Operaatio Kroppa

Niin... joskus aikaa sitten muistaakseni ehkä joulun tienoilla vannoin, että seuraavaksi putoilee läskit. Päätin aloittaa pikkuhiljaa varovaisesti ja sitten ihan tuntuman mukaan kiihdyttää.


Alkuun muutin sitä ruokavaliota. Jokapäiväiset karkit pois, limua vähensin ja vaihdoin leivän hedelmiin. Pikku juttuja, mutta vaikuttaa lopulta aika paljon. Lisäsin myös huimasti veden määrää, koska sitä tuli ennen juotua liian vähän.


Alkutilanne oli siis tämä:

165cm  ja  71kg

Jokainen voi varmasti nähdä, että pehmeää kudosta on havaittavissa ja PALJON. Maha lörpöttää, kyljissä on turvatyynyt ja peppukin on aikamoisen muhkea. Jopa tissit roikkuvat ällöttävästi. Noh... onhan tuossa 13kg enemmän kuin ennen raskautta.


Olin tosiaan ennen aika urheilullinen ja kroppani myös näytti siltä. Olin sopusuhtainen ja pidin peilikuvastani. Kaivelin tuossa aikani vanhoja kuvia ja löysin yhden otoksen bileistä. Siinä ehkä näkyy tilanne parhaiten.

165cm  ja  58kg

Syömällä tilanne parani kyllä huomattavasti. Ei sinänsä ollut enää niin löysä ja pullea olo koko ajan. Tosiasia on kuitenkin, että melkein aina laihduttaminen tarvitsee sen liikunnan osakseen. En jostakin syystä kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä mihinkään. Sohva houkutti enemmän ja inspiraatio laihtumiseen laski. Ruokavalion myötä olo oli hyvä, mutta paino pysyi itsepintaisesti korkealla.


Sitten tapahtui elämässä ikäviä asioita ja söin aika huonosti. Painoni putosi VIIKOSSA 5kg.

165cm  ja  66kg

Elämä oli pakko normalisoida ja ikävästä iskusta huolimatta syöminen piti aloittaa uudelleen. Paino nousi tämän myötä muutaman kilon, mutta luonnollistahan se on. Sain kuitenkin tuosta painon putoamisesta pienen kipinän ja päätin aloittaa vihdoin sen liikunnan. Latasin kauan laatikossa maanneen Ipodin akun täyteen ja lähdin lenkille.


Nyt olen juossut muutaman viikon (3krt/vko) ja tehnyt erästä vatsalihas haastetta. Olen jatkanut myös suhteellisen tervettä ruokavaliota. Muutoksia on mielestäni tullut todella paljon. Onhan tuossa lanteilla vielä pehmeyttä, mutta en taida edes tekemällä saada kunnon röllykkää aikaiseksi mahan kohdalle.

165cm  ja  69kg

165cm  ja  68kg

Oranssitoppiset kuvat ovat tänään otettuja. Toki kuvien asento voi hämätä, en tiedä... mutta mielestäni ero on ainakin HUIMA.

Itse olen ainakin jo vähän tyytyväinen. Tavoite on silti pudottaa vielä 10 kiloa lisää ja saada painoindeksi laskemaan. Tämän hetkinen on joku 25 ja se taitaa tarkoitaa lievää liikapainoa. Haluan kuitenkin samalla laihtuessani treenata lihaksia kuntoon, joten sinänsä painotavoite ei ole realistinen. Pääasia, että peilikuva miellyttää ja näytän hyvältä.


Onko joku teistä aloittanut laihduttamisen? Onko joku treenannut? Miten teillä sujuu?

Ps.  Kiinnostuneille vinkki niihin vatsalihaksiin  --->   KLIK

Tartu hyvään!

- Oppi sanomaan mummi.

- Oppi karhukävelemään. ( KLIK  )

- Oppi käyttämään haarukkaa. ( KLIK  )

- Oppi tanssimaan ihan ihme tavalla.  (  KLIK  )

- Oppi katsomaan televisiota. (Joo... olen tosissani! :D)

- Oppi juomaan itse pillijuomia puristamatta niitä päälleen.

