Kaksin karkuteillä

Arki. Patterit syövä elämän väistämätön tosiasia. Stressin tuova kiusaaja. Väsymyksen, rutiinien ja toistuvuuden keskiö. Kukapa ei haluaisi välillä ottaa ja repäistä itsensä irti kaikesta? 

Haaveilin kuukaudesta Espanjassa, mutta muutama seikka katkaisi suunnitelmat. Pakko sitä on pitää jalat maassa ja ajatella jokseenkin järkevästi. Pidin ajatukset tiukasti kiinni lahjamatkassani eli viikko Lanzarotella. 

Ja täällä sitä ollaan. Kaukana arjen pyörityksestä. Aurinko paistaa, meri hakkaa rantakivia vasten ja ruoka on järkyttävän hyvää. Mieletön tapa aloittaa tämä vuosi. Pääsee hetkeksi irti kaikesta stressistä, selvitettävistä asioista ja siitä pirullisesta arjesta.

Jokuhan neropatti kommentoi jossakin vaiheessa sitä seikkaa, ettei poika ole mukana lomalla. Ai, että olenkin itsekäs lähtiessäni matkalle ilman lastani. Pyh pah sanon minä. Ei äitiys tarkoita, että on 24/7 lapsessa kiinni. Pitää osata huolehtia omasta jaksamisestaan ja opittava olemaan edelleen itseäänkin varten.

Tämä ei kuitenkaan ole syy, miksi poika jäi kotiin eikä lähtenyt matkalle mukaan. Meillähän oli varattuna reissu kolmelle, mutta järjenkäytön seurauksena peruin matkan Topin osalta. Erotilanteissa pitää muistaa aina, että se on kaikesta huolimatta järkyttävää pienelle ihmiselle. Tulee kaksi uutta kotia, vakiot muuttuvat ja arki onkin yhtäkkiä erilaista. En kokenut kamalan hyväksi ideaksi napata pientä muutosten keskellä elävää poikaa mukaani vieraaseen maahan pois turvallisen kodin luota. Topilla on huolehtiva ja rakastava iskä, joka haluaa myös aikaa poikansa kanssa. Se heille suotakoon.

Paikkana tämä olisi ollut unelma lapsiperheelle. Iso ranta, jolla on tilaa leikkiä, hotellilla useampi lastenallas, hiljainen yöelämä ja muutenkin turvallinen ympäristö. Tänne tullaan varmasti joskus pojan kanssa!

On hetkittäin hassua istua rantahiekalla ja katsoa pienten lasten leikkimistä. Tottakai sitä iskee ikävä. Ei kukaan nyt purematta niele, että joutuu olemaa viikon erossa omasta lapsestaan. Sitä kaipaa helliä kosketuksia, märkiä pusuja ja taukoamatta käyvää suuta. Mietin väkisin, että Topi olisi nauttinut pehmeästä hiekasta, hyvästä ruoasta ja lämmöstä, kuten mekin. Tällä kertaa kuitenkin näin.

Reissu on sujunut hyvin. Saavuimme perjantaina ja meitä odotti valtava hotellihuone. Olin ihan innoissani, koska onhan se aika luksusta, että on tilaa! Meillä on iso kylpyhuone, makuuhuone ja sitten olohuone/keittiö. Pystyy helposti viettämään aikaa hotellillakin ilman, että ahdistuisi ahtaudesta.

Lähdettiin tänne viettämään rentoa lomaa. Ei mitään velvotteita, ei mitään stressiä. Kävellään, istuskellaan ja syödään. Saatetaan extempore lähteä käymään paikallisessa Zarassa tai tehdä kävelyretki majakalle. 

