Kuten joku saattoikin edellisestä tekstistä bongata... Topi on alkanut vihdoin vetreyttämään jalkojaan.
Joku viisas tulee tähän väliin varmaan ilkkumaan "mähän sanoin, että jokainen omaa tahtiaan jne". Saa tulla, mutta se ei silti muuta sitä diagnoosia, joka pojalle annettiin.
Toiset eivät viitsi kehittyä samaa tahtia muiden kanssa ja mielellään katselevat maailmaa rauhassa, toiset taas jäävät lähtöviivalle fyysisten syiden takia. Toistan itseäni.. oli se syy mikä tahansa, niin itse en välitä siitä kuinka nopeasti Topi kehittyy KUNHAN kaikki on hyvin.
Aika pian neuvolakäyntien jälkeen Topi alkoi haluamaan ylöspäin. Pojassa on aina ollut ihmeellistä voimaa ja omaa tahtoa, jota kunnioitan. "Jalat eivät toimi, mutta hei onhan minulla kädet!"
Olisihan tilanne voinut olla se, että kaveri olisi itkenyt ja kiljunut itsensä puhki tavoitellessaan pystyyn pääsemistä. Rääkymisen sijasta meiltä kuuluikin ähinää, puhinaa, kopsahduksia ja murinaa.
Kaikki se työ kannatti. Alkuun opittiin polville pääseminen, vaikkakin monen mustelman kautta. Riemu oli suunnaton, kun pikkunen pääsi hamuilemaan tavaroita matalilta tasoilta. Pikkuhiljaa alettiin siirtelemään arvokkaampia tavaroita piiloon.
Topi oppi myös erään mielestäni hauskan asian, joka ei kyllä isukkia naurata pätkääkään; rämpyttämään Xboxia päällekiinnipäällekiinni. Laitteen nappi on erittäin herkkä ja jotenkin Topi vaan tajusi, että siihen koskemalla kuuluu hauska PLING ääni ja valot syttyvät päälle. Jos menen nurkan taakse niin yleensä tulee ihan hiljaista koko talossa ja hetken päästä PLING PLING PLING PLING. Ovela vauva hiipii hiirenhiljaa tekemään pahojaan.
Ei mennyt kauaa tästä, kun polvilla oleminen ei riittänytkään enää. Pakkasin postipaketteja vierashuoneen sängyllä, ettei Topi pääse sotkemaan väliin. Arvatkaa vaan oliko kaveri eri mieltä asiasta? Kuuntelin sivukorvalla perus ähisemistä ja yhtäkkiä järkytyin; poika seisoi ja repi vaatetta pois paketista.
Siitä se sitten lähti. Kun käsissä on tarpeeksi voimaa, kyllä sitä pääsee mihinkä vaan. Alkuun jalat roikkuivat lötköinä perässä ja seisomisesta ei tullut mitään, koska eihän niissä ollut ollenkaan lihaksia tai voimaa. Kaatuilua, jalat mutkalla, kuhmuja ja itkemistä..
Kehitettiin isukin kanssa tosi tyhmältä kuulostava tapa. Ainakun Topi muksahtaa nurin ja siinä ei oikeasti käy yhtään mitään niin aletaan nauraa ja tehdään jotain hölmöä samalla. Nykyään poika saattaa kaatuessaan tai pään kopahtaessa alkaa höröttämään itselleen automaattisesti.
Seisomaan pyrkiminen vahvisti pikkuhiljaa jalkoja ja touhusta on tullut koko ajan varmempaa ja varmempaa. Nyt sitten on pakko seistä JOKA paikassa. Kaninhäkkiä vasten, sängyssä aamulla, sohvaa vasten.. Kerran Topi yritti nousta jopa syöttötuolia pitkin, mutta siinä kävikin sitten vähän hassummin ja kaveri putosi suoraan tavarakoriin. Tätä seurasi korvia huumaava huuto. Mitä tekee äiti? No ottaa kuvan tietenkin!
 |
| Huom. Tilanteessa ei siis sattunut mitään, pojalla oli ainoastaan äärimmäinen veetutus asiasta. |
Tänne kuuluu siis oikein hyvää! Seuraava vaihe näyttää olevan käveleminen tukea vasten. Muutama haparoiva askel on jo otettu, mutta eihän tässä tosiaan mikään kiire ole, kun vasta seisomaan pääsi!
Toivoisin silti kovasti, ettei konttaaminen jäisi välistä, koska se voi vaikuttaa pahasti neurologiseen kehitykseen myöhemmällä iällä. Uimahallissa vauvojen altaassa Topi jostakin syystä nimenomaan kuitenkin konttaa. On polvillaan ja etenee vuoroliikkein. En ymmärrä.. eikö kaveri sitten vain viitsi lattialla tehdä samaa, koska ryömiminen on helpompaa? Tänään on tosin ottanut yhden tai kaksi konttaus askelta, mutta sitten pudottautunut makuulleen ja jatkanut ryömimällä. Noh, ehkä sekin sieltä kuitenkin tekee tulojaan?
Kuhmut ahdistaa paljon ja mustelmat. Eräs päivä laskin varmaan viisi mustelmaa otsasta. Miksi pitää yrittää mahdottomiin paikkoihin tai hakata päätään? Vaikka olisin vieressä, en silti saa melkein ikinä koppia. Topi osaa kyllä laskeutua alas halutessaan pepulleen eli periaatteessa idea on oikea, MUTTA tyylissä olisi hiomisen varaa. Olen ymmärtänyt, että ensin pitäisi joustaa jaloista ja sitten pudottautua pepulleen, mutta kaveripa läväyttää itsensä sieltä korkealta suoraan takamukselleen, jolloin yleensä menettää tasapainon ja kaatuu takaraivon kanssa lattiaan. Huoh..
Loppuun saatte myös uuden tuoreen kuvan, koska tylsästi laitoin tuonne ylös vain vanhoja.. Sorry! Töiden aloittaminen vei mehut totaalisesti eikä kuvaamiselle ole jäänyt hyvää rakoa.
 |
| Ps. Taas uus jumpperi... |
Muita kuulumisia:
- Työt alkoivat ja oli ihanaa olla siellä välillä.
- Syksyn kaksi iltavuoroa/vko on nyt sovittu, joten taloudellisesti iso plussa.
- Topi oksensi emmaljungien päälle ison lastin ja kankaat pääsi pesukoneeseen.
- Pikkunen oppi riisumaan vaippansa ja tietenkin siellä oli sillä kertaa muutakin kuin pisut.
- Kirpparipöytä on laitettu Nellaan ja Nuttuun pystyyn.
- Olen itse voinut huonosti kolme päivää ja arvuuttelen mikähän mysteeritauti on iskenyt.
- Topi osaa nykyään tunnistaa lampun ja osoittaa sitä, kun kysyt "missä lamppu?"
- Koira on myös tuttu juttu ja siihen pätee sama kuin lamppuun. Topi hihkuu myös onnesta aina koiran nähdessään.
- Vilkuttamisessa on kehitytty ja se tulee melkein aina pyydettäessä, joskus heihein kera.
- Topi on alkanut poraamaan päätään omaani vasten suloisesti.
- Poika on tajunnut, että äitillä on tissien lisäksi myös hampaat.
- Topille puhkesi ihka ensimmäinen hammas ja ilman huutoja <3
 |
| Ihan paras setti!! |
Koska olen ehtinyt hyvin vähän lukemaan muiden blogeja (kännykkä ei pyöritä bloggeria YHTÄÄN, murr..) , haluaisin kuulla teidän kuulumisia lukijat! Joten.. mitä teille kuuluu? :)
