tiistai 3. joulukuuta 2013

Lapsen vaikutus perheeseen



Joskus aikanaan oltiin Samun kanssa vielä nuoria, huolettomia ja umpirakastuneita. Joka päivä oli pelkkää ällöttävää siirappia. Saatettiin maata sohvalla viikko putkeen ja käydä ainoastaan kaupassa välillä. Käsistä pidettiin kiinni minne ikinä mentiinkään, bussissa pusuteltiin ihmisten keskellä. En osannut elää yksin. Ahdisti olla yksin. Olin tavallaan hyvin riippuvainen siitä yhdessä olemisesta. En tiedä miksi, mutta se rassasi itseänikin. Takertuja? Se taisin olla.

Mutta paljon me yhdessä puuhattiin. Meitä erotti vain työpaikka. Kotiin palatessa jaksoi siivota ja laittaa ruokaa, koska ei ollut kiire. Tiesi, että illalla olisi kuitenkin monta tuntia aikaa laiskotella television ääressä. Käytiin kävelyllä, pelattiin ja tehtiin tosi erilaisia asioita kuin nykyään.


Ennen ei tarvinnut valita. Nykyään tarvitsee. Se on se rajattu aika. Televisio tai pelaaminen. Siivotaan tänään laiskotellaan huomenna. Niin ne asiat vaan oikeasti muuttuu lapsen myötä. Ja ihmiset muuttuu... minäkin nautin nykyään yksinolosta täysillä.


Ensin asia ei häirinnyt. Topi vei kaiken ajan ja ajattelin jotenkin hienosti, että näinhän se aina alkuun menee. Sitä on niin kiinni vauvassa, että yhteinen aika vähenee hetkellisesti. Hah! Ei se mitään väliaikaista ole sanon minä! Poika on nyt vuoden ja elämä tuntuu entistä hektisemmältä koko ajan.


Koko aamun vietän aikaa Topin kanssa, kunnes Samu tulee kotiin ja ottaa paikkani. Sitten onkin hyvä väli siivota, laittaa ruokaa tai vastaavaa. Vihdoin koittaa se hetki, kun Topi tuhisee sängyssään. Kokonaiset 3 tuntia ainakin yhteistä aikaa! Jipii!


Molemmat ovat väsyneitä rankan päivän jälkeen. Hellyys jää usein vain ajatukseksi, koska kumpikin on päivän aikana saanut tarpeekseen halimisesta, pusuttamisesta ja toisessa kiinni olemisesta. Ihminen tarvitsee tietyn määrän kontaktia toiseen ihmiseen päivässä ja voin rehellisesti sanoa, että oma kiintiöni tulee täyteen jo Topista. Sitä ei sitten illalla niin herkästi hakeudukaan toisen lähelle, vaan istuu jättisohvan vastakkaisiin kulmiin.


Ei sillä, etteikö sitä toisen seuraa oikeasti kaipaa. Puolenyön aikaan yleensä havahdun, että hitto, Samu menee nyt jo nukkumaan. On sitä siis kirjaimellisesti etäännytty toisistamme. Enään ei tee mieli imuttaa 24/7 ja pitää kädestä kiinni kauppareissulla.


Mutta ainakin itse nautin tästä vaiheesta. Kaikki on niin luonnollista ja helppoa. Sitä tietää, että aina ei ole pakko jaksaa eikä asiasta tarvitse murehtia. Olo ei ole kiusallinen, se ei tunnu väärältä. Se on jo syvällä sydämessä se rakkaus eikä sitä tarvitse koko ajan todistella. Meistä kumpikin tietää kuitenkin, että se on olemassa. Mielestäni se on tärkeintä.

Sanoisin, että Topi on vahvistanut meidän sidettä toisiimme. Voisin sanoa, että olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Rakkaus on vahvempi kuin koskaan ja kaikkea muuta kliseistä. Mutta se pitää paikkansa. Täydellisesti.


Enkä nyt tietenkään oikeasti usko siihen, että tämä ajanpuute on ikuista. Uskon, että olemme vasta tämän matkan alussa ja totuttelemme tähän uuteen elämään. Kun sitä tottuu, oppii ja kasvaa, ihan varmana asiat taas helpottuvat. Aikaa jää toisillemme ja sitä jaksaa vähän enemmän.


Ehkä pitäisi vain useammin lykkiä Topi jonnekin hoitoon ja lähteä tekemään jotakin yhteistä kivaa. Katsoa sarjaa koko yö putkeen, mennä elokuviin tai vaikka pelata kavereiden kanssa. Siinä on parantamisen varaa ja oikeastaan asialle voi tehdä jotakin vain me itse.


Muuten kaikki sujuu hyvin eikä tarvitse tapella mistään. Ollaan oltu aina aika rauhallinen pari ja asioista on voinut keskustella. Huonoja hetkiä on jokaisella, mutta ne jaksaa läpi helposti, koska tietää sen hyvän olevan tulossa seuraavaksi.

