Hejdå tutti!

Täytyy nyt myöntää ääneen, että omistan aika letkeän tavan suhtautua moniin asioihin, joita Topin suhteen tulee vastaan. En nimittäin usko, että pillimehu tuhoaa aivosoluja tai lelujen ostaminen automaattisesti kasvattaa lapsesta kiittämättömän. En jaksa kovin usein kuunnella neuvolan vauhkoamista ja olen sen suoraan ilmoittanutkin, että meilläpä tehdään asiat niin miten parhaaksi näen. Ja ihan eläväinen kelpo poika tuossa jaloissa pyörii.


Tiedän, että on olemassa suosituksia... älä anna sosetta liian aikaisin, pullosta eroon mahdollisimman pian, mehut on ehdoton nou ja vaikka mitä soopaa. Tottakai omistan sen kuuluisan maalaisjärjen! Herkkujen jälkeen huolehditaan siitä, että happohyökkäys katkeaa, karkit eivät käy ruoasta ja jatkuva einesruoka ei ole hyväksi kenellekään.


Jokainen joutuu itse hakemaan sen kultaisen keskitien tai sitten asettumaan ääripäihin. Minähän en jaksa vouhottaa sitten yhtään ja tähän asti kaikki on mennyt hyvin! Joten me edetään niin sanotusti löysin rantein.

Sopusuhtainen ja terve lapsi.

Muistellaanpas esimerkiksi sitä pullosta luopumista.. neuvola huomautti varmaan jokaisella käynnillä, että pitää luopua ja sama koski yösyöttöjä. Taisin ystävällisesti vain vähän naureskella näille kehotuksille ja kertoa, että luovutaan kyllä joskus. Olin nimittäin vahvasti sitä mieltä, että lapsi ilmoittaa kyllä jollakin tapaa, kun on itse valmis.

En vain jaksa tajuta miksi nykyaikana on niin kamala kiire tehdä lapsista "aikuisia". Vauva halutaan totuttaa nukkumaan yksin ja omaan huoneeseen mahdollisimman aikaisin, jottei toinen opi vaan vahingossakaan äidin viereen. Täytyy vain todeta, että en ole nähnyt yhtäkään 15 vuotiasta, joka vielä punkkaisi vanhempiensa pedissä joka yö.


Haluan edetä asioissa lapsentahtisesti. On kuitenkin varmasti isoja muutoksia,  kun joutuu luopumaan tutuista turvallisista asioista eikä pää vielä toimi niin hyvin, että osaisi järkeillä syytä kaikkeen. Vaikkei lapsi itse sanoisi olevansa valmis muutokseen, sen voi silti nähdä tarkkailemalla käyttäytymistä ja eleitä.


Pullosta Topi suorastaan kieltäytyi. Työnsi pois ja halusi juoda pillistä. Olin huomannut, että pullo tökkii ja ostanut pillit kokeiluun. Muutama viikko aikaisemmin ne eivät kelvanneet, koska poika ei ollut valmis. En lähtenyt pakottamaan. Yösyötötkin jatkuivat pitkään eikä kukaan halunnut uskoa, että Topi oli öisin nälkäinen. "Tottumustaan se vaan vetää!"  En ymmärrä noita ruudun takaa heitettyjä lauseita ihmisiltä, jotka eivät koskaan ole edes lasta nähneet. Jossakin vaiheessa maha nimittäin alkoi pitämään nälän poissa ja poika ei enää pyytänytkään ruokaa öisin. En todellakaan edes harkinnut huudattavani ja totuttavani poikaa pois yömaidosta, vaan odotin oikeaa hetkeä.


Enkä tee tätä laiskuuttani tai koska pakoilisin vastuuta. Olen vaan vakaasti sitä mieltä, että kaikki eivät ole valmiita samaan aikaan muutoksiin ja minähän en aio ketään pakottaa. 

