Eron jälkeen

Elämä antaa ja elämä ottaa. Se asia, jota luulit vakioksi. Se tulevaisuus, joka oli käsissäsi. Se kaikki makaa palasina maassa tällä hetkellä. Tuijotan noita unelman ihmeellisiä sirpaleita enkä saa edes kyyneleitä silmistäni. En osaa itkeä, en hymyillä enkä edes miettiä. Olen todella jumissa tällä hetkellä ja yritän vain saada tolkkua tähän kaikkeen.

Vaikka meidän ero oli selvä molemmille jo pitkään, ei sitä kumpikaan uskaltanut myöntää koskaan ääneen. Asiaa kierreltiin, kaarreltiin ja työnnettiin ohimennen maton alle. Kiusaantuneet katseet, kylmät kosketukset sekä yhteinen jähmeä olemus. Tuntuu, että viimeinen puolisen vuotta olisi ollut lopun alkua. Kesä oli yksi elämäni parhaimmista, mutta silti tultiin väistämättä tähän pisteeseen.

Viime sunnuntaina lähdettiin kävelylle. Juteltiin menneisyydestä ja siellä tehdyistä virheistä. Puhuttiin meistä kahtena ihmisenä, jotka on syöneet toisiaan vuosien aikana. Sitä sanotaan, että toisen takia tulee uhrautua. BULLSHIT. Kummallakin meistä oli unelmia, mutta niistä on luovuttu yhteisen elämän takia. Ikuinen kaipuu joihinkin asioihin on jäytänyt kummankin sisällä jo pitkään. 

Joitakin virheitä ei voi koskaan korjata. Sitä pitäisi jaksaa malttaa mielensä ja tavallaan hypätä vasta, kun on selvää mitä tuntee syvällä sisimmässään. Sanotaan, että tämä kuusi vuotta on ollut kummallekin meistä seikkailu, joka ollaan saatu kokea kumppaneina. Kokeilu elämästä, joka olisi voinut olla täydellistä. Ja se olikin. En koskaan luopuisi näistä vuosista. 

Meidän perhe oli eräänlainen kiiltokuva. Tällä hetkellä saan järkyttyneitä katseita ja ihmetyksiä osakseni, kun kerron tapahtuneesta. "Mutta tehän olette unelmapari."  Tuntuu, että kiiltokuva oli liiankin kiiltävä ja se aiheutti ahdistusta kummallekin. Ei se aina mene niin, että kaikki on täydellistä, vaikka se tuntuu täydelliseltä.

Ei meillä ollut riitoja, harvoin juuri väiteltiin mistään ja viihdyttiin toistemme seurassa. Oikeastaan voin sanoa, että vierelläni oli paras ystäväni. Ja se onkin yksi syy meidän eroon. Kumpikin rakastaa toistaan ihan älyttömästi, mutta kuitenkin se tietty kipinä on aina puuttunut ja puuttuu edelleen. Halu on jatkaa elämää yhdessä, mutta se tehdään ystävinä ja etenkin Topin vanhempina. 

Palattiin tuolta kävelyltä eronneina, hymyillen ja muistoissa lämmin käden puristus, joka halusi kiittää näistä vuosista. Saatoin ehkä menettää miehen, mutta en ystävää.

Luin juuri eräästä blogista kannustavan kirjoituksen aiheesta. Se auttoi ihan älyttömästi. Tekstissä sanottiin kauniisti eräs asia, jota haluan nyt siteerata. Tästä alkoi loppuelämäni ensimmäinen päivä. 

Tulevaisuus on vielä avoin ja se pelottaa. Miten pärjään pojan kanssa kotona? Miten saadaan jaettua molempien huomio tasapuolisesti? Entä, jos en saa asuntoa tarpeeksi nopeasti? Mitä nyt teen? Mitä seuraavaksi?

Ainoa asia, jonka tiedän varmasti on se, etten halua menettää itselleni tärkeää ihmistä enkä rikkoa meidän perhettä. Asumme eri osotteissa ja ei voi puhua enää vaimosta sekä miehestä, mutta me olemme alusta loppuun asti perhe. Exmieheni (auts..) tulee ikuisesti olemaan tervetullut kotiini, pojan elämään ja yhteisiin tapahtumiin. Haluan pystyä viettämään aikaa yhdessä ja etenkin säilyttämään itselleni tärkeän ystävän. 

Mietin usein, että olisiko tämä voinut mennä jotenkin muuten. Ei, ei olisi. Nyt molemmilla on mahdollisuus päästä toteuttamaan omia unelmiaan ja rakentamaan haluamaansa elämää. Aina on mahdollisuus, että törmätään uudelleen. Se jää vain nähtäväksi.

