Tänään oli sitten se lekuri käynti ja tosissaan kyseessä oli ihan LASTENlääkäri.
Käveltiin neuvolaan ja saatiin samalla hyötyliikuntaa. Topi istui rattaissa hiljaa koko matkan. Saatiin muuten joku karkuri koira meidän seuraksi osan matkaa. Yritettiin saada se seuraamaan, jotta oltais laitettu matkalla olevaan koirapuistoon ja soitettu löytöeläinpaikkaan. Onneksi omistaja kävelikin vastaan! (Kiinnosti? :D)
Käynti ei kestänyt kovin pitkään, mutta saatiin kuulla asioista enemmän. Topia tutkittiin ja meiltä kyseltiin kaikenlaista. Loppujenlopuksi todella hyvä, että otettiin neuvolaan yhteyttä.
Olen saanut viime päivien aikana ihan hirveästi viestejä siitä, kuinka on tyhmää kiirehtiä näissä asioissa. "Minä en ainakaan lähtisi hoputtamaan lasta, kyllä se joskus oppii kuitenkin." tai "Ihan turhaan mun mielestä hätäilette ja neuvolaan menitte." Ei kukaan oikeasti voi lähteä puuttumaan meidän asioihin, kun ei niistä mitään tiedä. Ihan hienoa, jos joillakin lapset oppii omassa tahdissaan ja sillein, mutta ei lapsia voi verrata. Toiset tarvitsee apua kehittymiseen ja mahdollisesti tutkimuksia.
Lääkäri ymmärsi heti miksi olimme ajan varanneet ja sanoi, että oikein toimittu. Topille annettiin myös diagnoosi, jonka nimeä en hienosti nyt muista. Siinä on kuitenkin kyse siitä, että pojan yläkroppa kehittyy, mutta alakroppa ei. Jalat ovat pehmeät eikä näin kuuluisi tämän ikäisellä enää olla.
Kehityksen viivästymiseen on monia syitä. Yksi näistä on tottakai Topin keskosuus, mutta tämän lisäksi asiaan on vaikuttanut se, että sairastan diabetestä ja raskauden loppuvaiheella kärsin toksemiasta eli raskausmyrkytyksestä.
Poju sai ns. armonaikaa kuukauden. Käymme välissä fysioterapiassa ja sitten katsotaan onko edistystä tapahtunut. Jos alakroppa on edelleen pehmeä ja kehitys junnaa paikallaan, lähetään me neurologin vastaanotolle. Lääkäri painotti, että mitään suurta hätää ja huolta ei kuitenkaan ole.
Kyllä äiti tietää ja tuntee aina, kun joku ei oikeasti ole normaalia. Moni teistä pudisteli päätään ja ajatteli, että olen hätähousu. Moni teistä ajatteli, että Topi on vain hitaampi kehittymään eikä ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Moni sätti minua siitä, että olin huolissani. Moni väitti, että yritän vain kiirehtiä, vaikka yritin puhua huolestani.
Kyllä äidinvaisto on vahva!!
Pääasia, että tälle tehdään jotakin ja neuvolassa kuunneltiin. Kiitos teille, jotka laitoitte ihania viestejä viime postaukseen! Ja te loput.. menkää itseenne, lopettakaa se päteminen ja kuunnelkaa mitä toisilla on sanottavana!
![]() |
Odotetaan lekurille pääsyä. |
![]() |
Topin eka maailman epäterveellisin croisantti. |
![]() |
Kun nukuttaa, niin nukutaan. |
![]() |
Kärryissä oli paljon kivempi istua, kun rattaissa. |