Herra kaks wee

Topi on nyt kaksi vuotias - oppimaan innokas. Pienen taaperon elämä koostuu lähinnä tutkimisesta, ihmettelystä ja tapojen matkimisesta. Opetellaan mikä on väärin ja miten autetaan kaveria parhaiten. Kaikki kiinnostaa ja joskus ei sitten taas mikään. Jokainen päivä on uusi seikkailu; täynnä kokemuksia ja uusia asioita. Lapset ovat persoonia, joten erot ovat suuret. Siinä missä toisen poika roikkuu lampussa, toisen tyttö taas istuu nätisti sohvalla lukemassa. Minkälainen Topi sitten on?

Yleensä tässä iässä kävellään, harjoitellaan ensimmäisiä sanoja ja ainakin yritetään oppia arjen pieniä tehtäviä. Topi on kävellyt nyt puolisen vuotta ja kehittynyt siinä mielettömän nopeasti. Koordinaatio on yllättävän hyvä ja kamalasti tuo poika yrittää hyppiäkin jo. Pallonkäsittely on ihan uskomatonta ja pienikin esine pysyy jaloissa sekä käsissä aika näppärästi. Puheen suhteen kehitys on ollut aina keskimääräistä nopeampaa. Ensimmäiset sanat tulivat jo ennen vuoden ikää ja ensimmäiset lauseet  taas vähän puolentoista vuoden rajapyykin jälkeen. 

Poika tuntee lähes kaikki sanat ja ei kyllä ole montakaan asiaa, jota Topi ei osaisi nimetä. Lauseitakin tulee, mutta usein ne ovat kahden sanan mittaisia. Joskus mukaan karkaa se kolmaskin ja keskustelu muuttuu heti astetta rakentavammaksi. "Missä isi on?" "Turpa kiinni hauva!" "Te on loppu." Yksinkertaisia lauseita, mutta tarkoittavat selkeästi jotakin. Puhe on välillä selkeää, mutta joskus ihmeellistä möngerrystä. Kirjaimet saattavat vielä vaihtaa paikkaa tai muuttua toisiksi. "Nähhään aamuvva äiti!" Eniten ongelmia tuottaa luonnollisesti r- sekä s-kirjaimet.

Arjessa poika on todella avulias. Jokaisessa asiassa pitää saada auttaa ja se tehdään myös kunnolla. Poika laittaa mielellään astiat koneeseen, purkaa kauppakassit ja vie roskat roskikseen. On hauska huomata, että edes joku huolehtii kaapinovien sulkemisesta tässä taloudessa, jos ne tuppaavat jäämään auki. Auttaminen on mielestäni sympaattista ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Toivon, että tämä piirre tulee pysymään vahvasti kiinni pojan luonteessa!

Olen monesti kuullut kysymyksen, että missä näin helppoja lapsia muka tehdään. En osaa vastata siihen, mutta helppohan tuo poika edelleen on. Ruokailut sujuvat keskimäärin siististi, maidot eivät lentele pöydille ja nukkumaan mennään hymy huulilla. Topi tulee kivasti toimeen ihmisten kanssa, mutta rakastaa yksinoloakin ja välillä leikkii rauhallisesti itsekseen sivussa.

Keskittymiskyky pojalla on ihmeen hyvä! Meillä katsotaan jo kokonainen lastenleffa putkeen ihan helposti ja joskus esimerkiksi piirretään tunnin verran ilman taukoja. Tarkkaavaisuus ja keskittyminen ovat varmaan piirteitä, joista saa kiittää nopeaa oppimista joissakin asioissa. Topille on helppo selittää sekä kertoa juttuja, koska pojalla on malttia kuunnella.

Ihmisenä Topi on erittäin sosiaalinen, mutta tahtoo ensin varmistua asioista. Haluaa seurata sivussa eleitä, puheita ja tapaa toimia. Hetken seurattuaan voi sitten tehdä päätöksen luottaako henkilöön vai ei. Tästä piirteestä voi toivottavasti olla tulevaisuudessa hyötyä. Välttyy nimittäin paljolta, kun ei harrasta ennakkoluuloja tai tee hätiköityjä johtopäätöksiä. En siis missään nimessä sanoisi, että poika olisi ujo - ehkä enemmän hitaasti lämpenevä.

Edelleen odottelen myös sitä kuuluisaa uhmaa tulevaksi. Mielenkiinnolla seuraan muiden keskusteluja lentävistä tavaroista, itkupotku-raivareista ja hankalista päivistä. Sellaistako se tulee meilläkin olemaan sitten jossakin vaiheessa? Tähän mennessä Topi on tehnyt lähempää tuttavuutta kaupan lattian kanssa tasan kerran ja siitäkin on aikaa jo useampi kuukausi.

Olen ylpeä pojan käyttäytymisestä etenkin muita ihmisiä kohtaan. Meillä osataan sanoa kiitos, anteeksi ja tervehtia vastaantulevaa. Olen opettanut, että kassaneidin kanssa höpistään, bussikuskia kiitetään matkasta ja ikinä ei tungeksita missään. Hyvin on Topi näihin tapoihin oppinut ja pyytää aina anteeksi ohittaessaan ihmisiä ahtaassa tilassa, tervehtii myyjiä ja muistaa kiittää pienimmissäkin asioissa.