Päivä kerrallaan.

Muutoksen tuulet puhaltavat

Moikka, pieni tauko tuli pidettyä. Tarkoitus oli alkuun ottaa vähän etäisyyttä juttuihin, mutta sitten koko homma jotenkin pitkittyi asioiden myötä.

Ollaan oltu aika kiireisiä tässä, koska ihan kamalasti hommaa kesken. Meillä on ensi kuussa muutto edessä ja vaihdetaan paikkakuntaa. Halutaan hoitaa kaikki aika stressittömästi ja roudata mahdollisimman vähän tavaraa mukana. Siirrytään 90 neliöstä 76 neliöön.

Tuntuu tosi turhalta asua näin isossa kämpässä, koska on jotenkin tyhmää maksaa liiasta tilasta. Siivoaminen on työläämpää ja kaikki. Mitä tehdään yhdellä ylimääräisellä makuuhuoneella, joka toimii lähinnä varastona? Vihaan myös sitä, että tässä on kaksi kerrosta. Hankalaa, rasittavaa ja inhottavaa puljaamista porttien kanssa. Siksi siis valitsimme pienemmän asunnon ja kyllä; muutamme kerrostaloon.

Aiotaan sisustaa kokonaan uudelleen. Ei mitään väliaikaista, ei mitään rumaa. Pistetään rahaa siihen mitä halutaan ja rakennetaan omannäköinen koti. Siinä on tavoitetta kerrakseen.

Kiire tässä kuitenkin tosiaan on, koska muutto häämöttää jo muutaman viikon päässä ja pitäisi päästä eroon huonekaluista, tavaroista sekä kaikesta muusta mitä ei mukaan oteta. Säästetään, ei säästetä, säästetään... päässä pyörii ja urakalla. Elämäkin muuttuu samalla paljon tämän myötä. On suunnitelmia ja asioita, joita lähden toteuttamaan. Alan harrastamaan omia juttuja ja muuttamaan paljolti sitä elämää mitä nyt on eletty.

Tämä kaikki tekee hyvää tässä vaiheessa. Olen saanut miettiä ja ajatella kokonaisuutta; odotan muuttoa innolla. Pääsen kauemmaksi joistakin asioista ja hengittämään uutta ilmaa. Tätä kaivataan!

Netissä pyörii nyt paljon huhuja, juttuja ja asioita. Ei, en halua ottaa kantaa niihin ollenkaan. Se mitä tässä blogissa olen kirjoittanut, on se mitä itse olen kokenut ja halunnut ääneen sanoa. En tunne tarvetta puolusteluun, itkemiseen tai asian avaamiseen enempää. Elämä jatkuu. Jos joku roikkuu draaman nälkäisenä täällä listoilla, niin kehotan poistumaan. En näe syytä puhdistaa mainettani, pönkittää itsetuntoani tai todellakaan ottaa kantaa koko jupakkaan.

Ihmiset uskokoon puhtaasti mitä haluavat, itse aion unohtaa koko asian ja jatkaa tätä minulle tärkeää harrastusta eli bloggaamista. Kirjoitan oikeastaan lähinnä itseäni varten! On hyvä nyt kuitenkin muistaa, että tärkeintä on se mitä itse sisällään tietää.

Viimeisiksi sanoiksi tälle jupakalle sanon; pyydän anteeksi erittäin syvästi niiltä, jotka tähän sotkun ja väärinkäsityksien soppaan ovat joutuneet. Kenenkään tunteita ei koskaan ole ollut tarkoitus loukata ja todellakin olen surullinen sekä pahoillani, jos näin on käynyt. Myös minuun on sattunut syvälle ja haluan tämän asian unohtaa.

Tästä eteenpäin, asia on pyyhitty pois mielestäni. En siihen palaa, en sitä muistele. Let it go.

Tähän väliin biisi, jota olen lähinnä sanojen takia kuunnellut paljon.
(Haha, hieno Disney versio :D !!)

Topille kuuluu hyvää. Normaali arki pyörii kotona ja uusia asioita opitaan. Liikutaan paljon ulkona ja ollaan alettu ihmisiäkin näkemään. Kotona kyhjöttäminen tuntuu jotenkin väärältä nykyään. 

Täytyy sanoa, että olen erittäin kiitollinen siitä, että elämä ei enää olekaan niin tyhjää ja hiljaista. Sitä voi oikeasti olla kontaktissa toisiin ihmisiin, puhua sekä purkaa, jos siltä tuntuu. Sitä voi viettää mukavan keskiviikon ystävällä tai lähteä lauantai-iltana meren ääreen katselemaan kuuta. 

