keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vauvakuumetta


Vannoin kautta kiven ja kannon, että en hanki enää ikinä lapsia. Vannoin näin pahimman supistuksen kohdalla, vannoin uudelleen vääntäessäni itseäni pystyyn sängystä kipeän sektiohaavan kanssa ja jälleen vannoin hyssytellessäni huutavaa lasta yöllä kolmelta. Olin niin varma, että toista pientä vauvaa tähän taloon ei tulisi.

Kipu unohtuu nopeasti. Muutaman päivän päästä en muistanut miltä supistus tuntuu ja parissa viikossa haavakin oli parantunut. Vauva-aika oli rankkaa, jopa rankempaa kuin ajattelin. Mietin usein, että miksi tähän lähdettiin ja miten ikinä selvitään. Monta kuukautta vähillä unilla ja huutavaa lasta kantaen. Huh, eikä loppua tuntunut tulevan. Oltiin kaikki väsyneitä ja sitten yhtäkkiä se päivä vaan koitti; poika oppi nukkumaan yöt ja huuto loppui. Olin ihmeissäni ja uusi arki alkoi. Ei mennyt aikaakaan, kun mietin; "mikä hankala vauva-arki?"



Vauvakuume alkoi nostamaan päätään. Muut äidit puhuivat siitä ensin ja osallistuin keskusteluun huumorilla. Jossain vaiheessa tajusin huumorin muuttuneen pieneksi kaipaukseksi. Selasin vanhoja masukuvia, luin merkintöjä blogista sekä näpertelin pienen pieniä vaatteita kaupassa. Pitäisikö hankkia toinen vauva?



Vauvan hankkimiseen liittyy omalla kohdallani muutama terveydellinen asia, joiden puolesta jouduin ensin kysymään luvan. Ensimmäinen oli sektio, jonka jälkeen yleensä suositellaan 6-12kk ennen uutta raskautta tai synnytystä. Suositus riippuu täysin kohdun tilanteesta ja haavan parantumisesta. Sain kuitenkin luvan jo 4kk kohdalla ja olin onnessani tästä. Toinen asia on ykköstyypin diabetes, jota sairastan. On tietyt arvot, joilla luvan saa, jotta voidaan taata turvallisempi raskaus. Arvoni ovat kuitenkin hyvät ja sain tältäkin taholta luvan. Jätin siis pillerit pois.

Vauvakuume on pirullinen tauti. Jotkut ehkä kokevat sen ihanana tunteena ja yrittämisen jännittävänä. Monille kuitenkaan raskautuminen ei ole helppoa. Kuumeiluryhmissä eri foorumeilla on kamalasti ihmisiä, jotka kuukausi toisensa perään testaavat negatiivista. Osa saattaa yrittää montakin vuotta tuloksetta ja se todella syö ihmistä.


Olen aloittanut yrityksen vasta helmikuussa 2013 ja ensimmäinen yrityskerta (yk) lähti käyntiin kuun lopulla.   Tuloksia ei ole tullut. Päätimme mieheni kanssa, ettemme stressaa asiasta ja yritämme vain elää ilman pillereitä. Kyllähän tämä hetken luonnistui, kunnes pelko iski takaraivoon.

Entä, jos kropassani on jotain vikaa ja en voikaan saada toista lasta? Entä, jos olen yksi niistä, jotka joutuvat yrittämään monta vuotta turhaan? Entä, jos suunnitelmani kahdesta lapsesta pienellä ikä-erolla ei toteudukaan? Entä jos, entä jos? 


Vauvakuumeen tyypillinen oire jossakin vaiheessa pelon lisäksi on valeraskaus. Aina testipäivän lähestyessä tulee oireita toisensa perään ja toivo alkaa hipoa kattoa. Ehkä voisin kuitenkin tällä kertaa olla raskaana? Totuus on karu pudotus todellisuuteen, kun tikkuun piirtyy jälleen kerran vain yksi viiva. 

