Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Suunnitelmia synttäreille!


Kääk! On taas se aika vuodesta, kun tuo elämääni rikastuttanut pieni mies viettää syntymäpäiviään!  23.10. koittaa päivä, jolloin saa muistella henkisesti rankkaa synnytystä, vieräyttää muutaman kyyneleen ja tuntea suunnatonta onnellisuuden tunnetta! Kliseisesti jälleen kerran totean; aika menee lasten suhteen mieletöntä juoksua eteenpäin. Topi täyttää viikon päästä jo 2 vuotta!

Suunnitelmiahan luonnollisesti olen jo tehnyt ja jotakin hankkinutkin. Tämä postaus tulee olemaan pähkäilyä tarjoilusta, astioista, teemasta ja mitä ikinä pitääkään miettiä juhlien suhteen. Kuvituksena käytän VIIME VUODEN OTOKSIA.


2013

Aloitin tänä vuonna suunnittelun pohjaten viime vuotisiin juhliin. Oli kieltämättä aika helppoa päättää mitä tehdä ja mitä ei. Ensimmäisissä juhlissa en panostanut teemaan enkä visuaaliseen puoleen ollenkaan. Lokakuussa sattuu olemaan  Halloween  vahvasti esillä, joten viitattiin koristeilla hieman siihen suuntaan. Silloin vielä Tiimari oli toiminnassa, josta halvalla hankimme kurpitsa- sekä kummitus-aiheiset ruokailuvälineet. Tänä vuonna ajattelin siis panostaa ainakin teemaan ja yrittää saada kokonaisuudesta pienellä budjetilla kauniimman. 



Ruokapuolesta muistan ainoastaan ne tuskaiset hetket leipomusten ääressä, kuumana hohkaavan uunin ja pelon hikikarpalot otsalla, että saadaanko kaikki ajoissa sekä hengissä pöytään tarjolle. En koskaan ole ollut erityisemmin ylimääräisen stressin ystävä, joten tänä vuonna päätin unohtaa leipomisen. Haluan keskittyä valinnanvapauteen ja omien mieltymysten mahdollistamiseen. Meille tulee synttäreiden teemaksi "buffet".

Viime vuoden tarjoilut.

Suolainen puoli koostuu monipuolisesta salaattipöydästä, josta jokainen saa rakentaa mieleisensä annoksen. Tarjolle tulee minitomaatteja, salaattisekoitus, kurkkua, suippopaprikaa, sipulia, parsakaalia, kanaa, tonnikalaa, katkarapuja, mozzarellaa, fetaa, oliiveja, salaattisiemensekoitus, krutonkeja, hernemaissipaprikaa, viinirypäleitä ja ehkä jotakin muuta vielä. Kokonaisuus saa hiljalleen hahmottua päässäni SIIHEN hetkeen saakka, että löydän itseni paniikissa tekemästä viime hetken hankintoja. Kastikkeita tulee tarjolle toki muutamaa laatua ja salaatin kanssa tarjotaan uunissa paistettuja patonkeja levitteiden kanssa.

Viime vuonna oli mm. pizzaa tarjolla.

Jälkiruoka onkin ehkä hieman haastavampi tapaus. Teemme nimittäin jäätelö/karkki/herkku -pöydän, jossa saa rakentaa mieleisensä kokonaisuuden makeista vaihtoehdoista. Perusideana on se, että alkuun valitsee muutamasta eri laadusta oikean jäätelön, jonka jälkeen lisää kippoon mukaan keksejä, nameja ja koristeita. Sitä saa olla oman onnensa herra ja koota unelmiensa jäätelön itse.

Näin kävi kakulle viime vuonna.

Juomien suhteen vedetään helppo linja. Limua, kahvia sekä mehua. Jokaiselle jotakin! En oikein jaksa miettiä, että miten juomapuoleen voisi panostaa paremmin. Coca Cola ja Jaffa ovat kuitenkin useimpien mieleen. Kahvia synttäreillä pitää olla myös tottakai! Olisihan se vähintäänkin outoa, jos ei olisi..