Hymyilyttää, kun osaa katsoa asioita oikein. Sitä huomaa paljon.

Palataan taas, kun aika antaa myöten!

Pakko avautuminen

Anteeksi jo etukäteen. On pakottava tarve päästä avautumaan ja sanomaan sanottavansa. On kova halu purkaa ajatuksensa paperille, joten annan vain palaa. Jos et pidä negatiivisistä postauksista niin hus pois äkkiä tältä sivulta!

Joskus elämässä nimittäin tulee kolhuja, sattuu hankalia asioita ja joskus sitä vain väsyttää tavallinen arki. Silloin sitä kaipaa toista ihmistä kuuntelemaan. Jokainen kaipaa välillä halauksia, lämpimiä sanoja ja sitä, että joku jaksaa hetken välittää. Olen jotenkin ajatellut, että onpas kivaa, kun on ihmisiä ympärillä ja voi puhua asioistaan. Sitä ei tarvitse avautua jokaisesta yksityiskohdasta isolle yleisölle netissä, vaan ennemmin jakaa ajatuksiaan kahdestaan jonkun kanssa.

Jossakin vaiheessa aloin kuitenkin tajuamaan, että melkein aina elämä menee niin, että joutuu itse ottamaan yhteyttä ja kertomaan. Jos on suruja tai iloja, sitä pitää aina itse avata keskustelu ja kertoa niistä. Aika iso askel otettavaksi enkä ole edes tajunnut kysyä, että kiinnostaako ihmisiä? Jaksavatko he kuunnella juttujani oikeasti? Jotenkin vain näin olettaa, koska yleensä ystävät keskustelevat toisilleen.

Itse jaksan olla aktiivinen niiden ihmisten kanssa, joista välitän. Puhun, kyselen kuulumisia, kuuntelen ja olen läsnä tarvittaessa. Vieraampien kanssa otan varovaisemmin, jos en tunne ihmistä. Sitä ei tiedä mitä toinen edes haluaa. Mietinkin todella usein, että olenkohan liian innokas yleisesti? Voiko välittää liikaa? Onko se pelottavaa?

En tiedä. Tai sitten vain kuvittelen liikoja kaikesta. Tässä miettiessäni kuluneita viikkoja ja kuukausia, nousee huulille kysymys; kuinka moni on kysynyt minulta mitä kuuluu? Kuinka usein ihmiset ylipäänsä kyselevät toisensa kuulumisia?

Tunnen oloni tyhmäksi ja häiriköksi. Olen epävarma tyttö. En uskalla aina kertoa vaikeita asioita. Arvon jo tämän postauksenkin kanssa, että viitsinkö tämän julkaista? Niin paljon tulee edelleen ilkeitä kommentteja ja niin ison palan otti se kuukauden takainen netissä lyttääminen. En oikein tiedä enää, että mitä tehdä. Haluan nimittäin puhua täällä vaikeista asioista ja haluan avautua ystävilleni, muttan en pääse siitä pelosta eroon, että olisin rasittava. Pelkään, että kaikki menee pieleen. En pääse eroon kauhukuvasta, jossa saan jälleen kourallisen paskoja kommentteja blogiini. Ja rehellisenä ihmisenä myönnän tämän kaiken teille mielummin suoraan, kun piilottelisin sitä hymyn takana. Olen avoin ja puhun aiheesta nyt aitojen tunteiden kautta.

Palatakseni tuohon ystävä asiaan.. Tänään on ehkä jotenkin huono ilta ja olen liian väsynyt, mutta olen turhautunut ja surullinen. Mitä vaikeaa on yksinkertaisissa sanoissa.. "Mitä kuuluu?" Vaadinko liikaa, kun kaipaan niitä juuri tänään?

Jos ihmiset olisivat kysyneet, olisin kertonut iloisia sekä surullisia asioita. Olisin kertonut Topin uusista taidoista, omista innostuksista ja suunnitelmista. Olisin kertonut lähestyvästä keväästä, makeanhimon voittamisesta ja siitä, että minusta tuli kummi.

Olisin myös kertonut niistä kurjista asioista, jotka ovat osuneet kohdalleni. Niistä jutuista, jotka syövät jaksamistani ja energiaani.

Olen nimittäin tosi uupunut ja se johtunee omasta terveydestä. Verenpaine on korkealla ja kilpirauhasarvoissakin taitaa olla vikaa. Arvot asettuvat normaalin sisälle, mutta ovat niin rajoilla, että aiheuttavat paljon ikäviä oireita. Ja lääkärit eivät tee mitään, koska "viitearvot". Liikaa rajojen tuijotusta mielestäni ja ennemmin pitäisi ottaa huomioon ihmisen oma kunto sekä oireet.