Hyväntuulisuudesta huolimatta kukaan tuskin hymyilee koko ajan kuin hangon keksi. Sama pätee myös Topiin! Joskus väsyttää, on nälkä tai aamu alkaa väärällä jalalla. Sitä ei huvita mikään, ruoka ei maistu tai kaikki on tyhmää. Tylsistynyt ärtynyt taapero osaa olla aika voimia syövä tapaus! Onneksi näitä päiviä on harvassa..

Yleensä päivät koostuvat autoilla leikkimisestä, kivien keräilystä ja touhuamisesta. Ehdoton suosikki kuitenkin on pitkät kävelyt hauvan kanssa tai elokuvien tuijottaminen. En ole nähnyt syytä kieltää television katsomista, koska se on kehittänyt esimerkiksi taitoja huimaa vauhtia! Arki on aika tasaista meidän perheessä, mutta sen takia otamme harvoin yhteen toistemme kanssa. ONNEKSI - vihaan nimittäin riitelyä mielettömän paljon! Noh, kukapa siitä tykkäisi?

Topi on myös oma persoonansa. Pieni poika, joka söisi ikuisesti jäätelöä, paijaisi jokaista maailman hauvaa ja haalisi huoneensa täyteen luonnon tarjoamia virikkeitä; risuja sekä kiviä. Välittävä. Avulias. Omaa loistavat unenlahjat. Puhelias. Rauhallinen. Keskittymiskyky huipussaan. Sopusuhtainen. Oppii esimerkin kautta. Sosiaalinen. Kohtelias. Rakastaa ruokaa sekä kauramaitoa. Sellainen on Topi parhaimmillaan. 

Minne laittaa pienet vaatteet?

Aika puhua vaatteista. Lastenvaatteista.


Jokainenhan sen tosiasian varmasti on jo tiedostanut, että lapset kasvavat järkyttävän nopeasti. Sitä ehtii tottua uuteen vaatekokoon ja mieltyä tiettyihin housuihin. Sitten jo huomaatkin, että nilkat vilkkuvat paljaina. "Vastahan napsaisin näistä hintalapun pois..."


Aika moni äiti tuntuu olevan jollain tasoa hurahtanut lastenvaatteiden ostoon. Ei kaikki, mutta moni kuitenkin. Tulee tuhlattua kaupoissa, kirppisteltyä ja lahjoituksenakin saa monta pussillista. Vaatetta vain kertyy ja kertyy.  Mihin siis laittaa kaikki pieneksi jääneet vaatteet?

Säilyttää seuraavalle? Lahjoittaa hyväntekeväisyyteen? Antaa kaverille? Myydä eteenpäin?


Vaihtoehtojahan on monia ja jokainen löytää varmasti jonkun ratkaisun. Toiset lahjoittaa, toiset myy. Toivon kyllä henkilökohtaisesti, että kukaan ei ainakaan heittäisi roskikseen...


Hyväntekeväisyysjärjestöjä on monia erilaisia. Keltaisia UFFin laatikoita näkyy varmasti siellä täällä; helppo vaihtoehto. Useimmat järjestöt saattavat puolestaan noutaa vaatteet jopa kotoota. Mikä onkaan hienompaa, kun tietää ilahduttavansa vähävaraisia?

Kuva  TÄÄLTÄ

Moni kyllä ei tunnu tajuavan sitä asiaa, että lahjoituksellakin on rajansa. Moni ei tajua sitä, että UFFin laatikko ei ole roskis. Hyväntekeväisyyttä ei ole roudata likaisia, rikkinäisiä ja kulahtaneita vaatteita minnekään lahjoitettavaksi. Vai haluaisitko sinä tiukan hetken tullessa välttämättä paitaa, joka on saumasta revennyt ja rinnusta korostaa keltainen tahra? Laatikkojen kyljissä on jo tarkat ohjeet siitä, mitä niihin oikeastan edes saa pudottaa.

On myös se toinen ääripää. Ihmiset, jotka eivät oikeastaan edes tarvitse vaatetta ja hakevat niitä silti lahjoituspisteistä. Toivon täysillä, ettei tämä ole mahdollista, mutta joskus lukiessani näihin liittyviä juttuja harmittaa ihmisten ahneus.


Lahjoituksen ei tietenkään tarvitse tapahtua järjestöille. Onko joku sukulainen, kaveri tai tuttu saamassa lapsen? Siinä on ainakin henkilökohtainen mahdollisuus tarjota vaatteita juuri kenelle itse vain haluaa. Minäkin käytin noin ekat 3kk tutultani saatuja vaatteita Topilla. Olisinko ostanut ehkä maksimissaan alle 10 vaatetta itse?

Itse antaminen on jo suuri lahja.
Kuva  TÄÄLTÄ

En tiedä, mitä muut ajattelevat säilyttämisen suhteen. Kannattaako vaatteita makuuttaa kaapin perällä, jos sitten ei teekään ikinä lapsia? Tai jos niitä ei suoda? Haluaako sitä kuitenkin ostaa uudet henkilökohtaiset vaatteet sitten seuraavalle?

Itse tulee usein ajateltua luontoa kaikissa asioissa. Ahdistaa luonnonvarojen tuhlaus, saastuttaminen ja elävän maapallon pilaaminen. Onko meillä paikkaa tulevaisuudessa? Kierrätän, kulutan vähän vettä... mutta vikansa kullakin. Vaatteiden suhteen olen suurkuluttaja. Toki ostan PALJON kirppareilta, mutta liikaa uutenakin. Pärjättäisiin varmaan vähemmälläkin helposti.. Seuraavalle voisin säästää Topin vaatteet, jolloin kulutus vähenisi. Näen kuitenkin asian vähän mustavalkoisesti ja haluan pukea lapseni lähinnä omiin vaatteisiinsa. En halua, että toinen lapsi MAHDOLLISESTI miettii joskus, että hänellä ei ollut ikinä mitään uutta.