- Oppi laulamaan jotakin ihme omaa lauluansa.

- Oppi rummuttamaan musiikin tahdissa.

Siinä joitakin esimerkkejä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että tuo poika kävelee kohta ja itse odotan tätä jännityksellä!

Tyttö syntyi klo 23.39, mitoissa 3735g ja 49,5cm  <3

Alle neljä kiloa täyttä rakkautta!!

Suunnaton ylpeys. VIHDOIN. Tämän kanssa on työskennelty! Ja matka on vasta alussa!

Halu kuvata. Halu kirjoittaa. Inspiraatio on ollut pitkään jo kadoksissa. Nyt haluan taas ilmaista itseäni!

Kuten sanoin; Olet tärkeä. Olet arvokas. Mittaamaton aarre. Ole ylpeä itsestäsi. Ja kiitos!

Olen kiitollinen tästä viikosta. Tässä ovat asiat, joiden takia hymyilen juuri nyt.

Miksi sinä hymyilet?

Painavaa asiaa

Halloween bileistä 2011

Asioiden on pakko muuttua. En pysty enää katsomaan itseäni. Puistattaa, oksettaa ja kuvottaa. Peilistä katsova tyttö en ole minä.

Raskaus kerrytti 18kg ja roppakaupalla turvotusta. Synnärille jäi muistaakseni muutama hassu kilo, mutta en ajatellut asiaa silloin ollenkaan. Kotiuduin viikon päästä ja elämä alkoi rullaamaan. Paino laski kuin itsestään.

Vähemmän turvotusta jo.

Jouluna havaittavissa vielä pyöreyttä.

Moni ihminen tuntuu kehuskelevan sillä kuinka paino vaan putoaa ja putoaa, vaikka suuhun laittaisi mitä. Siitä voi varmaan kiittää imetystä. Imetin itse 4kk ja vaaka ilmoitti koko ajan laskevasta painosta. Ei mennyt aikaakaan, kun olin lähtöpainossa eli noin 60kg.

Tavoitteessa.

Ilo ja tyytyväisyyden tunne ei kestänyt pitkään. Alle kuukausi viimeisen maitopisaran jälkeen painoa oli kerääntynyt +3kg. Ahdistuin ja stressaannuin. Miten pitää syöminen kurissa ja harrastaa liikuntaa riittävästi,  kun on koko ajan vauvassa kiinni?

Yritin ja epäonnistuin. Syöminen muuttui huonoksi. Saatoin korvata ruoat suklaapatukoilla sekä Pepsillä. Joskus olin syömättä koko päivän ja aloitin vatsan täyttämisen vasta illalla. Yllättääkö ketään, että tämä ei auttanut tilannetta ollenkaan? Kesään mennessä painoin jo 65kg. Hyi.

Tätä kuvaa häpeän omalta osaltani syvästi...

Rupesin pikkuhiljaa katsomaan mitä suuhuni laitan. Rupesin kuntoilemaan. Halusin saada muutoksia ruokavalioon. Kysyin neuvoa ja noudatin niitä.

Söin aamupalan. Söin päivällä. Söin iltapäivällä. Napostelin illalla.

En halua kieltäytyä herkuista, koska totaali kieltäytymisellä lopputulos on vain epäonnistuminen. Vähentäminen on kuitenkin suotavaa aina. En kuitenkaan kokenut tarvetta siihen vielä. Paino putosi hyvin ja syksyllä vertasin kuvia toisiinsa. Ero oli jo huima.

Näyttää tosi hyvältä!

Vuosi synnytyksestä ja näytti tosiaan edelleen siedettävältä. Ruokavalio hapuili joskus, mutta pääosin pysyi kasassa. Herkkuja meni tasaisesti. Elämä hymyili tältä osin, vaikka lihakset olisivat olleet tervetulleita.