Ihan tasan sama koski siis tuttia. Aina välillä meinasin menettää uskoni, ettei tuo poika koskaan halua siitä luopua. Tutti on nimittäin kasvattanut merkitystään sitä mukaa, kun poika on kasvanut. Kesän alussa se oli suunnilleen juurtunut Topin suuhun. Yritän tehdä oikeat päätökset ja monen monta kertaa harkitsin, että pakottaisin siitä luopumaan. Tein testejäkin ja pidin tutin vähän aikaa jäähyllä. Lohduttomuus ja itku olivat aina aika kovia, joten poika ei ollut valmis.


Lähestyvä kahden vuoden ikä nosti paineita entisestään ja tuo asia pomppi mielessäni jatkuvasti. Pitäisikö vain pakottaa? Kyllähän se huudon kautta menee ihan varmasti?


Sitten tuli Bulgarian reissu ja sinne halusin tutit mukaan, vaikka matkan lähestyessä Topi alkoi yhä useammin tuomaan kyseiset välineet pöydälle. Aloin tarkemmin seuraamaan pojan tuttikäyttäytymistä ja huomasin sen muuttuneen. Viisi minuuttia nukahtamisen jälkeen tutti oli sylkäisty suusta ja yhä usemmin Topi totesi kohteliaasti "en mamma", kun joku sitä hänelle tarjosi.


Poika on valmis, poika on täysin valmis luopumaan tutista... Vakuuttelin itselleni monta kertaa asiaa ja päätin vielä reissun jälkeen lykätä koko hommaa viikolla. Jännitti ihan älyttömästi!


Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kävelin hetken mielijohteesta keittiöön. Tartuin saksiin ja  NAPS  .. tutti oli katkaistu. Ojensin rikottua imutinta pojalle, joka naureskeli sille huvittuneena. ( Video Instasta! ) Sen jälkeen tuli kieltäytyminen ja tutti lensi syliini. Muutaman kerran Topi kyseli sen perään, mutta ojensin aina tuttia ja kerroin tuttipeikon katkaisseen sen. Tutti on rikki.


Päiväunille poika meni kiltisti. Unen tulo kesti kyllä melkein vartin, mutta sängystä kuului vain höpötystä eikä onneksi itkua. Ensimmäiset päikkärit ilman tuttia kestivät 4,5 tuntia.

Illalla taas tuli kyselyjä ja pyyntöjä, mutta ahkerasti kerroin saman tarinan. Jätin pojan normaalisti sänkyynsä nukahtamaan ja poistuin huoneesta. Tällöin tuli ensimmäinen itku;  lohduton sekä säikky, mutta ei ollenkaan vaativa. Palasin huoneeseen ja kerroin kuinka Topi on jo iso poika. Istuskelin hetken sängyn vieressä ja juteltiin ötököistä sekä hauvoista. Hetken siinä oltuani, Topi hihkaisi "ÖITÄ" ja pääsin lähtemään. Minuutin päästä poika tuhisi sängyssään.


Yöunet kestivät 12 tuntia eikä yöllä tullut yhtäkään herätystä. Tutti oli seuraavaan päivään mennessä täysin unohdettu.


Nyt meillä asustaa tämän katon alla tutiton poika. Täytyy sanoa, että kaikki meni todella helposti, kun jaksoi odottaa oikeaa hetkeä. Luulen, että tuttien katkaiseminen auttoi myös asiassa. Jos tutit olisi vain napattu piiloon, olisiko poika ymmärtänyt mitä tapahtui? Rikkinäistä tuttia katselemalla asian pystyi konkreettisesti pähkäilemään ja hyväksymään. "Titiaa ikki."


Tunnen lopulta suurta helpotusta. Yksi asia vähemmän mietittävää. Tunnen valtaisaa iloa. Poika oli itse valmis muutokseen. Hymyilen leveästi. Ilman tuttia juttu on alkanut luistamaan entistä enemmän ja poika on koko ajan äänessä.

Ps. Postaus sisälsi niitä aina niin tarkkoja puhelinkuvia.



Miten teillä on mennyt isot muutokset?

