Tilannekatsaus ja välilöpinöitä

Olen pahoillani, että olen melkeinpä hylännyt teidät hetkeksi. Instaan on ilmestynyt ainoastaan muutama kuva, facebookin päivitys on ollut laiskaa ja blogissakin on aika pitkä tauko.

Yksinkertainen syy; loma loppuu ja siitä on pakko ottaa ilo irti. Niin ja pieni kesäflunssa päällä. Tai en tiedä mikä tämä on, mutta on hutera ja voimaton olo. Nenä on mukamas tukossa, vaikka ei edes ole. Joku pöpö silti, joka väsyttää.

Päästiin viime viikon lopussa pojun kanssa vihdoin lintsille. Vanhemmat taisivat olla enemmän innoissaan, kun lapsi itse... Kanajuna kuitenkin oli mieleinen! Teen reissusta oman postauksensa myöhemmin ja syynä ainoastan se, että niitä kuvia on 100000000 kappaletta käsiteltävänä.

Nyt loma on tosiaan loppumetreillään ja huomenna tämä äiti lähtee töihin. Tiedossa on ihan mukavia hommia, joten ei haittaa. Teen 30 tuntia viikossa parin viikon ajan ja sitten sen jälkeen olisi tarkoitus tehdä 12 tuntia viikossa.

Niin ja Topi ei todellakaan ole menossa vielä päiväkotiin. Tästäkin tulossa oma postaus!


Pojalle kuuluu muuten tosi hyvää! Huoli jalkojen toiminnasta alkaa olla poissa. Topilla on niin paljon omaa tahtoa, että sitä on kiivetty nyt viikon aikana vaikka mihin. Jalat on alkuun roikkuneet löysinä perässä, mutta harjoittelun kautta poju on tajunnut ottaa niitäkin mukaan; lopputuloksena jo vähän toimivat jalat! Muksahduksiakin tapahtuu kamalasti, koska joskus voimaa, asentoa tai motoriikkaa on hankala hallita.

IHAN kaikkea vasten on pakko nousta seisomaan.

Karkkipussi varas.. 

Paperipussi toimii hyvänä houkuttimena, että kaveri harjoittelisi kiipeämistä.

Polvien kautta seisomaan. Ps. Kattokaa niskakiekuroita....

Hurahdin viikon aikana sitten Me&I vaatteisiinki.. hyvästi rahat!

Omppu pyllyssä -housut.

Lelu putosi. Onneks poika osaa pudottautua pepulleen, kun haluaa alas.

Tehtiin eilen ensimmäistä kertaa KUNNON ruokaa Topille. Ideanpoikanen syntyi kaverin ohjeesta, mutta sovelsin sitä meille sopivaksi. Loppujenlopuksi lainasin reseptiin vain kananmunan ja hernemaissiporkkanan.

Täysjyvämakaronia
Kanaa
Hernemaissiporkkanaa (pakaste)
Kananmunaa
Vettä
Maitoa

Keitin kanat kattilassa pehmeiksi ja makaronit myös. Murustelin kanan vuoan pohjalle ja lisäsin makaronit sinne. Sitten kippasin sekaan pussin hernemaissiporkkanaa. Laitoin sopivasti vettä ja tavallista maitoa. (Maito ei ole pakollinen..) Lopuksi rikoin vielä kolme munaa ruoan päälle. Sekoitin ja uuniin 225 astetta noin puoleksi tunniksi.

Hyvää tuli ja Topi tykkäsi. Tosin jouduin vähän vetämään sileäksi sauvasekottimella, koska raukalla ei ole vielä hampaita. Osa meni pakkaseen, sillä ruokaa tuli todella paljon. Ainut huono puoli oli, että Topi oksensi kaikki ruoat uimisen jälkeen pihalle. Onneksi tämä johtui ilmeisesti vain klooriveden hörppimisestä. Emmaljungat kuitenkin kärsivät tästä episodista ja olivat yltäpäältä ihanassa oksennuksessa. Haju ei meinannut lähteä millään, joten kankaat oli pakko keplotella irti ja lykätä pesukoneeseen.

Meinasi palaa hermo, kun ne oli laitettu kiinni niin hankalasti. Ruuvimeisselin avulla saatiin irti ja todettiin, että käsinpesu pitäisi tehdä. Onneksi meidän pyykkikoneessa on käsinpesu ohjelma! Hermoa kiristi kaiken päälle vielä sitten se, että pinnasängyn pohjaa oli pakko laskea ja se vasta hankalaa olikin!