Viimeksi juomapöytä näytti tältä ^!

En tiedä onko meidän valintamme tarjoiluun ehkä se tavallisin, mutta on kivaa tehdä joskus jotakin erilaista! Lapsille salaatti tuskin tulee uppoamaan, mutta sitä varten on olemassa patonkeja sekä sitä jälkkäriä. Sitäpaitsi Topi söisi kokonaisen kulhollisen tomaatteja, jos saisi valita! Mietin vielä, että voisin panostaa edes vähän sotkemalla käteni jauhoon parin mutakakun verran. Se on kakku, joka tunnetusti sopii jäätelön kylkeen. Tarjoiluun kakun voisi leikata pitkiksi ohuiksi siivuiksi, jolloin se mahtuisi kivasti jälkkärikippoon!



Miltä tämä kaikki teidän mielestänne kuulostaa? Maistuisiko teille salaatti ja jäätelö lisukkeilla? Jos muuten tulee mieleen joitakin käytännön vinkkejä tarjoiluun liittyen, kuuntelen ne mielelläni! Ideoita salaattipöytään, ehdotuksia kauniisiin tarjoiluastioihin tai ihan mitä vain! Aion kirjoitella näistä suunnitelmista luultavasti vielä ennen synttäreitä, mutta lupaan kyllä ainakin jälkeenpäin tulla kertoilemaan kaikesta miljoonan kuvan kera. 


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Suunnitelmia "yks wee bileisiin"



Topin kauan odotettu ensimmäinen merkkipäivä koittaa kohta. Vauvasta on kasvanut ISO poika. Tällä viikolla ollaan opeteltu paljon uusia asioita ja en voi olla muutakuin ylpeä äiti.


Ei ehkä paina kenenkään puntarissa mitään, jos kerron kyynel silmakulmassa Topin oppineen sitä ja tätä ja tota. Mutta tälle äidille ne ovat niitä pieniä suuria hetkiä, joita on kovasti odotettu.

Tällä viikolla vain tajusin yhtäkkiä, että Topi on kiinnostunut matkimisesta. Aloin siis tekemään erilaisia asioita ja tuo pieni hetken tuijoteltuaan toisti samaa. Taputtaminen, vilkuttaminen, "paijaaminen", muiskauttaminen, kielen naksuttelu, leikkiruokien maiskuttaminen, nyökyttely joo sanan kera, pään pudistaminen, nyrkin heristäminen, palikoiden laittaminen oikeista koloista... nämä ovat uusia taitoja. Tuntuu, että tällä hetkellä ei olisi asiaa mitä Topi ei oppisi. Paitsi joo, se käveleminen.. mutta kukin ajallaan omaa tahtiaan!


Topihan syntyi siis 23.10.2012 kiireellisellä sektiolla klo 2:07. Viralliseen juhlapäivään on enää vähän päälle viikko. Tavallaan kammottavaa ajatella, että pieni köllöttelevä pallero on matkannut koko ajan kohti riiviömäistä menoa ja meininkiä. Ei varmaankaan mene aikaakaan, kun pojasta katoaa viimeisetkin vauvan rippeet. Topista tulee virallisesti taapero. Se tietää uhmaa, kyyneliä ja kiukkuja. En silti osaa yhtään odottaa mitä tuleman pitää..


Itse synttärit meillä ei ole mitenkään erikoiset. Tuntuu, että monessa paikassa kilpaillaan tässäkin asiassa. Kenellä on hienoin kakku, kuka saa hienoimmat lahjat. Meillä nämä ensimmäiset synttärit ovat tärkeä juttu, mutta emme niitä kuitenkaan överiksi asti ala korostamaan. Topi on niin pieni, että ei oikeasti tajua koko touhusta mitään. Yksinkertaista, tylsää?


Kutsu: Kirjoitin tekstiviestin, jonka lähetin suurimmalle osalle. Loput kutsuin suullisesti tai facebookin välityksellä. Panostan kortteihin sitten, kun poika ymmärtää enemmän.