Jäätävä määrä asiaa!

VAROITUS! Tämä postaus on pahasti TOPITOPITOPI -keskeinen. Kehuja, ylistystä jne. <3

Tämä viikko alkaa olemaan lopuillaan. Mitä siitä jäi käteen?

Ollaan Topin kanssa oltu aikalailla kahdestaan. Muutaman kerran ollaan kivoja "tyyppejä" tavattu ja tutustuttu enemmän. Täytyy sanoa, että mukavia ihmisiä olen elämääni saanut!

Silti hetkittäin tuntuu, että tekisi mieli eristäytyä ihmisistä. Haluaisin sulkea blogin, kadota facebookista ja lopettaa kerhoissa käymisen. Sanotaanko, että ihmissuhteet on vaikeita. Itse en henkilökohtaisesti tykkää riitelystä ja pyrin aina sopimaan kaikki riidat. Sääli, että kaikki eivät ajattele näin.

Enkä jaksa tähän väliin kuunnella kommentteja siitä, että miksi avaudun asiasta blogissani. Tämä on minun päiväkirjani, jossa haluan rehellisesti voida kertoa miltä minusta tuntuu. Joskus jokin asia ahdistaa niin paljon, että siitä pitää saada puhua tai kirjoittaa. Ja en tosiaankaan kirjoita ihmisistä tunnistettavasti. En kirjoita nimellä, en yhdistä kehenkään. Kirjoitan ainoastaan omista tuntemuksista ja sehän ei ole väärin?


Myös siis tänä aamuna heräsin Topin kanssa uuteen aamun päättäen, että me emme lähde mihinkään tänään. Kerhossa olisi ollut temppurataa, mutta oikeasti en jaksanut nähdä ihmisiä. Meillä on mukavaa kahdestaankin kotona ja Topi on saanut tällä viikolla jo nähdä kavereitaan.

Seitsemän aikoihin sängystä kuului iloista hihkumista ja naureskelua. Tällä kertaa en siis ollut näköjään napannut poikaa aamuyöstä viereeni. Kävin antamassa Topille maitopullon, jonka iskä aina jättää yöpöydälle ennen töihin lähtöä. Topia ei enää nukuttanut, joten laskin pojan lattialle makkarilelujen sekaan. Makkarilelut ovat siis niitä leluja, joilla Topi voi turvallisesti leikkiä sen aikaa, kun äiti koomailee sängyssä. Pikkuhiljaa olen uskaltanut nukkuakin hieman pidempään, kun Topi on alkanut viihtymään aamulla sen hetken itsekseen. Meillä on makkarista otettu kaikki vaarallinen pois ja poika tulee aina seisomaan sänkyä vasten, kun haluaa aamuhommiin.

Kahdeksan aikaan me siirryttiin yläkertaan ja syötiin aamupalaa rauhassa. Parhaiten ruoka uppoaa silloin, kun Tifan päästää ulos touhuamaan. Topin mielestä on kiva seurata "hauvaa" ja ruoka menee alas vahingossa. Eipä meillä muutenkaan kyllä oikeastaan ole syömisessä ongelmia.

Meidän takapiha.

Aamupalan jälkeen me leikimme yhdessä ja Topi leikki myös yksin. Olen lähiaikoina innostunut lukemaan muiden blogeja oikein urakalla ja ahkerasti olen kommentoinutkin niihin. Tätä tein siis leikkien ohella. Muistakaa, että tänne saa AINA linkata bloginsa, koska etsin uutta luettavaa! 

Topi on ihana nykyään, koska viihtyy niin paljon enemmän jo itsekseen. Pyöriskelee ympäri yläkertaa ja leikkii leluillaan. Onneksi saan tehtyä omiakin juttuja, ettei kaveri vain aina roiku lahkeessa.

Topi omissa touhuissaan.

