Lapsen valinnanvapaus

Väitetään, että jokaisella ihmisellä olisi valinnanvapaus. Oikeus valita mistä tykkää ja mistä ei, vapaus päättää elämästään.  Mitä opiskelee, mikä on isona ja mitä tekee elämäntiellään. Se kuuluu ihmisoikeuksiin eikä valinnanvapautta tule koskaan kieltää keneltäkään. Ei vankikarkurilta, mieheltä kadulla eikä omalta lapseltakaan.

Alaikäisen elämästä päättäävät paljolti äiti sekä isä. Vanhemmat huolehtivat turvallisuudesta sekä tulevaisuudesta ja tekevät monia päätöksiä. Pistävät kouluun, sopivat rajoista ja tarpeen mukaan opettavat lasta selviämään haasteista. Se ei ehkä aina ole kivaa, mutta tärkeä vaihe elämän kiertokulussa. Vanhemmat siirtävät omat oppinsa lapselle ja toivovat, että tämä jonain päivänä pärjää maailmalla.

Mutta onko lapsella valinnanvapautta? Viedäänkö se nykyään kasvatuksen ohella pois?

Lapsi istuu ruokapöydässä ja ruoka ei maistu. "Sinä et poistu ennen kuin lautanen on tyhjä!"  Ei tykkäälle heristetään sormea ja ruoka pakotetaan syömään loppuun saakka.

Lapsi näkee kaupassa Disneyn paidan ja haluaa sen. "Se ei ole muodissa. Äitin rahat, äiti päättää." Kyynelehtivälle lapselle kerrotaan, ettei kaikkea voi saada.

Ne lempisanonnat. Lauseet, joita moni käyttää melkein kulumiseen saakka. "Ymmärrät kyllä, kun olet aikuinen. Olen sun äiti, mä päätän. Mun rahat, mun valinta."  Ja moni muu.

Miksi nykyään jo pienestä pitäen kiskotaan lapsilta oikeus omaan mielipiteeseen? Syötkö sinä jotakin, josta et pidä? Puetko sinä vaatteet, jotka joku muu valitsee?

Olenkohan vapaamielinen, kun haluan kasvattaa lapseni siihen omien valintojen maailmaan. Juuri siihen, että mieltymyksiä voi ilmaista ja tunnistaa. Sitä kuuluu opetella sanomaan mikä on hyvä ja mikä huono. Haluan, että pojan silmä kehittyy elämän pienille valinnoille jo pienestä pitäen. Mielestäni jatkuva käskyttäminen, toisen puolesta päättäminen ja määrääminen ovat eräänlaista vapaudenriistoa. VAIKKA lapsi onkin pieni eikä ymmärrä syy-seuraussuhteita, on hänkin ihminen. Siinä missä sinä ja minäkin.

Meidän perheessä pyritään tukemaan itsenäisyyttä. En halua missään nimessä tarjota valmiita ratkaisuja asioihin, vaan olen jo pitkään "vaatinut" valitsemaan. 

"Kumman leffan haluat katsoa? Mitä sä haluat juoda? Mikä pipo laitetaan ulos mennessä? Mikä yökkäri lipastosta? Mitä leluja haluat sänkyyn mukaan? Mennäänkö ulos vai lähetäänkö isiä vastaan?"

Alkuun vaihtoehtojen tarjoaminen ei oikein tuottanut tulosta. Pojan vastauksilla ei ollut tarkoitusta, vaan ne vaikuttivat enemmän satunnaisilta heitoilta. Myöhemminkin on ollut hankalaa, koska poika ei aina meinaa päättää, vaikka kuinka kyselen. Aion kuitenkin aina tarjota sitä kahta vaihtoehtoa, kunnes tietoinen valinta tapahtuu. Ja joskus niin käykin!