Voisin ehkä ottaa asian kevyemmin, jos edes kiertoni toimisi kunnolla. Mutta ei, nyt on menossa kiertopäivä (kp) 52/28 eikä kuukautisia kuulu. Tämä tarkoittaa, että en taida ovuloida. Eli en voi tulla raskaaksi. Haave positiivisesta testistä muuttuu epätoivoiseen toiveeseen kuukautisista. 


Ennen Topia kärsin 1,5 vuotta kadonneista kuukautisista. Kun ne vihdoin saatiin käynnistettyä keltarauhashormonilla; sai Topi alkunsa ehkäisyn läpi. Pitäisikö tässä siis aloittaa taas kuuri? Tarkoittaako tämä, että tässä kropassa on ihan oikeasti jotakin vikana?

Katkeruus ei ole hyvästä, mutta väkisin sitä ajattelee, että miksi juuri minä? Miksi en voisi kuulua niihin, jotka voivat sormiaan napsauttamalla saada pienen ihmeen mahaansa? Ehkä olen typerä, kun olen kateellinen ja minua ärsyttää ihmiset, jotka tällä hetkellä kehuskelevat raskautumisellaan. "Ei tarvitse kuin katsoa miestä ja olen jo paksuna." 

Kuten sanottua... vauvakuume on pirullinen tauti. Olisipa se helpompaa.


Plussatuulia kaikille teille, jotka painitte saman asian kanssa <3 



Tässä muutama fiilistely-kuva:   (KUINKA PIENI toinen on ollut!!)




Jotta koko päivitys ei olisi pelkkää masentavaa sepustusta, haluan vielä todeta tähän loppuun, että toiset päivät ovat helpompia kuin toiset. Se tulee ja menee aalloissa. Välillä epätoivo leviää päästä varpaisiin ja välillä taas on ihan levollinen ja mukava olla. 

Olenhan kuitenkin onnellinen, koska elämässäni on jo yksi lapsi. 

Ei elämä ole kurjaa "vain" Topin kanssa. Päivisin on ihan mukavaa viettää aikaa yhdessä ja antaa kaikki huomio yksin Topille. Mitä isommaksi poika kasvaa, sitä enemmän siitä on seuraa.


Miksi sitten haluan toisen lapsen niin kovasti nyt heti äkkiä?   Ensimmäinen raskauteni tuli täysin yllätyksenä ja huomasin sen vasta todella myöhäisessä vaiheessa joskus rv 8-9 tienoilla. En ollut ehtinyt suunnitella, intoilla tai tutkia asioita. Seuraavat kuukaudet menivät sumussa ja epätietoisuudessa. En osannut odottaa asioita, koska en ollut valmistautunut niihin mitenkään. En ymmärtänyt jännittää ultria, en osannut kuulostella potkuja. Ensimmäiset pikkuruiset vaatteetkin ostin vasta ihan raskauden lopulla.

Haluan nauttia ja intoilla. Päästää raskausvillityksen valloilleen! Haluan tuntea perhosia vatsassa, kun ultrakäynti lähestyy! Jännittää etukäteen asioita, koska nyt tiedän mitä on tiedossa! Haluan kuvata mahaani ja kirjoittaa päiväkirjaa. Haluan olla läsnä koko raskauden alusta loppuun.  

Olenhan toki nuori ja on tässä monta vuotta aikaa, mutta tämä on syy miksi tunnen niin palavaa halua olla taas pian raskaana.





Haluan loppuun painottaa, anonyymien kommenttien vuoksi...  En pidä itseäni lapsettomana. Mutta kyllä, valitan tässä tekstissä tilanteestani, vaikka monella muulla asiat ovat huonommin. Jos itsellä on pelkoja niin niistä pitää saada puhua. Onko väärin kertoa huolistaan ja murheistaan, vaikka toisilla on asiat huonommin. Enkö saisi valittaa, jos raha-asioissa mättäisi, koska maailmassa on minua köyhempiäkin?

Tiedän, että raskaus voi tärpätä vaikka heti nyt huomenna. Se ei silti vie sitä pelkoa pois.