Miehen tilanne on myös epäselvä edelleen. Lähetettä saatiin eteenpäin ja positiivisin mielin sitä ollaan odoteltu, että saataisin vihdoin selvyyksiä. Hänellä on vielä kipuja, joka tekee odottelusta aika kurjaa. Seuraavaksi pamahtaakin paperi postiluukusta, jossa kerrotaan ajan olevan kolmen kuukauden päästä. Tajuaakohan kukaan, kuinka turhauttavaa on katsoa toisen kipuja ja elää tiedottomuudessa vielä monta kuukautta?! Rankkaa, kun ei voi itse tehdä yhtään mitään.

Tämän kaiken päälle saatiin vihdoin lähete lapsettomuushoitoihin. Keräsin rohkeutta ja päätin valmistautua koetukseen. Pelottaa ihan kamalasti lähteä tuohon touhuun, mutta sain tarpeeksi voimia revittyä jostakin ja pyysin sitä lähetettä. Aikanaan asiasta kysyessäni sain kuulla, että lähete voidaan kirjoittaa vuoden yrittämisen jälkeen. Varasin siis koko toivoni tuohon "lupaukseen". Postilaatikko sitten kolahti taas ja toi mukanaan kirjeen, jossa evättiin pääsy hoitoihin. "Emme näe tarvetta." Nuo sanat luettuani teki mieli pudota maahan ja itkeä. En kuitenkaan saanut kyyneliä silmistäni, koska olo oli turta. Fiilis oli samantapainen, kun joku olisi juuri lyönyt kovaa kasvoihin.

En tiedä mitä tässä pitäisi nyt ajatella. Mihinkään ei saa apua, joka paikassa vaan tyrmätään tai laitetaan odottamaan. Tulee jotenkin riittämätön ja turha olo.

Alan kääntymään sen puoleen, että ehkä meille ei sitten tule lisää lapsia. Jaksoin pitää pientä kipinää asian suhteen hengissä, mutta nyt on kyllä lasi aivan tyhjä. Tunnen surua, vihaa ja epätoivoa, mutta samalla taas en tunne mitään. Näen silmissäni, kuinka haaveet valuvat käsistäni ja lentävät jonnekin kauas avaruuteen.

Oliko tämä nyt tässä? Onko tämän suhteen enää toivoa? En tiedä kestääkö mielenterveys jatkaa yrittämistä enää.

Ehkä kaikki olisi helpompaa, jos olisi oikeanlaista tukea asian suhteen. Ehkä olisi toivoa, jos oikeasti otettaisiin tosissaan..

Koen oloni aika epäonnistuneeksi naisena. En onnistunut synnyttämään ekaa lastani enkä imettämään. Eikä kroppani saa nyt aikaiseksi raskautua. Joskus tunnen itseni niin huonoksi, vaikka ehkä sitä ei pitäisi. Väsymyksen ja kaiken muun päälle tämä oli vain liikaa.

Olisi siis paljon asioita, joista olisin kertonut enkä vain pyörittänyt niitä pääni sisällä. En vain uskalla enää olla tyrkky ja tunkea ajatuksiani toisten kannettavaksi. Toivoisin, että ihmisiä aidosti kiinnostaisi ja he edes joskus kysyisivät.

Purkasin tämän kaiken nyt tänne. Tuntuu vain, että räjähdän, jos en saa asioita pihalle. Kirjoitan nämä siis tähän postaukseen ja helpotan painetta. Tavallaan koen surua siitä, koska olisin monet näistä jakanut mieluummin jonkun ihmisen kanssa yhdessä. Nyt ne ovat vain yhden bloggaajan sanoja ruudulla. Sanoja, joihin on helppo takertua ja pilkata.

Kellään koskaan samantapaisia fiiliksiä?

Sananen ystävyydestä

Haluan tässä välissä nostaa yhden ekoista blogiteksteistäni teille luettavaksi. Tärkeä aihe, jota on tullut taas lähiaikoina mietittyä.


Ystävyys.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka elämänsä aikana tutustuu moniin muihin ihmisiin. Joistakin tulee ajan kuluessa todella läheisiä ystäviä. Ystävyyteen mahtuu kiemuroita, iloja sekä suruja. Jotkut suhteet eivät kestä loppuun asti.

Olen tuntenut elämäni aikana varmasti ainakin tuhansia ihmisiä.. ainakin luulisin niin. Osan tavatessani olen ollut liian nuori muistaakseni heitä enää tänä päivänä. Ja osa heistä taas on jäänyt mieleeni, vaikka eivät kuuluisikaan enää elämääni. On myös muutamia, jotka ovat kuin tahra paidassani. Kaikista ei pääse eroon. En kyllä haluaisikaan.