Sitten aloitin keltarauhashormonin syömisen. Paino räjähti käsiin. Kolmessa viikossa turposin ja painoa tuli ihan liikaa. 69kg - hyi helvetti suoraan sanoen. Nyt kavenneen mahan tilalla on iso pelastusrengas. Pyöreät kasvot näyttävät tuplat leveämmiltä. S vaatteet ovat vaihtuneet takaisin kokoon M. Itkettää.

Olen tosissani luopumassa herkuista. Sokeripossu tekee suuren uhrauksen. Litra limua päivässä on vaihtunut pariin lasilliseen. Pussi karkkia päivässä on vaihtunut kahteen viikossa. Syön ruisleipää, vaalea saa jäädä kauppaan. Korvaan pastan, riisin ja vastaavan kasviksilla,  tonnikalalla ja raejuustolla. Avocadoja, mandariineja, porkkanaa sekä kurkkutikkuja. Hyvästi nautinnollinen elämä.

Muutoksia ei ole tullut. Edes liikunta ja kuntoilu ei tunnu jeesivän. Tekisi melkein mieli alkaa oksentamaan suurinpiirtein,  koska olen epätoivoinen.  (Joo, en ala.) Mutta vihaan lukua vaa'assa ja vihaan turvonnutta mahaani.

Olenko säälittävä vikisijä? En ole. On varmasti olemassa ihmisiä,  jotka taistelevat isompien kilojen kanssa, mutta se ei oikeasti ole keneltäkään pois, että kerron ääneen mikä itseäni ahdistaa. Olen lyhyt ja 69kg on paljon tähän kroppaan. Katsokaa vaikka:

Maha pullottaa.. enää ei voi käyttää tällaisia paitoja.

Tässä asennossa ei näytä niiiiiin pahalta.

Sivusta näkyy karu totuus, kun ei jännitä vatsalihaksia.

Saa nähdä miten käy. Lähteekö kilot vai ei... pieni, mutta oikeastaan niin suuri asia. Varmasti tämä asia kalvaa jokaista ihmistä, joka asian kanssa taistelee.


Onko kellään samoja ajatuksia? Taisteleeko kukaan painonsa kanssa? Vinkkejä?


Ps. Nyt kun jätin kuurin pois, on paino kyllä pudonnut jo kilon... vihdoin!

Minäkuva

Mielestäni olin ennen ruma ja tyhmä ja läski.

On jännä miten ihmisen on joskus vaikea katsoa nykyhetken kuvaa itsestään ilman, että se vääristyy. Tänä päivänä en todellakaan näe olleeni erityisen kamala tai lihava, jos katselen muutaman vuoden takaisia kuviani. Tyylitajuton toki olin, kuten edelleenkin. Miksihän katsoin niin inhoten peiliin?

Jälleen kerran koen peilikuvan pettymykseksi. Tarkastelen katkerana vanhaa minääni ja maksaisin paljon, jotta näyttäisin edelleen samalta. Vihattu muuttui halutuksi.

5 vuotta sitten?

Raskaus muuttaa naisen kroppaa paljon. Tiesin sen etukäteen, mutta uskoin palautumisen olevan helppoa. Täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni.

Jokainen on oma yksilönsä ja jokainen reagoi muutoksiin erilailla. Toinen lihoo montakymmentä kiloa raskauden aikana ja toinen lähtee synnäriltä tikun laihana kotiin. Emme voi valita miten asiat menevät ja haluaisimme olla välittämättä. Mutta uskallan väittää, että aika moni saattaa olla pettynyt itseensä ja siihen mikä tilanne on nyt. Turhaan.

Lihosin hyvin vähän raskauden aikana ja mahani oli aika mini. Päätin jo alussa, etten välitä paljonko kiloja tulee; kasvatanhan minä ihmistä sisälläni. Loppupuolella raskausmyrkytys toi minulle kuitenkin melkein kymmenen kiloa  jo edellisen kahdeksan lisäksi. Turposin muodottomaksi.

Kuukausi ennen synnytystä.

Pahasti turvonneet kasvot pari päivää synnytyksestä.

