Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvivaatetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvivaatetus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2014

Talvitakki



Tänä vuonna talvitakin löytäminen oli hankalaa. Meillä tosiaan käytetään sitä kuuluisaa  kauppatakkia . Vihaan ulkohousuja tämän ikäisellä, joten pihaleikkeihin pojalla on kaksi haalaria. Takkia tarvitsemme kauppareissuille ja matkustamiseen. On miljoona kertaa helpompaa pelata takin kanssa, kun kokonaisen haalarin. Ongelmaksi vain muodostui löytää kivan mallinen tapaus. Selasin kaikki ketjuliikkeet, verkkokaupat ja merkit läpi. Rodinilla ei ollut takkia, joka iskisi eikä myöskään Zaralla, Lindexillä tai KappAhlillakaan. Reiman toppatakit ovat yllättävän tönkköjä ja samaa koskee Moloa. Kaipasin sellaista yksinkertaista, kivannäköistä ja kevyttä, mutta lämmintä! Värin suhteen ei ollut toiveita.

Sitten näin Instagramissa eräällä bloggaajalla kuvassa mukavan näköisen takin ja pistinkin sen heti tilaukseen H&M:n verkkokaupasta. Hinta oli suhteellisen edullinen eli 29,90e ja nettikaupassa sattui olemaan postikulut ilmaiseksi. Meinasin samalla kertaa tilata kivat mustat maihareiden näköiset kengät, mutta en uskaltanut lähteä arpomaan kokoa. Hain kengät myöhemmin liikkeestä, että sain sovittaa niitä pojalle ja nähdä ne livenä. H&M:n verkkokauppaan on kyllä mielettömän helppo tehdä palautuksia, jos joku ei sovikaan. Ikävintä on se, ettei yleensä ole enää jäljellä kokoja palautuksen yhteydessä ja sitä saattaa jäädä ilman tuotetta. 

Takki on kiva. Väri on miellyttävä, yksinkertainen ja maanläheinen. Sopii Topille todella hyvin! Materiaali on kevyt ja pehmeä sekä sisältä, että ulkopinnasta. Takissa on napakat resorit hihoissa, lämmin vuori ja siinä on pitkä helma. Suosin takeissa sellaisia, jotka menevät reilusti navan alapuolelle, koska ne pitävät parhaiten lämmön eivätkä nouse liian helposti.

Takkia käytetään lämpiminä päivinä paksujen sisähousujen kanssa ja tulevilla pakkasilla sitten tosiaan lyhyillä matkoilla rattaissa. Hankittiin tänäkin vuonna lämpöpussi, joten sen kanssa ei tarvitse edes harkita ulkohousuja! Työmatkoilla on helppoa, kun lapselle ei tule liian kuuma eikä myöskään kylmä, jos saa bussia odotella.


Onko teillä talvitakkia hankittuna? Minkälainen?


Takki on kokoa 92cm ja reiluhko. Topi on pituudeltaan vähän alle 90cm.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Vinkkejä talven vaatetukseen!


Sitä sanotaan, että lapsen kanssa kaikki on ennakointia. Pitää osata juosta vessaan ennen kuin pisulammikko ilmestyy matolle, täytyy huomata mikä tavara on vaaravyöhykkeellä seuraavaksi ja kuuluu myös oppia ennustamaan lapsen äkkinäisiä liikkeitä ulkoillessa. Totta, totta ja totta. Itselleni on ainakin kehittynyt joku kuudes aisti huomata asiat noin muutamaa sekuntia ennen niiden tapahtumista, jolloin voin ehkäistä monia ikäviäkin asioita. Se on sitä ennakointia.






Täysin sama pätee myös pukeutumiseen ja etenkin tässä tapauksessa ulkovaatetukseen. Ajatuksena tämä on vaikea kuvio, mutta siihen tottumisen jälkeen lopulta aika simppeli. Haalarithan tulee melkein hankkia edellisenä kautena, jos niitä havittelee uutena. Kesällä myydään syksyn välikautta ja syksyllä taas talven toppaa. Muutaman kerran tein sen virheen, että naureskelin aikaisin liikenteessä oleville ja kauden iskiessä kauppojen rekit huusivat tyhjää. Eikö olekin huvittavaa, että syksyllä välikausihaalarin saaminen on työn ja tuskan alla, vaikka kausi on parhaimmillaan? On, mutta kuten sanoin.. tähän kaikkeen tottuu ja ainahan voi hankkia sitten käytettynä. Nettikirppikset esimerkiksi täyttyvät hätäisistä ihmisistä, jotka myyvät hutikokojaan pois ja etsivät uusia sopivia tilalle.