Painotan vielä, että tässä blogissa ei ole kaikkia faktoja pöydässä. Enkä jaksa nyt alkaa selittämään mitkä jutut hankaloittavat asioita. Mutta niitäkin on, joten en kaipaa ihmisiltä avostelua "vasta kolmen kuukauden yrityksen" suhteen. Varsinkin, kun en ole missään vaiheessa heittänyt hanskoja tiskiin ja todennut olevani lapseton VAAN PUHUNUT AINOASTAAN PELOISTA.

Minulla ei ole kiire esimerkiksi ikäni puolesta. Minulle riittää myös rakkaan esikoiseni seura ja yhteiset arkipäivät. Toinen tulee, jos on tullakseen. Mutta jostain syystä hetkittäin on pakottava tarve, että olisin jo raskaana. Kaipaan mahaa, potkuja ja ultria.. Se on se vauvakuume.


Olen pahoillani, jos joku loukkaantui tekstistäni. En kuitenkaan vähättele tässä ketään, jolla on vaikeampaa. Tämä on henkilökohtainen blogini, jossa kerron omista huolistani. Ehkä huoleni ovat pinnallisia tässä maailmassa, mutta silti ne ovat minun huoliani.


53 kommenttia:

  1. Mitenkään asiaa vähättelemättä niin hei, te olette yrittäneet kolme kuukautta. Tällaiset tekstit ovat aika inhottavaa luettavaa oikeasti lapsettomuudesta kärsiville.. Jos ensimmäinenkin on saanut alkunsa jopa ehkäisyn läpi niin eiköhän se uusikin sieltä tule. Aina ei vain heti ensimmäisillä yrityksillä natsaa. Nyt vähän suhteellisuuden tajua peliin, pyytäisin.. Meni vähän maku koko blogista..

    Nimim. 7 vuotta yrittämistä ja hoitoja takana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, että olet joutunut yrittämään 7 vuotta.

      Kuten ylhäällä sanoin, että monen vuoden yritys syö varmasti ihmistä ja on rankkaa.

      Sen jälkeen puhuin omista peloistani. Entä jos minä olen yksi niistä, joille näin käy? Totesin myös alla, että tietenkin olen onnellinen, kun mulla on esikoinen, että ei tässä niin paljoa hätää ole.

      Tekstistä puuttuu myös joitakin faktoja, miksi pelkään, ettei toisen lapsen saaminen ole niin helppoa.

      Ja ymmärrän, jos tuntuu pahalle, ettei sinulla ole tärpännyt, mutta miksi en saisi puhua peloistani?

      En vaadi, että ensimmäisillä kerroilla nappaa. Mutta kun ei nappaa niin pelko iskee takaraivoon niiden faktojen pohjalta mitä itsestäni ja kropastani tiedän.

      "Jos ensimmäinenkin on saanut alkunsa jopa ehkäisyn läpi niin eiköhän se uusikin sieltä tule."

      Mielestäni aika mauton kommentti. Sinä et tunne minua etkä voi tietää tuota. Itse en sanoisi kenellekään noin.

      Poista
    2. Tottakai peloistaan saa puhua! Ja pitääkin..
      Itse sain kyllä vain tästä tekstistä sellaisen kuvan että teillä on mielestäsi vaikeuksia saada lapsia.. Ehkä sitten käsitin väärin.

      Eikä tuo kommentti ollut tarkoitettu kyllä pahalla, itsehän tuossa sanoit että ehkäisystä huolimatta tulit raskaaksi ja luulisi ettei silloin ole vaikeuksia raskautua uudestaan..

      Olemme kai aika eri aaltopituuksilla joten ehkäpä siirryn lukemaan muita blogeja.. Onnea teille raskautumiseen.

      Poista
    3. Kuten sanoin, kaikkia faktoja ei aina voi tietää ... :)

      Ja tyhmä sanonta.. Salama ei välttämättä iske kahdesti samaan paikkaan!


      Ehkä minulla voi olla vaikeuksia saada lapsia, mistä minä sen tässä vaiheessa tiedän? Puhun edelleenkin vain pelosta ja murheesta, että näin on.

