Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kevätminä


Kevät tulee - muutaman kuukauden päästä. Täällä on ainakin yksi ihminen, joka odottelee tuota toivoa nostattavaa vuodenaikaa jo saapuvaksi. Onhan se vähintäänkin mieltä ylentävää, kun voi alkaa suunnittelemaan kevään vaatetuksia! Kuka muu rakastaa uusien mallistojen saapumista, vastaripustettuja takkeja kauppojen rekeillä ja kauden kirkkaita sävyjä?

Pojalle pitää hankkia kenkiä, takkeja ja haalari. Olen vasta pikkuhiljaa aloittelemassa tätä projektia, koska kaikki mallistot eivät ole vielä tulleet ulos. Saatan myös pohtia joitakin vanhojen kausien kuoseja. Tänä vuonna päätin vahingossa satsata myös omaan pukeutumiseen. En ole yleensä mikään kovin innokas stailaaja itseni suhteen, koska en vain jotenkin jaksa. Enkä osaa. Myönnetään, ettei ole yhtään niin kivaa kierrellä aikuisten osastoja ja miettiä sopiiko yksikään ihana paita tähän kroppaan vai ei. 

Satuin kuitenkin löytämään kivan takin, kun poikettiin Stockalla. Oikaistiin Onlyn kautta ja tadaa; siinä se rekissä roikkui! Lompakosta löytyi sopivasti lahjakortti ja hetken päästä kävelin ulos kaupasta yhtä takkia rikkaampana. Ja "minimaterialistin" tavoin iloisena!

Tiedän, että on tärkeää miettiä asusteita. Tähän en omista juuri minkäänlaista silmää ja on jotenkin huvittavaa puhua aiheestä täällä blogissa. En vain osaa sulautua "päivänasu" -blogien joukkoon ja tämä jäänee yhdeksi HARVOISTA vaatepostauksista, jotka koskevat omaa pukeutumistani. Haluan tuoda vahvuuteni, mutta myös heikkouteni täällä esille ja tämä on erittäin suuri heikkous. En osaa pukeutua!!

Onneksi tuuri puuttui peliin ja menneellä Lanzaroten reissulla tuli pikainen tarve käsilaukulle. Kiersin halpoja (mahdollisesti huonolaatuisia) laukkurivejä ja pohdiskelin. Olen äärimmäisen tarkka laukkujen suhteen ja en juuri koskaan löydä "sitä oikeaa". Tällä kertaa kuitenkin bongasin hyllystä kauniin sinisen ilmestyksen, joka oli kaikinpuolin täydellinen. Laukussa tulee olla tilaa, mutta ei kuitenkaan liikaa kokoa. On iso plussa, jos laukku pysyy tietyssä muodossa ja siinä on jotakin esteettistä. Hankkimani laukku taitanee olla feikki ISOLLA F:LLÄ (En ostanut laukkua mistään kadulta kuitenkaan, vaan ihan paikallisesta liikkeestä.), mutta se on silti loistava... ja kaikenlisäksi ostos ei tuntunut juurikaan lompakossa. 

Kengätkin kävelivät melkein kirjaimellisesti vastaan. Olen myös niiden suhteen tarkka ja harvoin kelpuutan yhtiäkään. En kuitenkaan voinut kävellä kaupasta ulos ilman tummansinisiä Lacosten kenkiä. En ole ikinä kiinnostunut tuosta merkistä, mutta kerran kokeiltuani rakastuin heti. Kevyet, sopivat jalkoihini ja speciaalit ulkomuodoltaan; PAKKO SAADA! Nyt on sitten laukunkin edestä köyhdytty kenkien suhteen, mutta innoissani odotan kevättä ja sitä, että saan kiskoa nuo popot jalkaani.