Mielestäni ystäviä ei voi olla liikaa. Tosin laatu tietenkin korvaa määrän tässäkin asiassa. Enkä tarkoita, että ystäviä kannattaa valikoida. Yritän sanoa, että muutama korvaamaton ystävä on isompi juttu kuin pari sataa puolituttua. Olen niin onnellinen niistä läheisistä ihmisistä, jotka ovat vierelläni. En vaihtaisi yhtäkään pois - ikinä!


Kirjoitin nuorena päiväkirjaa paljon. On hauska edelleenkin lukea juttuja, mitä vuosien varrella on tullut tehtyä. Vastaan tulee paljon ihmisiä, joita jään miettimään. Mitähän heille kuuluu nykyään? Ovatko he onnellisia, ovatkohan he elossa vielä?


Meinasin tuossa jokin aikaa sitten hylätä yhden elämäni parhaista kavereista. Raskauduin ja hormonit saivat vallan. Asioista tuli isompia, mitä ne todellisuudessa olivat. Pistin välit poikki. Tyhmä minä.

Kenenkään ei tulisi sulkea niitä oikeita ystäviä pois elämästään. Suhteessa tulee erimielisyyksiä ja niistä on osattava puhua. Jos ystävyyttä arvostaa, siitä pitää kiinni. Jos joku minut hylkäisi.. ajattelisin ehkä, ettei meidän suhde ollut hänelle tarpeeksi arvokas. Olisiko se sitten ollut edes aitoa ystävyyttä?


Halusin siis korjata asian. Halusin rakentaa murtuneen sillan uudelleen. En halua menettää sinua! Se on nyt paikattu liimalla ja herkkä sortumaan, mutta jonain päivänä löydän vielä betonia ja saan sillan jälleen turvalliseksi ja vankaksi.

Elämä ei aina ole helppoa. Miltä tuntuisi joutua vaikean paikan eteen ja huomata olevansa yksin? Siinä tilanteessa kannattaisia pysähtyä ja katsoa peiliin. Kukaan ei selviä yksin. Ainakaan minä en halua selvitä. Minä haluan nähdä tutut kasvot sekä hymyn, haluan jakaa salaisuuteni ja suruni.

Kun ystävyyden tuntee syvänä

toista tärkeää ihmistä kohtaan

ei tunteelle löydy edes sanoja

se on piirtynyt mielen pohjaan.

Ystävä hiljaa suree surusi

ja iloisena kokee riemusi.

Ei tunteistaan numeroa suurta tee,

vaan olemassaolollaan palkitsee.

Olen äitiyden myötä saanut aivan ihania ihmisiä ystävikseni. Osan olen tavannut, osan kanssa keskustelen netissä päivittäin. Vaikka välimatka on pitkä, voi ystävä silti olla todella tärkeä. 

Internetissä tutustuu ihmisiin,

joista ajan myötä tulee ystäviä.

Jutellaan keskenämme, kuin olisimme

aina tunteneet toisemme.

Tiedämme välimatkan, joka meidät

erottaa ja saattaa olla,

ettemme edes koskaan tapaa,

mutta silti me kiinnymme

näihin ihmisiin.

Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja

ja se voi olla yhtä aitoa

kuin muukin ystävyys.

Aion tähän loppuun vielä sanoa, että te teette musta sen mikä mä olen. Te olette osa mua. Aion pitää teistä lujasti kiinni nyt ja aina. Ollaan toistemme tukena pahoina ja hyvinä aikoina. Nauretaan yhdessä, surraan yhdessä. Haluan jakaa teidän kanssanne paljon enkä halua, että jäätte vaan merkinnöiksi päiväkirjaani. Ei siis unohdeta toisiamme.

Ojenna kätesi; minä otan siitä kiinni.

kirjoitettu maanantaina 29. huhtikuuta 2013

 

Topi-uimari

Olenko hehkuttanut tarpeeksi jo sitä, että olen tutustunut uuteen ihmiseen? Ei vaan, on ihan oleellista mainita (jos joku ei blogiani lue aktiivisesti), että olen ystävystynyt toisen äidin kanssa, jolla on melkein samanikäinen poikavauva kuin minulla.

Olemme touhunneet yhdessä todella paljon ja käyneet pari kertaa uimassa ihan uimahallissa. Topi on aikaisemminkin uinut järvessä - tai no voiko sitä uimiseksi sanoa? Uimahalliin lähteminen on ollut itselleni liian iso kynnys, koska olen jännittänyt ihan perus tyhmiä juttuja. Miten saan puettua/riisuttua itseni? Miten ihmiset suhtautuvat vauvaan samassa altaassa? Miten saan itseni pestyä? Entä, jos Topi vetää megaluokan raivarit kaikuvassa tilassa?