      Ja ymmärrän, etteivät kaikki ole samalla aallonpituuksilla. Jos koet, ettei blogini ole hyvää luettavaa niin kannattaa sitten siirtyä muualla :)

      Poista
  2. En ymmärrä miksi et nauti vain pienestä vauvastasi ja anna ajan näyttää tuleeko perheeseenne pikkusisarus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin täysillä pienestä vauvastani todellakin. Ja pyrkimys on antaa ajan näyttää, kuten sanoit.

      Jos luet tekstini uudelleen ymmärrät varmasti asian paremmin?

      "Päätimme mieheni kanssa, ettemme stressaa asiasta ja yritämme vain elää ilman pillereitä. Kyllähän tämä hetken luonnistui, kunnes pelko iski takaraivoon"


      Puhuin ainoastaan peloistani. Siitä stressistä, joka takaraivossa on kuitenkin vaikkei asiaa halua miettiä.

      Poista
  3. Aika kohuutonta valittaa siitä, ettei ole tärpännyt heti ensimmäisistä kerroista. Monet kun joutuvat odottamaan useita kuukausia sekä vuosia, ennen kuin saavat edes (ehkä sen) ensimmäisen aluilleen. Kerroit vieläpä aijemmin blogissasi, ettette miehesi kanssa edes yrittäneet Topia, vaan raskauduit sattumalta ja vahingossa hormoonihoitojen jälkeen(joilla palauteltiin vain kadonneita menkkoja). Eli yritystä teillä ei ole takana kuin vasta nämä kolme kertaa.. Ei ihan aiheellista valitusta siis minun mielestäni, ennemminkin tökeröä juurikin niitä kohtaan joilla se raskautumisen yritys kestää pahimmillaan koko elämän..

    Nimim. Lapseton edelleen vuosien yritysten jälkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en yhtään ymmärrä, että miksi en saisi puhua omista tunteistani blogissani. Juuri täällähän minä kerron tunteistani ja asioistani.

      Jos jokin harmittaa tai pelottaa, niin kirjoitan siitä.

      Miten minun pelkoni loukkaa ketään?

      Kenenkään ei pidä loukkaantua tekstistä, jossa kerron omista tuntemuksista varsinkaan, kun en tässä vähättele niitä, joilla oikeasti menee vuosia.

      Enkä sanonut, etten voisi saada lapsia. Puhun koko ajan pelosta, etten voisi.


      On myös PALJON faktoja, jotka eivät ole tuossa tekstissä, joten mielestäni on hieman törkeää tulla aukomaan mulle asioista, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuten nyt teit.

      Poista
  4. On surullista, että on olemassa ihmisiä, jotka kutsuvat itseään lapsettomiksi vain muutaman kuukauden perusteella, kun taas toiset yrittävät jopa vuosia tai eivät saa koskaan omaa lasta. Itse olen joutunut kärsimään vuosia, piikittämään itseäni, ravaamaan sairaalassa, katsomaan kuinka ystäväni raskautuvat ja saavat lapsia, kuuntelemaan kysymyksiä mahdollisesta adoptiosta ja tekemään elämäni aikana satoja negatiivisia raskaustestejä, niin että mitippäs uudelleen tuota sinun "lapsettomuuttasi!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole puhunut koko tekstissäni lapsettomuudesta. En ole sanonut, että olen lapseton. Tai etten voisi saada lapsia.

      En vähättele niitä, jotka joutuvat monen monta vuotta taistelemaan.

      "Kuumeiluryhmissä eri foorumeilla on kamalasti ihmisiä, jotka kuukausi toisensa perään testaavat negatiivista. Osa saattaa yrittää montakin vuotta tuloksetta ja se todella syö ihmistä."


      Tässä tekstissä kerroin vain omasta vauvakuumeestani ja PELOISTANI.

      Vaikka olen yrittänyt vasta vähän aikaa niin voi minulla silti olla pelkoja.

      Mullakin on monta terveudellistä syyt, jotka voivat hankaloittaa lasten hankkimista, joten on ehkä ymmärrettävää olla huolissaan.