Joten totean, että me nykyään olemme niitä, jotka ovat todella ajoissa liikenteessä. Nyt on aika hankkia toppavaatteet ja pohtia niitä vähän enemmän! Ajattelin jakaa tänne omia kokemuksia sekä suosituksia eri merkkien ulkovaatteista. Itsehän en ole sokeasti rakastunut hintalappuihin "mitä kalliimpi sitä parempi" -tyylillä. Huomioin mieluummin laadun, ominaisuudet ja ulkonäön.

Vaikka meillä onkin pukeuduttu nyt urakalla Mini Rodinin ulkovaatteisiin, en silti ole läpeeni rakastunut siihen merkkiin. En koskaan ole ollut merkkisidonnainen, enkä tule olemaankaan. Maut tulevat ja menevät ihan omaa elämäänsä. Saatan ostaa kivat housut Lidl:n halpakorista ja sitten sen Rodinin kalliin kirjavan paidan siihen kylkeen. Ei se hinta, ei se merkki VAAN ulkonäkö! 




Ulkovaatteissa tulee ensimmäisenä vastaan ongelma, että ostaisiko haalarin vai kaksiosaisen setin? Kumpi on parempi ja missä iässä?

Topihan täyttää tässä kuussa jo 2 vuotta ja meillä on talvelle ainoastaan pari haalaria. Kaksiosaiset ulkovaatteet ovat mielestäni tämänkin ikäiselle vielä liian tönköt, hankalat ja saattavat hörpätä vettä/lunta sisäänsä takin helmasta. Muistan itse pukeutuneeni haalariin varmaan vielä kouluikäisenäkin ja kyllä se vain oli mukavin kaikista! Helppo kiskoa päälle, varmasti lämmin ja yleensä toimii touhutessakin.




Merkeistä meillä on paljon kokemusta ja niistä voinkin kirjoittaa mielipiteeni mielelläni. Taustatiedoksi se, että Topi on sopusuhtainen, pitkäjalkainen ja lyhytselkäinen. Ongelmaksi on usein muodostunut se, ettei lahkeiden mitta tahdo riittää mitenkään. Keinuessa, istuessa ja möyriessä ne lahkeet ovat päässeet nousemaan korviin eikä sellainen ole kovin hyvä ominaisuus lämmön kannalta. 

Ensinnäkin  Ticket To Heaven  on ollut meidän käytössä ihan totaalinen floppi. Yksikään malli ei ole ollut sopiva tai istuva, haalarit ovat olleet tönkköjä tai sitten kuosit kaupassa eivät vakuuttaneet. T2H:n haalareista pitkäjalkaiselle ei kannata koskaan ikinä hankkia "Baggie" mallia eli sitä, jossa on kaksi vetoketjua. Sen lahkeiden mitta on ihan auttamatta liian lyhyt. Normaalijalkaiselle uskoisin tuon olevan sopiva, mutta kokemusta ei meillä nyt asiasta ole. Haalarit ovat kyllä ihania materiaaleiltaan ja lämpimiä varmasti, mutta se tönkköys on mielestäni liian hankala pienelle taaperolle, jonka kävely muutenkin on joskus vähän huteraa.



Toinen paljon ostettu merkki on  Reima , jota on meidän kaapissa tasaisesti näkynyt. Alkuun muutaman haalarin kanssa petyin juuri lahkeiden suhteen, vaikka kuosit sitten ovat olleet tyylikkäitä. Haalareita on kuitenkin paranneltu ja nyt viime keväänä ulos tulleet versiot ovat lahkeistaan paljon pidempiä eli sopivat meidänkin tarpeisiin. Kuoseista pitää sanoa sen verran, että ne ovat menneet totaalisesti parempaan suuntaan! Ennen kirjavat kuvioinnit on yksinkertaistettu ja simppeli on aina kaunista! Haalarit itsessään ovat liikkuvuudelta hyviä, lämmön suhteen ei ole ollut moittimista ja meillä ainakin välikausivaatteet kestivät pahimmatkin kolhut ottamatta osumaa. Suosittelen siis lämpimästi! Reimalla on muuten vettähylkiviä ja vettäpitäviä (Reimatec) vaatteita, joissa hintaero ei ole mikään järisyttävä.