Vaatteet ovat mielestäni henkilökohtainen juttu vauvasta aikuiseen. Jokaisella on oma tyylinsä. Toiselle sopii sininen ja toinen näyttää pieneltä porsaalta vaaleanpunaisessa. Voi olla pinnallista ajatella, että vauvalla olisi tyylinsä, koska eihän niin pieni edes tajua vaatteiden päälle mitään. Toisaaltaan itse näen asian niin, että vauva ei myöskään kärsi siitä, että äiti pukee lapsensa omalla tyylillään.

Uskon monella muulla olevan poikkimielistä sanottavaa ajattelutapani suhteen. Halusin vain myöntää, että minäkin osaan joissain asioissa olla hieman pinnallinen. Mielipide asia tämäkin lopulta on eikä niistä voi oikein edes kiistellä.

Voiko vauvoilla olla oma tyyli?
Kuva  TÄÄLTÄ

Olen kyllä säästänyt Topin vaatteista parhaimpia äitiyslaatikkoon, joka on kukkuralleen täynnä. Osaan liittyy paljon muistoja ja osaa en jaksa metsästää sitten uudelleen enää. Suurimman osan kuitenkin myyn eteenpäin.


Myymiseenkin on monia tapoja. Voi myydä kavereilleen livenä; helppoa. Voi laittaa huutonettiin ja toivoa, että joku bongaa ilmoituksesi monen sadan muun joukosta. Voi liittyä Facebookin kirppareille ja myydä vaatteita salamavauhtia. Voi varata kirpparipöydän ja päästä helpolla.


Itse olen tykästynyt Facebookkiin. On helppoa ladata kuva, kirjoittaa kuvaus ja yleensä vaate on myyty hetkessä. Hankalinta on hinnoittelu. Moni tuntuu maksavan älyttömiä summia vaatteista netissä. Oikeuttaako se siis järkyttäviin hintapyyntöihin? Myönnän kyllä, että ainahan sille rahalle on käyttöä. Jos joku maksaa enemmän, niin miksi ei myisi siihen hintaan? En kyllä itse kehtaa ihan kiskureita vedellä mistään vaatteista. Yleensä tarkistelen vastaavien tuotteiden hintoja ja lasken loppusummaa aavistuksen alemmas.

Kuvan omistaa Facebook!

Ongelmaksi muodostuu vain joka vuosi nousevat postikulut. Koon 86cm housuille tulee kuluja jo 1,80e toisessa luokassa ja LISÄKSI paketoimiskulut. Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että jos netissä laittaa uudenveroisien pöksyjen hinnaksi 3,80e niin käteen siitä jää vain 2e myyjälle. Ottaen huomioon sen paketoimisen ja postittamisen vaivan. Kahden euron takia?


Onko netissä kaupittelu sitten luotettavaa? Maksaako ostaja aina ostokset, lähettääkö myyjä tuotteen? Itselleni ei ole vielä osunut huijareita kohdalle, mutta olen kyllä hikoillut joskus kotisohvalla, kun pakettia ei kuulu. Vastaavasti omat pakettini ovat hukkuneet muutaman kerran, mutta onneksi AINA löytyneet. Sanoisin, että ostaminen ja myyminen on luotettavaa, jos sen tekee mahdollisimman järkevästi. Merkkivaatteissa pyytää kuvan, jossa päivämäärä -lappu vaatteen vieressä... tai postittaa tuotteen vasta maksun näkyessä jne.


En silti vieläkään jaksa tajuta Facebookissa vallitsevaa vaatteiden myyntiarvoa. Tuntuu, että ihmiset maksavat ihan päättömiä summia joistakin vaatteista. Monien jälleenmyyntiarvo saattaa vain kasvaa. Kilpailu lisääntyy, kun ryhmän seinälle jatkuvasti nousevat kuvat herättävät ihmisten mielenkiinnon. "Pakko saada, kun tuokin halusi!" Merkkivaatteissa tahrallinen ja reiällinenkin voi maksaa yli kymmenen euroa. "Koska se on hei Me&I..."  Aina ei voi eikä tarvitsekaan tajuta..


Viime syksynä varasin ensimmäistä kertaa kirpputori pöydän. Silloin jännitti, että meneekö mitään kaupaksi ja saanko pöytävuokraa takaisin. Maksoin lopulta pöydästä vähän päälle 30 euroa ja sain myytyä vaatteita 440 euron edestä. Kyllä kannatti.

Suosin myyntipaikkana Espoon Nellaa ja Nuttua. Paikka on siisti, tilava ja toimiva. Ihmiset vierailevat siellä aktiivisesti ja lapsille löytyy hoitohuone sekä leikkipaikka. Tavara liikkuu oikeasti hyvin. Tilavan pöydän lisäksi (3 hyllyä ja rekki) voit jättää haalarit erilliseen rekkiin, kengät kenkähyllyyn, lelut leluhyllyyn, äitiysvaatteet vielä erilliseen rekkiin ja hoitotarvikkeet hyllykköön. Rattaita, syöttiksiä ja sittereitäkin voi toki myydä. Pöydän vuokra on tosiaan viikolta päälle 30 euroa eikä myyntiprovisiota ole.