"Tervetuloa Topin ensimmäisille synttäreille 19.10. klo 14 --> . Ohjelmassa ei ole ruokaa kummempaa, joten kellonaika ei ole jämpti. Ilmoitathan tulostasi ja niistä allergioista Tilaisuus saattaa sisältää paljon ihmisiä, kiljuvia vauvoja ja epäonnistuneen ensimmäisen kakun. Ajatus on tärkein! "



Koristeet: Siivoamme, laitamme tavarat paikoilleen. Hankimme pöytäliinan, ilmapalloja. Ruokapöytään muutama koriste ja se siinä. Siisteys on tärkeintä tällä kertaa.


Ohjelma: Emme järjestä erityistä ohjelmaa. Syödään, jutellaan ja puhalletaan kynttilä. Ihan perus kauraa. Toimintaa ja muuta vasta sitten, kun Topikin voi osallistua. Meillä on paljon leluja ja vieressä leikkipiha, joten vieraat kyllä viihtyvät.


Lahja: Sanoin monelle, että saa tuoda mitä haluaa, koska Topilla on paljon kaikkea. Toivottiin myös Brion taaperokärryä ja "tiskiallasta", sekä kokkivälineitä tai työkaluja. Topihan sai Isopapaltaan rahaa, jolla ostimme Brion hellan sekä muovisia leikkiruokia.



Me hankimme pojalle pienen lahjan myös. Topi ei osaa vielä mitään pyytää tai toivoa, mutta kerran kauppakeskuksessa ollessamme siellä oli BR-lelujen esittelypiste. Topi konttasi sen luo kamalaa vauhtia ja istui sellaisen laulavan/tanssivan koiran eteen. Leveä hymy kasvoillaan poju katseli koiran tanssimista. Topi toivoi siis tätä koiraa eleillään ja innostuksellaan. Ja tuolla se nyt odottaa kaapissa syntymäpäivää.



Ruoka: Pieni suunnitelma on jo ruokapuolesta, mutta aika paljon sitten sovellan myös. Tarjolle tulee yksinkertaisia pieniä pizzapaloja. Makuina tonnikala-ananas ja kana-mozzarella. Aion myös tehdä erittäin herkullisen aurajuusto-kinkku täytteen ja laittaa sitä ruisnappien päälle. Herkkupuoli koostuu suklaisesta kakusta, jossa päällä siis ihan suklaakastike kermavaahdon sijaan. Topille teen oman pienen kakun, jossa on vähemmän sokeria. Sen lisäksi keksejä, limua, kahvia ja EHKÄ coctail piirakoita sekä munavoita. Laitan myös vihanneksia ja hedelmäpaloja tarjolle.

Mielestäni kuulostaa loistavalta ja maistuvalta menuulta. Ainut ongelma on se, että osa vieraista tulee lauantaina ja osa sunnuntaina. Joutuu varmaan tekemään ruoat kahdessa erässä. Olen vielä ihanasti torstain ja perjantain iltavuorossa eli helpoksi tämä ei mene. Mikään ruoka ei ole kuitenkaan työläs, joten uskoisin aamulla olevan riittävästi aikaa tehdä kaikki valmiiksi.

Miltä kuulostaa? Maistuisiko teille? Otan myös ehdotuksia vastaan!


Kuva: Kyllähän sitä täytyy se yksivuotiskuva otattaa. Aion tietenkin tapani mukaan kuvata pojan myös kotona, ihan vain tavan vuoksi.



Käytiin tänään myös otattamassa super ihania vintage kuvia Isossa Omenassa. Topille puettiin farkut, liivillinen kauluspaita ja lätsä. Kuvat otettiin vanhanaikaisessa puu tuolissa ja suloisen fillarin kyydissä. Somisteita vaihdeltiin pesäpallovälineistä nalleen ja kulkurin keppiin. Kuvat ovat <33 !! Itse kuvaaminen ja yksi kuva maksoivat 20 euroa ja lisäkuvat sitten enemmän.



