torstai 28. elokuuta 2014

Neljä minuuttia



Joka äidin painajainen. Kun maailma pysähtyy. Sydän jättää lyömättä pari kertaa. Ja vielä muita kliseisiä lausahduksia.

Maanantai alkoi loistavasti. Lähdettiin ystävän kanssa pyörähtämään Stockalla Helsingissä, Rodinin kiilto silmissä. Olihan se pakko hyödyntää pojan kummisedän kanta-asiakkuus ja ostaa Panda Jumpsuit hintaan 48e. (Ovh 61e) 

Pyörittiin miesten puolella, lasten puolella ja lelujen luona. Käytiin Hesessä syömässä ja petyttiin, kun sieltä ei saanut limua. Mitä hamppari on ilman limua?!

Ihan kaikkea ei löytynyt, joten suunnattiin seuraavaksi Itiksen Stockalle kaverin autolla, jossa on tullut viime viikkoina vietettyä erittäin paljon aikaa. Töistä kotiin, töihin, Vantaalle.. kiertoajelu Helsingissä, mäkkiin ja ostoksille. Naureskeltiin kaverin kanssa, että meillähän on melkein kuin oma kuljettaja. 

Päivä venyi lopulta jälleen ihan kamalan pitkäksi ja pysähdyttiin ostamaan pojalle Jungle Juice Barista iso smoothie. Ne muuten tehdään suoraan hedelmistä paikan päällä! Poika istuskeli rattaissa imeskellen juomaansa ja me väsyneenä hihitellen etsittiin tietä takaisin auton luokse. Kukaan ei kiinnittänyt pahemmin huomiota poikaan, koska toinen oli niin rauhallisen sekä tyytyväisen oloinen.

Autolla huomasin, että pojan kädet vapisevat ja nappasin juoman pois. Ajattelin tietenkin, että toisella on vain kylmä. Nostin pojun rattaista syliini ja ihmettelin, kun mikään paikka ei tuntunut viileältä eikä ihokaan ollut kananlihalla. Ei kylmä, ei kuuma.. mitä ihmettä. 

Vapina lisääntyi pikkuhiljaa ja alkoi äitymään pahemmaksi. Sanoin jo heti alussa, että tässä on nyt jotakin mätää. Mies ei vielä siinä vaiheessa huomannut mitään ja kaverikin istahti kuljettajan paikalle. Poika valahti sylissäni hervottomaksi ja tuntui, kun lihakset olisivat sätkineet itsekseen. Ystävä hyppäsi autosta ja tuli katsomaan tilannetta. Kaverin ilme kasvoilla muuttui radikaalisti ja siitä tiesin, että olin oikeassa. Nyt on hätä.

Seuraavat tapahtumat tuntuvat unelta. Eihän näin voinut käydä?

En osannut toimia. Seisoin typeränä paikoillani. Aivot tuntuivat puuroutuneen. Mitä nyt tapahtuu. Pitääkö soittaa jonnekin. Onko tämä totta.

Kaveri loikkasi luokseni ja nappasi pojan sylistäni. Hän puhutteli ja yritti saada kontaktia ihan turhaan. Poika tuijotti tyhjyyteen ja oli jossakin ihan muualla. Katsoin aivot lukossa edessäni tapahtuvaa kauhunäytelmää. Yhtäkkiä havahduin siihen, että poika oli taas sylissäni ja kaveri puhui puhelimessa. 

Silloin aloin toimimaan. Puhuin pojalle ja huomasin, että jäntevyys oli palautumassa. Pyysin toistamaan sanoja, yritin saada kontaktia. Aikaa kului ja pikkuhiljaa vapinakin väheni.

Katsekontakti. Mikä ihana hetki. Noin sekunnin ajan olin kuvitellut, että nytkö se menee ja kuolee. Onneksi tällaiset ajatukset jäävät herkästi pois, kun on tärkeämpiäkin asioita mihin keskittyä.

Aloin pyytelemään poikaa sanomaan sanoja. Jossakin vaiheessa tämän kasvoille tuli hämmästynyt ilme ja suukin alkoi liikkumaan. Hauvan sijasta suusta tuli kuitenkin pelkkä epämääräinen korinan ja mörinän sekoitus. Näin jatkui monta kertaa. 