Hassuinta tässä on se, että nämä kolme sopivat toisiinsa ihan hyvin. Takki, laukku ja kengät. Enää pitää miettiä, että hommaanko kylkeen sopivat hanskat tai entäpä kaulahuivi? En ehkä nimittäin tiedä, mikä olisi sopiva väri tähän kokonaisuuteen. Vinkkejä?





lauantai 1. marraskuuta 2014

Talvitakki



Tänä vuonna talvitakin löytäminen oli hankalaa. Meillä tosiaan käytetään sitä kuuluisaa  kauppatakkia . Vihaan ulkohousuja tämän ikäisellä, joten pihaleikkeihin pojalla on kaksi haalaria. Takkia tarvitsemme kauppareissuille ja matkustamiseen. On miljoona kertaa helpompaa pelata takin kanssa, kun kokonaisen haalarin. Ongelmaksi vain muodostui löytää kivan mallinen tapaus. Selasin kaikki ketjuliikkeet, verkkokaupat ja merkit läpi. Rodinilla ei ollut takkia, joka iskisi eikä myöskään Zaralla, Lindexillä tai KappAhlillakaan. Reiman toppatakit ovat yllättävän tönkköjä ja samaa koskee Moloa. Kaipasin sellaista yksinkertaista, kivannäköistä ja kevyttä, mutta lämmintä! Värin suhteen ei ollut toiveita.

Sitten näin Instagramissa eräällä bloggaajalla kuvassa mukavan näköisen takin ja pistinkin sen heti tilaukseen H&M:n verkkokaupasta. Hinta oli suhteellisen edullinen eli 29,90e ja nettikaupassa sattui olemaan postikulut ilmaiseksi. Meinasin samalla kertaa tilata kivat mustat maihareiden näköiset kengät, mutta en uskaltanut lähteä arpomaan kokoa. Hain kengät myöhemmin liikkeestä, että sain sovittaa niitä pojalle ja nähdä ne livenä. H&M:n verkkokauppaan on kyllä mielettömän helppo tehdä palautuksia, jos joku ei sovikaan. Ikävintä on se, ettei yleensä ole enää jäljellä kokoja palautuksen yhteydessä ja sitä saattaa jäädä ilman tuotetta. 

Takki on kiva. Väri on miellyttävä, yksinkertainen ja maanläheinen. Sopii Topille todella hyvin! Materiaali on kevyt ja pehmeä sekä sisältä, että ulkopinnasta. Takissa on napakat resorit hihoissa, lämmin vuori ja siinä on pitkä helma. Suosin takeissa sellaisia, jotka menevät reilusti navan alapuolelle, koska ne pitävät parhaiten lämmön eivätkä nouse liian helposti.

Takkia käytetään lämpiminä päivinä paksujen sisähousujen kanssa ja tulevilla pakkasilla sitten tosiaan lyhyillä matkoilla rattaissa. Hankittiin tänäkin vuonna lämpöpussi, joten sen kanssa ei tarvitse edes harkita ulkohousuja! Työmatkoilla on helppoa, kun lapselle ei tule liian kuuma eikä myöskään kylmä, jos saa bussia odotella.


Onko teillä talvitakkia hankittuna? Minkälainen?


Takki on kokoa 92cm ja reiluhko. Topi on pituudeltaan vähän alle 90cm.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pieni keltainen takki



Topi on aina ollut takin käyttäjiä. Tai eihän tuo poika siihen voi kovinkaan vaikuttaa, mutta silti. Rattaissa esimerkiksi on äärettömän helppoa, kun ei tarvitse istua jämäkässä haalarissa.


Ratastakki, hienostelutakki... Nuo sanat aiheuttavat paheksuntaa monien keskuudessa. Miksi hankkia vaatteita, joita ei voi sotkea? Miksi hankkia niitä vain siksi, että  _lapsi_  näyttäisi hyvältä?


Oletuksia.. En aio puolustella valintaamme tämän asian suhteen, koska tiedän itse mitä haluan hankkia ja minkä koen tarpeelliseksi. Aion silti kertoa MUUTAMAN hyödyllisen syyn takin käyttämiselle pienellä lapsella.


Viime kesänä Topi oli muutaman kuukauden päälle puolivuotias ja jo tuolloin henkarista roikkui tuulitakki. Se oli kylläkin joku alle 10 euroa maksanut henkkamaukan perus vaate, mutta erittäin hyödyllinen sellainen! Kesät ovat toki lämpimiä, mutta joskus tulee niitä sateisia, tuulisia tai viileitäkin päiviä. Näinä hetkinä on hyvä olla sellainen kevyt sekä helppo hätävara, joka vetäistä päälle. Takissa mukavinta on, että sen saa yhtä helposti pois sään muuttuessa ja kaikenlisäksi se näyttää aika hyvälle. Ainakin omasta mielestäni.