Synnytys tuli ja meni. Silmäni olivat pudota päästäni, kun synnytyksen jälkeen painoin edelleen yli 10 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Seuraavat kuukaudet menivät arjen pyörittämisessä enkä ehtinyt keskittyä mahaani tai vaa'alla seisomiseen. Yhtäkkiä olin lähtöpainossa ja koko maha tiessään. Olin salaa onnellinen ja helpottunut, että pääsin näin helpolla.

Pari viikkoa synnytyksestä.

Oma paino <3

Ette arvaa mitä kävi, kun imetys päättyi 4 kuukauden päästä. + 6kg! Näiden kilojen kanssa painin edelleen ja olen todella pettynyt omaan naiiviuteeni. Olisiko kenties kannattanut liikkua ja syödä terveellisesti?

_Pullea_

Tällä hetkellä en tykkää ottaa kuvia itsestäni. En tykkää katsoa peiliin. On ihan sama mitkä vaatteet laitan, koska olen muutenkin ruma.

En tykkää kropassani jo ennestään isoista lyhyistä jaloistani enkä takamuksestani. En tykkää mahastani, joka  pullottaa paidan alta. Inhoan pyöreitä kasvojani, jotka ovat vanhentuneet vuosia. Missä ihana sileä iho?

Ennen rakastin paksuja kauniita hiuksiani. Nyt tilalla on roikkuvat, muodottomat ja huonon väriset elottomat suortuvat. Olin ylpeä pitkistä ripsistäni, jotka korostivat mielestäni kauniita silmiä. Mutta mitä tekee näteillä silmillä, jos naama on muuten kuin aasin takamus? Olin joskus kovan sarjan futaaja ja omistin ihanan littanan mahan. Nyt tilalla on perunasäkki ja painan enemmän kuin laki sallii.

"Hyvänlaatuiset" hiukset.

Itsekritiikki. Ihmisen pahin vihollinen.

Pahimpina hetkinä kuitenkin hengitän syvään ja mietin asiaa toiselta kantilta. Minulla on mies, jonka mielestä olen edelleen kaunein maailmassa. Ja minulla on poika, joka rakastaa äitiään ulkonäöstä huolimatta.

Kuusi kiloa ei ole kova homma. Jos haluan niistä oikeasti eroon, se on vain tehtävä! Toiset kamppailevat paljon suurempien ongelmien kanssa ja minä valitan painostani. Äh, kuinka pinnallista!


Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa valitustekstiä. Halusin ensin sanoa, että jokainen on oikeasti kaunis omalla tavallaan. Kovin moni tuskin tuijottaa sinua kaupungilla ja ajattelee, että onpas hirveä nenä. Mutta en sano. Kunnioitan sitä, että jokainen itse tietää minkälainen haluaa olla. Jos ei tykkää kiloistaan, niin tuo lause ei tilannetta helpota. Sanon mielummin, että jokaisessa asiassa on kaksi puolta. Huonoja sekä hyviä. Sen sijaan, että miettisit mikä sinussa on huonosti, mieti välillä mikä sinusta tekee kauniin.

Ulkonäkö ei määritä onnellisuutta kokonaan, mutta se on silti jokaiselle henkilökohtainen ja tärkeä asia.  Itse olen kyllä niin onnellinen, ettei mitään rajaa! Mutta kai sitä saa joskus haikailla vanhojen kuvien perään?

Haluan lopuksi sanoa asiasta, joka harmittaa. Toiset syntyvät niin sanotusti kultalusikka suussaan ja elämässä kaikki tuntuu sujuvan. Hyväkroppaisen on aika tahditonta arvostella pahoin sanoin toisen vartaloa.

Ehkä kaikki tämä epävarmuus ei johdukaan meistä itsestämme? Ehkäpä se on sitä, kun joku tulee sanomaan, että onpa sinulla hirveä kengurun nahkapussi.

Nuoruudesta...

..."vanhuuteen".

Laihasta...

...pyöreäksi.

Paljon olen muuttunut, täytyy sanoa!!


Oletko sinä nykyään erilainen? Mitä mieltä olet asiasta?