      Ei omista peloista puhumisen pitäisi loukata ketään.

      Poista
  5. Tsemppiä yritykseen!
    Itsehän toivoimme exän kanssa lapset pienellä ikäerolla, jopa raskaus alkoi heti kun annettiin lupa mutta päätyi viikolla 12+ keskenmenoon tai kohtukuolemaan.. mikälie oikea sana, ja sen jälkeen meni yli vuodenpäivät ennen kuin tulin uudestaan raskaaksi ja nyytin saimme kotiin asti.
    ikäeroa tuli 2v11kk.

    Mutta täälä toinen äiti, joka kuumeilee kolmannesta. lupaa ei ole aivan vielä annettu tulla, koska parisuhde on suht. tuore.

    http://mittliv13.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ja etenkin mieheni toivoi, että lapset olisivat mahdollisimman pienellä ikä-erolla.

      Asioita ei kuitenkaan aina saa valita.

      Eihän se koskaan maata kaada, jos ikä-eroa on sitten enemmän :)

      Tulen kurkkimaan blogiasi! ;)

      Poista
  6. Tää oli niin hyvä teksti mun mielestä! En tajua miksi joku väitti, että on tökeröä lapsettomia kohtaa kirjoittaa tällaista.

    Mulla oli ihan sama, että raskauden aikana, synnytyksen aikana ja vauvan synnyttyä vannoin, että toista vauvaa ei tule, ei varmasti, en halua enää sitä oksentamista, kipua ja väsymystä. Mutta nyt mulla on tullut kauhea vauvakuume ja haluaisin niin kovasti toisenkin vaavin. Emme ole vielä edes yrittäneet toista, eikä edes saisi kun on sektio tehty ja siitä ei ole vielä edes 8 kuukautta. Mutta mulle sanottiin, että raskautuminen voi olla vaikeaa ja keskenmenoja saattaa tulla useita, kun on herttamainen kohtu. Silloin kun kuulin siitä, en miettinyt asiaa sen tarkemmin, mutta nyt se kaihertaa mieltäni ja pelottaa kovasti :/ Ja ensimmmäinen vauva oli siis ihan vahinko ja yllätys, kätilökin ihmetteli sitä. Eli siis raskautumine on mahdollista, mutta vaikeaa.
    Itsekin haluaisin kokea raskauden uudelleen, mulla oli niin kauhea raskaus, että toivon, että jos tulisin uudelleen raskaaksi, raskaus olisi helpompi ja että saisin kokea oikean synnytyksen.

    Mun mielestä on ihan ymmärrettävää olla huolissaan tällaisesta asiasta. Ei ole helppoa, jos pelkää koko ajan ettei koskaan voi saada toista lasta. Inhottavaa, että ihmiset vastailivat sinulle noin tökerösti, kyllä sulla on oikeus kirjoittaa sun omaan blogiin SUN tuntemuksista, ethän sä ole edes vähätellyt ketään. Eikä kenenkään raskautuminen ole toiselta pois. Onnea kuitenkin yritykseen, toivottavasti tärppäisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon sun kommentista ja oman näkemyksen jakamisesta :)

      Poista
  7. Ei voi olla todellista! Miten joku kehtaa edes mutista, että on pelko lapsettomuudesta, kun se esikoinen on jo olemassa! Toiset kärsii ihan oikeasti lapsettomuudesta, ei ole hääviä lukea tälläistä tekstiä. Vaikka onkin omia mielipiteitäsi ja pelkoja niin silti. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenko mutissut lapsettomuudesta? :)

      En tosiaan ole missään vaiheessa. Olen mutissut siitä kuinka pelkään saadaanko me toista lasta ikinä.

      Terveydelliset seikat huomioon ottaen oli aikamoinen ihme, että ensimmäinenkään sai alkunsa ja meille syntyi loppujenlopuksi terve ihana lapsi. Lääkärit olivat ihmeissään.

      Joten täytyy toivoa, että saadaan toinen ihme vaikka sitten lääkkeiden avulla jos tarve vaatii.