Halvemmilla ketjuliikkeillä on myös ulkovaatteita rekeillä odottamassa noutajaansa. H&M, Name It, Lindex ja KappAhl ainakin myyvät! Henkkamaukan  haalareista meillä on kokemusta vain ihan vauva-ajalta ja lämmönpitävyys oli hyvä. Muista ominaisuuksista en valitettavasti osaa sanoa.  Lindexin  ulkovaatteet taas eivät istu pojalle sitten millään.. Ne ovat ahtaita, pieniä sekä lyhyitä lahkeista. Vanuhaalareita meillä on kyllä ollut ja niihin olin rakastunut!  Name It:n (Linkistä pääset ShopAlike -sivustollejoka esimerkiksi myy Name It:n vaatteita!)  vaatteisiin me tutustuttiin vasta tänä vuonna ja pojalla oli keväällä Softshell -pintainen haalari. Vedenpitävyys oli täydellinen, haalari pysyi uudenveroisena, piti tuulta ja lämmitti. Lahkeiden mitta sopi loistavasti! Ainoastaan täytyy vinkata, että pitkäselkäiselle/lyhytjalkaiselle nämä haalarit eivät istu. Lopulta tästä nelikosta voiton vie varmaan  KappAhl  loistavan valikoimansa kanssa. Viime talvena ostettiin pojalle sieltä haalari, joka pelitti täydellisesti taaperolla. Muotoilu, kankaan laatu, lämmön pitävyys ja kaikki kokonaisuutena miellytti itseäni. Ehkä kuosien värit eivät ole ensimmäisenä mielessä, mutta se sininen oli ihan pirteä mutaisen talven ohella. Liikkeen ulkovarusteet ovat ihan eri mittakaavassa noiden muiden kilpailijoidensa kanssa ja suosittelen ainakin, että menette niitä katsomaan!

Kuten tuossa ylempänä jossain mainitsinkin, meillä on ollut nyt huudossa  Mini Rodinin haalarit. Alkuun en uskaltanut edes haaveilla niistä, koska onhan ne hinnat aika pilvissä. Pyörittelin peukaloitani ja tuijottelin muutamia kivoja kuoseja nettikaupassa, mutta aina jäi hankkimatta. Nyt kesällä sitten selasin jotakin kirpparia ja bongasin siellä mustan picon (vk-haalari), joka oli "ihan pakko" huutaa itselle. Alkuun vaikutti, että haalari olisi toimiva ja sopivan mittainen, mutta tässäkin valitettavasti on lahkeiden kanssa ongelmaa. Ne eivät ole liian lyhyet, mutta liukkaan sisäpinnan takia nousevat jatkuvasti. Haalarina siis tämä malli ei meille sovi, joten saadaan ensi kevääksi lainaan tummansininen pico-takki! Nämä tuppaa olemaan itselleni niitä pakkosaada vaatteita, koska picon tyyli on yksinkertaisen nätti. Siihen on helppo lisätä asusteita ja kenkiä oman mielensä mukaan. Halusin antaa vielä toisen mahdollisuuden ja kaivoin kissojen sekä koirien kanssa meille Rodinin kuuluisan Panda-haalarin. Soviteltiin sitä ja se istui NIIIN täydellisesti pojalle eikä estänyt juoksemista mitenkään! Tästä vakuuttuneena etsin meille toisenkin haalarin kyseiseltä merkiltä eikä sekään ollut pettymys istuvuuden eikä ulkonäön puolesta. 

Muita merkkejäkin tietenkin on, joita voisi kokeilla. Molo, Polarn O. Pyret ja sitten ihan isoissa marketeissa myytävät tapaukset. Molon ulkovaatteet eivät vain koskaan ole iskeneet ja sama koskee sitä Poppia. Ehkä joskus, jos tulee jokin kiva kuosi! Näistä ei valitettavasti siis kokemusta ole kuin sovittamisen kautta eikä Popin haalarit ainakaan istuneet yhtään. Mainittakoon vielä, että on olemassa myös Racoon -merkkisiä ulkovaatteita, joista meillä on kokemuksia ihan vähän ja ne ovat vain positiivisia. 



Meille nyt sitten kotiutui ne Mini Rodinin haalarit, joista jo mainitsinkin. Merkkinä tuo on järkyttävän kallis, koska ulkovaatteiden hinta kipuaa satasiin. Monesti olen miettinyt, että maksaako näissä mikään muu kuin se itse merkki? Jos pistää 200e haalariin, tuleeko sieltä jotakin kestävää ja laadukasta varmasti?