Sen lisäksi meillä on loistava tilaisuus otattaa koulukuva tyyliset kuvat vauvakerhossa. Ne otetaan muutama päivä Topin synttäreiden jälkeen, joten en varaa näiden lisäksi nyt sitten muita kuvauksia.



Vaatteet: Juhlapuku? Solmio? Rusetti? En osaa ajatella vauvoja juhlapuvuissa, joten päätettiin hankkia Topille jotakin paljon mukavempaa päälle. Halusin hillityt värit, siistit ja tyylikkäät vaatteet. Lindexistä löytyi alekorista juuri sopiva setti tähän tarkoitukseen. Suloinen pieni mies!




Siinä oli nyt meidän suunnitelmat. Saatte sitten viikonlopun jälkeen kuulla mitä kävi! Ja Facebookissa kannattaa seurata, jos vaikka iskee kamala kakkukriisi tai suunnitelmat muuttuvat. Sinne päivittelen aina sellaisia arjen pieniä asioita, joista en viitsi omaa postausta tehdä!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kodin esittely OSA 1 - alakerta


Nyt on jo muutamaan otteeseen toivottu, että esittelisin teille meidän kämpän. Mehän muutimme kesäkuun alussa uuteen asuntoon Vantaalta Espooseen. Miksi valitsimme juuri tämän paikan? 

Olimme juuri ottaneet lainan asumisoikeus-asuntoa (eli maksetaan kämpästä noin 30000 euron laina ja päälle "vuokraa") varten ja muuttaneet ensimmäiseen rivarikämppäämme, kun Topi ilmoitti tulostaan. Kyseisessä asunnossa oli kaksi makuuhuonetta, mutta jotenkin siellä asuminen tuntui ahtaalta. Sen lisäksi työmatkat aiheuttivat ongelmaa. Kun Topi menisi päiväkotiin meidän työmatkat söisivät melkein koko päivän (1,5-2h) ja se olisi pienen lapsen kannalta todella huono ratkaisu. Toisaaltaan taas asuimme ison kauppakeskus Jumbon vieressä, jossa ihan oikeasti oli kaikki mitä ikinä tarvitsee.

Päätimme silti muuttaa, JOS löytyisi sopiva asunto. Vaatimuksena oli lähikauppa (Jumbolle rasitti kävellä aina yhden maidon takia kilsa..), bussipysäkki vieressä, lyhyt työmatka, helppo pääsy Helsinkiin, kauppakeskus lähellä, päiväkoti lähellä, sauna, isompi asunto, halvempi asunto, iso piha, päätykämppä, kiva pohjaratkaisu, siisti kämppä, laminaatit/parketit... PIIIIIITKÄ lista! Tuntui toivottomalle.

Yhtenä päivänä postilaatikkoon kuitenkin pamahti asuntotarjous. Kävimme katsomassa kämppää ja rakastuimme. Lähikauppoihin (S-market ja K-Supermarket) kävelee kaksi minuuttia, bussipysäkille on sama matka, työmatka kestää 35 minuuttia, Helsinkiin menee 20-30 minuuttia, kaksi kauppakeskusta 10 minuutin bussimatkan päässä, päiväkotiin 500m, sauna löytyy, kämppä on 10 neliötä isompi, asunto oli 3000e halvempi, piha on valtava, asunto on paritalo eli päätykämppä, pohjaratkaisu on virkistävän erilainen, yleisilme on todella siisti, yläkerrasta löytyy parketti ja muuttoa ennen alakertaan oli tehty laminaatti yllätykseksi. Siinä se sitten oli --> muuttamaan!

Sen enempää en tarinoi historiasta, vaan esittelen nykyhetkeä. 

Asuntoon mennessä kuljetaan parkkipaikoilta omalle pihatielle. Pihatie on vain meidän asuntoon menevä, joten on ihanan yksityinen olo. Pihatien päädyssä on luonnonportaat, joita pitkin pääsee ylös takapihalle! (Kyllä; takapiha on yläkerrassa!) Portaiden oikealla puolella on katoksen alla syvennys, jossa sijaitsee kolme ovea. Yksi vie varastoon, yksi on meidän etuovemme ja yksi vie suoraan kylppäriin.

