Se oli sitten neuvola käynti tänään. Saatiin yksi ylimääräinen aika 10 kuukauden ikään, koska Topin kehityksessä on ollut viivettä ja muutenkin ollut ongelmia refluksin sekä lihojen syömisen kanssa.
Aamulla satoi vettä ammeesta kaatamalla ja edessä oli pieni kävelymatka. Jotenkin harmitti, ettei saanut jäädä lämpimän peiton alle kuuntelemaan ihanaa kaatosateen ropinaa. Puettiin kaikki lämpimästi päälle eli äitille ja pojalle taas villapaidat. Tämän lisäksi Topille laitettiin ensimmäistä kertaa kurahaalari ja kurahanskat sekä tätä yhdistelmää komistamaan sadehattu. Poika kurkkii vaunuista niin paljon, että suojista huolimatta tavallinen pipo olisi läpimärkä heti. Kaivoin myös kaapin kätköistä ihanan Emmaljungan jalkapussukan ja iskin sen raivosta kihisevän Topin päälle.
En ymmärrä mikä monella lapsella tuntuu olevan juuri ulkovaatteita vastaan. Pipo raivostuttaa, hanskat kiukuttaa. HUOH!
 |
| Ei ehkä niin edustava kuva, mutta tällaiset vaatteet Topilla oli. |
 |
| Hyvin pakattu poika. |
Päästiin pukemisruljanssin jälkeen ulos ja olikin hieman jo kiire bussiin. Arvatkaa oliko ihanaa huomata, että taivaalla porotti aurinko ja villapaita liimautui heti selkään. Voitte kuvitella minkälainen hikipallo poika oli, kun päästiin noin puolentunnin päästä perille. Voi raukkaa! Ei tullut taas arvioitua kovin hyvin asua ja taisi suomen sää vaihteeksi tehdä kepposet.
Neuvolassa puhuttiin paljon eri asioista. Puhuttiin siitä kuinka Topi on selkeästi muutaman kuukauden myöhässä kehityksestä verraten ikätovereihin. Jo pitkään opitut asiat on tulleet jäljessä niin fyysisesti kuin osittain henkisestikin.
Olen huomannu tämän itsekin. Äidinvaistot. Kaikki jaksavat silti aina toitottaa, että jokainen lapsi on yksilöllinen ja jokainen kehittyy varmasti omaa tahtiaan.
Ei kannata kiirehtiä.
Viimeinen lause tuppaa hieman ärsyttämään, koska se alkaa olla kulutettu ainakin erään ihmisen toimesta puhki. Ihan tasan sama mistä puhun tai missä sävyssä, niin muka aina yritän kiirehtiä. Eikö nykypäivänä saa puhua rehellisesti siitä, että lapsi ei jotakin osaa? Jos kerron, että meillä ei vielä kontata eikä aiotakaan, niin miksi siihen täytyy tulla valittamaan, että minä kiirehdin? On suomalaiset kyllä joskus kummaa porukkaa, kun ei saa asioista ääneen sanoa ja kertoa missä mättää.
Jos sanon, että Topi ei osaa oikein vielä mitään, en tarkoita sitä pahalla. Ei haittaa pätkääkään, vaikka toinen "vasta" ryömii eikä touhota niinkuin muut. En ole pettynyt tai turhautunut tilanteeseen. Kunhan vain kerron miten meillä menee. Joten lopettakaa te (tiedätte kyllä kenelle puhun nyt) se turha spekulointi siellä ja lukekaa mitä sanon.
Topi sai lähetteen fysioterapiaan ja lastenlääkärille ajan keskiviikoksi. Lääkäri tutkii tuota fyysista liikkuvuutta ja henkistä kehitystä. Hän antaa meille myös ohjeita sekä lääkkeitä refluksiin ja katsotaan lähetettä allergiatesteihin. Myös oikean käden nykimistä pitää seurata.
Joku sanoi, että on yhteiskunnan varojen tuhlaamista viedä lapsi fysioterapiaan pikkuasian vuoksi. Sanonpa vaan, että hyvä se on suutansa aukoa, jos omat lapset kehittyvät ihan tasaista tahtia. On se hyvä tulla sanomaan, kun ei näe kokonaiskuvaa. Minä näen ja mielestäni asiaan on aika puuttua sekä Topin liikkuvuuteen hakea apua. Ei sen takia, että häpeäisin pojan kehittymättömyyttä, vaan sen takia, että se on hyväksi lapselle itselleen.
Mielestäni se, että on huolissaan ja ottaa asioista selvää ei tee kenestäkään huonoa äitiä. Hyvä äiti pitää huolen lapsestaan ja tarjoaa tälle mahdollisuuden apuun, jos sitä tarvitsee. Ja on ihan tulevaisuudenkin kannalta hyvä, ettei Topi skippaa konttaamis-vaihetta. Neuvolassa oltiin sitä mieltä, että 10kk ikäiseksi Topi liikkuu liian vähän, mutta tilanne ei ole huolestuttava. Akuuttia kiirettä ei ole ja luultavasti asiassa päästään etenemään ehkä vain ohjeistetulla kotijumpalla.