Topi noin vuosi sitten vappuna.



Koettiin tosiaan viime keväänä/kesänä tuo takki niin hyödylliseksi, että päätin hankkia tänä vuonna myös jonkun. Halvat versiot kävivät mielessä, mutta lykkäsin ajatusta, koska oikeaa ei osunut kohdalle. Eikä tosiaan vielä ole ollut tarvettakaan kevyemmille vaatteille.


Tänään kuitenkin lähdettiin hakemaan Topille uusia hansikkaita kaupasta ja suunnattiin valitettavasti kauppakeskukseen. Sinne meno on aina varma laihdutuskuuri lompakolle. Löydettiin aika pian se, jota oltiinkin hakemassa ja tähän päälle vielä ehkä maaaaailman suloisin pieni lätsä. "Pakkohan" sekin oli sitten ostaa.


Marketista paksut sormikkaat kokeiluun. (Kivat koirankarvat heti...)

Name It


Lindexin alerekiltä vielä hamstrasin perus t-paidan parilla eurolla kesäksi.



Ohimennen käväistään myös eräässä liikkeessä katsomassa vielä fleece-lapasia. Kyseinen kauppa myy kivoja merkkejä, kuten Villervallaa, Moloa.. ja näköjään nykyään myös Mini Rodinia! Silmät nauliutuivat melkein heti takaseinustalla roikkuvaan keltaiseen aivan täydelliseen tuulitakkiin. Miksi nämä hankinnat ovat aina rakkautta ensi silmäyksellä -tyylisiä? En koskaan uhraa ajatustakaan jollekin ja sitten kuitenkin löydän sen..


Alkuun en tunnistanut, että mikä merkki oli kyseessä. Lähemmin tarkasteltuani vilkaisin alakulmassa olevaa pandan kuvaa ja tajusin heti, että pitelin käsissäni Mini Rodinia. Hieman kauhistutti vilkaista hintalappua, mutta eipä se nyt NIIN päätä huimaava ollut. Jätin ajatuksen taustalle muhimaan ja tunnin päästä palasin sitten ostamaan takin.





En kyseistä merkkiä kamalasti tunne. Siitä on kova haloo monessa paikassa ja meillekin on muutama kirppareilta eksynyt. Ihan jees, mutta moni kuosi ei nappaa. En ole siis erityisen koukuttunut. Kivan värikkäitä Mini Rodinin vaatteet kyllä ovat! Pojillekin löytyy kaikkea kivaa kirkasta, kuten tämä takki!






Rehellisesti siis myönnän, etten ostanut takkia merkin takia. Ostin sen pinnallisesti vain ulkonäöllisistä syistä eli värin vuoksi. Pojille vain tehdään IHAN LIIAN VÄHÄN värikkäitä vaatteita. Ihan merkistä riippumatta olisin tämän kantanut silti kotiin. On se vaan niin mahtava! Kooksi muuten otin 92/98, että varmasti mahtuu koko kesän ajaksi ja muutenkin pienempi koko oli jotenkin todella nafti jo.






Vaikka takki tuleekin hienostelukäyttöön, niin sillä on silti lupa likaantua. Se päällä saa syödä, leikkiä ja touhuta. Jos vaate sotkeentuu, niin sitten siinä käy niin. Tottakai toivon, että ei tulisi pysyviä tahroja ja saisin takin joskus myytyä eteenpäin. En kuitenkaan koskaan ostaisi yhtäkään vaatekappaletta vain kaapin koristeeksi tai huutaisi lapselle niin pienestä asiasta, kun rinnuksille pudonnut ruoka. Lapset ovat terveitä, kun ne leikkivät ja tahrat kuuluvat elämään.





Tämä kyseinen takki on siitä hyvä, että hylkii hieman myös vettä ja on tuulenpitävä. Samoja ominaisuuksia ei silloin ollut siinä "halppis"takissa. En tiedä laitoinko rahaa roskaan, mutta sen näkee sitten. Itselleni jäi ainakin todella hyvä mieli tästä löydöstä.