Puhelimesta oli saatu ohjeet, että hypättäisiin autoon ja kiidettäisiin sairaalaan. Kohtaus oli laukeamassa ja olisimme kuitenkin nopeammin omalla kyydillä perillä. Automatkan aikana pojan puhe alkoi toimimaan ja tämä huuteli litanjassa sanoja, joita pyydettiin toistamaan aiemmin.

Lastenklinikalle päästessä kohtaus oli kokonaan ohi. Meidät siirrettiin kuitenkin samantien sairaalan puolelle, jossa päästiin lastenlääkärin ja neurologin tutkimuksiin. Verikoekin napattiin ja poika ei muuten itkenyt yhdessäkään tutkimuksessa! Kai se kaikki oli liian mielenkiintoista..

Välitöntä hätää ei ollut ja vietettiin useampi tunti sairaalassa. Kokeissa ei näkynyt hälyttävää, joten pitkän pohdinnan päätteeksi meidät kotiutettiin kohtauslääkkeen kanssa.

Kahden viikon sisällä tulee kutsu aivosähkökäyrään ja muutaman kuukauden sisällä päästään jonojen ohi pään magneettikuvaan. Ahdistaa. Pienen lapsen nukutus saa pelon heräämään sisälläni. 

Mitään tuloksia ei siis ole. Vielä me täällä ihmetellään ja säikähdellään jokaista käden vapinaa.

On jotenkin aika tunnoton olo. Ei osaa olla liian kauhuissaan, ei itketä eikä ainakaan naurata. Sitä vain odottelee ja mietiskelee niin paljon, kun pää sallii. Etenkin toivoo, että tämä oli tässä. 

Neljä minuuttia poika oli poissa tästä maailmasta. Eiköhän se ollut tarpeeksi tähän elämään. Ei enää koskaan, kiitos.

49 kommenttia:

  1. Voi kamala!!!! Hirveää luettavaa!!!
    toivottavasti löytyy syy
    Topi <3

    VastaaPoista
  2. Hui! Varmasti pysäyttävä ja pelottava kokemus. Veljelläni oli lapsena epilepsia ja muistan miten pelottava tilanne oli, kun ensimmäinen kohtaus tuli. Kohtaukset olivat aina hyvin pelottavia, mutta lopulta ainakin siskona hieman totuin niihin. Murrosiässä veljeni lääkitys purettiin, koska kohtauksia ei ollut ollut pitkään aikaan. Eikä niitä ole tullutkaan enää. Kyseessä oli siis lapsuusajan epilepsia. Veli sai ajokortinkin ihan normaalisti, kun diagnoosi purettiin. En siis tiedä, oliko teillä kyseessä epilepsia vai mikä, mutta kuitenkin.

    Toivottavasti syy selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy syy.

      Voihan se olla, että ei. Tiedä sitten onko sekään hyvä ratkasu :/

      Noh katellaan!

      Poista
  3. Voi! Niin elävästi tulee mieleen esikoisen kouristuskohtaus noin 2 vuotiaana. Tuli yöllä nukkuessa, arvaa vaan tuliko nukuttua pitkään aikaan kunnolla.. Nyt kohtauksesta on jo 2 vuotta eikä ole uusinut, stesolid on silti mukana aina. Onko poika ollut kipeänä? Meillä ennen kohtausta oli tod.näk. vauvarokko, ihan paria viikkoa ennen. Se ilmeisesti altistaa kohtaukselle ja sitä itsekin syytän. 10% lapsista saa elämässään vähintään yhden kohtauksen, joka kymmenes.. Kauhean moni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojalla ei rokkoa ainakaan ollut...

      Kurjia noi kohtaukset. Jää pieni kammo :(

      Poista
    2. Eihän se silti välttämättä toistu. Melkein todennäköisempää, että ei ikinä uusi. Eeg kertoo paljon, meillä löydös oli normaali, eikä magneettia sitten edes otettu, kun lapsi oli muuten oireeton ja normaalisti kehittynyt. Saatiin osastoreissulta eka ja vika vatsatauti, vähän pelästytti lisää, kun kohtausta seuraavana yönä oksensi koko yön ja tehtiinkin uusi reissu sairaalaan. Mutta ohi meni ja tosiaan ei ole uusinut. Pikkulapset altteimpia, juuri n.2v ikä on kohtaushuippuikä.