Topin ruoka.

Perjantaina meillä on kaverin kanssa kirpparipöytä Espoon Nellassa ja Nutussa. Sieltä voi käydä haalimassa 56-86cm poikien vaatteita. Löytyy kuulkaa vaikka mitä! Hinnat 1-5e, jopa täysin uusistakin vaatteista! Tämän lisäksi on jumppereita, villahaalareita, takkeja, kenkiä, pipoja, hattuja, tossuja, sukkahousuja, sukkia, leluja, lakanoita.. Kypärämyssyt ovat 1,50e/kpl, jumppikset 6-10e kpl, kengistä löytyy täysin uudet 50e arvoiset kangaroosit hintaan 18e, pussilakanat 3e/kpl. Puhtaita nukattomia, vain kerran pestyjä tai TÄYSIN uusia vaatteita. Popia vähän, mutta enimmäkseen Lindex, KappAhl, H&M, Tutta, Esprit, Name It jne.. Tulkaa tekemään löytöjä pöydästä 66! (Omat vaatteet on 66/2 ja kaverin 66/1.)


--


Tässä oli teille taas ihanan sekava teksti! Kaikkea yhdessä läjässä ja ilman päätä tai häntää. Joskus ei jaksa miettiä, vaan haluaa ainoastaan purkaa viime päivien asiat laiskasti "paperille". Sen olen tehnyt.


Nyt aika mennä katsomaan telkkua, koska huomenna on se työpäivä edessä...

PAITSI AINIIN! Sain kaksi ihan hupaisaa kommenttia tänään blogiini. Ensimmäisestä en tajunnut mitään.

"Anonyymi28.8.2013 18.31.00
Ei hera isä, sun lapsella on PAHOJA motoriikkahäiriöitä, ei ryömi/istu 7kk iässä??!! Ja sä blogitat Miikkareista.Ei huh huh."

Joku saa suomentaa, jos tajuaa mitä tuolla ajetaan takaa? :DD Eihän Topi edes ole 7kk vaan 10kk? Ilmeisesti jotakin kummaa pilaa.  Samalta tyypiltä tuli myös toinen kommentti ja se tuli tuohon esittelysivulle, jossa kerron itsestäni.

"Anonyymi28.8.2013 18.36.00
Miksi sun kuva on otettu niin, että sun melkein 20 ylikiloa ei näy?"


Mielenkiintoista. Olen tietääkseni aina ollut tässä blogissa rehellinen ja kertonut avoimesti asioista, kuten siitä, etten ole johonkin asiaan tyytyväinen. Ei mulla ole mitään syytä piilotella, että painan yli 10kg enemmän kuin ennen, en nyt vain koe järkeväksi laittaa mahakuvaa esittelytekstin alle. Tässä siis anonyymin ahdistukseen kuva isosta mahastani:

Nyt ei anon tarvi huolehtia enää siitä tietääkö kaikki varmasti, että täällä
 on tätä vararavintoa enemmän.

Ps. Anolle terveisiä sinne Nokialle! ;)

Minäkuva

Mielestäni olin ennen ruma ja tyhmä ja läski.

On jännä miten ihmisen on joskus vaikea katsoa nykyhetken kuvaa itsestään ilman, että se vääristyy. Tänä päivänä en todellakaan näe olleeni erityisen kamala tai lihava, jos katselen muutaman vuoden takaisia kuviani. Tyylitajuton toki olin, kuten edelleenkin. Miksihän katsoin niin inhoten peiliin?

Jälleen kerran koen peilikuvan pettymykseksi. Tarkastelen katkerana vanhaa minääni ja maksaisin paljon, jotta näyttäisin edelleen samalta. Vihattu muuttui halutuksi.

5 vuotta sitten?

Raskaus muuttaa naisen kroppaa paljon. Tiesin sen etukäteen, mutta uskoin palautumisen olevan helppoa. Täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni.

Jokainen on oma yksilönsä ja jokainen reagoi muutoksiin erilailla. Toinen lihoo montakymmentä kiloa raskauden aikana ja toinen lähtee synnäriltä tikun laihana kotiin. Emme voi valita miten asiat menevät ja haluaisimme olla välittämättä. Mutta uskallan väittää, että aika moni saattaa olla pettynyt itseensä ja siihen mikä tilanne on nyt. Turhaan.