Ulkoisesti kuosit ja muotoilut ovat tyylikkäitä, hauskoja ja joskus vähän yliampuvia. Tykkään itse paljon Rodinin väreistä ja tavasta tehdä etenkin ulkovaatteita. Niissä on jotakin ajatonta, joka iskee vielä vuosienkin päästä. Katsoo esimerkiksi sitä mustavalkoista suosittua Panda-haalaria, joka on edelleen in. Ihan kaikkia kuoseja en meille kotiuttaisi, mutta jokaisella omat mieltymyksensä ja makunsa! 



Haalaria katsoessa kiinnittää huomionsa yksityiskohtiin, kuten karvareunus hupussa tai pieni pandalaatta mahan kohdalla. Heijastinnauhat taas ovat tärkeä seikka turvallisuuden puolesta! Haalaria pidellessä huomioi sen miltä vaate tuntuu käsissä; pehmeältä, mukavalta ja voiko oikeasti sanoa ominaisuudeksi "laadukkaalta". Kangas ei ole raskas eikä tönkkö, sisällä on hieno kiiltävä pinta ja alhaalla taas sellaista pehmeää teddykarvaa. Olen myyty.

En tiedä olisinko ostanut haalaria hinnan takia, mutta löysin molemmat aika halvalla tarpeeksi selaamalla. Valkomustasta maksoin 80e ja saan vielä hyvitykseksi 20e takaisin, koska sen valkoiset osat olivat harmaantuneet ja hupussa on pari tahraa sivussa. Ihan mielettömän hyvä hinta ottaen huomioon, että noita menee kaupaksi puolet kalliimmallakin. Tästä oranssista versiosta maksoin enemmän eli 145 euroa, mutta se olikin ihan täysin uusi lappuineen päivineen. 



Saa nyt sitten nähdä, että teinkö oikeat valinnat talveksi vai en! Vedenpitävyys on 8000 ja lapussa luvataan paljon muutakin. Nyt on vain testattava ja toivottava sijoittaneensa rahat hyvin.

Toivottavasti postauksesta oli hyötyä joillekin tämän aiheen kanssa pähkäileville! Kommenttikenttään saa laittaa kysymyksiä, jos unohdin jotakin kertoa!




Ps. Poika on noin 85-87cm ja 12-13kg ja haalarit ovat kokoa 92/98. Tätä olisi kysytty varmaan ensimmäiseksi.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Sekameteli-postaus



Kohta on paluu takaisin Topi-maailmaan <3 Eli siis huomenna vika virallinen työpäivä. Kyllähän niitä iltavuoroja tulee tehtyä, mutta pääosin olen rakkaan poikani kanssa taas kotona.

Taloudellisesti teki tiukkaa, että mies oli kotona ja minä töissä. Jäätiin tappiolle joku 700 euroa.. Puuh! Ei tulisi ikinä toimimaan meillä tuo uusi laki, että mies on kotihoidosta puolet kotona ja äiti puolet. Suoraan sanoen ihan syvältä koko juttu! Ei koske ehkä meitä nyt, mutta jos toinen tulee niin sitten koskee..


Päätettiin kaverin kanssa laittaa kirppapöytä pystyyn Espoon Nellaan ja Nuttuun. Oli pakko saada vähän ylimääräistä rahaa, että pystyi vaihtamaan Topin kesävaatteet talvivaatteisiin. Kesäkamineet tosin menee kaappiin odottamaan ensi kesää, eihän kukaan niitä nyt talven alla osta.

On vaikeaa miettiä minkälaisia vaatteita kannattaa vauvalle talvella pukea. Ainakin bodyt ovat varmasti paitoja parempia. Kesällä ei tehty bodeilla mitään ja olin myynyt kaikki pienet jo pois. Nyt siis piti hankkia ainakin niitä. Sukkahousuja, paksuja housuja, isompia sukkia.. Sen lisäksi olen päättänyt hamstrata jumppereita, koska ne ovat OIKEASTI lämpimiä asuja.

Joku edelleen ihmettelee, että miksi Topilla on paljon vaatteita. Voin vastata tähän lyhyesti. Ensinnäkin pieni lapsi sotkee paljon tai hikoilee unissaan ja päivässä menee muutama vaatekerta. Sen lisäksi pesen pyykkiä kerran viikossa, joten vaatteet loppuisivat muuten kesken. Yksinkertaista.

