Näytetään tekstit, joissa on tunniste Little People. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Little People. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Fisher Price Little People


Olette varmana huomanneet, että kauppojen hyllyt notkuvat leluja. On eri merkkejä, eri sarjaa, eri ikäisille. Pojille, tytöille, taaperoille, vauvoille. Pehmoa, linnaa, pianoa, ämpäriä.


Ihmiset ovat yksilöitä ja kiinnostuvat erilaisista asioista. Olen myös huomannut, että melkein jokainen kerää edes jotakin. Keräilyn kohde saattaa vaihdella muumimukeista vaatemerkin harvinaisuuksiin.


Lelujen suhteen voi toimia niin, että kerää koko tietyn sarjan, mutta mikäpä estää ostamasta mitä sattuukaan. Jokainen löytää itselleen sopivan tyylin.


Keräättekö te jotakin tiettyä lelusarjaa lapsellenne?


Alkuun Topin ollessa vielä pienen pieni vauva, joka ei tuntunut edes ymmärtävän lelujen päälle, keräsin ainoastaan mitä sattui käteen osumaan kaupassa. Tuli kyllä todella harvoin ostettua yhtään mitään, koska 0-8kk ikäinen Topi ei kirjaimellisesti koskenutkaan leluihinsa. Aika vähän meillä siis mitään oli sitten...

Ikää tuli lisää ja jokainen lapsi yleensä oppii jossakin vaiheessa leikkimään. 1 wee synttärit olivat sopivasti tulossa ja siinä oli hyvä syy hankkia pojulle uusia ikätasonsa mukaisia leluja. Paljon tuli erilaisia juttuja, joista alkoi kehkeytymään "lastenlelu -maku" ja kiinnostuksen kohteet.


Brion leluja oli paketeissa useampi. Jokin niissä on aina kiehtonut. Yksinkertaisuus? Suloisuus? Tyylikkyys? Kestävyys? Laatu? En voi valita vain yhtä, koska luulen kaikkien kohtien sopivan noihin puisiin ihanuuksiin.






Briolla ei kuitenkaan ole erityisemmin mitään "ihmeellistä". Kaikki on basic juttuja ja kuten yllä jo sanoin; yksinkertaisia. Lapsen villi mieli alkaa kaipaamaan erilaisia haasteita, ääniä ja mielekästä puuhaa. Topia on myös kiinnostanut aina värit. Pähkäilin usein, että mitä sarjaa me voisimme kerätä.


Dubloja tottakai on tullut haalittua aleista ja muutama laatikko oli kuusenkin alla. Topilla on kova halu laittaa palikoita yhteen, mutta raukka ei osaa ja kyllästyy nopeasti. Se niistä sitten.





Laiskasti ja huolimattomasti olen selaillut kauppojen leluhyllyjä, kun oikein mitään ei ole osunut silmään. Olen vain typeränä miettinyt, ettei tämän ikäisille ole muuta. En myöskään osaa ehkä katsoa poikien leluja, kun itseäni luonnollisesti kiinnostavat kaikki ponit ja Barbiet vaatteineen.


Asia jäi kokonaan mielestäni, kunnes Topi ihastui kerhossa autorataan. Päätin jo heti, että tilaan sen sitten joululahjaksi meille. Vähän ennen joulua vierailin eräällä kirpparilla ja hyllyssä oli myynnissä maatilapaketti. Hinta oli niin edullinen, että pakkohan se oli hankkia. En silloin kiinnittänyt taloon kuitenkaan erityisemmin huomiota.


Muutaman viikon päästä laitoin lelun pystyyn lattialle ja se sitten oli rakkautta ensi silmäyksellä. Topi oli myyty. Etsin netistä tietoa merkistä ja löysin sattumalta googlen kautta myös sen kerhon autoradankin. Samaa merkkiä molemmat. Siitä hetkestä lähtien päätin, että meillä aletaan keräämään Fisher Pricen Little People sarjaa.







Joulupukki toi muutaman setin ja joitakin ollaan käyty ostamassa BR-leluista.. lähinnä siis ukkeleita ja elukoita. Muutama päivä sitten eksyin vaihteeksi kirpparille ja tein uskomattomia löytöjä!! Monta settiä ja monta autoa. Olin ihan onnessani! (Niin kumpikohan näitä leluja halusikaan enemmän?)


Tykkään värikkyydestä, leikkisyydestä ja suloisuudesta. Osassa leluista on äänitoimintoja, ukkelit ovat kestäviä ja toisaaltaan taas kevyitä paiskottavia. Tavarat sopivat käteen hyvin ja lisätoiminnot seteissä ovat kiinnostavia ainakin Topin mielestä. Aion todellakin hamstrata näitä jatkossa!


Mitä meiltä jo löytyy?


Pikkusälät; autot ja ukot.


Isommat ajoneuvot. Kirpparilöytöjä kaikki. (Yhdessä äänet..)