Lihosin hyvin vähän raskauden aikana ja mahani oli aika mini. Päätin jo alussa, etten välitä paljonko kiloja tulee; kasvatanhan minä ihmistä sisälläni. Loppupuolella raskausmyrkytys toi minulle kuitenkin melkein kymmenen kiloa  jo edellisen kahdeksan lisäksi. Turposin muodottomaksi.

Kuukausi ennen synnytystä.

Pahasti turvonneet kasvot pari päivää synnytyksestä.

Synnytys tuli ja meni. Silmäni olivat pudota päästäni, kun synnytyksen jälkeen painoin edelleen yli 10 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Seuraavat kuukaudet menivät arjen pyörittämisessä enkä ehtinyt keskittyä mahaani tai vaa'alla seisomiseen. Yhtäkkiä olin lähtöpainossa ja koko maha tiessään. Olin salaa onnellinen ja helpottunut, että pääsin näin helpolla.

Pari viikkoa synnytyksestä.

Oma paino <3

Ette arvaa mitä kävi, kun imetys päättyi 4 kuukauden päästä. + 6kg! Näiden kilojen kanssa painin edelleen ja olen todella pettynyt omaan naiiviuteeni. Olisiko kenties kannattanut liikkua ja syödä terveellisesti?

_Pullea_

Tällä hetkellä en tykkää ottaa kuvia itsestäni. En tykkää katsoa peiliin. On ihan sama mitkä vaatteet laitan, koska olen muutenkin ruma.

En tykkää kropassani jo ennestään isoista lyhyistä jaloistani enkä takamuksestani. En tykkää mahastani, joka  pullottaa paidan alta. Inhoan pyöreitä kasvojani, jotka ovat vanhentuneet vuosia. Missä ihana sileä iho?

Ennen rakastin paksuja kauniita hiuksiani. Nyt tilalla on roikkuvat, muodottomat ja huonon väriset elottomat suortuvat. Olin ylpeä pitkistä ripsistäni, jotka korostivat mielestäni kauniita silmiä. Mutta mitä tekee näteillä silmillä, jos naama on muuten kuin aasin takamus? Olin joskus kovan sarjan futaaja ja omistin ihanan littanan mahan. Nyt tilalla on perunasäkki ja painan enemmän kuin laki sallii.

"Hyvänlaatuiset" hiukset.

Itsekritiikki. Ihmisen pahin vihollinen.

Pahimpina hetkinä kuitenkin hengitän syvään ja mietin asiaa toiselta kantilta. Minulla on mies, jonka mielestä olen edelleen kaunein maailmassa. Ja minulla on poika, joka rakastaa äitiään ulkonäöstä huolimatta.

Kuusi kiloa ei ole kova homma. Jos haluan niistä oikeasti eroon, se on vain tehtävä! Toiset kamppailevat paljon suurempien ongelmien kanssa ja minä valitan painostani. Äh, kuinka pinnallista!


Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa valitustekstiä. Halusin ensin sanoa, että jokainen on oikeasti kaunis omalla tavallaan. Kovin moni tuskin tuijottaa sinua kaupungilla ja ajattelee, että onpas hirveä nenä. Mutta en sano. Kunnioitan sitä, että jokainen itse tietää minkälainen haluaa olla. Jos ei tykkää kiloistaan, niin tuo lause ei tilannetta helpota. Sanon mielummin, että jokaisessa asiassa on kaksi puolta. Huonoja sekä hyviä. Sen sijaan, että miettisit mikä sinussa on huonosti, mieti välillä mikä sinusta tekee kauniin.

Ulkonäkö ei määritä onnellisuutta kokonaan, mutta se on silti jokaiselle henkilökohtainen ja tärkeä asia.  Itse olen kyllä niin onnellinen, ettei mitään rajaa! Mutta kai sitä saa joskus haikailla vanhojen kuvien perään?

Haluan lopuksi sanoa asiasta, joka harmittaa. Toiset syntyvät niin sanotusti kultalusikka suussaan ja elämässä kaikki tuntuu sujuvan. Hyväkroppaisen on aika tahditonta arvostella pahoin sanoin toisen vartaloa.

Ehkä kaikki tämä epävarmuus ei johdukaan meistä itsestämme? Ehkäpä se on sitä, kun joku tulee sanomaan, että onpa sinulla hirveä kengurun nahkapussi.

Nuoruudesta...

..."vanhuuteen".

Laihasta...

...pyöreäksi.

Paljon olen muuttunut, täytyy sanoa!!


Oletko sinä nykyään erilainen? Mitä mieltä olet asiasta?