      Poista
  4. Hui kauhia! Itku ihan tuli :o Toivottavasti löytyy syy, joka hoidetaan! Eikä lisää enään tuommoisia tilanteita tulisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon myös, että tähän jäis.

      Toisaalta olis helpompaa että hoidettava syy löytyisi.

      Poista
    2. Toisaalta en haluu että mitään löytyy! :/

      Poista
  5. Hirveää! Toivottavasti oli vain kertaluontoinen kohtaus eikä mitään sen taustalla ei ilmene. Voimia koko perheelle! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Joillekin voi tulla vaan kerran tuollainen kohtaus. Toivottavasti jää tähän :/

      Poista
  6. Hui kamala!! Onneksi meni ohi ja toiottavasti ei toistu enää koskaan!! Meillä tytön pää kans magneettikuvattiin ja mä pelkäsin nukutusta yms mutta onneksi se oli aika iisi juttu. Kevyt nukutus ja tunnissa koko juttu oli ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkasevasta kokemuksen jaosta!

      No, kohta ollaan viisaampia :)

      Poista
  7. Hui!!! :( mulla tulee heti mieleen voisko johtua "brain freeze"-ilmiöstä kun joi smoothieta? Mun mies reagoi kylmälle tosi voimakkaasti, itse asiassa just viime vkl se osti Jungle Juice Barista jäähilesmoothien ja silloinkin oli ihan kaksinkerroin kun hotki liikaa kerralla.

    Toivottavasti syy selviää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli sama mieleen, mutta se ei voi kestää neljää minsaa :/

      Ja aiheuttaa noin vahvaa. Kysyin sitä kans ja googletin.

      Parin kk sisällä ollaan fiksumpia ehkä.

      Poista
  8. Hui <3 sanottiinko siis mitään vaihtoehtoja, voiko olla esim. epilepsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei.. eihän ne siellä ala arvailee :/ Mielummin tutkitaan.

      Poista
  9. Kauheeta. Ihan hirveetä. En tiedä mitä itte tekisin jos omalle pojalle noin kävis. Toivottavasti selviää mikä toisella oli sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Aika tietämätön olo tässä on, kun ei voi vaikuttaa :/

      Poista
  10. Kovin kuulostaa epileptisen oireen piirteiltä.. Mun veljen pojalla on epilepsia ja ennen kunnon lääkityksen löytymistä kohtaukset oli juuri kuvailemasi kaltaisia. Onneksi Topi on pääsemässä pian tutkimuksiin, niin syy kohtaukselle toivottavasti löytyy! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä kuulostaa, mutta vielä ei voi sanoa kuitenkaan mitään. Toivottavasti ollaan viisaampia taas!

      Poista
  11. Oi voi, huoli on varmasti kova ja epätietoisuus on pelottavaa. :/
    Eevi sai 1-vuotiaana kuumekouristuksia ja se oli ihan hirveää, vaikka melkein tiesinkin mistä on kyse.
    Tsemppiä ja toivottavasti kaikki on suloisella Topilla ihan kunnossa! <3

    VastaaPoista
  12. Voi kamala :( En,voi kuin kuvitella, miltä tuo tuntui. Hyvä, että tutkimuksia tehdään; toivotaan että syy löytyy pian!

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä! Onneksi nää harvoin toistuu, toivotaan ettei teilläkään.
    Meidän esikoinen on nukutettu muutaman kerran, eikä se kivalta ole tuntunut. Isompi juttu se kuitenkin on äidille kuin lapselle, ainakin meillä muksu on ollut tosi reipas mutta mulla on ollut työn takana pysyä kasassa. Jaksamista siis tutkimusten ja tulosten odotteluun myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. toivotaan ettei toistu. Koska joskus ne jää yhteen kertaan.