Säästän Topin vanhoja vaatteita noin äippälaatikollisen verran ja kaikki loput roudasin kirpparille. Loppusaldo oli noin 440 euroa, jes! Pöytävuokraan meni 27€ eli todella hyvin jäin voitolle. Alkuun en halunnut luopua pienistä vaatteista, mutta eipähän tässä tunnu sitä tärppiä kuuluvan niin myyn kaikki vauvakamat pois lojumasta.

Lupasin kuvapostauksen facebookissa, mutta rupesinkin höpöttämään. Kovin montaa kuvaa ei ole, koska töiden ohella ei vain tule oltua niin paljoa Topin kanssa, että kuvaamalla kuvaisi. Kamerasta löytyy vain päällisin puolin otoksia vaatesovituksista. Otan melkein aina kuvan, kun kokeillaan uusia ostoksia päälle.

Moni on muuten miettinyt myös miksi meillä on niin monta haalaria talveksi. Aikanaan kuulin, että kaksi per kausi on hyvä hankkia ja olen samaa mieltä. Jos tulee puklat tai vastaavaa haalarille, niin on onneksi varalla toinenkin sitten. Topilla on nyt neljä haalaria. Kaksi alkutalveen koossa 80cm ja kaksi lopputalveen koossa 86cm. Tai no OLI, kunnes Topi sai lahjaksi yhden lisää ihan yllätyksenä. Rahaa haalareihin on mennyt vähän; KappAhlin sininen ja Ticketin on ostettu uutena, mutta ale hintaan, Freedogin maksoi pari kymppiä ja Racoonin vaihdoin vaatteisiin käytännössä.

Uusi, Saatu

KappAhl


Racoon



Muista haalareista onkin otettu jo kuvia ja postattu aiemmin! 

Postissa saapui KAUAN metsästetty vk-takki, joka on merkiltään myös Racoon.

Uudenveroinen, 30€ 

Racoon VK

Tuli pitkän pohdinnan jälkeen myös ostettua talvitakki. Pitkään pähkäilin ostavani jonkin kalliin ja ylihienon, mutta toisaaltaan kauppatakiksi meille kelpaa myös KappAhlin SUPER suloinen tavallinen musta toppis.

Uusi, ~18€ (ale)




Kirppareita on tullut kierreltyä hyvin vähän. Nella ja Nuttu on koluttu läpi melkein joka päivä samalla, kun olen omaa pöytää käynyt siivoamassa. Mukaan on tarttunut kivoja löytöjä, joista yksi on aika suloinen. Kaveri tosin oli sitä mieltä, että kamalin hankinta ikinä. Mutta ei sitä aina tarvitse pukeutua tyylikkäästi, kyllähän lapsetkin leikkipukuja tarvitsee! Eikö? :D





Ihan oikeasti muuta kerrottavaa ei ole. Jotenkin kurjaa, että ehdin olemaan Topin kanssa niin vähän, etten tiedä oikeastaan mitään mitä pojasta kertoa. Sen verran olen huomannut, että seisominen on pop ja laskeutuminen sujuu nykyään paremmin. Enää ei rysäytetä pepulleen maahan, vaan laskeudutaan polvilleen ja siitä sitten kontilleen. Tänään Topi yritti myös seisoa ilman tukea ja irrotti otettaan hetkittäin. Arvatkaa monta kertaa kaaduttiin?



Siinä teille suurennos; HAMPAAT.




Hetken ilman tukea.



Pää jo pursuaa ideoita, joista kirjoittaa. Vihdoin pääsen purkamaan niitä sitten teille! En malta odottaa!

Loppuun kirpparilöytöjä eli tylsiä vaatekuvia:

Pientä haituvaa, 5€

Hyvä kunto, 5€

Pientä haituvaa, 0,50€

Uudenveroinen, 4€

Uudet, 14,95€

Uudenveroinen, 18,50€

Uudenveroiset, 23,50€

Hyvä kunto, 1€

Paksut terättömät sukkahousut, hyvä kunto, 1€

Pientä haituvaa, 8€

Uusi, Saatu

Käytön jälkeä, 2€

Uudenveroinen, 2,50€

Semmonen aivoton postaus - taas. Nyt vois taas laitella niitä toivepostauksia, voin lisätä sitten listan jatkoksi. Mistä haluaisit siis, että kirjoitan?