistavasti. Täten meillä ollaan virallisesti irtauduttu vauvuudesta. Jospa sitten vielä jossakin vaiheessa pureudutaan projektiin vaipat!

Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut uuteen sänkyyn siirtymisessä?

Me&I - AW14

Tänään on ollut aikamoisen rauhallinen päivä. Ollaan oltu kotosalla, käyty hakemassa paketti Ärrältä ja otettu vain iisisti. Pojan vointia piti nimittäin tarkkailla.

En tiedä kuinka moni teistä seuraa blogia Facebookissa, mutta eilen päivittelinkin sinne ikäviä uutisia. Poika sai päivän päätteeksi pahan sairaskohtauksen, jonka takia jouduttiin kiitämään sairaalaan. Huolta, murhetta ja väsymystä siis kuului viime yöhön. 

Tänään olen halunnut nollata tilannetta ja antaa ajatusten levätä. Tiedän, että moni on kamalan utelias ja palaa varmasti halusta tietää enemmän. Tykkäyksien määrä Facebookissa kasvoi eilen huimasti. Voihan se olla, että päivitys myös levisi ja sitä kautta ihmiset löysivät paremmin sivuille.

En aio tosiaan vielä kirjoitella siitä mitä kävi, mutta ihan varmana lähipäivinä on pakko purkaa ajatukset tapahtuman suhteen. 

Päätin, että tänään olisi hyvä päivä kirjoittaa ME&I tilauksesta, jonka pistin menemään heti samana päivänä, kun mallisto ilmestyi. Sovitin vaatteita pojalle ja otin leikin lomasta kuvia. Tiedossa ei siis ole perinteisiä asukuvia, vaan sellaisia sekavia touhukuvia sotkuisessa huoneessa. Tykkään!

Ihan ensimmäisenä tuossa mallistossa kiinnitin huomion pirteän keltaiseen koirahaalariin. Hahmo muistuttaa niin paljon meidän koiraamme, että en hetkeäkään epäröinyt tilaamista.  Onhan haalarit tosi vauvamaisia, mutta ihan mielettömän suloisia silti!

Valitsin kaikkien vaatteiden kooksi 98/104, koska ajattelin sen olevan suunnilleen sopiva. Haalariin ei jäänytkään kovin häiritsevästi tilaa, mutta housut ovat kyllä ihan valtavat. Menee varmaan vielä hetki, että päästään niitä käyttämään elleivät pöksyt vetäydy vähän pesussa. Otin jopa piposta isomman eli koon 3, joka on myös auttamatta liian iso. Rumpuun vaan ja toivottavasti vähän kutistuu! En varmana jaksa alkaa palauttamaan.

Rakastuin uusiin tassuhousuihin. Ne ovat paljon mielenkiintoisemmat, kun ne vanhat. (..Joissa oli ainoastaan yksi tassu.) Rakastan tällä hetkellä ruskean sävyjä, joten housut ovat oikein loistava lisäys lipastoon. Toisetkin pöksyt ovat ruskeat, mutta niissä on pyllyssä iso keltainen SYDÄN. Vähän ehkä tyttömäiset, mutta oikeastaan ihan sama. Menevät täydellisesti myös pojalle. Sydänpyllyt ovat auttamatta ihan liian isot, jonka huomaa lähes maata laahaavassa sydämessä. 

Veikkaan, että tuo nallepipo on ainoa täysin sopiva hankinta. Sekin on kyllä vauvamainen, mutta ihan varmana tulee meillä käyttöön. Tuntuu menevän tämä maku vähän vaihdellen, koska viime mallistosta en ostanut yhtään mitään juurikin vauvamaisuuden takia. 

Paidasta pakko sanoa, että poika on edelleen innostunut eläimistä ja arvostaa kamalasti vaatteita, joissa niitä esiintyy. Kerrankin ihan kiva printtipaita tarjolla ja kirkkaassa värissä, joten nappasin sen siitä syystä tilaukseen. Ajattelin ensin, ettei ehkä kauneimmasta päästä, mutta livenä ihastuin heti!

Siinä oli meidän tilaus. Olen tyytyväinen! Tilasiko kukaan muu vielä mitään?

Muutoksia?

Pakko sanoa, että joskus tulee niitä hetkiä, kun ei jaksa avata konetta. Tuntuu, että talvi on ehkä enemmän bloggaajan aikaa, koska silloin ei tule seisoskeltua tuntikausia auringossa tai lepäiltyä rannalla.


Päivät kiitävät tällä hetkellä ohi hurjaa vauhtia ja oikeasti ei huvita nököttää sisällä. Postauksiin haluaa käyttää aikaa ja vaivaa, eikä viitsi sutaista mitään, koska "on pakko kirjoittaa".



Joten nyt kesällä tahti on aika verkkainen. Tauon jälkeen opin sen tärkeän seikan, että blogi ei missään nimessä saa viedä aikaani perheeltä eikä ystäviltä. Ei missään tilanteessa.



Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa arjestamme. Minkälaista on taaperon kanssa päivisin? Milloin heräämme ja mitä oikein teemme..


Päivät ovat oikeastaan lopulta aika rutiininomaisia ja joskus tylsiäkin;



Aamu lähtee käyntiin aina vasta suhteellisen myöhään. En ole parhaimmillani ennen kahdeksaa, eikä ole muuten pojukaan. Herään usein ehkä noin 8-9 aikaan siihen, että lastenhuoneen oveen koputetaan. "Äiti, äiti, äiti! Avaa!"


Raahaudun ylös ja päästän iloisen pojan huoneestaan, jossa on lelut levitetty. Luulen, että Topi herää jo aikaisemmin, mutta viihtyy hetken itsekseen. Ovi on muuten kiinni sen takia, että se on turvallisempaa. Vaikka hellassa on lukko, meillä on vähän tasoja ja veitsiä säilytetään kaapissa korkealla, en ikinä tiedä mitä neuvokas pieni poika saattaisi keksiä.


Myönnän, että olen aamulla monta tuntia koomaa muistuttavassa tilassa. Makoilen sohvalla, höpötän Topille tai joskus laitan television päälle ja torkun hetken. Aamupalan poika saa melkein aina syödä leikkien lomassa. Kukkahattutädit kavahtivat juuri kauhusta, mutta meillä tehdään näin. En usko, että sohvalla leivän syöminen vahingoittaa lasta mitenkään eikä Topi edes sotke vahinkoja lukuunottamatta.



Aamiaisen jälkeen vähän siistiydytään, puetaan päälle ja lähdetään lenkittämään koira. Topi osaa jo itsenäisesti hakea kenkänsä naulakosta, hihnan koiralle ja pisteenä iin päälle koirankakkapussin lokerosta. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että asioita tehdään yhdessä ja poika haluaa auttaa valmisteluissa.

Lenkillä käyminen on aika hidasta ja matkalla tarttuu mukaan noin miljoona kiveä. Olen kuullut huhun, että tässä iässä kivet jostakin kumman syystä kiinnostavat lapsia. Mikäs siinä.. kädet likaantuvat ja vaatteet pölyyntyvät, mutta aika helpolla löytyy viihdykettä.


Kävellään usein aikamme pienellä alueella. Koira saa nuuskia ja Topi tutkia mielenkiintoisia asioita. Joskus eksytään leikkimään jonnekin, mutta väsyn iskiessä suunnataan kohti kotia.

Kotona on pakko syödä aina ennen päiväunia, koska muuten Topi nukkuu liian vähän aikaa. Itse nykyään lueskelen sen aikaa, kun poika tuhisee sängyssään. Saa itselleen muutaman tunnin ylimääräistä aikaa.



Unien jälkeen päivästä riippuen lähdetään iskää vastaan keskustaan tai sitten töihin. Kesällä ollaan myös suunnattu rannalle, leikkipuistoihin ja joskus kauppakeskuksiinkin.

Illasta on vaikea kirjoitella sen enempää, koska ne vaihtelevat. Perus runkona toimii iskän näkeminen, ruoka, ulkoilu, iltapala ja nukkumaan.



Tylsää, tylsää, tylsää... ?



Koko jutun ideana oli näyttää teille tämä joka päivä toistuva rutiinimaisuus. Taidan olla valitettavasti siinä pisteessä, että töihinpaluu houkuttaa. Emme saa aamupäivällä oikein mitään aikaiseksi ja kaikenlisäksi Topikin on yksinäinen, jos meillä ei ole menoja.



Päiväkotipaikkaa on haettu. Päätös tulee jo parissa viikossa. Jännittää.



En koskaan osannut sanoa missä vaiheessa palaisin töihin. Ajattelin aina, että sen kyllä tietää sitten, kun hetki on oikea. Nyt tuli sellainen tunne, että pieni muutos elämään tekisi meille kaikille hyvää.


Topi pääsisi leikkimään päivittäin ikäistensä kanssa, en itse pitkästyisi jatkuvasti ja pääsisin töihin. Perheelle jäisi enemmän yhteistä aikaa, koska iltavuorot olisivat historiaa.



Katsotaan saadaanko siis Topille paikka sieltä mistä halusinkin vai ei. Hain paikkaa tosiaan työpaikan vierestä, koska haluan pojan lähelle. Ahdistaa, että Topi olisi kotimme vieressä eli noin tunnin matkan päässä työpaikalta. Entä, jos jotain sattuu ja pitää päästä nopeasti paikalle? Muutenkin on parempi, että tarhapäivät olisivat sitten pari tuntia lyhyempiä.



Oletteko te jaksaneet olla koko 3 vuotta kotona? Koska palasitte työelämään ja miksi?