Hinnoittelu on ehkä tässäkin suurin ongelma. Mitä uskaltaa pyytää, että ihminen maksaa? Tottakai jokaisen voisi laittaa vain eurolla menemään, jos haluaisi vain eroon. Mutta itselläni on yleensä NIIN hyväkuntoisia vaatteita, että olisi mukava saada niistä vähän enemmän takaisin. Omaisuushan niihin on laitettukin. Olen yleensä alkuun hinnoitellut vaatteet korkeammalle ja loppua kohti laskenut, jos tuntuu tavaran nököttävän pöydässä liian pitkään.


Huomenna vien taas monta pussillista poikien vaatetta myyntiin. 80cm  -->  Pöydästä löytyy tavallisia merkkejä sekä ihan Poppia, Meandia ja muutakin. Tavismerkeissä hinnat ovat 1-5 euron välillä ja seassa on ihan vain kerran pestyjä vaatteita, jotka eivät olleetkaan mieleen enää. Merkkivaatteet on hinnoiteltu 10-20 euron välille. Mukana on toki kenkiä, Racoonin haalari, Reiman vk-haalari sekä sukkia, hanskoja, pipoja ja kaikkea!  En laita pöytään likaisia, nukkaantuneita enkä muutenkaan huonokuntoisia vaatteita. Melkein kaikki ovat kuin kaupan hyllyltä.


Olisin voinut pitää blogikirppiksen, mutta se vaatii niin paljon työtä. Haluan nyt alkuun kokeilla päästä suurimmasta osasta eroon näin. Katsotaan sitten vielä mitä jää jäljelle.


Sinne saa mennä penkomaan, jos on aikaa. Tämä ei ehkä ole ihan parhain erä vaatteita, koska tästä koosta ne helmet olen säästellyt seuraavalle. Mukana on muutamia lahjoituksena tulleita myös, jotka eivät olleet makuuni. Miikkaria löytyy useampi. Mutta kaivelkaa rauhassa, ne jotka sinne menette! Ehkä löydätte jotakin kivaa!


Miten tästäkin saa näin kovan stressin aikaiseksi? Miten joku hinnoittelu ahdistaa näin paljon? Facebookissa ihmiset tosiaan maksavat varmaan 60% enemmän vaatteista, kun kirppareilla. Huolestuttaa, että ylihinnoittelin. Mietin asiaa varmaan koko seuraavan yön... Huspois ajatukset!


Tässä tuli nyt vähän ajatuksia vaatteiden "hävittämisestä".  Mitä sinä teet pieneksi jääneille?



-- -- -- -- --



Täytyy vielä loppuun laittaa, että olen ollut kipeänä tämän viikon. Liittyy ilmeisesti ihaniin rakennevikaisiin munuaisiini. Tuomio tule huomenna... Siksi on ollut hiljaisempaa blogin puolella ja jaksaminen vähissä.


Arvontakin on suoritettu! (SkipHop) Lähipäivinä latailen teille videon tänne blogin puolelle ja paljastan voittajan. Jännää?


Olen myös työstämässä isompaa kertausta raskausajoilta. Kirjoitin silloin toista pienempää blogia, joten siltä ajalta ette löydä juuri mitään infoa täältä. Uskoisin, että monia saattaisi silti kiinnostaa ensimmäisen lapsen odotuksen aikaiset hassut ajatukseni?



Nyt Hyvää Yötä JA OSTAKAA TOPIN VAATTEET!! Pääsen sitten hankkimaan niillä rahoilla haalaria kevääksi ;)

Varokaa, törppöjä liikenteessä!

Omistan mielestäni aika lujat hermot. Harvoin pienet tai oikeastaan suuretkaan asiat saavat minua raivon partaalle tai edes liiemmin ärtymään. Elämä on liian lyhyt hermostumaan jokaisesta asiasta. En väitä, ettenkö joskus olisi ärripurri tai, että kaiken sonnan jaksaisin niellä. Mutta useasti vain ikävässä tilanteessa henkäisen ja jatkan matkaani.

Vannoin aikanaan, että minusta ei tule raivomammaa. Päätin, että haluan itse tehdä töitä sen eteen, minkälaisen kuvan Topi saa äidistään eli minusta. Helpommin sanottu, kun tehty. Ennen jupisin pienestäkin asiasta ja keskityin aina epäolennaiseen. Tiuskin, kirosin ja hermostuin herkästi. Miestäni lievästi sanottuna nauratti, kun sanoin,  etten aio raivota ja hermoilla Topin syntymän jälkeen. Vannotin, että me kasvatamme pojan kunnioituksella sekä rajoilla eikä huutamalla.


Näinhän ne kaikki sanoo.  Hieno ajatus, mutta toimiiko se käytännössä?


Topi syntyi ja asia oli mielessäni vain vähän. Vauvojen ollessa pieniä ja viattomia, sitä harvoin joutuu edes tilanteeseen, jossa hermoja koeteltaisiin. Pärjäsin mielestäni hyvin myös "koliikki" kuukaudet ja ainoastaan yhden kerran yöllä sadannen kerran heränneenä ja monta tuntia Topia kantaneena ärsyynnyin. "Mikä vittu sua vaivaa!" pääsi suustani.  Ei, en huutanut enkä ravistanut poikaa. Totesin vaan turhautuneena asian ääneen. Ja kaduin sitä heti.