      Nukutus kuulostaa vaan kurjalta :(

      Poista
  14. Huhhuh, no onneksi pääsette tutkimuksiin! Toivottavasti mitään vakavaa ei löydy! Muistan niin tuon tunteen, kun Alina sai sairaalassa sen kouristuskohtauksen, oli aivan avuton olo! Onneksi lääkkeet auttavat, eikä uusia kohtauksia ole onneksi tullut! Tsemppiä kovasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että teillä saatiin lääkitys kuntoon heti!

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  15. Hirveä tilanne :( Pidän peukut ja varpaat pystyssä että löydetään harmiton syy kohtaukselle, jaksamista <3

    VastaaPoista
  16. Hui kamalaa! Mä voin kuvitella sen hädän. Toivottavasti ei uusi enää!

    VastaaPoista
  17. Voi pientä! ♥ Toivottavasti jää tähän yhteen kertaan tai että ainakin syy selviää. Epätietoisuudessa ja loputtomassa tutkimusputkessa on niin kurja ja rankka elää (meillä eletty vauvan syntymästä lähtien). Täällä eeg oli normaali (poika rakasti sitä pään "rapsuttelua" myssyä laitettaessa :D), joten magneettikuvia ei otettu tällä erää, eli hyvä jos pääsette saman tien niihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä asiat sutviutuu ja meillä myös! ♡

      Poista
  18. Hui apua! Onneksi nyt kaikki hyvin ♥♥
    Tsempit sinne kaikille!

    VastaaPoista
  19. Hui, mikä tilanne! Onneksi mitään akuuttia ei ollut ja toivottavasti mitään ei löydykään, vaan tämä on vai kertaluontoinen juttu. Hyvä, että ottavat tilanteen vakavasti ja tutkivat kunnolla.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pääasia, että akuuttia ei ollut ja toivottavasti sellaiseksi ei muutu!

      Kiitos!

      Poista
  20. Hui :/ kauheaa!! Ihan yhtäkkiä :o onneksi pääsette
    Tutkimuksiin pian, toivotaaan ettei sieltä mitään kummallista löydy !
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  21. Voimia !! :( Meidän pojalle tuli jo synnärillä nykinöitä, kädet ja jalat nykivät symmetrisesti, eivätkä nykinät loppuneet kun raajasta napattiin kiinni. Aivosähkökäyrissä kaksi kertaa, lukemattomia muita testejä ja aivojen ultraääni, eikä mitään diagnoosia. Nykinät jatkuivat noin kolmen viikon ikään asti.. Tietenkin eri asia, mutta kyllä nuo säikyttää ! Kaupassakin poika sai nykinäkohtauksia, ja siinä minä itkin ja koitin lopettaa nykinät keskellä kaupan käytävää.. olin varma että pojassa on jotain vikaa. Onneks Topin kohtaukset eivät ole uusineet, ja pääsette tutkimuksiin ! Kokeet ovat rankkoja, mutta tieto siitä ettei mitään hätää ole, ja vaivaa osataan sitten hoitaa helpottaa kummasti oloa <3 Voimia ja halit ylisöpölle Topille <3 -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskushan pienillä lapsilla hermoradat hakeutuvat pidempään ja aiheuttavat tuollaisia nykinöitä.

      Topilla oli myös vauvana kädessä sellaisia puolisen vuotta! Silloin puhuttiin juuri hermoradoista.

      Ehkä teilläkin oli tällaisesta kyse?

      Onneksi teillä ei löytynyt mtn ja kiitos <3

      Poista
  22. Meillä tuli kesällä 2011 vajaa 3v tytölle samanmoinen kohtaus!
    Tai meillä salpaantui hengityskin, lapsi muuttu siniseksi ja ambulanssi tuli paikalle.
    Kohtaus meni ohi ja saatiin adrealiiniä.
    Mutta kierrettiin sen jälkeen EEG:t ja miljoonat kokeet.
    Syytä ei löytynyt ja kohtaus ei ole uusiutunut.
    Pelottaa vieläkin vaikka aikaa on mennyt jo 3v. Se tunne kun et tiedä kuoleeko lapsi syliisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Topillakin meni naama siniseksi ja se levisi kasvoille pidemmälle, mistä lie johtui :/

      Uskon, että pelottava kokemus joka ei tule unohtumaan. Toivottavasti teillä ei enää uusi!!

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!