Pihatie luonnonportailta kuvattuna. Vasemmalla syvennys ja etuovi.

Luonnonportaat, joita pitkin pääsee sinne pihalle.

Etuovi.

Ovesta sisään astuessa mennään pikkuruisen eteisen kautta. Eteisessä on tällä hetkellä vain yksi vettä sekä kuraa imevä matto, sateenvarjo ja kaappi, jossa on tuulitakkeja, kenkiä ja laukkuja. Pikku-eteinen on mielestäni hyödyllinen, koska siihen saa rattaat kätevästi siksi aikaa, kun laittaa renkaisiin suojat eikä tarvitse sotkea aulan laminaattia Tykkään muovimaton väristä, onneksi se ei ole perus harmaan valkoinen! Tuota kynnystä olen pohtinut, että pitäisikö se maalata valkoiseksi?

Mini-eteinen heti ovelta.

Yksi lisäkaappi kelpaa aina!

Pikku-eteisestä päästään alakerran yleistilaan. Yleistila on mukavan isohko sekä tilava ja siinä oikeasti mahtuu liikkumaan rattaillakin. Tilasta löytyy tällä hetkellä tuo valtava 120cm terraario, jossa asustaa pari gerbiiliä. Ei ehkä niin sisustuksellinen, mutta eihän ne eläinten asumukset ikinä ole. Portaiden alla on täydellinen sekamelska, koska esimerkiksi cd-teline on pakko pitää turvassa Topilta; kaataa muuten niskaansa. Turvaistuimelle ei myöskään ole paikkaa, koska meillä ei ole autoa, joten sitäkin säilytetään rappusten alla. Näiden lisäksi siellä on vielä Topin myytävät vaatteet (jotta pääsen kaivelemaan myytyjä pojan nukkuessakin) ja koiran peti.

Vasemmalla puolella on ovi kylpyhuoneeseen. Tälle seinustalle on etsinnässä myös taulu, en tosin tiedä millainen.. Oikealla puolella lähempänä ulko-ovea on meidän makuuhuone ja sen vieressä Topin huone. Tulevaisuudessa on tarkoitus ehkä myydä terraario pois ja siirtää Topin huoneesta nojatuoli portaiden alle. On huomattavasti helpompaa, jos on paikka missä pukea lapselle talvivermeitä päälle. Mattoa aulaan ei tule, koska koira söisi sen poissa ollessamme ja rattaiden siirtelyn takia menisi muutenkin hankalaksi. Topikin pääsee liikkumaan paremmin paljaalla lattialla.


Aulassa on kiva perus tila ulkovaatteille. Iso kaappi ylhäällä, hattuhylly, rekki takeille sekä taso kengille. Topille on oma pieni kori hatuilleen ja hanskoilleen avokaapin seinällä.



Laitetaanpas kuva nyt vielä tästäkin suunnasta.

Koiran peti on tosiaan portaiden alla, koska kyllä eläinkin tarvitsee turvapaikan pieneltä vauvariiviöltä.

Kylpyhuone on tavallaan myös kodinhoitohuone.  Vaikka ulkonäöltään se on ihan perus tylsä rivarikämpän kylppäri, olen itse rakastunut. Huone on malliltaan pitkä ja on kätevää, kun pyykkihuollolle on oma tilansa. Sen lisäksi on TODELLA iso plussa, että ulkoa pääsee suoraan kylppäriin esimerkiksi kuraisen lapsen tai koiran kanssa. Ei mene koko kämppä sotkuun.

Huonetta olisi tarkoitus sisustaa, mutta en kyllä tiedä miten. Siellä on tummat matot ja Vallilan verho.. mitä muuta kylppäriin voi tunkea??


Kuivuri ja pesukone.

Elikkä tästä ovesta pääsee suoraan ulos.

Suihkupuoli.

Toi kylpyleluille tarkoitettu pidike on kyllä ihan huippu!