Nyt alan innostumaan tästä touhusta ja olen suunnitellut hankkivani kausikortin halliin. Saan sen vielä muistaakseni edullisesti diabeteksen takia ja Topihan ei maksa mitään! Ystävästä on ollut apua, koska hänen avullaan olen huomannut hallissa uimisen maailman yksinkertaisemmaksi asiaksi.


Tältä kuulostaa meidän uintireissu:


Astumme uimahallin ovista sisälle ja suuntaamme kohti vaunuparkkia. Rattaisiin ei kannata jättää mitään, joten keräämme kimpsut ja kampsut mukaan. Kertalippu maksaa 5€ ja sen voi maksaa tiskille kortilla tai käteisellä. Tämän jälkeen siirrymme portin kautta pukkareihin.

Ensin riisun Topin ja vaihdan pojalle uimavaipan. ( Uimavaippa on joissakin uimahalleissa välttämätön ja joissakin sitä ei saa käyttää, kannattaa aina kysyä uimahallien toimintatapoja etukäteen. Uimavaippoja saa ihan peruskaupoista kertakäyttöisinä. )

Uimavaipan päälle laitan haalarimallisen uimapuvun. (Kannattaa miettiä minkälaisen hankkii! Topi ainakin ryömii altaan pohjalla, joten mahanahka palaisi paljaaltaan puhki.)

Kun on oma vuoro vaihtaa "asua", lasken lattialle pyyhkeen ja Topi saa odotella siinä. ( Tai saisi, mutta löytyy yleensä toisesta päästä huonetta, jos en käy siirtämässä välillä takaisin pyyhkeelle.. ) Bikinit laitan päälle ennen suihkuun menoa, koska en halua laskea poikaa suihkutilan lattialle rymyämään. Sitten suihkutellaan ja oleskellaan hetki lämpimän veden alla.

Tämän jälkeen suunnataan suoraan terapia-altaaseen. Vesi on lämmintä, joten siellä viihtyy sekä äiti että poika. Altaassa voi pomputella vauvaa sylissä, antaa toisen uida masullaan, heilutella selälleen vedessä ja vaikka olla vain paikoillaan. Topi mieluummin kuitenkin läiskii vettä ja touhottaa menemään. Uimaliikkeet eivät ole vielä niin hyvin hallussa, kuin muutama kuukausi nuoremmalla vesipeto-kaverilla.

Uima-altaan reunalla voi sitten purkaa aggressioita pystyyn nousemisen suhteen. Topi tarttuu tomerasti lattiasta käsillään ja alkaa vetämään itseään "pystyyn". Vesi antaa paljon anteeksi ja aika nopeasti poika on kiivennyt altaasta lattialle asti ihan itse ilman sitä normaalia turhautumista. ( Kiipeily on tällä hetkellä pop! ) (( Tosin ei aina onnistu ja aiheuttaa kiukkua.. ))

Topi kyllästyy aika nopeasti, kuten moni pieni lapsi tekee. Tällöin siirrymme lasten matalaan altaaseen, jossa on myös lämmintä vettä. Siellä pystyy ryömimään masullaan edestakaisin ja pitää hauskaa "ilman" äitiä. (Toki vahdin kuin haukka vieressä!)

Kun kahluu-allas tympii, mennään vielä hetkeksi takaisin toiseen altaaseen ja sitten iskeekin pian jo väsy. Uimisen jälkeen on hyvä suihkutella iho puhtaalla vedellä. Itse lasken Topin sekunniksi lattialle istumaan, että saan uimapuvun vetoketjun auki ja kädet pois hihoista. Lopun riisuminen onnistuu sylissä. Uimavaipankin saa revittyä sivusta, jolloin se irtoaa helposti. Omat bikinit riisun poika sylissä. ( Vaatii taitoa, koska märkä vauva ON liukas!)

Sain joskus aikanaan muuten neuvon, että märkää vauvaa pitäisi pitää suihkussa tietyllä tapaa kiinni. Eli sormien on joka hetki oltava ainakin jonkun raajan ympärillä, koska JOS vauva lipeää otteesta, tämä ote pysyy eikä lapsi putoa.

Emme peseydy hallissa, koska se voisi olla hieman hankalaa. Suuntaamme suihkun jälkeen suoraan saunaan pariksi minuutiksi, että hiukset ehtivät kuivua. Ja sitten olemme valmiita pukemaan vaatteet päälle!

En meikkaa, kuivaa hiuksia tai laita itseäni uimisen jälkeen. Se on vain hyväksyttävä, että olen äiti ja kaikissa tilanteissa käteni eivät vain riitä.