Ajattelu muuten kehittää aivoja ja päätöskykyä. Se auttaa ihan varmana myöhemmässä vaiheessa elämää! En todellakaan halua olla pelkkä robotti, joka kokkaa mitä nyt sattuu kokkaamaan. Joka ostaa vaatteet kaappiin ja pohtii joululahjat ilman ainoatakaan toivetta. En halua valita vielä 7-vuotiaalle asua lipastosta, vaan haluan että poika osaa tehdä sen itse. Ei sen tekeminen siis tietenkään haittaisi! On vain paljon palkitsevampaa, että lapsi oppii näihin asioihin itse ja osaa tulevassa elämässä harkita, punnita vaihtoehtoja ja sitten mahdollisesti valita oikein.

Tulen toimimaan näin jatkossakin. Meillä ei pakoteta, koska mitä hyötyä siitä olisi? Olkoon se jonkun mielestä hölmöä, mutta oma mielipiteeni on, että toimin äärettömän hyvin. Välillä olen jopa ylpeä siitä, että miten olen tarkastellut äitiyden tuomaa vastuuta ja tyytyväinen valinnoistani kasvatuksen suhteen. Tunnen suurta mielihyvää, kun huomaan edes joskus onnistuvani.

Löytyykö ruudun toiselta puolelta ketään, joka ajattelee samoin? Tai sitten niitä, joilla on sananen sanottavana aiheesta?

Työssäkäyvä kotiäiti

"Miten sulla on varaa? Kuinka voit ostaa Topille merkkivaatteita? Eikö teidän vuokra ole aika kallis? Kuinka hyvin pienen lapsen äiti voi taloudellisesti muka pärjätä?"

Varmasti monia nykypäivänä puhuttaa raha. Se petollinen itseensä tiukasti kietova asia sattuu vain valitettavasti olemaan väline, jonka avulla me ihmiset pärjätään elämässä. Ruoat maksavat, asuminen maksaa ja eläminen kaikenkaikkiaan vaatii tilille katetta. Rahaa tulee, rahaa menee. Elämän yksi tavallisimmista kiertokuluista.

"Äitiys on ihanaa, leppoisaa ja mammat voivat lööbailla sohvalla pitkin päivää. Hei! Ilmainen loma ja rahaa sataa taivaasta."  No ei todellakaan. Kuvailisin äitiyttä enemmän miellyttäväksi työksi hätäisillä kahvitauoilla ja harvoilla lomapäivillä.

Pelkästään jo somea seuraamalla näkee saman ilmiön; äidit miettivät taloudellista tilannettaan ja pohtivat tarkkaan kuinka saavat rahat riittämään. Ei ole tavanomaista, etteikö jossakin kyseltäisi apua tukien suhteen, halpoja ruokareseptejä tai kyyneleet valuen kerrottaisi, että lapsi menee hoitoon rahanpuutteen vuoksi.

Kelan tuet eivät lopulta ole kovin kummoiset, vaikka toisaalta taas ei saisi valittaa. Hyvinvointivaltiossa elellään eikä mitään kuulu pitää itsestäänselvyytenä. Ei joka maassa jaeta mitään tukia kotiin jääville äideille. Hyvään tottuneena pudotus on silti suuri, kun vakipalkka putoaa Kelan maksamille tuille. Voisin esimerkin kautta valottaa asiaa hieman enemmän. Jos tämän tapauksen henkilö on vaikkapa normaalisti työskentelevä kassaneiti, joka ei tee ihan täyttä viikkoa ja tienaa noin 1500e kuukaudessa, tulee hän äitiysloman ensimmäiset 4kk saamaan Kelalta ihan hyvän tuen. Sen jälkeen tuki alkaakin laskemaan alaspäin kuin lehmän häntä saavuttaen melkein maanpinnan siinä vaiheessa, kun siirrytään äitiyslomalta kotihoitoon.