Saunasta vain muutama sana. Se on pieni, mutta ihanan yksinkertainen. Astut saunaan ja siellä ei ole ylimääräistä turhaa tilaa; tykkään! Meillä on saunassa Rento-meininki eli saunamittari, ämpäri ja kauha ovat Rento-merkkisiä. Olen vaihtanut kiukaaseen valkoiset kivet, koska mielestäni ne ovat paljon hienommat kuin perus mustat! Saunaan olisi tarkoitus hankkia pari koristetta laudoille ja ehkä jokin saunatyyny.






Makuuhuonee taitaa olla ainut aikalailla täysin valmis huone. Sieltä löytyy meidän jenkkisänky, Topin pinnasänky, Ikean Expedit hyllyjä kolme ja yksi tuoli. Koristeita toki on myös, mutta aika vähän. Makuuhuoneen ei omasta mielestäni tarvitse olla tämän täydempi. TOSIN, sängyn viereiselle seinälle olisi kiva saada isompi samantyylinen taulu kuin noiden hyllyjen päällä oleva.


Ovelta katosttuna.

Ainiin.. oli siellä telkkarikin!

Tossa korissa säilytetään Topin tutti-armeijaa.

Ihan liian tyhjän näköinen, pakko saada seinälle joku taulu.

Näkymä ovelle.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tulee Pikku Prinssin huone! Ovea koristaa molemmin puolin nämä kyltit. En ole vielä päättänyt kumpi olisi parempi oveen ja laittaisiko toisen seinälle vai mihin..



Huoneen näkymä on todella SEKAVA. Sanoisin tätä enemmänkin tavaroiden säilytyspaikaksi kuin lapsen huoneeksi. Värit eivät täsmää ja tavarat eivät istu toisiinsa. Verhot tulevat jäämään huoneeseen ja varmaan sävy on ylläriylläri SININEN. Lamppu menee todellakin vaihtoon ja matto myös. Huoneeseen jää musta lipasto, kaikki muu on vielä hankittava. Ollaan tosin mietitty myös, että meidän makkarin expedit hyllyt siirrettäisiin tähän huoneeseen ja noita lipastoja hankittaisiin yhteensä kolme ja ne menisivät meidän huoneeseen. Huonekalut saavat olla siis joko mustia tai tummanruskeita riippuen siitä kummat hyllyt huoneeseen tulevat.

Näkymä ovelta.

Vaipanvaihtopöytä ja Topin ihana leikkimatto vasemmalla sivustalla.

Tässäkin huoneessa on muutama kaappi, saisi olla toki enemmän.

Topin kengät säilytetään toistaiseksi tässä.

Huoneen toista laitaa. Rattaat säilytetään sisällä turvassa, taulu menee seinälle ja toi sekava värisekamelska on Topin lelukori.

Lipastossa säilytetään Topin vaatteita.

Kuvat vielä puuttuu...

Ei ihan niin perinteinen kiikku Topilla! Mun mielestä tää vaan oli liian sulonen kirpparilla, oli pakko ostaa!

Pikku lelukori, josta Topi pääsee kaivelemaan helistimet jne. helposti ja ihan itse.

Nurkassa on vielä nojatuoli, jolla saa hyvin puettua pojan. 

Hei miksi nämä aivot eivät toimi?! Tuliko tästä jutusta selkeä ja kerroinko kaiken tarpeellisen? Jäikö jotakin kysyttävää?


Loppukevennykseksi saatte vielä kurkata Topin laatikoihin ja kaappeihin.

Sukka/Sukkahousu laatikko

Asustelaatikko

Bodyt

Housut

T-paidat, Paidat ja Jumpsuitit

Yökkärit, Shortsi-asut ja 2-osaiset yökkärit

Sekasortoinen kaappi nro 1
Liinavaatteet kaappi nro 2

Siinä se olikin. Tosin taidan tehdä lipasto esittelyn vielä uudelleen, koska ehdin juuri järjestää sen uudelleen ja myydä puolet vaatteista pois. Tällä hetkellä lipastossa siis 80cm ja 86cm vaatteet. Kiinnostaisiko teitä lukijat lipasto esittely?