Tarkoitus toki oli ostaa joku Adidaksen takki, koska rakastan kyseistä merkkiä. Joka paikka tarjosi kuitenkin vain isoja kokoja tai sitten verryttelyasuja, joita en halua. Olen silti lopulta enemmän kuin tyytyväinen tuohon keltaiseen ihanuuten, joten antaa ehkä olla. Toki olisi vielä jees löytää niihin uusiin Adidaksen lenkkareihin sopiva keväinen hattu, jonka voisi yhdistää kivaksi asukokonaisuudeksi takin sekä kenkien ohelle.


Loppuun pikaisesti räpsittyjä sovituskuvia:








Pakko vielä sanoa, että rakastan lastenvaatteita <3  Hullua? Muita samanlaisia?




Ps. Takin sävy näyttää kuvissa hieman kultaisemmalta, mitä se on luonnossa.



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sohvaperunasta himoshoppaajaksi


Tiedättekö, kun on hoppu. Mukamas kovakin kiire. Tosiasia on, että ei ole mitään tekemistä, mutta kuitenkin on jotakin. Sekavaa?


Meillä on talviloma miehen kanssa. Ollaan vietetty aikaa tiiviimmin yhdessä ja tehty Topin kanssa juttuja. Tuntuu niiiiin väsyneeltä iltaisin, kun istahdan koneelle, että oksat pois... Ei meinaa järki leikata ja aivot ovat asettuneet lomamoodiin.


Tähän väliin paljastan pienen asian itsestäni. VIHAAN pakkokirjoittamista. Inhoan sitä, että annetaan aihe ja alan kirjoittamaan. Se on jotenkin... yyh. Kamalaa. Tuntuu teennäiseltä ja hankalalta. Sitä joutuu pysähtelemään, pohtimaan ja ajattelemaan liikaa.

Olen kirjoittajana oikeasti spontaani. En koskaan mieti etukäteen, että mitä seuraavaksi raapustaisin, vaan se hehkulamppu syttyy pääni päällä aina yllättäen. Siinä vaiheessa sanat vain tulvivat päähäni ja nappaan kännykän käteeni alustavaa tekstiä varten. Koneella korjaan lukuisat kirjoitusvirheet ja jäsentelen tekstin. Tällä tekniikalla edetessä tulee toki joskus pelättyä ideoiden loppumista, mutta kerta toisensa jälkeen ne ajatukset vain löytävät aivoni ja huutavat päästä julkisuuteen.



Olin teitä varten miettinyt, että kirjoittaisin Topista jotakin. Näinhän siinä kävi, että asian liika miettiminen pisti pään lukkoon ja tekstiä ei synny. Sori, odotan siis vielä inspistä ja vannon sen kyllä jossakin vaiheessa löytyvän.


Yleensä on tapana, että hyvät asiat tulevat tosiaankin spontaanisti. Tästä esimerkkinä voisi käyttää tätä päivää. Olimme nimittäin laiskalla päällä jo aamusta alkaen ja tarkoitus oli ainoastaan.. löhöillä. Toinen meistä sai iltapäivästä kuitenkin ahaa elämyksen, että sunnuntain ristiäisiin pitäisi ilmeisesti se lahjakin käydä hakemassa. Päätettiin pakata tavarat mukaan ja lähteä käymään pikaisesti ostoksilla.




Ihan niin pienestä reissusta ei ollutkaan lopulta kyse. Kyseisessä kauppakeskuksessa sattui olemaan "Sembalot" eli erittäin paljon alennuksia ja tarjouksia talo täynnä. Eihän sitä malttanut enää olla kiertelemättä kauppoja. Lupasin, että ollaan ostoslakossa kuun loppuun asti. Noh, ei vissiin sitten olla enää. Hups.


Topi oli koko reissun ihan elementissään. Puhui ihan uskomattoman paljon ja osasi toinen toistaan vaikeampia sanoja. Tuntui myös, että kaverilla alkaa olemaan jäätävän hyvä tilannetaju. Monessa kaupassa maksamisen jälkeen Topi huuteli "kiitti, kiitti" myyjille ja se oli heidän mielestään jokseenkin suloista. Tämän jälkeen sateli hymyjä ja lopuksi piti tottakai vilkuttaa sekä huudella "heido". Poju päätti siis oppia sanomaan "heido",  koska YKSI ihminen sattui niin hänelle sanomaan. Kaikkea nuo lapset poimivatkin!