Eilen päädyttiin esimerkiksi kiipeämään ihan yllättäen oudon "kukkulan" päälle, joka muistutti kalliota. Ylös mentiin mielettömän jyrkkää rinnettä eikä kumpikaan tiennyt mitä odottaa ylhäällä. Kukkula paljastui lopulta tulivuoreksi. Maisemat olivat mahtavat ulottuen laajalle osaa saaresta ja puhumattakaan tulivuoren sisustasta. Sinne ihmiset ovat vuosien aikana kirjoittaneet nimiään kivien avulla ja mekin kannoimme kortemme kekoon asian suhteen.

Lomaa on vielä jäljellä ja aion nauttia siitä edelleen aika kevyin rantein. Tulen kirjoittelemaan taas tai sitten en. Ihan miltä ikinä vain sattuukaan tuntumaan. Nyt on nimittäin hyvä hetki hengittää ja ladata niitä akkuja!

Taukoa pukkaa..

...mutta ei suinkaan blogista! Joskus tuntuu, että ei meinaa ehtiä revetä joka suuntaan ja bloggaamiselle on vaikea löytää aikaa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä ja merkittävä harrastus itselleni, että blogista en taukoile. Olkoon sata tuhatta asiaa tehtävänä, olkoon maailma täynnä urpoja tai mitä tahansa, niin minähän kirjoitan! Tämä on tapa selvitä arjen väsyttävistä hetkistä, purkaa stressiä ja ajatuksia.

Tauko koskee tällä kertaa tätä meidän vauvahaavetta. Päätän olla villi ja jättää tämän kierron lääkkeet syömättä. En tiedä kaivanko tällä teolla itselleni vain kuoppaa ja pilaanko kaiken, mutta en jaksa. Ei huvita olla väsynyt ja ärtynyt  Jouluna.

Tänään olisi aika aloittaa Primolut kuuri nro 3, mutta kuten sanoin, näin ei tule käymään. Lääke väsyttää ihan mielettömän paljon --> väsymyksestä seuraa ärtymys. En pysty keskittymään mihinkään, paino nousee ja ahdistaa se tunne, että olisin huono äiti.


Nukun yöllä noin 7-8 tuntia, mutta en meinaa silti päästä aamulla ylös. En jaksaisi keittää puuroa, en jaksaisi leikkiä Topin kanssa. LUVATTOMAN paljon poika on touhunnut yksin lelujensa kanssa. Ei näin. Asiat eivät voi jatkua tällä tapaa.


Ainahan on se mahdollisuus, että menkat eivät sitten tule ajallaan ja kierto turhaan venyy. Jos näin tulee käymään, niin kaivan pillerit kaapista ja alan niitä syömään. Tarjoan tavallaan kropalleni mahdollisuutta toimia itse säännöllisesti niinkuin pitäisikin. Jos kierto ei toimi, on se vaan myönnettävä, etten pärjää ilman lääkettä. En usko, että vahinkoa syntyisi siis kovinkaan paljoa? Primolut ei kuitenkaan tuo ovulaatioita tai muutakaan, se ainoastaan pitää kierron tasaisena.


Luulen, että oikeastaan bongasin tässä kierrossa ovulaation. On ollut niin selkeät oireet ja tämä pistää miettimään, että en varmaan ovuloinutkaan viime kierrossa ollenkaan. No yritystä ei varsinaisesti nyt ole, koska haluan kaiken stressin pois hetkeksi enkä halua miettiä uudenvuoden aikaan negatestejä.


Tämän kuukauden pyhitän perheelleni. Vietän aikaa Topin kanssa, koska tunnen "laiminlyöneeni" pojan olemalla niin jaksamaton sekä väsynyt. Rakastan lujasti ja unohdan kaiken hetkeksi.


Tammikuussa haen sen lähetteen lapsettomuushoitoihin ja siellä jatketaan tätä juttua. Ainakin vihdoin selviää, että mikä kropassa on vikana. Sitten ei enää tarvi miettiä, että onko lapsen saaminen mahdollista vai ei.


                  

     Toivo elää taas....

                                                                                ...viimeistään Tammikuussa!