Seuraavan kerran hermostuin vasta pojan ollessa noin 8 kuukauden ikäinen. Kaksi viikkoa huonoja öitä ja jatkuvaa itkemistä. Syliin ottaminen aiheutti vain pahempaa itkua. Hermostuin ja laskin Topin turhautuneena pinnikseensä, josta poika riemastui ja heittäytyi pää edellä pinnoihin. Kaduttaa. Olisi vain pitänyt jaksaa silläkin hetkellä kantaa, vaikka itku olisi ollut kuinka kovaa.

Topille ei huudeta. Topille ei raivota. Napakasti kyllä kiellämme, kun poika tekee jotakin väärin. Ohjaamme oikeaan suuntaan. Hyvä me!

Kahdesti olen viimeisen kuukauden aikana lipsunut. Ensimmäinen kerta oli, kun Topi ei millään uskonut, ettei tavaroita saa pudottaa portaista. Ei auttanut nostaminen pois, ei auttanut toruminen eikä kieltäminen. Ärsyttävää. Toinen kerta oli, kun Topi tuli koko ajan kiskaisemaan tahallisesti hiuksista. Järkyttävän rasittava tapa! Näinä kertoina en pystynyt nielemään harmistustani enkä kiukkua. Suutuin ja Topia nauratti.

Sanoisin, että olen onnistunut tavoitteessa. 14 kuukauden ainana neljä ärsyyntymistä on todella hyvä saavutus. Kerrankin voin olla ylpeä itsestäni! Koen, että olen muuttunut ihmisenä. On parempi mieli, kun ei tarvitse muuallakaan pahoittaa mieltänsä jokaisesta asiasta. Elämä on helpompaa ilman turhia konflikteja.


En ymmärrä sitä, että miksi jokainen toisen ihmisen itsekäs teko pitää vetää niin syvälle nenään? Miksi pilata turhaan oma päivä sillä, että ottaa tönivän mummon kadulla henkilökohtaisesti?

Tiedän kyllä, että omia oikeuksia kannattaa puolustaa. Tiedän, ettei kenenkään tarvitse joutua tallottavaksi. Mutta onko se sanaharkka sen arvoista, että jää paskanmaku suuhun? En usko, että loukkaantumisella on vaikutusta jonossa etuilevaan tyttöön tai kassalla jumittavaan mummoon. Miksi siis turhaan laittaa itsensä ikävään tilanteeseen?

Itse pyrin olemaan kohtelias. Haluan, että minut mielletään ystävällisenä ja mukavana ihmisenä. Ihan sama, kuinka mätä muu maailma on, mutta kunhan itse kävelen mieli puhtaana kadulla. Haluan ottaa muut huomioon. En halua aiheuttaa pahaa mieltä muille, vaikka joku aiheuttaisi sitä minulle. Onko se väärin?


Kun mummo ohittaa minut kaupassa ja osuu laukullaan käteeni, en ala tivaamaan miksi hän niin teki. En käske katsoa eteensä. Toivon, että mummo tajuaa pyytää anteeksi, mutta muuten jatkan vain matkaani.

Kun joku yrittää päästä ahtaassa tilassa ohitseni, en kysy, että miksi pitää tunkea juuri tästä. Mieluummin väistän parhaani mukaan ja hymyilen ystävällisesti.


Sääli, että kaikki eivät tee näin. Olisi paljon helpompaa, jos joillakin ihmisillä olisi ainakin hieman pidempi pinna. Jokaisesta asiasta ei tarvitse hermostua, koska joskus törkkimiset ja muut saattavat olla puhtaita vahinkoja. Älä siis tuomitse suoraan ketään, vaan käyttäydy itse esimerkillisesti. Näin toivon ainakin minä.


On tilanteita, joissa hermojani koetellaan. Tunnen kuinka pieni kipinä syttyy sisälläni, mutta tukahdutan sen heti. Kun liekki syttyy,  sitä on vaikea hallita.


Viikon alussa oltiin nousemassa rattaiden kanssa bussiin,  mutta siinä keskellä istui tyttö laukkuineen. Tyttö ei selkeästi ymmärtänyt (tai välittänyt), että paikka oli varattu rattaille. Bussi oli melko tyhjä kaiken lisäksi. Ei elettäkään, että hän olisi siirtänyt laukkujaan tai välittänyt siitä, että ahdasta teki mahtua siihen rattaiden kanssa. Kiitos tytön, jouduin seisomaan koko matkan. Olisin voinut sanoa; "Rasittaa, kun tuollaiset kakarat eivät ajattele omaa persettään pidemmälle!" Valitsin kuitenkin aikuismaisemman vaihtoehdon ja tyrkkäsin rattaat paikoilleen hiljaa.

Työvuorossa sain kassalleni vihaisen miehen. Sain haukut siitä, kun tarjoustuote oli päässyt loppumaan. Yritin selittää, että joskus jotkut tuotteet ovat vain suositumpia. Mies kiukutteli, että kaupasta olisi muka aina kaikki lopussa, joka ei kyllä edes pidä paikkaansa. Teki mieli sanoa; "Mene sitten toiseen kauppaan, jos ei kelpaa. Parhaani me täällä tehdään!" Tyydyin kuitenkin pahoittelemaan ja lupasin laittaa palautetta eteenpäin. Kävelin katsomaan hyllystä tuotteen tietoja ja kas kummaa, siellähän niitä vielä oli jäljellä...