Uimisen jälkeen Topi haluaa maitonsa ja nukahtaa aika pian. Itsekin olen rättipoikki-väsynyt, koska uiminen on rankkaa puuhaa!

Tänään(kin) oli hyvä uimareissu eikä Topi kertaakaan ottanut hepuleita. Päinvastoin! Poika oli tyytyväinen ja iloinen koko reissun. Tämä ystäväni on tehnyt uimisesta heille oman harrastuksen ja niin teen minäkin! Topi tykkää <3

Käytiin tänään ostamassa kunnon uimavarusteet. Edellinen uikkari on jo hieman nafti (74/80), joten uudet oli hankittava. Jos joku haluaa ostaa Reiman uv-uikkarin, niin laitapa viestiä. Pinta on hieman nukkaantunut pojan ryömiessä altaan pohjalla. Muuten on ehjä ja siisti, uutena maksoi 50 euroa. Kulumisen takia voin myydä 15 eurolla eteenpäin.

Uudet uikkarit hankin "vain" Lindexiltä, koska nekin tulevat varmasti kulumaan. En viitsi laittaa puolta sataa uv-uikkariin, jota käytetään vain sisällä ja joka kaikenlisäksi kuluu.

Yöllä kiukuteltiin, aamulla nukuttiin. Päätettiin siis lähteä tekemään jotakin virkistävää!

"Ai uimaaanko?!"

Jumppailua uimahallin lattialla.

Uikkaripöksyt Lindex KOKO 86/92 3€ ale

Uikkari-setti Lindex 86/92 7,50€ ale

Pyyhe Lindex 6€ ale

Onko teillä käyty jo uimassa?

Kuvatulva

Tiedättekö mimmosta aikaa kesä on? NO KIIREISTÄ. Ärsyttää, kun ei meinaa ehtiä paneutamaan tähän blogiin niin täysillä kun haluaisi. Olisi monta postausta tekemättä hoitolaukusta, kodista, mieltä askarruttavista asioista, vauvakuumeesta ja unelmista. Ja lista jatkuu kiinaan asti.. Valitettavasti joudun tyytymään visuaalisiin postauksiin, koska iltaisin aivot ovat lepotilassa ja ajatukset tökkii.

Tällä kertaa ajattelin tehdä huikean pitkän kuvapostauksen. Olen muutaman päivän napsinut erilaisia kuvia. Kerrankin päätin, että nämä kuvat eivät ole täynnä täydellisiä asetelmia eikä valotukseltaan oikeita. Löytyy hienoja, huonoja, hauskoja, tärähtäneitä ja muuten vaan tavallisia otoksia.

Kuvat on napsittu kännykällä nopeasti ja jotkut huolella. Tiedossa materiaalia kesäpuuhista, ostoksista ja kotona hengailusta.

Pakko hehkuttaa, että tämän kuluneen viikon ehdoton juttu on ollut uusi ystävyys. Todella tuore sellainen ja tutustumme vasta. On jännittävää oppia tuntemaan toinen ja huomata, että olemme loppujen lopuksi kovin samanlaisia. En tiedä hänestä, mutta itse olen viihtynyt. Tuntuu kuin olisimme tunteneet vuosikausia. En ala lepertelemään enempää, koska sovimme, ettei tästä tule sokerisiirappi ystävyys. Se ei sovi meille kummallekaan.

KUVIIN --->  (Kuvia ei ole vesileimattu ja jos joku idiootti kehtaa ne mennä kopioimaan niin ei kunniankukko laula!)

Eihän sitä huomaa, että tuo hattu on oikeasti tytöille tarkoitettu? ;)

Topi kurottelee nykyään tosi usein rattaissa tutkiakseen renkaita.. valjaat  käyttöön varmuudeksi.

Mummo osti Topille uuden   _ihanasti_  soivan lelun..

Rantapoika muumi-uikkareissa.

Hetken maltto paikallaan..

... kunnes viiletti hiekan kimppuun.

Nakupelle, joka popsii kaiken minkä käteensä saa!

<3

Tulipas napattua hauska kuva..

Rantareissun jälkeen tuli nukuttua monta tuntia rattaissa vaippasilteen.

Miksi missään ei ole vaipanvaihto -paikkoja? Tuli taas bussipysäkillä taiteiltua sontavaipan ääressä..

Kävely tekee hyvää! Tosin noin 10 kilometriä alkaa tuntua jaloissa..

Topi on ollut levoton nukkuja ja löytyy sängystä ties mistä asennosta..

Vanha kaveri kävi kylässä ja toi Topille paketin.

Kovaa zoomailua.. "kukahan tuokin on?"

