Kaikki vaan sairastaa..

Niinpä. Tämän vuotinen syksy alkoikin sitten ihan surkeasti. Sairauksia, räkää, ambulanssia ja lastenklinikkaa. Miten yksi perhe voi olla näin epäonninen?!

Mies kävi siis viime kuun lopulla leikkauksessa ja on ollut siitä toipumassa kotona useamman viikon. Topilla todettiin yliherkkyys hyttysiin, joista poika sai isot tulehdukset niskaansa ja jalkaan. Sen lisäksi tuli vielä se poissaolo -kohtaus, joka ilmeisesti pääsi uusimaan lyhyempänä versiona.

Eihän tämän kaiken päälle voinut mitenkään välttyä kausiflunssalta. Alkuun pärski poika, sitten menin tukkoon minä. Pää pyörällä suuntasin kuitenkin viime sunnuntaina töihin Duactin voimalla ja töistä palatessa alkoi kummallinen vatsakipu. Kipu ei tuntunut suolistossa eikä vatsalaukussa, vaan jossakin oikealla. Ensimmäinen kipukohtaus tuntui samalta, kun olisin ollut synnyttämään lähdössä. Paineentunne, supistusmaiset kivut ja terävät vihlaisut. Kotona menin nukkumaan särkylääkkeiden avulla ja aamulla heräsin sitten kuolemaan. En muista toisesta kipukohtauksesta juuri mitään. Makasin kylpyhuoneen lattialla, koska lattialämmitys tuntui mukavalta. Pyörin puoliksi tajuttomana ja tuskissani hikoilin samalla. Muistan tämän kaiken pätkissä, kuten senkin, että oksensin kivusta. Lopulta nukahdin lattialle ja heräsin myöhemmin suhteellisen kivuttomana. 

Soitin samantien terveysasemalle ja työterveyteen. Kummassakaan ei ollut vapaita aikoja, joten sain luvan tulla käymään hoitajan luona. Jokainen askel ja tärähdys sattui, vatsaa vihloi koko ajan. Hoitaja mittasi tulehdusarvot, jotka olivat hieman koholla ja varasi seuraavalle aamulle ajan lääkärille. 

Kotiin. Kärsimistä. Uusi yö. Lääkäriin.

Lekuri teki kaikki tutkimukset ja paineli mahaa. Henki salpautui, kun käsi tuli oikealle alamahalle. Sain taas marssia mittauttamaan tulehdusarvoja, jotka olivat hieman nousseet. Eihän siinä sitten auttanut, kun lähteä Meilahteen kirurgisen päivystykseen. 

Päivystyksessä vierähti koko päivä. En saanut syödä enkä juoda mitään. Jouduin myös istumaan odotustilassa todella epämukavalla penkillä. Olin itse huolissani verensokeristani, mutta hoitaja ei uskonut sen kovin äkkiä laskevan. (Verensokeri oli tällöin 18.7!) Hetkeä myöhemmin tuttu tunne kuitenkin alkoi leviämään kroppaani ja kävin mittauttamassa sokerit. Tulos oli 2.6 ja meillä tulikin aika kiire siirtyä sänkypaikalle. Tippa käteen ja odottelu jatkui. 

Meilahdessa he epäilivät virtsakiviä, joten ultran sijasta menin TT-kuvaan. Kuvien lausumisessa meni yli 3 tuntia eikä niissä näkynyt mitään vikaa. Paitsi, että oikeassa munasarjassani näkyi kysta. Lääkäri kysyi, että haluaisinko jäädä kipujen takia heille tarkkailuun yön yli vai siirtyä heti Kätilöopistolle. Vaikea varmaan arvata mitä halusin.. Tilattiin sitten ambulanssi ja ehkä elämäni omituisin matka alkoi. En koskaan ole ollut hätäajoneuvon kyydissä ja jostakin syystä hävetti kamalasti olla siellä. Tippaa ei kuitenkaan voitu irroittaa, joten sillä oli mentävä.

Kättärillä tuli taas odoteltua tovi, mutta yllättävän nopeasti pääsin ultraan. Lääkäri oli mukava nainen, joka kyseli paljon muutenkin meidän lapsettomuus taustoista. Olen iloinen, että ultraääni tehtiin. Syy löytyi. Puhjennut kysta oikeassa munasarjassa. Munasarjan alla näkyi nestettä, josta diagnoosi pääteltiin. Kaikki sopivat myös oireisiin. Ei siis mitään vakavaa ja pahin oli jo takana. 

Täytyy sanoa, että surkean päivän päätteeksi sain myös aiheen hymyillä. Munasarjat tuli tarkistettua kunnolla eikä niissä näkynyt ulkoisesti mitään syytä lapsettomuudelle. Siistit, puhtaat ja toimivan oloiset. Oikealla näkyi myös keltarauhasen aiheuttama rakkula, joka saattaa tulla ovulaation jälkeen. Lääkäri selitti, että se joskus nousee sinne auttamaan raskauden alussa keltarauhashormonin ylläpitoa ja surkastuu pois, jos raskaus ei ala. Olen tikuttanut päälle viikko sitten ovulaation ja lekuri sanoi rakkulan tukevan sitä teoriaa, että ovis tosiaan olisi tapahtunut. Toki voi olla vielä hormonaalista vikaa tai munasolut huonoja, mutta edes joitakin syitä on nyt suljettu pois. Helpottavaa saada vihdoin edes joitakin vastauksia.

On nämä naisen kroppaan liittyvät asiat joskus hankalia ja ärsyttäviä. Tulee kystia, jotka puhkeaa tai esiintyy sekundääristä lapsettomuutta. Pääasia kuitenkin, että tällä kertaa selvisin ilman leikkausta ja pääsin kotiin.

Hiljaista on blogissa tosiaan ollut, mutta toivottavasti postaustahti taas kiihtyy parantumisen myötä. Olen kovasti kaivannut tänne kirjoittelemaan, mutta kipeänä ei jaksa. Luulin pikkuhiljaa parantuvani, mutta nyt sitten korva on tuhottoman kipeä. Korvatulehdus? Jippii.

Mitä teille kuuluu? Oletteko selvinneet sairastamatta syksyn aloituksesta?

Terkkuja Topilta!