Joululahjaksi ostettiin tämä, kun Anttilassa oli "OSTA 4 MAKSA 3" -tarjous leluista. Hintaa kopterille jäi käytännössä
lopulta noin 20 euroa, mutta tämä on ihana! Äänitoimintoja ja musiikkia! Topi tykkää aina pyöritellä tuota propellia.

Kaikki ihmiset. Kaksi pitkää vasemmalla on ostettu erikseen, muut tulleet seteissä.

Wheelies autot. Kaksi tuli autoradan mukana ja muut ostettu erikseen.

Nämä nappasin jostakin alesta. Eläimet ovat "Talkers" ominaisuudella, mutta meillä ei ole näihin sopivaa alustaa vielä.

Tavalliset eläimet. Pupu ja koira on ostettu erikseen, kiraffi meiltä löytyi jo ja muut ovat tulleet seteissä.

Uutena ostettu BR-lelujen alesta. Omenoita voi pyöritellä niin, että väri vaihtuu. Kaloja saa liikuteltua rullalla.
Silta lammen yllä naksuu, kun sitä painaa. 

Kirpparilöytö. Eläimet ääntelevät erilailla viidestä eri kohdasta - taino kuudesta, koska apinaa pompauttamalla tulee myös ääniä.

Kirpparilöytö. Ei ääniä, mutta Topi tykkää heilutella aina noita keinuja.

Kirpparilöytö. Muutama äänitoiminto.

Kirpparilöytö. Ei ääniä. Ihanan retro<3

Joulupukilta. Äänitoimintoja, vipuja ja vaikka mitä. Tästä laskee muuten myös eläimet..
T. Topi :D



Mitä haluaisin ehdottomasti kokoelmaan?



Lisää hahmoja..

Bussin..

Äänimaatilan..

Lentokoneen..
Junaradan..

Viidakon..

Huoltsikkamikälien(?)..

Lentokentän..

Kivoja ajoneuvoja..

Kylpylelun..

Eläinpuiston..

Parkkihallin..

Mäkkärin..

Jouluasetelman..



JA KAIKKEA muutakin ihanaa kaipaisin! Näitä olisi niin ihana alkaa keräilemään! Ongelmaksi muodostuu ainoastaan se, että on tosi HANKALA keksiä noille järkevää paikkaa... laittaako vaan tylsästi laatikkoon ja kaivaa sieltä esiin? Tällä hetkellä kaikki ovat lattialla ja olohuone on täynnä sekasortoa. En ole raaskinut viemään poiskaan, kun Topi on niin innoissaan..


Kaunista? :D

Pikku kylä <3




Onko lelut teille liian värikkäitä? Ostatteko sisustuksen mukaan? Saako koti näyttää joskus sekasortoiselta?


Olen kyllä ihan innoissani! Kummalle nämä lelut tulikaan? ;)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tervetuloa koko 86!



Kuten jo ehkä muistin aikaisemmassa postauksessa mainita tai useammassakin (?), Topi venähti kahden neuvolan välillä uskomattoman paljon pituutta. Poju on vedellyt aina miinuskäyrillä ja nyt pomppasi plussalle, että hups vaan. Senttejä kerääntyi yli viisi ja pituutta on nyt sen 78,6cm ellei jo enemmänkin. Ei mitään toivoa saada suurinta osaa 80cm vaatteista mahtumaan...

Ihan kaikkeen ei tämäkään lompakko anna periksi, joten osa vaatteista täytyy ostaa käytettynä. Olen siis tällä viikolla kierrellyt kirppareita löytöjen toivossa. Niitä olen myös tehnyt.


Yksinkertaisesti ja lyhyesti, kuvat:



Seppälä 86cm Housut (uudenveroiset)  2€

Popin sukkia (hieman nukkaa)  1€/pari

Pop 86cm Paita (Uudenveroinen)  8€

Pop 86cm Body (pientä haituvaa, joka lähti kuivurissa..)  2€

Pop 92cm Body (pientä haituvaa, lähti kuivurissa..)  8€

Me&I 86/92cm Pilvipyllyt (Muutama langannousu, ei muita vikoja..)  5€

Pop 86cm Body (Haituvaa, lähti kuivurissa..)  3,50€

Topin rakkaus kylpylelu; ankka.   1€

Fisher Price Little People (kerätään nyt tätä sarjaa..)  4,50€

JUURI oikean kokoiset 22/24 Popin tossut (uudenveroiset..)   5€

Lindex 86cm Yökkäri (Haalistumaa hieman..)  2€


Näiden lisäksi vielä muutama mainitsemisen arvoinen ostos tältä viikolta:


Lasten kenkälusikka!! NEROKAS!

Ensivuodeksi löytyi alesta kalenteri, jee!


Käytiin uusimassa Popilla sukkavarasto ja ostettiin myös yhdet hanskat.



Semmosia tällä erää... vielä pitäisi jotakin vaatetta metsästää, mutta niitä katselen tosiaan kirppareilta.