Kun äitiä ei kuunnella

Topilla tuntuu  olevan tapa sairastaa kerran vuodessa syksyllä. Tasan vuosi sitten taisteltiin 4 viikkoa kestävää pöpöä vastaan ja nyt on taas uusi vaiva riesana. Aina niin terve lapsi on siis kipeänä tällä hetkellä.

Onneksi sairastaminen ei vaikuta mielialaan.

Kaikki alkoi reissun jälkeen ilmestyneistä paukamista. Ne eivät näyttäneet minkään tavallisen hyttysen puremilta, vaan pikemmin esimerkiksi ampiaisen. Tosin olisin ihan varmana nähnyt ja kuullut, jos sellainen olisi päättänyt iskeä kyntensä poikaan. Ensin huomasin niskassa ison finnimäisen näpyn ja hetken päästä pohkeessa.


Olin hieman stressaantunut  asiasta ja kyselin niistä monelta. Yritin rauhoitella hälyttävää ajatusta, joka takaraivossa kiljui. Ne ovat vain ötökän puremia..



Sitten nousi yllättäen kuume ilman mitään oiretta. Olin nostamassa poikaa syömään, kun järkytyin siitä lämmön määrästä. 40 asteen kuume kesti kolmisen päivää ja kielloista huolimatta roudasin pojan lääkäriin.


Korvissa ei mitään, kurkku täysin kunnossa ja yleiskunto hyvä. Lääkäri ei edes suostunut katsomaan näppylöitä. Vilkaisi ohimennen niskassa olevaa ja totesi, että "varmaan joku ötökkä."


Vaisto silti aina varoittaa. Se kuuluisa äidinvaisto!

Olimme eilen rapujuhlissa, kun poika alkoi valittamaan pipiään. Rasvasimme jo pari viikkoa vanhoja näppyjä jälleen kerran ja jatkettiin iltaa. Muutaman tunnin päästä vaippaa vaihtaessa jalassa odotti järkyttävä näky. Näppy oli kerännyt ympärilleen valkoisen valtavan alueen, joka punoitti räikeästi ympäriltä. Kamalinta oli se, että koko jälki sykki ihon läpi ja oli tulikuuma.

Heitettiin kamat kasaan ja kirjaimellisesti juostiin Jorviin päivystykseen. Meidät otettiin heti sisään ja päästiin lauantai ruuhkasta huolimatta alle puolessa tunnissa lekurille.


Ikävä tulehdus jalassa. Saatiin lääkkeet kouraan ja käsky palata sunnuntaina, jos pahenee. Sen verran paha tuo jalka on, että alueen on edes vähän parannuttava maanantaihin tai sitten täytyy myös lähteä uudestaan lekuriin.


Päästiin kotiin kaverin kyydillä apteekin kautta. Suihkun jälkeen poika sai antibioottinsa, joista nousi laikkuja naamaan. Tässä nyt sit seurataan, että pitääkö käydä lääkkeetkin vaihtamassa.



Olin suunnitellut  kirjoittavani moonta postausta, mutta tällaista nyt tällä kertaa.


Toivotaan, että lääkitys tepsii.

Lastenlääkärin suusta

Tänään oli sitten se lekuri käynti ja tosissaan kyseessä oli ihan LASTENlääkäri.

Käveltiin neuvolaan ja saatiin samalla hyötyliikuntaa. Topi istui rattaissa hiljaa koko matkan. Saatiin muuten joku karkuri koira meidän seuraksi osan matkaa. Yritettiin saada se seuraamaan, jotta oltais laitettu matkalla olevaan koirapuistoon ja soitettu löytöeläinpaikkaan. Onneksi omistaja kävelikin vastaan! (Kiinnosti? :D)

Käynti ei kestänyt kovin pitkään, mutta saatiin kuulla asioista enemmän. Topia tutkittiin ja meiltä kyseltiin kaikenlaista. Loppujenlopuksi todella hyvä, että otettiin neuvolaan yhteyttä.

Olen saanut viime päivien aikana ihan hirveästi viestejä siitä, kuinka on tyhmää kiirehtiä näissä asioissa. "Minä en ainakaan lähtisi hoputtamaan lasta, kyllä se joskus oppii kuitenkin." tai "Ihan turhaan mun mielestä hätäilette ja neuvolaan menitte." Ei kukaan oikeasti voi lähteä puuttumaan meidän asioihin, kun ei niistä mitään tiedä. Ihan hienoa, jos joillakin lapset oppii omassa tahdissaan ja sillein, mutta ei lapsia voi verrata. Toiset tarvitsee apua kehittymiseen ja mahdollisesti tutkimuksia.

Lääkäri ymmärsi heti miksi olimme ajan varanneet ja sanoi, että oikein toimittu. Topille annettiin myös diagnoosi, jonka nimeä en hienosti nyt muista. Siinä on kuitenkin kyse siitä, että pojan yläkroppa kehittyy, mutta alakroppa ei. Jalat ovat pehmeät eikä näin kuuluisi tämän ikäisellä enää olla.

Kehityksen viivästymiseen on monia syitä. Yksi näistä on tottakai Topin keskosuus, mutta tämän lisäksi asiaan on vaikuttanut se, että sairastan diabetestä ja raskauden loppuvaiheella kärsin toksemiasta eli raskausmyrkytyksestä.

Poju sai ns. armonaikaa kuukauden. Käymme välissä fysioterapiassa ja sitten katsotaan onko edistystä tapahtunut. Jos alakroppa on edelleen pehmeä ja kehitys junnaa paikallaan, lähetään me neurologin vastaanotolle.  Lääkäri painotti, että mitään suurta hätää ja huolta ei kuitenkaan ole.

Kyllä äiti tietää ja tuntee aina, kun joku ei oikeasti ole normaalia. Moni teistä pudisteli päätään ja ajatteli, että olen hätähousu. Moni teistä ajatteli, että Topi on vain hitaampi kehittymään eikä ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Moni sätti minua siitä, että olin huolissani. Moni väitti, että yritän vain kiirehtiä, vaikka yritin puhua huolestani.

Kyllä äidinvaisto on vahva!!

Pääasia, että tälle tehdään jotakin ja neuvolassa kuunneltiin. Kiitos teille, jotka laitoitte ihania viestejä viime postaukseen! Ja te loput.. menkää itseenne, lopettakaa se päteminen ja kuunnelkaa mitä toisilla on sanottavana!

Odotetaan lekurille pääsyä.

Topin eka maailman epäterveellisin croisantti.

Kun nukuttaa, niin nukutaan.

Kärryissä oli paljon kivempi istua, kun rattaissa.