lauantai 23. marraskuuta 2013

1v 1kk!!



Nyt on sitten 13kk Topin syntymästä.. JA kyllä! Lasken kuukausia edelleen. Ei täällä niitä juhlita erityisemmin, mutta on hauskaa ottaa aina joka kuukausi kuva. Voi sitten vertailla sitä kasvua!


Topi kun on kasvanut kamalasti ja alkaa oikeasti muuttua vauvasta "ihmisen näköiseksi". Pyöreys vähenee ja piirteet nousevat enemmän esille.
Taitoja, osaamisia ja oivalluksia on viimeisen kuukauden aikana tullut niin paljon, että en voi niitä kaikkia edes muistaa.

Joitakin uusia asioita:

- Muotopalikoiden laittaminen koloihin

- Rengastornin kokoaminen

- Ruumiinosien nimeäminen ja tunnistaminen (pää, nenä, korva, hammas, silmä, napa, tissi, pili)

- Oman huumorintajun kehittyminen vahvasti

- Tukea vasten kiitäminen paikasta toiseen

- Lusikalla syöminen itse

- Mukista ja nokkiksesta juominen päivisin

- Yömaidon pikkuhiljaa pois jääminen ( Ihan itse jättää pois pakottamatta! Ylpeä olen <3 )

- Viihtyminen omissa leikeissään yksin

- Potalla istuskelu

- Lukemattomat sanat

- Jalat edellä laskeutuminen korkealta



Monella tämän ikäisellä tuntuu olevan esiuhmaa. Itkupotkuraivareita, kiukkuamista ja kieltojen vastustamista. Meillä ei vielä ole se vaihe käsillä, mutta eiköhän sekin sieltä tule. Tai sitten on, mutta Topi vetää tämänkin helpoimman kautta? Koska kyllä tuo poika välillä "hermostuu", jos jotakin ei saa tai tiputtaa jonkun tavaran tahalleen ja varmistaa, että huomaan asian. Noh jää nähtäväksi mihin tämä uhman kehittyminen menee...

Tällä hetkellä tuntuu, että Topilla on "äiti on maailman paras" -vaihe meneillään. Äitin jutut naurattaa, äitillä on parhaat leikit, äitin ruoka on parempaa ja äitiäitiäiti. Kelpaa! Aika usein on iskä ollut se the juttu Topille ja itse olen saanut katsella vierestä noiden kahden erityistä sidettä. Sidettä, josta olen tavattoman ylpeä. Nyt kuitenkin on minun vuoroni olla valokeilassa ja olen siitäkin ylpeä sekä iloinen!

Ensi kuussa täytyy käydä kampaajalla laittamassa tuo kamalan kirjava tukka kuntoon!

Käytiin myös tuossa aikaa sitten 1v neuvolassa, mutta enpä muistanut mittoja tänne blogin puolelle päivitellä. (Ehkä? Kai? Muistinko?) Kaikki oli neuvolassa hyvin ja päästiin käymään lastenlääkärin puheilla. Mitoissa oli tapahtunut ihme kehitystä. Topin pituus oli ampaissut korkealle plussa käyrille (78,6cm) ja paino pudonnut tästä syystä miinuskäyrille (10340g). Pää oli edelleen valtava, kuten aina ennenkin (48,5cm). Topista on kyllä huomannut, että poika on laihtunut ja venähtänyt pituutta kamalasti. Todella outoa ajatella, että kaveri on ikäisistään pisimpiä, kun ottaa huomioon vanhempien lyhyyden...


Loppuun vielä päivän kuvat. Tarkoitus oli olla kuvaamatta "studiossa" vähään aikaan, koska lähiaikoina sitä on tullut tehtyä niin paljon. En kuitenkaan muistanut, että tänään oli 23.pvä, joten olihan se kamera kaivettava taas esiin ja lakana levitettävä sängylle.




1v 1kk -kuva.






Ihan kivoja tuli taas, vaikka itse sanonkin. Tosin tuo taisteluarpi häiritsee hieman Topin poskessa... Kaveri veti kuivattua banaania bussissa ja viilsi sillä poskeensa. Miten näin voi edes käydä? :D


Hieman hutaisten tehty postaus, koska on kiire viettämään aikaa tuon rakkaan mieheni kanssa. Kivaa, kun on joku jonka kanssa herkutella, halitella ja söpöstellä sohvalla! En osaisi varmaan enää edes olla paljoa yksin, koska rakastan perhettäni ja sen seuraa niin paljon!



Mitä te muuten olette tehneet tänään lauantaina?

29 kommenttia:

  1. mä toistan aina itteeni, mut JÄLLEEN KERRAN, ihania kuvia <3 Aika menee ihan hirveetä vauhtia! Meilläki täytetään ens sunnuntaina jo 1v4kk!! :o Kohta mulla on jo puoltoista vuotias! Topi on oppinu tosi hienoja taitoja, varmasti on mami ylpeä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teillä ollaan kanssa kohta jo niin isoja... :) Niin se aika tosiaan menee vauhdilla! :D

      On mami hypersupermega ylpeä taidoista täällä!! :D Niinku varmasti moni muukin olisi.