Samun kanssa arki on niin helppoa. Mies omaan makuuni; oma-alotteisuus, oikeat arvot, ystävällisyys, rauhallisuus ja muiden auttaminen. Tärkeitä asioita, joita arvostan ihmisessä.


Siivoamisen suhteen Samu on jopa tarkempi kuin minä. Tiskit hoitaa joka ilta ja muutenkin siistii paikkoja. Itse olen hoidellut pyykkejä. En joudu myöskään kovin usein tekemään ruokaa, jos en pitkän päivän päätteeksi jaksa. Mukavaa, että aina ei tarvitse olla super. Mukavaa, että on joku ihminen joka oikeasti haluaa jakaa vastuun meidän perheessä.


Mitä tulee Topin hoitamiseen. Samu haluaa viettää aikaa poikansa kanssa iltaisin ja vaatii sitä. Oikein! Viikonloppuisin saan nukkua pitkään ja muutenkin ottaa enemmän omaa aikaa. Samu vaihtaa kiltisti kakkavaipat ollessaan kotona, koska arkena sen teen melkeinpä aina minä. Tärkeä seikka? :D

En ole tässä taloudessa vallassa. Meillä on yhteishuoltajuus ja tasavalta valtakunnassa. Päätetään yhdessä, osataan yhdessä ja ollaan yhdessä. Tämä tekee meistä mielestäni loistavan perheen.


En tiedä vastasiko tämä postaustoivetta, jonka Salla jätti. Mutta nämä asiat tulivat mieleeni aiheesta.


"Miten teillä on lapsen tulo vaikuttanut parisuhteeseen,vai onko vaikuttanut mitenkään? Löytyykö yhteistä aikaa? Miten arki sujui,jakaantuuko rutiinit jne. :) "



Käykää ihmeessä kurkkaamassa Sallan blogia:





"Blogia kirjoittaa 22 vuotias rääväsuu jonka perheeseen kuuluu mies ja taapero. Blogi on melkoinen sillisalaatti, kirjoitusvirheillä ja aihevaihteluilla höystettynä. Kutakuinkin hetkiä meidän elämästä."

14 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä mahtava kirjoittaja. Teksti on niin mukaansa tempaiseva ja liikuttavaa aina.:) ihanasti teillä sujuu ja onni on mies joka ei ajattele kaiken olevan naisen hommaa! Aivan ihana teksti ja hyvin vastasi kysymykseeni :) kiitos, että vastasit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :) Ja niin on kyllä onni, että on tämmönen mies.

      Sun aiheeseen oli helpoin vastata näin alkuun... muutenkin pitänyt postaa aiheesta!

      Poista
  2. Mä suosittelen panostamaan myös siihen yhteiseen aikaan, onko teillä tukijoukkoja miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai :) Eiköhän sitä tästä pikkuhiljaa... tällä hetkellä vaan väsyttää niin paljon että mielummin on kotona. Tukijoukot löytyy :)

      Poista
  3. Tää on mielenkiintoinen aihe. Ja kyllä se lapsen tulo väistämättä muuttaa parisuhdetta tavalla tai toisella. Vaikka sen silloin raskausaikana jollain lailla toki tiedosti, niin en kyllä osannut odottaa näin suurta mullistusta. Toisaalta sitä vähän etääntyy toisistaan, ja toisaalta taas suhde tuntuu nyt läheisemmältä kuin koskaan kaiken yhdessä kokemamme jälkeen. Sitä on vaikea selittää mutta ehkä saat ajatuksesta kiinni, sillä tekstistäsi ymmärsin vähän näin sen teilläkin olevan..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sun ajatuksesta kiinni, kun juuri sitä tavallaan itsekin sanoin :)

      Kiitos kommentista!

      Poista
  4. haha mistä sä olet tollasen miehen löytäny?!? o__0
    Mä voin vaan uneksia, että Rasmus siivoisi oma-aloitteisesti EDES omia sotkujaan :D Ainut miten mut huomioidaan on se, että saan la ja su aamuisin kaksi leipää ja kupin kahvia nokkani eteen... Muuten saan aina pyytää ´´voisitko vaihtaa pojan vaipan`` ´´voitko riisua Kevinin valmiiks`` ´´voitko pestä hellan kokkailujesi jäljiltä?`` ´´ja nyt jumalauta nää bokserit paikalleen!`` -näin meillä! :D Hermo palaa loppuu ton aikuisen lapsen kans päivittäin, mut silti sitä vaan rakastaa ♥

    Meillä on kahdenkeskistä aikaa arkisin siitä kun Rase tulee kotiin n.klo16 - siihin kun Kevin herää klo: 18
    Ja sitten illasta ysin jälkee pari tuntii, enneks mennään nukkuu.
    Täälä Vantaalla, meillä ei ole kun mun veli joka pystys Kevinii vahtii, Kouvolaa jäi kaikki muut, siälä mun äiti ja isovanhemmat otti Keviniin aina kun vaan raatittiin hoitoon antaa... Nyt odotankin jouluviikkoa innolla, varmasti jätetään poikaa mun äiskän hoiviin ja lähtää syömää ja/tai leffaa!