Meillä tarttui pienoinen "muotimokakin" matkaan mukaan. Tiedän, että olen tosi pinnallinen varmasti jonkun mielestä tämän asian takia, mutta voivoi. Tuli laitettua Topille "vähän" hassut sukkahousut jalkaan, koska tarkoitus ei ollut jäädä kauppoihin tai riisua ulkovaatteita ollenkaan. Jopa miestä hävetti ne housut, joten käytiin Popilta hakemassa uudet jalkaan. Tarkoitus oli MUUTENKIN ostaa isompia sukkiksia, koska sain juuri myydyksi pois edellisen koon pieneksi jääneet. En aio laittaa tähän todistusaineistoa niistä housuista, otan vastaan haukut pinnallisuudesta, jos niitä satelee ja teen sen naureskelleen. Omat rahani, omat mieltymykseni. Ja hei... tiedän kyllä, että maailmassa on vakavampiakin asioita.


Huom. Haalari on siis oikeastikin shortsimallinen eikä vain lyhyt.

Huom. Bodyn hihat ovat liian lyhyet ja se jää kyllä pois käytöstä. 



Topi sai hetken leikkiä muiden lasten kanssa ja pisti menemään rohkeana. Ajateltiin, että on kiva samalla antaa toisen touhuta ikäistensä kanssa, kun kerran siihen on mahdollisuus. Kovin kauaksi aikaa ei viitsitty siihen jäädä, koska oltiin kuitenkin aika myöhään liikenteessä ja se lahja poltti mielessä ärsyttävästi. Hankala miettiä, että mitä sylikummina oikein haluaa hankkia. Tavallaan kummilusikka olisi jees, mutta sitten taas vähän laimea tässä tapauksessa. Lopulta ostin nipun vaatteita ja pienen paketin kultaliikkeestä. Lahja siis sisältää käytännöllistä sekä säilyvää. Tehtävä suoritettu.





Tiesin kuitenkin, että tehtävälistalta oli periaatteessa ruksittu vasta yksi kohta yli. Olen jo pitkään tuskaillut sen asian kanssa, etten ehkä haluakaan kuivina päivinä pitää Topilla ulkona kumisaappaita. Kevät saapuu pikkuhiljaa ja meidänkin on ne lenkkarit kuitenkin hankittava. Olisihan se typerää aurinkoisena päivänä lompsutella puistossa saappaat jalassa, eikö?


Tiesin tarkalleen, että en halua ostaa Topille mitään epäkäytännöllisiä kenkiä. Kyllähän sitä tulee kuolattua kaikenlaisia popoja, mutta nyt pidän kyllä järjen päässä. Tennarit olisivat esimerkiksi aivan ihanat, mutta mitäpä niistä turhaan maksamaan tavallaan ihan vain ulkonäön takia... Katsokaa, yritän oppia kovasti pois turhamaisuudesta! (Tämä siis henkilökohtainen mielipide omasta tilanteesta.)


Olin vakaasti päättänyt, että Topille tulee laatukengät tunnetulla merkillä. Huomioiden kuitenkin sen, että ne ovat oikeasti käytönnölliset ja hyvät jalkaan. (Mitäpä sitä merkilläkään tekee, jos laatu on paskaa?) En oikein ole tähän mennessä tykännyt Prismassa ja muissa marketeissa myydyistä kengistä, koska ne ovat kamalan jämäköitä ja raskaita. Kävelemään opettelevan on aika kurja kulkea sellaisissa.

Suunnattiin ensimmäisenä siis Stadiumiin ja ilmoitin mitä etsitään. Ei mennyt kauaa, kun käveltiin kaupasta ulos hymyillen. Luotan Adidakseen ja pidän kyseisen merkin tuotteista paljon. Kokemukseni juontavat juurensa siihen aikaan, kun itse vielä urheilin. Pidellessäni kenkiä kädessäni, tiesin heti löytäneeni ne oikeat. Jalkaa tukevat, tyylikkäät ja kevyet. Topi, joka on pitänyt kävelylakkoa viimeisen viikon verran, suostui jopa ottamaan askelia keskellä kauppaa nuo uudet popot jalassaan. Hintakin oli suhteellisen alhainen ja väri sopii hyvin pojan keväthaalariin. Tämäkin tehtävä siis suoritettu.





