Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uutinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uutinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Positiivinen käänne



Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tosissaan tuo tullessaan. Jonain päivänä saatat istua kädessäsi paperi, jossa lukee ne ihmeelliset sanat. Tunnet samaan aikaan onnea, järkytystä, pelkoa ja suunnatonta rakkautta sisälläsi.

Ensin ajattelin,  että ei.. en varmana kerro asiaa täällä. Tämäkin onni voi kaatua huomenna, ensi viikolla tai vielä kuukaudenkin päästä. Miksi siis nostaa käsiä ilmaan ja tuulettaa, jos kaikki saattaakin huuhtoutua vielä viemäristä alas? No siksi, että tunnen tällä hetkellä mieletöntä järkytyksen sekaista iloa! Ja järkytyksen sävy on positiivinen.

Kirjaimellisesti positiivinen. Eilen 4.4.2015 sain kuulla tulokset; "Onneksi olkoon, raskaustesti on positiivinen." 

Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden lopulla Topista tulee isoveli, minusta äiti kahdelle ja J saa ensimmäisen biologisen lapsensa, JOS kaikki menee hyvin. Jos kaikki ei mene hyvin, sitä katsotaan sitten. Ainakin olen asiasta täällä puhunut ja voin sitten purkaa ajatuksiani ääneen.

Mihinkään en kuitenkaan lähde asenteella, että metsään mennään. Aion ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä. Tänään ollaan viikoilla 4+4 ja se on jo päivän enemmän kuin eilen. Voittajafiilis!





keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Paha maailma

Olin suunnitellut kirjoittavani kevyen postauksen tänään. Mietin julkaisevani pipoarvonnan voittajan tai kertovani vähän pojan kuulumisia, mutta bussimatkalla luin uutisen, joka lamasi oloni ytimiä myöten. Tuntui yhtäkkiä siltä, että kaikki sanat olisivat kadonneet ja kyyneleetkin tyyliin jäätyneet kiinni sisälleni. En vain pysty käsittämään tätä asiaa.

Vaikeista asioista harvoin edes puhutaan ääneen. Sitä ei varmaan haluta myöntää, että maailma on muuttunut aika kurjaksi. Suljetaan silmät pahalta ja yritetään elää sitä elämää oman navan ympärillä, kunnes jonain päivänä jokin vakava asia ehkä koskettaa omaa läheistään. Itselläni on tapana sanoa asioista suoraan ja ääneen, mutta tällä hetkellä mietin saako näistä edes puhua vai onko epäkorrektia avata omia ajatuksiaan?

Tässä vaiheessa pyydän herkkiä ihmisiä poistumaan sivulta. Jos rankat asiat ahdistavat tai pahoja juttuja on vaikea käsitellä, ei kannata tätä uutista lukea.

En tiedä kuinka moni teistä edes törmäsi uutiseen, jossa kerrottiin miehen puukottaneen kolmen pienen lapsen äidin hengiltä, mutta nyt on siis kyse siitä. Lue uutinen tästä linkistä, jos haluat. Näitä tällaisia tulee jatkuvasti julkisuuteen, mutta en tiedä.. jostakin syystä juuri tämä tapaus tuntui terävältä tikarilta sydämessä. Nyt ahdistaa.

Tiedän, että ihmiset voivat masentua, olla vihaisia tai pettyneitä. Yksinäisyys tai vaikkapa katkeruus voivat ajaa erilaisiin todella vääriin tekoihin, vaikka se ei missään nimessä ole hyväksyttävää! Mikään syy ei ole tarpeeksi hyvä, kun kyseessä on toisen ihmisen hengen riistäminen.

Jos saisin tällä hetkellä suuren puurokauhan, jakaisin sillä ihmisille kärsivällisyyttä selvittää asiat sanojen avulla. Lisäisin puuron sekaan ripauksen kuuntelevia korvia, kourallisen auttavaa kättä ja muutaman tarkan silmän. Siinä olisi eväät, joilla moni ihminen voisi tuntea olonsa paremmaksi.

En voi koskaan tietää, mikä noihin tekoihin johti. Ihmisellä ei kuitenkaan voi olla kaikki hyvin, jos päätyy ratkaisemaan asiat sillä äärimmäisellä keinolla. En edelleenkään väitä, että tekijää tulisi paijata päälaelle!! Yritän sanoa, että nykymaailmassa on todellakin pahasti jotakin vikaa, kun tällaisia asioita pääsee tapahtumaan. Ei kukaan voi viedä lapsilta omaa äitiä..

Ehkäpä juuri äitiys on se asia, joka tässä koskettaa itseäni. Äidiksi tulemisen jälkeen olen ensimmäistä kertaa elämässäni pohtinut kuolemaa toisin silmin. Menettämisen pelko on toki vahva; kukapa haluaisi läheisistään päästää irti? Olen etenkin pelännyt myös sitä, että itselleni kävisi jotakin. En koskaan haluaisi saattaa omaa poikaani tilanteeseen, jossa tämä joutuu luopumaan äidistään. Ihan helpolla en olisi luovuttamassa paikkaani pois ja toivon, että kukaan ei myöskään tule tekemään sitä puolestani. Haluan olla äiti ja haluan olla läsnä lapseni elämässä. Varmasti jokainen vanhempi voisi allekirjoittaa edellisen lauseen.

Tämä on todella rankka aihe, mutta olen pahoittanut mieleni. Iloinen kotimatka musteni hetkessä, kun uutinen osui silmiini. Tämä on väärin, ihan todella väärin! Kunpa maailmassa olisi vielä tulevaisuudessa jotakin järkeä, koska tällä hetkellä ei näytä yhtään hyvältä.

Kaikista näistä sanoista huolimatta, koko juttu pistää tosi hiljaiseksi. Olisipa jossakin tarpeeksi voimaa, joka kantaisi ihmiset yli tästä. Unohtaa ei voi koskaan, mutta että edes pahin kipu hellittäisi. Sattuu jo itseäkin lukea tällaista ja ajatella. Maailma on kamala, yököttävä ja saa joskus voimaan niin pahoin. Toivon paljon rakkautta näiden lasten elämään ja parempaa huomista. Toivon ystäviä tukemaan niitä ihmisiä, jotka menettivät juuri läheisen.

Kuolema on kova paikka. Tavallaan tabu, josta ei uskalleta puhua. Kuolema koskettaa, pelottaa ja saa ihmiset surulliseksi. Pitää kuitenkin muistaa, että tärkeintä olisi avata suunsa ja puhua. Sillä tapaa solmut eivät pääse kiristymään liikaa sisällämme aiheuttaen mahdollisesti pysyvää vahinkoa. Juurikin tästä syystä olen aina valmis kuuntelemaan, jos jollakin on asioita sydämellään. Olethan sinäkin?