Ne narut tais olla koko paketin hauskin juttu..

Paketista tuli pupupehmo! Tosin ne laput kiinnosti enemmän..

Kuva kesken päivällistä.

On se niin hauskaa, kun koiran perässä voi nykyään ryömiä..

Vesikipolle on jatkuvasti päästävä.. Kuvassa Topi oli päättänyt liittyä vaatteet päällä äitin suihkuhetkeen.

Kininää ilmassa.. Taitaa poju tehdä alahampaita?

Topi on oppinut sulkemaan tämän lelun luukut. Hauska katsella, kun toisella raksuttaa siellä päässä jotakin!

Ostettiin tämmönen Seppälästä.. taitaa olla vähän kuitenkin tyttömäinen?

Väliin on mahtunut yksi ihanan vilpoinen päivä. Juuri täydellinen shoppailulle!

Topi tykkää shoppailla :D

Lindexillä laskin pojan hetkeksi lattialle ja sieltä se bongaskin itsensä peilistä - että oli kaverilla hauskaa!

Yhden päivän asukokonaisuus.

Kaikkea on ihan pakko tuijottaa, elämä on yhtäkkiä tosi mielenkiintoista.

Onpa tyylikäs pikkumies!

Topi sai maistella vauvojen riisikakkua.

Riisikakun syömisessä oli haastetta ja äiti sekä iskä sai juoda kahvinsa rauhassa. Jäälatte Caramel-siirapilla <3

Ei niin edustava äiti, mutta kattokaa tota poikaa alareunassa :DD

H&M Hattu 80cm 4,95€ ja Hihattomat 92cm 7,95€/2kpl

H&M Yökkäri 92cm 12,95€ (Samu halus)

H&M T-paita 92cm 5€ ale

H&M Fleecetakki 86cm 7,95€

Lindex Housut 56cm 5€/kpl ale ja Kuolahuivi 2,50€ ale

Lindex Haalari 50cm 5€ ale

Shoppailupäivän saldo...

Topille vaatteita.

JOS JOSKUS tärppää, niin tulevalle vauvalle vaatteita.

KappAhl Sukkia 16/18 ja 19/20 2,50€/2kpl pkt ale

KappAhl Body 86cm 4,50€ ale

KappAhl 86/92cm 6€ ale

KappAhl Sateenvarjo 4,50€ ale

H&M Fleece 3,95€

H&M Tossut 19/20 3€ ale ja Paita 92cm 5€ ale

Stocka Vetoketjullinen + Napillinen Takki 11,50€ ale

Lindex 80cm ja 74cm Housut 3€/kpl ale

Lindex Oloasu 86cm 7,50€ ale

KappAhl Tapiola poistomyynti ... KAIKKI -50%

KappAhl Newbie-housut 50cm 4,50€ ale

KappAhl Newbie-housut 56cm 5€ ale

KappAhl Newbie-body 50cm 4,50€ ale

KappAhl Newbie-housut 50cm 5€ ale

KappAhl Newbie-body 50cm 4,50€ ale

KappAhl Housut 50cm 5€ ale

Lindex Housut 50cm 4,50€ ale

KappAhl Jumpsuit 56cm 7,50€ ale

Lindex Housut 50cm 4,50€ ale ja Body 44cm 4,50€ ale

H&M Paita M 14,95€

H&M Paita 38 9,95€

Prisma 2,75€/kpl ale

Prisma Taulu 9,95€ ale

Taulu on kyllä menossa seinälle.

Lindex 2€/kpl ale

Lindex T-paita M 7,50€ ale

Lindex Toppi M 7,50€ ale

Lindex Yöpaita M 4,50€ ale

Tämä haukuttiin Facebookin ÄITYLIT ryhmässä ja oli pakko testata.

Enpäs osta toiste...

Sitten tarvitsen lukijoiden apua!! Otin nämä paidat kaupasta umpimähkään, koska Topi alko ilmottaa kyllästyvänsä totaalisesti. Nappasin teitä varten nämä posetus kuvat (ilman meikkiä), koska haluan kuulla mielipiteenne? Kaappiin vai palautus??

H&M Legginsit M 12,95€

Tykästyin legginseihin!

NYT NUKKUMAAN. Huomenna on tapahtumarikas päivä ja kaikkea jännittävää tiedossa! Kello on sata ja Topi vinkuu vähän väliä..

--- --- ---

LOPPUUN mainos! Käypä arvaamassa ostosten loppusumma Babiator. -BLOGISSA ja voita lahjakortti.

PPS. Voiko joku kertoa MISSÄ saan arvottua tuon oman arvonnan helposti vai pitääkö askarrella? :)