Eilen oli kiire töihin, kun en ollut mahtunut edelliseen bussiin. Espoossa yleisesti kuskit eivät ota kyytiin kolmansia rattaita. Jouduin soveltamaan ja menemään hieman toista reittiä. Vihdoin bussini tuli pysäkille ja kyydistä jäi paljon matkustajia.  Olin nousemassa bussiin, kun ovet menivät kiinni. Huidoin, vilkutin ja koputin. Bussi ei avannut ovea. Marssin jo vähän turhautuneena etuoville päin ja heilutin edelleen kiivaasti kättäni. Kuski nousi penkiltä ja tuli ulos huutamaan naama punaisena, ettei ota kyytiin kuin kahdet rattaat. Teki mieleni sanoa; "Ärripurri voisi ottaa silmän käteen ja katsoa hieman tarkemmin!" Tyydyin kuitenkin ilmoittamaan,  että bussissa oli vain yhdet rattaat. Kuski väitti vastaan, johon totesin vain rauhallisesti, että katsoo vaikka. Pääsin lopulta kyytiin.

Tilanteita tulee ja menee. Kyllä joskus on oikeus ärtyä, mutta mieluummin olen rauhallinen.  Opetan kuitenkin samalla omalla käytökselläni Topille hyvää esimerkkiä. Voin kyllä nähdä itseni sanomassa kipakasti jostakin asiasta jollekin ihmiselle,  mutta ajatus siitä, että Topi tekisi niin ahdistaa.

Olen valinnut olla rauhallinen kansalainen.  Ehkä joskus tulee tallatuksi sekä lytätyksi, mutta ainakin mieleni on iloinen enkä vaivaa päätäni turhalla.


Miten pitkä pinna sinulta löytyy?

1v 1kk!!

Nyt on sitten 13kk Topin syntymästä.. JA kyllä! Lasken kuukausia edelleen. Ei täällä niitä juhlita erityisemmin, mutta on hauskaa ottaa aina joka kuukausi kuva. Voi sitten vertailla sitä kasvua!


Topi kun on kasvanut kamalasti ja alkaa oikeasti muuttua vauvasta "ihmisen näköiseksi". Pyöreys vähenee ja piirteet nousevat enemmän esille.

Taitoja, osaamisia ja oivalluksia on viimeisen kuukauden aikana tullut niin paljon, että en voi niitä kaikkia edes muistaa.

Joitakin uusia asioita:

- Muotopalikoiden laittaminen koloihin

- Rengastornin kokoaminen

- Ruumiinosien nimeäminen ja tunnistaminen (pää, nenä, korva, hammas, silmä, napa, tissi, pili)

- Oman huumorintajun kehittyminen vahvasti

- Tukea vasten kiitäminen paikasta toiseen

- Lusikalla syöminen itse

- Mukista ja nokkiksesta juominen päivisin

- Yömaidon pikkuhiljaa pois jääminen ( Ihan itse jättää pois pakottamatta! Ylpeä olen <3 )

- Viihtyminen omissa leikeissään yksin

- Potalla istuskelu

- Lukemattomat sanat

- Jalat edellä laskeutuminen korkealta



Monella tämän ikäisellä tuntuu olevan esiuhmaa. Itkupotkuraivareita, kiukkuamista ja kieltojen vastustamista. Meillä ei vielä ole se vaihe käsillä, mutta eiköhän sekin sieltä tule. Tai sitten on, mutta Topi vetää tämänkin helpoimman kautta? Koska kyllä tuo poika välillä "hermostuu", jos jotakin ei saa tai tiputtaa jonkun tavaran tahalleen ja varmistaa, että huomaan asian. Noh jää nähtäväksi mihin tämä uhman kehittyminen menee...

Tällä hetkellä tuntuu, että Topilla on "äiti on maailman paras" -vaihe meneillään. Äitin jutut naurattaa, äitillä on parhaat leikit, äitin ruoka on parempaa ja äitiäitiäiti. Kelpaa! Aika usein on iskä ollut se the juttu Topille ja itse olen saanut katsella vierestä noiden kahden erityistä sidettä. Sidettä, josta olen tavattoman ylpeä. Nyt kuitenkin on minun vuoroni olla valokeilassa ja olen siitäkin ylpeä sekä iloinen!

Ensi kuussa täytyy käydä kampaajalla laittamassa tuo kamalan kirjava tukka kuntoon!

Käytiin myös tuossa aikaa sitten 1v neuvolassa, mutta enpä muistanut mittoja tänne blogin puolelle päivitellä. (Ehkä? Kai? Muistinko?) Kaikki oli neuvolassa hyvin ja päästiin käymään lastenlääkärin puheilla. Mitoissa oli tapahtunut ihme kehitystä. Topin pituus oli ampaissut korkealle plussa käyrille (78,6cm) ja paino pudonnut tästä syystä miinuskäyrille (10340g). Pää oli edelleen valtava, kuten aina ennenkin (48,5cm). Topista on kyllä huomannut, että poika on laihtunut ja venähtänyt pituutta kamalasti. Todella outoa ajatella, että kaveri on ikäisistään pisimpiä, kun ottaa huomioon vanhempien lyhyyden...


Loppuun vielä päivän kuvat. Tarkoitus oli olla kuvaamatta "studiossa" vähään aikaan, koska lähiaikoina sitä on tullut tehtyä niin paljon. En kuitenkaan muistanut, että tänään oli 23.pvä, joten olihan se kamera kaivettava taas esiin ja lakana levitettävä sängylle.

1v 1kk -kuva.