Mitä sitten tulee pojan henkiseen olemukseen, niin Topi kuulemma vaikuttaa sellaiselta lapselta, jolla on hyvä olla vain paikallaan ja katsella. Kaveri ei tarvitse erityisemmin huvituksia ja tekemistä, vaan viihtyy myös aloillaan. Mutta on tarpeeksi menevä ja kiinnostunut ympäristöstä, ettei tarvitse mitään muuta epäillä. Siitäkään ei kannata huolestua, että Topi ei pahemmin jokella, koska poju tapailee jo sanoja.
Hauva, Heihei, Lamppu ja joskus Äiti. Kieli on toki kankea ja joskus kirjaimet menevät sekaisin lopputuloksena siansaksa. Toiset lapset vain ohittavat jotkin kehitysvaiheet ja sille ei mitään voi. Toiset ovat laiskan tyytyväisiä, eivätkä pyri liikkumaan kovasti.
Puhuimme jonkin verran myös siitä, että onko huolestuttavaa, kun Topi ei vierasta tai eroahdistustakaan ei ole tullut. Joku jossakin taisi mainita, että nuo ovat normaaleja vaiheita, jotka kertovat esimerkiksi siitä, että lapsi erottaa olevansa eri ihminen kuin äiti ja olen kuullut myös vihjailuja siihen suuntaan, että olisin huono äiti, kun lapsi ei kaipaa luokseni. Meillä kuitenkin on kovin erilainen tilanne, kun suurimmassa osassa perheistä. Olen lukenut varmaan satojen äitien kirjoittavan, että mies ei osallistu lasten arkeen juuri ollenkaan ja äiti hoitaa melkein koko päivän yksin. Meillä hoitovuorot ovat jakautuneet kahtia ja Samu on viettänyt pojan kanssa samanverran aikaa kuin minäkin. En myöskään imettänyt suoraan rinnalta, joten sellainen side meiltä jäi automaattisesti puuttumaan. Topilla ei ole vain yhtä ihmistä, josta irtaantua vaan kaksi. Mutta ongelmana on se, että toinen meistä on AINA paikalla. Ei siis tule tilannetta, jossa Topi joutuisi jäämään yksin tai pelkäämään yksinjäämistä.
Ja onhan tuo poika kovin itsenäinen. Viihtyy hyvin omissa leikeissään ja harvoin huutelee perään. Yleensä katsoo kummissaan, kun menen vessaan, mutta sitten ryömii tekemään omia touhujaan. Reipas pieni poika - tai liian laiska seuraamaan!
Ruoan suhteen katsellaan niitä allergiatestejä, että olisiko niihin tarvetta. Oksentelun avuksi taas pyritään ottamaan jotakin refluksilääkettä. Neukku sanoi myös, että voidaan aloittaa maidon tarjoaminen pikkuhiljaa. Kuulemma pitäisi antaa rasvatonta maitoa, mutta olen kyllä eri mieltä. Meillä juodaan kevyt maitoa ja piste! Kyllä lapsikin niitä rasvoja jonkin verran tarvitsee. Olen myös kuullut, että luomumaito olisi jostakin syystä iisimpää vauvan mahalle ja siihen kannattaa totuttaa ensimmäisenä. Mukaan kaupasta lähti sitten Ingmanin Luomu Kevyt Maito. Huomenna sekoitetaan sitä hieman korvikkeen sekaan ja totutellaan uuteen juomaan.
Saimme myös toisen suosituksen; yösyöminen pois. On kuitenkin hieman ristiriitainen olo tämän suhteen, enkä tiedä mitä teen asian kanssa. Olen aina halunnut kasvattaa osittain lapsen tahtisesti. Meillä mennään nukkumaan, kun väsy tulee ja herätään, kun ei nukuta. Ei ole mitään tarkkoja kellonaikoja millekään asioille. Ruokaakin saa, kun on nälkä tai maitoa, kun tekee mieli. Tuntuu vain hullulta rajoittaa sitä maidon juontia, jos toinen sitä kokee tarvitsevansa. Tuskinpa tuo enää 15 vuotiaana nousee keskellä yötä hörppimään lasillista maitoa. Ja toisaaltaan, mitä hiton väliä jos nouseekin?!
En muutenkaan ymmärrä sitä outoa hinkua kellontarkkaan rytmittämiseen, mikä neuvoloilla on tavoitteena. En itse elä rytmissä, vaan jokainen päivä on omanlaisensa. Päiväunetkin pitäisi muka vähentää yhteen. Ja minkähän takia?
Meillä syödään päivällä hyvin, joten yösyönnistä ei ole haittaa. Meillä nukutaan pitkät unet öisin, joten päikkärit eivät vaikuta siihen. Mielestäni meidän tapa toimia on ihan hyvä.
Lopuksi otettiin mittoja. Olin veikannut millin pieleen pituuden ja paino-arvio heitti sadalla grammalla.
8kk neuvola 10kk neuvola
71,5cm 73,9cm
9120g 9680g
46,5cm 47cm
Eipä tässä sitten muuta. Täytyy vaan sanoa, että ei todellakaan ärsytä niin, että kihisisin kiukusta, vaan ihan periaatteesta vaan huokailen täällä joillekin ihmisille. Riemulla odottaen, mitä anonyymit nyt tällä kertaa keksii!
Oli pakko pitkän päivän päätteeksi tehdä jotakin terapeuttista, joten pyykkasin ja vaihdoin pikkuherran lakanat. Kyllä näyttää tuo unipussi suloiselta, eikö?
Miten teillä on toimittu yösyömisen kanssa tai päiväunien? Lapsen tahdissa vai pakottamalla uusiin tapoihin?