Monella ei ole varaa jäädä hoitamaan lasta kotiin, vaan se 9kk ikäinen pieni vauva on laitettava hoitoon. Äitiysloman jälkeen on mahdollista tietenkin saada kotihoidontukea, mutta useimmiten summa jää kuukaudessa muutamaan hassuun sataseen. Pystyykö sillä sitten maksamaan lainoja, laskuja ja mahdollisen suurperheen kauppakäyntejä? Pienesti asiaan vaikuttaa myös tuen saajan sijainti, koska osa Suomen kunnista maksaa vieläkin kuntalisää kotihoidontuen ohella. Kuntalisässä voi olla silti myös rajoittavia tekijöitä. Helsingissä lisä oli muistaakseni noin 250e/kk 1,5v ikään asti, 217e 2v ikään asti ja sen jälkeen laskee vielä harppauksen viimeisen vuoden ajaksi. Kaikilla kunnilla tätä etuutta ei ole, joten olen itse kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

En kuitenkaan usko, että "selviäisimme" pelkällä miehen palkalla ja kotihoidontuella. Muutama tonni ja sen päälle Kelan vajaa 600e riittäisivät ehkä juuri ja juuri kattamaan meidän kulut, mutta penniäkään ei jäisi yli. Kyllähän sitä niinkin pärjää, mutta onhan se miellyttävämpää, jos rahaa jää käteenkin. Aina voi tulla yllättäviä menoja, lapsi tarvitsee vaatteita ja tekee mielelle hyvää ottaa joskus vapaata arjesta. Leffassa käyminen, harrastaminen tai vaikkapa pelien ostaminen vievät rahaa yhtälailla. Jokaisella on ne omat mielenkiinnon kohteensa ja on tärkeää mahdollistaa harrastuksiin tarvittavien asioiden hankinta.

Moni onkin kritisoinut sitä, että asumme kalliissa asunnossa. Saisihan tällä melko huikealla summalla PALJON isomman kämpän toiselta puolen Helsinkiä tai monta sataa halvemmalla vastaavantyyppisen asunnon jostakin räkäisestä kaupunginosasta. Valintoja, valintoja. Tietyt asiat ovat niitä, joista en ole valmis tinkimään. Asunnon sijainti, turvallinen ympäristö ja pienet mukavuudet, kuten tiskikone ja lattialämmitys. Helsinki on kaupunkina kaunis, mutta joiltain osin todella levoton. Nämä asiat näkyvät heti hinnoissa. Haluan mielummin asua paikassa, jossa itse tunnen oloni hyväksi sekä turvatuksi. On tämä kaupunki paljon vilkkaampi ja isompi kuin aikaisemmat, joissa ollaan asuttu. Nykyinen kotiympäristö on kuitenkin perheystävällinen, rauhallinen eikä autoliikennettä ole juuri yhtään. Hyvät palvelut, luonnon läheisyys ja huoliteltu ympäristö nostavat tottakai hinnat heti pilviin. Täällä kuitenkin viihdytään jokainen ja siitä ollaan valmiita maksamaan sitten enemmän.

Moni miettii myös, miksi en ostaisi vaatteita H&M:ltä tai Lindexiltä, joissa "osta 3 maksa 2" -tarjoukset jäävät yksiä merkkihousuja halvemmiksi. Miksi maksaa paidasta 30e, kun kirpparilta saa ketjuliikkeiden vaatteitä jopa eurolla?! Eihän se lapsi niistä vaatteista mitään ymmärrä! Ei ehkä ymmärräkään, mutta äiti ymmärtää. En välitä kovinkaan ostaa itselleni hienoja vaatteita, mutta on kiva pysyä "muodissa" mukana lastenvaatteiden suhteen. Poikani ei ole mallinukke, mutta tulen iloiseksi, kun lipastossa on hyvännäköisiä vaatteita tarjolla. Eikä meidän vaatteet koostu pelkistä kalliista merkeistä, vaan seassa on hienoja Henkkiksen kenkiä, värikkäitä Lindexin paitoja sekä tyylikkäitä KappAhlin sisävaatteita! Plus ostan varmaan 80% vaatteista käytettynä.