Ihan kivoja tuli taas, vaikka itse sanonkin. Tosin tuo taisteluarpi häiritsee hieman Topin poskessa... Kaveri veti kuivattua banaania bussissa ja viilsi sillä poskeensa. Miten näin voi edes käydä? :D


Hieman hutaisten tehty postaus, koska on kiire viettämään aikaa tuon rakkaan mieheni kanssa. Kivaa, kun on joku jonka kanssa herkutella, halitella ja söpöstellä sohvalla! En osaisi varmaan enää edes olla paljoa yksin, koska rakastan perhettäni ja sen seuraa niin paljon!

Mitä te muuten olette tehneet tänään lauantaina?

11kk

Näin se aika kuluu liian nopeesti. Tavallaan kuitenkin hitaasti, jos oikein pysähtyy miettimään mitä kaikkea tähän vähän alle vuoteen on kuulunut.

Synttäripaniikki iskee ja on aika mietiskellä, mitä siellä tarjotaan ja ketä kutsutaan. Jännittävää.


Tuntuu, että kaikki tällä hetkellä puhuu siitä kuinka heidän (Topin kanssa samanikäisillä) lapsilla on suu täynnä hampaita ja kuinka he jo kävelevät, kiipeilevät ja osaavat kaikkea upeeta.

Topilla on vasta neljä hammasta.

Topi oppi juuri hetki sitten konttaamaan.

Topi seisoo vielä tukea vasten.

Topi ei osaa kaikkia megahienoja juttuja.


Mutta toinen on silti ihan maailman paras pieni vintiö <3 Rakastan kamalasti!!


Ja näkisittepä millainen höpöttäjä toisesta on tullut. Kaksi päivää on tullut yhtä soittoa tuota pulputusta hymyjen saattelemana.

Tässä taas perinteinen kuva:

10kk!!

Se olis sitten pikku-ukolla ikää 10kk! Mitat löytyy neuvola-postauksesta. Isohan tuo poika on jo.. ihan toooooosi iso! 

Verratkaa vaikka tähän 1kk kuvaan:

1kk

Kuvia tuli otettua jälleen useampi ja aina vaan menee hankalemmaksi. Topi olisi halunnut leikkiä liukumäkeä nojatuolissa ja mies joutui koko ajan olemaan valppaana. Kuvissa vieraili siis kädet, kamerannauhat jne.. Onneksi löytyi hyviäkin! Meinasin muuten listiä Samun, kun huomasin kuvissa häiritsevän asian; bodyn napit ovat auki!! Miksi ei voi osata pistää niitä kiinni? :D Eihän kukaan kävele sepaluskaan auki kadulla. Hyvä vertaus?

Anyway, valinnanvaikeus iski. Voittajaksi valitsimme kuitenkin kuvan, jossa Topi katsoo kameraan ja näyttää syötävän söpöltä. 

Vaatteina toimi Polarn O. Pyretin setti sekä Lindexin sukat.

Älä kopioi kuvia!! ©Anette

10kk

Kokeilin muokatessa eri sävyjä.

Mikäs oli paras?

9kk

Taas olisi yksi kuukausi vähemmän, kun lasketaan aikaa ensimmäisiin synttärijuhliin!

Tässä iässä Topi on oppinut:

Ryömimään

Nousemaan konttausasentoon

Istumaan

Nousemaan tukea vasten

Matkimaan muutamia äänteitä

Vilkuttamaan

Pinsettiotteen

Kiipeämään

Syömään itse sormilla

Topi on vielä hampaaton ja nukkuu tällä hetkellä hieman levottomasti. Iloinen, vilkas ja äänekäs poika päivisin!

Näin se aika menee...

8 kk neuvola, PALJON kuvia sekä isoja hankintoja

Juhannus on ohi ja aika palata arkeen. Ihan oikeasti todelliseen aitoon arkeen, koska mies menee taas töihin keskiviikkona. On kyllä ihan mukavaa päästä viettämään Topin kanssa kaksinkeskistä aikaa. Olen varmaan ihan kamala jonkun mielestä, mutta viimeisen kuukauden meidän hoitojako pojan suhteen on ollut 80%-20% ja se en muuten ole ollut minä, joka on ahkeroinut. Mutta tämä tyttö ei muiden mielipiteistä välitä. Pusuja, haleja ja rakkautta olen antanut, kuten aina. Iskä vaan on noussut ylös, vaihtanut vaippaa ja syöttänyt. Voin sanoa, että tekipäs hyvää tämä loma! Ja sitten elokuussa mies palaa taas kotiin 1,5 kuukaudeksi isäkuukautta viettämään.

Loman kohokohta oli kyllä juhannus. Meille tuli vieraita eli sukulaisia ja ystäviä grillaamaan, nauttimaan kesästä ja pelaamaan ulkopelejä. Topilla oli seuraa ja kaikki olivat tyytyväisiä! Kertaakaan ei poika juhannuksena kitissyt, raivonnut tai kiukunnut ja nukkui yönsä hyvin.

Vieläkin todella hyvä fiilis. 

Lauantaina pikkuherra lähti mummilaan yökylään ja vanhemmat pääsivät tuulettumaan. Tuli juotua kunnolla sitten 1,5 vuoteen! Ilta sujui hienosti meidän päässä ja myös Topin päässä. Vähän poika oli mutristellut suuta, kun äiti ei enää istunutkaan siinä tietyllä tuolilla, mutta sitten zempannut hyvin ja viihtynyt mummin sekä ukin kanssa. Itse join kyllä aika paljon ja otin ilon irti elämästä. Sen saattoi huomata jälkeenpäin facebook päivityksistä! (:D)

Öh...

