Painavaa asiaa

Halloween bileistä 2011

Asioiden on pakko muuttua. En pysty enää katsomaan itseäni. Puistattaa, oksettaa ja kuvottaa. Peilistä katsova tyttö en ole minä.

Raskaus kerrytti 18kg ja roppakaupalla turvotusta. Synnärille jäi muistaakseni muutama hassu kilo, mutta en ajatellut asiaa silloin ollenkaan. Kotiuduin viikon päästä ja elämä alkoi rullaamaan. Paino laski kuin itsestään.

Vähemmän turvotusta jo.

Jouluna havaittavissa vielä pyöreyttä.

Moni ihminen tuntuu kehuskelevan sillä kuinka paino vaan putoaa ja putoaa, vaikka suuhun laittaisi mitä. Siitä voi varmaan kiittää imetystä. Imetin itse 4kk ja vaaka ilmoitti koko ajan laskevasta painosta. Ei mennyt aikaakaan, kun olin lähtöpainossa eli noin 60kg.

Tavoitteessa.

Ilo ja tyytyväisyyden tunne ei kestänyt pitkään. Alle kuukausi viimeisen maitopisaran jälkeen painoa oli kerääntynyt +3kg. Ahdistuin ja stressaannuin. Miten pitää syöminen kurissa ja harrastaa liikuntaa riittävästi,  kun on koko ajan vauvassa kiinni?

Yritin ja epäonnistuin. Syöminen muuttui huonoksi. Saatoin korvata ruoat suklaapatukoilla sekä Pepsillä. Joskus olin syömättä koko päivän ja aloitin vatsan täyttämisen vasta illalla. Yllättääkö ketään, että tämä ei auttanut tilannetta ollenkaan? Kesään mennessä painoin jo 65kg. Hyi.

Tätä kuvaa häpeän omalta osaltani syvästi...

Rupesin pikkuhiljaa katsomaan mitä suuhuni laitan. Rupesin kuntoilemaan. Halusin saada muutoksia ruokavalioon. Kysyin neuvoa ja noudatin niitä.

Söin aamupalan. Söin päivällä. Söin iltapäivällä. Napostelin illalla.

En halua kieltäytyä herkuista, koska totaali kieltäytymisellä lopputulos on vain epäonnistuminen. Vähentäminen on kuitenkin suotavaa aina. En kuitenkaan kokenut tarvetta siihen vielä. Paino putosi hyvin ja syksyllä vertasin kuvia toisiinsa. Ero oli jo huima.

Näyttää tosi hyvältä!

Vuosi synnytyksestä ja näytti tosiaan edelleen siedettävältä. Ruokavalio hapuili joskus, mutta pääosin pysyi kasassa. Herkkuja meni tasaisesti. Elämä hymyili tältä osin, vaikka lihakset olisivat olleet tervetulleita.

Sitten aloitin keltarauhashormonin syömisen. Paino räjähti käsiin. Kolmessa viikossa turposin ja painoa tuli ihan liikaa. 69kg - hyi helvetti suoraan sanoen. Nyt kavenneen mahan tilalla on iso pelastusrengas. Pyöreät kasvot näyttävät tuplat leveämmiltä. S vaatteet ovat vaihtuneet takaisin kokoon M. Itkettää.

Olen tosissani luopumassa herkuista. Sokeripossu tekee suuren uhrauksen. Litra limua päivässä on vaihtunut pariin lasilliseen. Pussi karkkia päivässä on vaihtunut kahteen viikossa. Syön ruisleipää, vaalea saa jäädä kauppaan. Korvaan pastan, riisin ja vastaavan kasviksilla,  tonnikalalla ja raejuustolla. Avocadoja, mandariineja, porkkanaa sekä kurkkutikkuja. Hyvästi nautinnollinen elämä.

Muutoksia ei ole tullut. Edes liikunta ja kuntoilu ei tunnu jeesivän. Tekisi melkein mieli alkaa oksentamaan suurinpiirtein,  koska olen epätoivoinen.  (Joo, en ala.) Mutta vihaan lukua vaa'assa ja vihaan turvonnutta mahaani.

Olenko säälittävä vikisijä? En ole. On varmasti olemassa ihmisiä,  jotka taistelevat isompien kilojen kanssa, mutta se ei oikeasti ole keneltäkään pois, että kerron ääneen mikä itseäni ahdistaa. Olen lyhyt ja 69kg on paljon tähän kroppaan. Katsokaa vaikka:

Maha pullottaa.. enää ei voi käyttää tällaisia paitoja.

Tässä asennossa ei näytä niiiiiin pahalta.

Sivusta näkyy karu totuus, kun ei jännitä vatsalihaksia.

Saa nähdä miten käy. Lähteekö kilot vai ei... pieni, mutta oikeastaan niin suuri asia. Varmasti tämä asia kalvaa jokaista ihmistä, joka asian kanssa taistelee.


Onko kellään samoja ajatuksia? Taisteleeko kukaan painonsa kanssa? Vinkkejä?


Ps. Nyt kun jätin kuurin pois, on paino kyllä pudonnut jo kilon... vihdoin!