Se on taapero

Pinniksestä sänkyyn. Kun vauvasta tulee taapero. Älykkyysosamäärä kasvaa humisten. Ja muuta sellaista.

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, etten enää edes ohimennen voi sivuta sanaa vauva. Pyöreys kasvoista, vauvamaiset ääntelyt ja se eräänlainen passiivius ovat tiessään. Asiasta konkreettisen taitaa tehdä meidän pitkät keskustelut, syöttötuolin varastoon pakkaaminen ja ihan oikea sänky.

Elämä on ihmeellistä. Ikävät asiat saavat kellon matelemaan ja mukavat asiat vievät aikaa eteenpäin liki valonnopeudella. En halua enkä mitenkään pysty uskomaan, että ensi kuussa pidetään 2v synttärit. Miten se on mahdollista!? Ihan vasta tappelin sen vinon kakun kanssa, suunnittelin stressaantuneena muita reseptejä ja suukotin poikaa poskelle ensimmäisen syntymäpäivän johdosta. Melkein itkettää, että vuosi voi karata käsistä näin älytöntä vauhtia!

Olen aikalailla vitkutellut kaikkien muutosten kanssa. Sitten AINA iskee se hetki, kun tarttuu härkää sarvista ja päättää toimia. Tutti on nyt poissa. Ruokalappuja ei enää käytetä. Rattaat jäävät yhä useammin kotiin ja bussimatkat istutaan penkillä. Muovisten aterimien ohelle on ostettu metallisia ja haarukoiden käsittelyä on treenattu.

Muutosten mukana luottamus kasvaa. Jatkuvasti uskaltaa laskea kauemmas itsestään, koska luottaa lapseen ja siihen, että päästä löytyy jo edes hieman järkeä. Sitä uskaltaa antaa juoda kauramaitoa sohvalla ilman pelkoa mukin kaatumisesta. Voi sallia kylpyrauhan, kun ohella viikkaa pyykkejä. Huoneen ovenkin jättää jo huoletta auki yöksi.

Kerroin jo aikaisemmin, että ostettiin pojalle se juniorituoli ja kunnon sänky. Alkuun vieroksuin tuota reunuksetonta korkeaa tuolia, vaikka Topi onkin aina rauhallinen ruokapöydässä. Mietin, että olipas huono idea ja olin valmis palauttamaan sen, mutta sitten päädyinkin kyselemään muilta kokemuksia. Tottahan se on, ettei suurinosa yli 2 vuotiaista enää syöttiksessä istu. Noh, ei istu Topikaan enää. Hienosti on poika tuolilla pysynyt ja pyytää aina käden, kun haluaa laskeutua pois. Tuolin korkeus on hyvä ominaisuus, koska kukapa haluaisi syödä niskat kenossa? Yksi asia hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja syöttisKIN on lopullisesti raivattu pois.

Sänkyyn muuttaminen olikin aavistuksen hankalampaa. Oltiin pehmitetty siirtymää etukäteen poistamalla pinniksestä kaksi (irroitettavaa) pinnaa, mutta on avoin sänky silti täysin eri asia. Ja muutosta ei helpottanut ollenkaan se seikka, että Topilla oli vahva lääkitys päällä, joka teki pojasta todella väsyneen ja kireän.

Ensimmäinen ilta meni itkiessä ja sängystä karatessa. Yritin mennä sen ohjeen mukaan, jota suositellaan eli kantaa pojan hiljaa sänkyyn yhä uudelleen. Sitä sanotaan, että lapsen viereen jääminen kostautuisi myöhemmin eikä kannata alkaa lasta paapomaan.

Hetken itkua kuunneltuani alkoi ottamaan päähän. Miksi pientä lasta ei saisi paapoa? Taaperot tuppaavat usein turvaamaan rutiineihin ja tuttuihin asioihin, onhan täysin vieras sänky ja järjestys siis varmasti pelottavia! En tiedä onko itsessäni jotakin vikaa, mutta en vain kykene missään asiassa opettamaan itkun ja pakottamisen kautta. Muutokset ja uudet asiat tehdään yhdessä lasta tukien. Sitten myöhemmin opetellaan tekemään samat asiat yksin.

Niinpä marssin huoneeseen ja kaappasin räkä poskella ulvovan lapsen syliini. Meillä ei turhia itkuja itketä ja harmituksen saa purkaa äitiä tai isää vasten. Siinä nappasin pojan vauva -asentoon ja heijasin hiljalleen niin kauan, että toinen rauhottui. Sitten laskin Topin sänkyyn uudestaan ja hain viereen patjan. Ei mennyt kovin kauaa ja poika oli unessa.

Seuraavana iltana iskä jäi patjalle makoilemaan eikä Topi yrittänyt kertaakaan karata sängystä. Hetken höpötteli, naureskeli ja istuskeli sängyssään kunnes nukahti. Vielä kolmantena päivänä menin patjalle nukuttamaan, mutta lähdinkin tällä kertaa pois pojan vielä istuskellessa hereillä. Yhtäkään inahdusta tai jalkojen tepsutusta ei kuulunut ennen aamua. Siitä lähtien ollaan palattu normaaliin ja unien aikaan poika kannetaan sänkyyn sekä peitellään. Mukaan nukkumaan saa valita pari lelua, joilla poika yleensä hetken leikkii ja nukahtaa sitten. Kertaakaan ei ole tarvinnut enää kuunnella itkua eikä kantaa lasta takaisin. Koen siis hoitaneeni homman kotiin loistavasti. Täten meillä ollaan virallisesti irtauduttu vauvuudesta. Jospa sitten vielä jossakin vaiheessa pureudutaan projektiin vaipat!

Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut uuteen sänkyyn siirtymisessä?