Lähdössä Mummilaan.

<3

Postasin eilen tänne virallisen 8kk-kuvan. Otoksien joukossa oli muutama muukin suloinen ja onnistunut kuva, joten laitan ne tähän ihailtavaksi. Lupasinhan kuitenkin, että tässä tekstissä olisi paljon kuvia!

8kk kunniaksi Topi kävi oikein kunnolla uimassa ja vieläpä meressä. Ei kiljunut, vaikka oli hyytävää vettä! 

Tänään maanantaina oli sitten 8-kuukautis neuvola. Vähän jännitti, koska neuvola vaihtui muuton takia ja emme yhtään tienneet mitä odottaa. Kaikki olivat kuitenkin ystävällisiä ja lääkäri vaikutti tosi pätevältä. Mittoja:  (Edelliset mitat ovat 6kk neuvolasta.)

8610g --> 9120g, 69,2cm --> 71,5cm, 46cm --> 46,5cm


Topi kuulemma käyttää jo tosi vahvasti jalkojaan ja hallitsee hienosti pinsetti-otteen. Sanojakin tulee. Iho on kaunis ja poika iloisen ja kiltin oloinen. Painoltaan sopusuhtainen.

Pientä huolen aihetta aiheuttaa se, että pojan maha reagoi lihaan ummetuksella. Lihaa koitetaan pikkusen tauottaa ja antaa sitten tilalla ainakin 600ml maitoa. Ummetuksen ja suuren unimäärän (18h/vrk) takia Topi sai lähetteen verikokeisiin, jossa tarkistetaan kilpirauhasarvot.

Sen lisäksi Topilla on esiintynyt oikean käden outoa nykimistä tarttumistilanteessa. Tätä seurataan nyt tarkkaan, mutta liittyy ilmeisesti keskosuuteen.

Keskosuus tuli esille myös toisessa asiassa. Topin kehitys on hieman tyssännyt ja liikkuminen on ikäisekseen liian vähäistä. Joudumme menemään 10kk neuvolaan kontrollikäynnille ja mahdollisesti Topi saa lähetteen fyssarille.

Lääkäri huomasi myös kivoja asioita; Topi on kuulemma matkija-luonne. Ihmiset oppivat eri tavoin asioita ja Topi selkeästi oppii apinoimalla muita. Topi muunmuassa matkii yksittäisiä sanoja ("hei", "Nelli", "Elmo") ja äitin yskiessä poikakin yskii. Myös taputtaminen on opittu matkimalla äitiä. Tänään opittiinkin sitten taputtamaan kahdella kädellä, kun tarpeeksi kauan oli tarkasteltu ja ihmeteltu miten se tehdään.

Kotiin päästessä ajattelimme, että ehkä Topi vain tarvitsee esimerkin ja mallia ryömimiseen sekä konttaamiseen. Siinä me sitten koko perhe maattiin lattialla ja ryömittiin, kontattiin sekä harjoteltiin. Topilla oli aika hauskaa. Loppujenlopuksi työ kannatti, koska Topi nousi IHAN ITSE konttausasentoon. Mun poika <3

Topi touhukas!

Reeniä, reeniä!

Kova on yritys! Koittaa kuvassa nousta itse polvilleen.

ONNISTUI!! <3

SAIN SEN!

Topi  sai sitten mutustella palkinnoksi vauvojen keksejä. Ne on merkattu 7kk eteenpäin ja oli kyllä niin onnellinen pieni mies ruokapöydässä! Sen lisäksi ostin ensimmäistä kertaa Talk-muruja sormiruokailua varten.

Nyt on käyty läpi neuvola-kuulumiset ja kuviakin on aika paljon. Tekstistä puuttuu enää ne isot hankinnat.

ENSIMMÄINEN OSTOS: Myin meidän yhdistelmät pois. Teutonia Prestige vm 2009 220€. Ne tullaan noutamaan huomenna. En vaan tykännyt siitä ratasosasta eikä muuten Topikaan!

Tilalle tulee Emmaljunga Scooter 2.0 rattaat. Valinta oli vaikea, mutta onhan ne aika päheet! Menee lumessa ja on kevyet sekä helpot käyttää. Väriksi valitsimme ruskean.

Kaunokaiset saapuvat loppuviikolla!

Harkinnassa oli Baby Joggerit, mutta ne ovat oikeasti todella kalliit ja aika epäkäytännölliset bussissa kolmen renkaan takia. Toinen vaihtoehto oli Brio Race, mutta kuten mies sanoi niin Briot näyttävät lelurattailta ja eivät mielestäni ole mitenkään erinomaiset. Emmaljunga on tehty Ruotsissa ja siellä tiedetään oikeat olosuhteet. En malta odottaa!

TOINEN OSTOS: Samsung Galaxy s4 !! Kävin noukkimassa uuden puhelin ja tuossa se vieressä odottaa, että pääsen laittamaan sitä kuntoon.

Omistaako kukaan? Kokemuksia?

Jotta en jaarittele enempää, lopetetaan vaatteisiin mitä hain aleista tänään. Tuli taas aika pitkä teksti. Palaan puhelimeen ja rattaisiin, kun olen hieman enemmän päässyt tutustumaan niihin!

Lindex 86cm 3xYökkärit ~11€

KappAhl 74cm Jumpsuit 15€ ja 17/18 Kengät 7,95€

Sitten haluaisin kuulla; miten meni teidän "jussi"? :)