Muutenkin elämä on todella iisiä pojun kanssa. Ruokailut sujuu ja omaa aikaa saa, mutta myös monessa muussakin ollaan päästy helpolla. Ensinnäkin päivät ovat aika rauhallisia ja itku harvemmin kuuluu niihin. Ei raivoa, ei kiukuttelua eikä käninää. Kämpässä raikaa soivat lelut ja pojan jatkuva kälätys. Tänään Topi oppi toistamaan perässä tutti ("tytti"), etana ("etaja") ja vaippa ("paippa"). Nukkumaan laittaminen onnistuu sillä, että iskee pojan sänkyyn ja maitopullon kouraan. Hetken päästä pinniksestä kuuluu kuorsaaminen. Kammottaa edes ajatella, että jos seuraava lapsi ei olekaan yhtä rauhallinen. Karu pudotus todellisuuteen?

Rauhallinen ja helppo lapsi.

Tein tässä eilen päätöksen, että Topia aletaan pikkuhiljaa potattamaan. Alkuun odotin vähän kauhulla, että onko koko yritys ihan turhaa tämän ikäisellä. Yleensähän tuota touhua suositellaan vasta 1/2-1 vuotta vanhemman kanssa. Meillä on vaan sellainen ongelma nykyään, että Topin iho on TOSI herkkä vaipoille. Peppu on ihan kamalassa kunnossa koko ajan ja vaipanvaihto pelkkää itkua. Oma äitini on opettanut minut potalle 10kk iässä samasta syystä. Kaivettiin siis potta esiin ja olisihan se Topi pitänyt tuntea eikä turhaan jännittää! Siihen istahti ja siinä pysyi tyytyväisenä paikallaan. Pisua pottaan ei vielä ole tullut, mutta on jo iso saavutus, että kaveri jaksaa istuskella paikallaan vartinkin kerrallaan. Ajattelin käydä hakemassa kaupasta sellaisen soivan potan, josko sillä edistyttäisiin asiassa!

Pottailua rennoissa merkeissä, en aio painostaa Topia vielä ollenkaan.

Olin menossa illaksi töihin, joten kovin rennoksi päivä ei jäänyt. On jotenkin tosi ärsyttävää ensin verkkaisesti viettää mukavaa aamua ja sitten yhtäkkiä kiireellä ripseerata ripsiä, jotta ehtisi bussiin. Voisihan sitä varmana jättää meikkaamiset meikkaamatta, mutta itse koen sen mukavaksi piristykseksi päivään. On jotenkin siistimpi olo, kun vetää kevyen meikin naamalle. Olen tyytyväinen pärstääni myös ilman sitä suojakerrosta, jonka taakse piiloutua, mutta tämä nyt vain on oma tapani toimia. Topi on tosin kiinnostunut ripsareista, puuterihuiskuista ja muista, joten saan aina keksiä jotakin kivaa tekemistä pojulle, jos haluan olla nopeasti valmis. Tänään pieni mies istui tyytyväisenä kylppärin lattialla ja mussutti appelsiinipipareita. Välillä laitan suihkun päälle tai puhallan lattialle ilmapallon. Aina en jaksa panostaa ja luovutan yhden ripsareista Topille ihmeteltäväksi ja heiteltäväksi.

Meikitön. (Taino, toisessa silmässä eilistä ripsaria vähän levinneenä..)

Meikillinen.

Sitten vedettiinkin jo vaatteet niskaan, laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin kohti työmaata. Topille olen ostanut välikauteen kaksi vanuhaalaria, koska ne ovat ehkä kätevimpiä rattaissa. Lämpimiä ainakin ja todella mukavia. Itse käytän taas jo talvitakkia, koska iltaisin Helsingissä on todella kylmä, kun lähden kotiinpäin. Töihin mennessä taas joudun aina kiiruhtamaan bussiin ja meidän pysäkille on järkyttävä ylämäki, joten olen yleensä hiestä läpimärkä, kun istahdan bussin penkille. Ärsyttävää!

Toinen vanuhaalareista.