      Poista
    2. ja kuuluki olla ylpee, kyl äidissä on vikaa jos ei oo super ylpee lapsensa taidoista ;)<3

      Poista
  2. Hei ihanan lohdullinen tuo yömaidon ihan itsestään poisjäämis -kohta! Meidän ukkeli on kohta 11 kuukautta ja vähän oon jo miettinyt että pitäiskö ottaa asiaksi jonkin sortin yövieroitus, mutta ei tähän mennessä ole ollut vielä sydäntä... Mutta ehkä (toivottavasti!) se jossain vaiheessa kävisi ihan itsestään, se oisi niin paljon helpompaa kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun mielestä on vaan turha pakottaa luopumaan :) Eihän lasta pakoteta kävelemään tai pottailemaankaan, niin miksi sitten luopumaan jostakin jota selkeästi tarvitsee vielä. Jos lapsi ei jotakin tarvitse niin ei se sitä kelpuutakkaan.

      Monihan lähtee vanhemmista omasta tahdostaan jättämään pois syöttöjä jne. Itse en raaskinut ja nähnyt järkeä tosiaan. Nyt Topi vinkuu yöllä ja vien pullon, mutta poika ei sitä olekaan halunnut. Eli itse päätti, ettei tarvitse enää. Tässä vaiheessa voin sanoa tehneeni oikein!

      Mut jokainen tekee niin miten näkee tarpeelliseksi toimia :)

      Poista
  3. Onks teillä jotenkin seurattu päänakasvua vai onks teil jommal kummal ollu "iso" pää? Eilen just mietin ku olit kuvannu Topin niissä kaikissa uusissa miikkarivaatteissa et voi huh =D Mulle tuotti äärimmäistä stressiä jo pelkästään joulukorttien kuvaus sessiot =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan :) Jossain vaiheessa se kävi ihan rajoilla käyrillä, mutta Topi oli kohdussa jo isopäinen. Joten siitä ei ole huolta..

      Kallo on vaan oikeastaan jännänmallinen ja sentit tulee kai siitä!

      Niin ja tuosta kuvaamisesta. Onneks Topi on (toistan taas itseäni) rauhallinen ja säyseä pieni mies. Viihtyy kovasti kuvattavana ja kaikessa, joten toi on aika helppo homma ! :)

      Poista
  4. Voi, mun korvaan Topi kuulostaa ihanan pikkuiselle. <3 Meidän poitsu oli 8kk iässä samankokoinen kun Topin nuo mitat, hän on koko ajan kasvanut sekä painossa että pituudessa +3 käyrällä. Kaikki aina jaksaa taivastella kuinka iso hän on, mutta mitä muuta voi odottaa kun vanhemmat ovat 175cm ja 190cm. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teilläpä on pituutta!

      Topia kyllä ehkä kai seurataan keskosten käyrällä? :)

      Poista
    2. Mene ja tiedä, pitkä poika kuitenkin. :) Mä en tiedä mikä on yksi vuotiaan "normaali" koko, en oo koskaan tullut ajatelleeks. :D Meillä on nyt ensi viikolla 1v neuvola ja mielenkiinnolla ootan mittoja kun viimeeksi neuvola ollut 8kk iässä. :)

      Poista
    3. En mäkään tiedä, mutta yhdessä ryhmässä moni oli Topia lyhyempi niin siihen vertasin :) Oli siellä muutama melkein 84cm pitkäkin :D

      Poista
  5. Ihania kuvia :)
    Me on tänään perheuitu, käyty päivä paloasemalla tapahtumassa, oltu ulkona pyöräilemässä, pelattu yhdessä ja herkuteltu. Paljon mahtuu yhteen päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä ollut puuhakas päivä :) kaikkea kivaa ootte tehneet!

      Kiitos kommentista!

      Poista
  6. Topi on niin iso jotenki verrattuna Aatuliiniin vaikka ei noilla kamalasti ikäeroa ole! :) Wää haluan jo "studioon" ;) ps. Kauniita unia mä lähden köllöttelemään tuon isomman miehen viereen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se joo aika iso :D

      Niinjoo pitää sopia se kuvausaika ens viikolle :)

      Poista
  7. Meidän mimmi oli kuukausi sitten 1-vuotisneuvolassa huimat 79cm pitkä ja 10,2kg :) Äiti on niin ylpeä! Molemmat vanhemmat perus suomalaisen pituisia eli ei mitään missin mitoissa :D kasvupyrähdys oli siis tapahtunut! Meillä ei vielä käveklä ulman tukea eikä selkeitä sanoja tule, mutta ymmärrystä sitäkin enemmän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin sitten on ihan hyvän pitunen! :)

      Kaikki oppii onneks muuten aikanaan, eikö? :)

      Poista
  8. Onks sulla aina noin terveelliset herkut? :D missä karkit ja sipsit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo aina :)

      Mutta yritän päästä valasmahasta eroon :D

      Poista
  9. On kyllä tosi ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  10. :) vau mitä kuvia!!!!!! t. nonna

    VastaaPoista
  11. Aivan yli ihania kuvia!! :)

    VastaaPoista
  12. meijän Ninna on ihan tirppanakirppana :D 1v neukussa oli 74,6cm ja 9215g <3 keskikäyrillä kasvaa ja tasasesti menee pituuden ja painon suhde :) jotenk tuntuu et kaikkien muiden lapset huitelee jo päälle 10kg, ehkä mekin joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toinen on vielä ihan pikkunen :) No kyllä se kymppi menee vielä rikki!

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!