      Poista
  8. Aivan ihana tuo kuva missä lapsesi on jalkojesi päällä ihan vauvana! Tuli tippalinssiin kun kuvittelen jo, että ehkä joskus minullakin on tuollainen pieni vauva omien yöhousujeni päällä kun illalla vaikka katselen telkkaria :) <3
    t. Nonna- (Vau.fi foorumilta) ;)

    VastaaPoista
  9. Plussatuulia. <3

    me jätettiin pillerit keväällä 2010 ja alkukeväästä 2012 mä vihdoin ja viimein olin raskaana, joten meillä yritystä oli takana melkein 2vuotta. tutkimuksissa käytiin. niin minä ku mieskin. (mm. mun munajohdinten aukiolotutkimus, miehen spermanäyte) Ja mä söin melkeen koko aika jotakin hormoonia sen kahden vuoden ajan et saatiin menkat tulemaan.(ei tullu ilmen lääkkeitä) Muuta "vikaa" ei löytyny ku mun pco mikä tarkottaa siis sitä ettei ovuloi joka kierto eikä välttämättä edes koskaan.
    2012 alkuvuonna sain sit clomifen reseptin (saa aikaan ovulaation) ja ensimmäisestä clomikierrosta Leevi sai alkunsa. :) ja nyt tosiaan toine tulossa vajaa vuoden ikäerolla. Vahinkolapsi jos niin viittii sanoa :)

    Se 2 vuotinen oli todella vaikee. ajatuksissa pyöri kaikki mahdollinen. Ja jossain vaiheessa menetin jo ihan täysin toivon. Vitutti rampata eri lääkäreillä, ku nekää ei ikinä mitää tehny asioitten suhteen. Paitsi sit ku lähin yksityiselle lapsettomuuspolille nii rupes tapahtuu. Suhde oli koetuksella, ku mä vaan stressasin. Mut mä oon enemmän ku tyytyväinen et meijän ei tarvinnu lähteä niihin rankkoihin hoitoihin vaan noi clomit autto.

    Mä ymmärrän sun huolen, mut ihan sen raskautumisen kannalta olis hyvä ku et stressais. Helpommin sanottu ku tehty, tiedän. Mut koita ajatella muita asioita ja nauti esikoisesta. Kyllä se toinen ilmottaa tulostaan aivan varmasti. :)

    Ymmärrän myös osittain näitä anonyymejä ja muita jotka monta vuotta yrittäneet, ku tuli tänne avautuu. Sillon kaikki mitä ihmiset puhuu esim lapsettomuudesta niin tuntuu tosi paljon vaikeemmilta. Ja lapsettomuus on oikeesti tosi arka aihe siinä tilanteessa.
    Ja niinku itekki varmaan tiedät ja sanoitki ettei teijän kohalla viel voi puhua lapsettomuudesta. eikä toivottavasti tarvii puhua ikinä :)

    Ja tohon menkkahommaan, nii lähe ajoissa hakee keltarauhashormoni resepti et saat kierron säännölliseks. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kommentissa oli paljon asiaa.

      Mä ymmärrän kanssa (vaikka ei ole kokemusta), että lapsettomuus on varmasti tosi arka ja paha paikka. Joten en siksi otakaan itseeni näitä kommentteja.

      Ja painotan vaan sitä, etten kirjoittanut tätä pahalla tätä tekstiä.

      Kuulostaa rankalta toi mitä kerroit omasta tilanteesta. Ihanaa, että teillä on nyt lapsi ja toinen tulossa!! :)

      Täytyy lopettaa stressaaminen. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja pitää vaikka taukoa välissä. Ehkä näin saan hemoilun pois ja hommaan järkeä.