    Teidän suhde kuullostaa jotenkin niin täydelliselle! :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tommonen mies käveli vaan vastaan ja tunnen oloni onnen tytöksi :)

      Kaikki miehet on erilaisia.. toiset on oma-alotteisia ja toiset ei. Mutta mitäpä sitä rakkaudelle voi :D Sitä mennään eikä meinata ja sitten kestetään ne kamalat bokserit lattialla. Se on kuitenkin pikkujuttu rakkauden rinnalla :)

      Pitäkää mahti leffailta! Syökää mahat täyteen rauhassa :D

      Kiitos kommentista!

      Poista
  5. Mahtavaa, että sun mies auttaa noin paljon lapsenhoidossa ja kotitöissä! Koska niinhän se kuuluukin olla , eikä äiti jaksa kaikkea yksin. Teillä tuntuu olevan kyllä ihanan tasapainoinen perhe-elämä :) Ja kannattaa tosiaan ottaa sitä kahdenkeskistäkin aikaa, se piristää huomattavasti! Toisaalta, ei tämä pikkulapsi-aika loppujen lopuksi kauaa kestä, sitten kun hän menee kouluun ja tulee isommaksi ja pärjää jo jonkin verran yksinkin, niin saatte varmasti taas enempi aikaa toisillenne :) Me ollaan ainakin mun miehen kanssa välillä jätetty poika isovanhemmilleen ja lähdetty kahdestaan jonnekin, viimeksi käytiin kiinalaisessa syömässä, ja oli kyllä kivaa, kun kersa ei huutanut vieressä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä on mahtavaa, kun mä oon kuitenkin jollain tasoa semmonen laiskahko luonne enkä jaksais todellakaan kaikkea yksin.

      Tasapinoinen perhe-elämä meillä on. Sitä moni ulkopuolinenkin on sanonut. Mutta sitä omaa aikaa me tarvitaan kahdestaan enemmän ja eiköhän sitä aleta järkkäämään!

      Kiva, kun pääsitte kiinailaiseen. On ne vaan kivoja hetkiä :)

      Poista
  6. Tää teksti on kyllä niin asiaa. Parisuhde ja muuki elämä muuttuu kaikilla aivan varmasti lapsen tuon myötä. Itseki toivon että tää vaihe on ohimenevä kun ei muka oo aikaa parisuhteelle :D tai oonhan mä yrittäny ehdottaa välillä jotai yhteistä mut ei tuo mies ole ihan tajunnut etmä oikeesti kaipaan sitä kahenkeskistä aikaa :P Koska meillä ei sitä juurikaan ole, Karri herää kun mies tulee töist ja illalla miehet menee samaan aikaan nukkumaan. Ihan ymmärrettävää kun toinen käy töissä :) Silti sitä välillä kaipaa niitä hetkiä ku saa keskittyä vaaan toisiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon, että on ohimenevää. Tottakai sitä itsekin pitää vähän yrittää, jos sitä aikaa haluaa.

      Ja sano lujemmin, tarkemmin ja painota mitä haluat. Eiköhän se mies kuuntele? Vai? :D

      Kiitos sulle kommentista!

      Poista
  7. Teijän parisuhde kuulostaa hyvältä, ja sulla on kyllä ihan huippu mies! <3 Ootte yhdessä ihana perhe <3 Parisuhde muuttuu ja sen kuuluuki muuttua edes vähän lapsen saannin jälkeen! :) Mut tärkeintä on, että rakastaa toista ja on toisen tukena vaikkei se enään ois sellasta toisessa kiinni oloa enään :)

    VastaaPoista
  8. Hyvin kirjotettu juttu. Ja aivan ihana lukea siitä miten teidän arki menee noin ihanasti. Määkin niin toivoisin välillä, että avomies olisi neitin kanssa itse vapaaehtoisesti eikä aina tarvitse käskyttää. Tuntuu jotenkin pahalle aina käskyttää, että hoidappas nyt, kun teen tätä tai meen tonne. Eihän se oo yhtään tasapuolista eikä kivaa? Avomies kyllä hoitaa neitin, jos käsken, mutta ei itse vapaaehtoisesti vaikka ollaan puhuttu tästä asiasta, mutta ei vaan mee jakeluun. Hän sanoo aina, että mitä pahaa siinä käskemisessä on... Että näin meillä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!