Melkein joka kerta unohdan jotakin kotiin ja tällä kertaa se oli tutti. Ehkä ainut paikka, jossa Topi saattaa ruveta hankalaksi on bussi. Siellä ärsyttää, kiukuttaa ja on kurjaa, kun ei pääse liikkumaan. Sitä joutuu vain istumaan paikallaan ja rattaatkaan eivät liiku. Toki olen aika mestari viihdyttämään Topia, mutta se tuttikin on kätevä joskus. Huomasin kuitenkin tänään, että selvisimme tosi hyvin ilman koko kapistusta. Ei tullut siitäkään huutoa. Topihan ei oikeastaan syö tuttia kotona ollenkaan. Tutit toimivat enemmän leluina, joita on kiva heitellä. Jos sattuu haaveri niin joskus pahimpaan ketutukseen tarjoan tuttia, mutta yleensä se lentää seinään. Liikenteessä sama juttu, mutta jostain syystä olen tarjonnut sitä tuttia kuitenkin. Miksi? Jos toinen ei koko kapistusta edes kaipaa, niin miksi muistutan siitä koko ajan? En tosiaan tiedä. Ehkä tästä lähtien laitan tutin taskuun äärihädän varalle, mutta yritän alkaa totuttamaan poikaa pois koko "turhakkeesta". Öisin saa tuttinsa toki pitää, mutta silloin se yleensä pysyykin suun sijasta kädessä. Hassu vauva!

Työmatkalta.

Töissä oli maailmanlopun meininki! Hei kamalaa, kaupat on huomenna kiinni! Äkkiä tyhjentämään hyllyt, että ei kuolla nälkään! Okei, ehkä vähän liioittelin. Oikeasti monet järkkäävät pyhinä kutsuja tai illallisia, joihin tulee useampi ihminen, joten kyllä sinne sitä ruokaakin pitää vissiin ostaa.

Vähän jännitti töissä, koska oli ensimmäistä kertaa sellainen tilanne, että kumpikaan meistä ei ollut kotona pojan kanssa. Minä töissä, iskä keikalla. Oma siskoni oli lupautunut vahtimaan Topia ja TAAS jännitin turhaan. Kaikki oli mennyt täydellisesti eikä mitään ollut sattunut. Poju oli ollut kuulemma maailman helpoin koko illan. Ei itkuja, ei kiukkuja eikä vierastamista. Kyllä sitä on helpon muksun pyöräyttänyt :D

Nyt istun kotona jumpsuit päällä ja pepsilasi vieressä. Topi nukkuu, Samu on tulossa keikalta kotiin ja valtakunnassa on kaikki hyvin! Tästä postauksesta tuli asteen sekava, kun yritin "hienosti" yhdistää mitä tänään tapahtui -postauksen, mitä opetellaan -postauksen sekä miten helppo lapsi Topi on -postauksen. Koittakaan kestää!


Loppuun sekotan vielä pakkaa ja lataan teille IHANAN kuvan tähän. Olen nimittäin uskomattoman onnellinen siitä, että meidän katon alla asustaa luottokaksikko. En puhu Samusta ja itsestäni, vaan Topista ja koirastamme Tifasta. Nuo kaksi leikkivät yhdessä, taistelevat luista ja vakoilevat naapureita ikkunasta. Topi tarjoaa Tifalle tuttejansa suuhun ja sitten taas pistää vastaavasti koiran luut suuhunsa, konttaa ympäri kämppää ja haukkuu. Höntti vauva! <3

PARHAUTTA!

Jos kiinnostuit seuraamaan meidän elämää päivittäin kuvien osalta, kannattaa liittyä Instagramiin! <-- Linkki!   Toivoisin myös, että linkkailisitte omia profiilejanne vaikka tähän tekstin alle, koska haluan päästä seuraamaan myös teidän kuvia!

Jos et innostunut instasta, voit liittyä Facebookkiin blogini sivulle. Pyrin myös sinne lisäilemään kuvia joka päivä! Tässä pätee myös sama juttu; antakaa linkkejä teidän blogien FB -sivuille!

Ihanaa viikonloppua!!