Stadiumissa oli PALJON kivoja alennuksia. Oli järkyttävän halpoja takkeja, naisille kenkiä ja sisävaatteita. Vähän kaihoisasti katselin rekkejä, mutta pysyin päätöksessä, etten haali mitään turhaa. Ostin ainoastaan pari paitaa itselleni, koska tässä laihduttamisessa on sellainen vika, että vaatteet jäävät isoiksi. Hintakin oli vain 5 euroa kappaleelta, joten ei tuntunut missään.



Ihania kesäpaitoja <3


Pari päivää sitten kaivoin kaapista omia kevätvarusteita ja totesin, ettei niitä ollut. Kengät lensivät roskikseen, koska olivat niin puhki, kaulaliinoja ei löytynyt, laukutkin kaikki olivat aika ränsistyneitä ja värimaailma niiden löytyneiden vaatteiden kanssa ei kohdannut sitten millään. Kukaan ei halua kulkea ulkona punaisessa takissa, liiloissa kengissä, pinkin kaulahuivin kanssa ja kädessään valkoinen laukku. Aika kamalan sekavaa.

Takinhan hankin vasta viime syksynä, joten uutta ei tarvitse metsästää. Yleensä pukeudun vain tummiin ja huomaamattomiin väreihin, koska en tykkää olla näkyvä. Nyt olen kuitenkin mennyt ostamaan PUNAISEN takin. Ahdistaa usein pistää se päälle, koska tiedän näkyväni joka paikkaan. Kuulostaako oudolta? Olen silti sinnikkäästi sitä nyt käyttänyt kirjavien asusteideni kanssa, koska muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole.


Olin saanut tänään niin paljon jo aikaiseksi, ettei ollut mitään ongelmaa lähteä etsimään uusia asusteitakin. Tarmokkaana aloin käymään kauppoja läpi ja aika nopeasti tuo into sitten hiipuikin. Marisin kännykällä ystävälleni, etten osaa ollenkaan ostaa vaatteita omaan käyttöön, koska Topille on sata kertaa kivempi etsiä kaikkea. Onneksi sain hyviä ehdotuksia ja mukana oli ripaus tuuria. Kaikki nimittäin löytyi, joita etsinkin.


Blingbling aurinkolasit ja kaulahuivi Lindexiltä. (Lasit tulivat OSTA 3 MAKSA 2 tarjouksessa ilmaiseksi)

Ihanan kompakti laukku myös Lindexiltä.

Dinskosta löysin sitten kengät halvalla... vain 8€ (OVH 40€)

Nämä myös samasta paikasta samaan hintaan ja samalla OVH:lla.

Lopuksi suuntasin Seppälään etsimään ristiäisiin mekkoa, jonka bongasin melkein heti. Seppälään voi luottaa mekkojen suhteen aina.


Homma hoidettu. Lista tyhjä. Kappas kummaa. Pitkään stressaanneet asiat selvisivät kerta heitolla. Kai sitä pitäisi vain luottaa eikä aina hermoilla turhasta. Lopulta voin myös sanoa, että oli pitkästä aikaa oikeasti aika hyvä päivä. Ei ollut aikaa ajatella mitään tai ahdistella. Sitä vaan meni ja keskittyi.


Tulipas tästä postauksesta pitkä. Anteeksi, en ollut ihan parhaimmillani ja ehkä olin vähän tylsäkin tänään. Lisäsin puhelinkuvia, selitin sekavia ja jaarittelin. Lohduttaudun sillä, että ainakin olin aito ja spontaani jälleen kerran. Ei sitä pidä aina kaunotekstiä suoltaa, eihän?








Käykö teillä muuten koskaan näin? Päivä muuttuu spontaanisti ja yllättäen? Löydättekö itseänne ikinä tilanteesta, jossa teidän ehkä vähiten piti olla?