Topi parani vihdoin ennen viikonloppua muutaman viikon kestäneestä flunssastaan. Sen jälkeen vaivana on ollut ainoastaan rikkinäinen peppuiho.
Eilen aamulla kuitenkin poika heräsi itkuisena ja sekavana. Koko lapsi oli ihan tulikuuma. Sain kainalosta mitattua 38 astetta ja pyllystä 38.5. Lääkäri aikoja ei enää saanut sille päivälle, joten lähdettiin hakemaan apteekista särkylääkettä ja mitosylia peppuun.
Mitosyl on muuten joku tehokas sinkkivoide+öljy yhdistelmä, joka meillä ainakin on tuntunut toimivalta!! Suosittelen lämpimästi!
Illalla kuume nousi jo 39 asteeseen. Poika ei halunnut syödä, huojahteli sylissä ja oli todella raasu. Yönkin nukkui putkeen ja aamulla herättiin vasta kymmenen jälkeen.
Tämän päivän 1 wee neuvola jäi välistä, koska sinne ei sairaita lapsia saisi oikeastaan edes viedä. Topi nukkui melkein koko päivän ja oli muutenkin veltto sekä poissaoleva. Maailman rauhallisin poika on itkeä tihrustanut koko päivän :(
 |
Pipiläinen. |
Aika lekuriin oli iltapäivällä. Vasemmassa korvassa todettiin uusi tulehdus. Voi
paska. Topi sai uudet antibiootit, reseptin panadoliin ja pimafucortiin (rasva hiivan hoitoon). Lääkäri oli samaa mieltä myös sen suhteen, että siirrytään takaisin korvikkeeseen ja harkitaan kaura/soijajogurtin ottamista käyttöön.
 |
Topin ruokaremontti. |
Apteekkireissu maksoi 50 euroa, koska matkaan lähti myös puuduttavia korvatippoja. Pyörähdin Topin nukkuessa hakemassa lisää bodeja, kun ne loppuvat kesken. Kaveria on pakko pitää ilman vaippaa kotona tuon tuskallisen vaippaihottuman takia.
 |
KappAhl ja Lindex |
Kotimatkalla Topikin alkoi olemaan normaalimpi ja enemmän oma itsensä. Kotona taas itkettiin, mutta sain pojan myös syömään vihdoin kanaa sekä riisiä.
 |
Upea otos kotimatkalta ♡ |
Kaupasta haettiin paljon ruokaa kipeälle pienelle ja matkaan tarttui myös nokkamuki. Topi on juonut nyt maitoa ruoalla tavallisesta mukista, mutta näin sitä juomaa päätyy paljon paidalle. Nokkamuki on siis ehkä vähän parempi ratkaisu tähän väliin, kun hörppiminenkin jo hallitaan niin hyvin. Ennen Topi ei suostunut juomaan yhdestäkään nokkiksesta!
 |
Tämmönen tuli kokeiluun. |
Supermarketissa oli muuten alennuksessa kylpyankkoja. Osa oli hauskoja vilkkuvia, joten ostin niitä pienen kasan. Topin ensimmäinen joululahja CHECK. Pojalle jokailtainen kylpyhetki tuntuu olevan päivän tärkein juttu ja kylpyleluja tuo pikkuinen rakastaa täydestä sydämestä.
..Ja tiedän, että ennen atoopikkojen ei suositeltu käyvän kylvyssä kovinkaan usein, MUTTA lääkäri tänään nimenomaan sanoi meidän rutiinin olevan hyvä. Puhtaalle iholle ei keräänny niin paljoa bakteeripesäkkeitä, jolloin myöskään iho ei tulehdu niin helposti. Pitää vain muistaa laittaa veteen öljyä ja rasvata poika kunnolla päästä varpaisiin kylvyn jälkeen.
 |
Ankkajengi. |
Nyt väsyttää, tekee mieli syödä jääkaappi tyhjäksi ja kuolla sohvalle. Tänään ei tapahtunut mitään rankkaa, mutta kai se on vaan henkisesti niin iso juttu?
Huomenna tulossa juttua Lamazesta ja Rysky-valaasta. Ole kuulolla, koska joku onnekas saa kyseisen lelun itselleen!
 |
Rysky-valas ja kipeä pieni mies |