Nämä kaikki ovat lopulta niitä meidän valintoja, joiden eteen täytyy sitten tehdä töitä. Kukaan muu ei voi tulla sanelemaan rahankäyttöämme tai sitä mihin kuuluisi panostaa. Haluan pystyä ostamaan asioita, sisustamaan kotia ja pukemaan poikaani. Tähän luonnollisesti tarvitsen sitten rahaa. 

Niinpä minä olen kotiäiti, joka käy välillä töissä. Vietän pojan kanssa päivät, työskentelen jotkut illat. Vaihdan yhteisen sunnuntain tuplaliksaan ja vietän sitten sitä kuuluisaa omaa aikaa myöhään yöhön. Heitän heipat rennoille iltapäiville ja ryntään aamusta väsyneenä työpaikalle. Kyllä se päälle tonni lisäliksaa saa jaksamaan ihmeitä!

Meilläkään siis raha ei kasva puissa eikä putoile taivaalta, vaikka joskus tuntuu toisten ajattelevan näin. En ole syntynyt rikkaaseen sukuun, joka maksaa kaiken puolestani. Ihan normaali perhe ollaan, joka tekee työtä sen rahan ja hankintojen eteen. Luopuu jostakin, saadakseen jotakin.

Pidän lastenvaatteista, asunnostamme ja olen ehkä hitusen materialisti. Myönnän tämän, enkä halua hävetä asiaa. Painotan kuitenkin, etten koskaan vaihtaisi poikaani tai perhettäni rahaan. Jos yhteinen aika olisi liiaksi kortilla, voisimme puolestani elää paljon vähemmälläkin. Siksi en teekään viikossa kolmea vuoroa enempää ja työpäiväni ovat keskimäärin 5h pituisia. Ehdin erittäin hyvin olla poikani kanssa, useampana päivänä nauttia mieheni seurasta sekä parasta kaikessa on se, että poissaoloni mahdollistaa kaksinkeskistä aikaa isän ja pojan välille.

Raha on vahvasti elämässä kiinni, mutta elämä ei pyöri kaikessa sen ympärillä. Ei olisi lopulta ongelma eikä mikään vähän höllätä ja muuttaa halvempaan asuntoon tai ostaa ne vaatteet yksinumeroisella summalla. Jos tilanne joskus sen vaatii, siihen ollaan valmiita ilman pettymyksiä. Toistaiseksi homma kuitenkin toimii näin ja meidän perhe on aika tyytyväinen tilanteeseen. Topilta, jos kysyttäisiin niin kaikki rahat menisivät jätskiin eikä kukaan kävisi töissä enää ikinä.

Vaikeinta ehkä on se, että poikaa joskus harmittaa, kun lähden töihin. Huuli väristen toinen tulee luokseni, kun vedän takkia päälle ja nappaan avaimet käteen.

"Ai tö-i-hin? Äiti töishä. Haliii! Pushuuu!"

Lohduttaudun sillä, että kyllä ne lapset tottuvat ja sopeutuvat kaikkeen, onhan siellä kotona kuitenkin maailman paras iskä seurana! Jonain päivänä se on lähdettävä täysipäiväisesti töihin ja pojan on opittava päiväkotiin. Harkittiin sitä vaihtoehtoa jo tänä syksynä ja saatiin paikkakin, mutta sitten päädyttiin ihan toisenlaiseen ratkaisuun. Peruin paikan. Elämässä on vain yhden kerran mahdollisuus siihen, että saa olla lapsen kanssa kotona ja se on kuitenkin VAIN 3 vuotta. Aion ainakin itse pitää siitä kiinni.

Onko sinulla sanottavaa aiheesta? Mielipiteitä rahankäytöstä? Terveisiä Kelalle? Mikä on sinun suhtautumisesi rahaan? Miltä nämä asiat teidän perheessänne näyttävät? Ihmiset ovat lopulta erilaisia yksilöitä tässäkin asiassa ja jokainen ajattelee sekä toimii ihan omalla tavallaan. Mielestäni ketään ei voi osoittaa syyttävällä sormella, koska miksi tuomita ketään ihmisen omista päätöksistä?