      Kuukautiset silti aion haluta takaisin, niin hullulta kun se kuulostaakin. Sunnuntaina teen vielä yhden testin ja sitten haen kuurin :)

      Poista
  10. Jokaisella meistä omat huolemme, pelkomme. Helpottaa kun niitä pui, joku kirjoittaen, joku puhuen. Toisen pelko tai hänen elämäänsä nipistävä tilanne ei ole kenenkään tuntemattoman punnittavissa vain koska kokee että itsellä menee huonommin.
    Ymmärrän tuntemuksiasi Anette ja kirjoitat ne hyvin. On hyvä olla auki asioissa jos se edes hieman veisi stressin piikkiä pois ettei ainakaan siitä syystä raskautuminen ole vaikeampaa.
    Isosti tsemii plussalle!

    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos zempeistä! :)

      Ja kiitos kommentistasi, olen samaa mieltä!

      Poista
  11. Jatkossa olen viisaampi ja jätän tuntemattomien kommentit omaan arvoonsa, jos niissä arvostellaan mun kirjoittamista.

    Mä toivon, että teillä lapsen hankkiminen sujuu, kun sen aika koittaa! :)

    Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  12. Hienosti kirjotettu teksti :)
    Kuten joku tossa aikasemmin jo kommentoi tota kuvaa jossa Topi makaa sun jalkojen päällä, ni tuli ihan samat fiilikset siitä ku sillä (ehkä seki vaikutti ku mulla on samantyyppiset, ellei jopa samat, housut mut eri värityksellä) että kyllä se omakin lapsi siinä joskus omalla kohalla köllöttelee :)
    Ja aivan varmasti myös sulla. Sitä ei pidä epäillä <3

    En tajua näitä mänttejä joiden pitää tulla tänne purkamaan omaa turhautumistaan SUN blogiin, johon SÄ itse kirjotat SUN tunteista ja tuntemuksista. Ei ne sun tunteet ja jo olemassa oleva lapsi oo heiltä mitenkään pois. Jos ei teksti miellytä ni painukoot muualle.Ei siitä tarvitse erikseen tulla avautuu.
    Pistää niin raivostuttamaan tommoset tyypit...en tajuu miten oot noin rauhallisesti vastannu niille :D

    t: _chilly forumilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamalasti plussatuulia sulle <3 Pidän peukkuja ja toivon, että saisit sen oman pienen köllöttelemään yöppärin housujen päälle :)

      Jotkut vaan ottavat asiat vakavemmin kuin toiset. Antaa vauhkota, jos se helpottaa oloa. Mä kyllä kestän ;)

      Poista
  13. "Ennen Topia kärsin 1,5 vuotta kadonneista kuukautisista. Kun ne vihdoin saatiin käynnistettyä keltarauhashormonilla; sai Topi alkunsa ehkäisyn läpi. Pitäisikö tässä siis aloittaa taas kuuri? Tarkoittaako tämä, että tässä kropassa on ihan oikeasti jotakin vikana?

    Katkeruus ei ole hyvästä, mutta väkisin sitä ajattelee, että miksi juuri minä? Miksi en voisi kuulua niihin, jotka voivat sormiaan napsauttamalla saada pienen ihmeen mahaansa? Ehkä olen typerä, kun olen kateellinen ja minua ärsyttää ihmiset, jotka tällä hetkellä kehuskelevat raskautumisellaan. "Ei tarvitse kuin katsoa miestä ja olen jo paksuna."

    Taidat olla sitten katkera itsellesikin, kun esikoisestahan raskauduit ehkäisystä huolimatta? Toivon kuitenkin, että tämä sai sinut hieman heräämään ja kunnioittamaan oikeasti lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä. Ei ole leikin asia oikeasti kärsiä siitä kun kuukautiset alkavat kuukausi toisensa jälkeen, eikä raskaus ala tai kärsii keskenmenoista. Tosin ymmärrän jos ensimmäinen tulee vahingossa voi tuntua kamalalta, että sitä toista joutuukin "tekemällä" tekemään. Yritä kuitenkin suhteuttaa ajatuksiasi niihin jotka joutuvat omaa vuoroaan odottamaan huomattavasti pidemmän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas yksi ihminen joka ei tiedä taustoja.. :)

       Esikoisesta raskautuminen ei kuule käynyt helpolla. Olimme toivoneet lasta jo 1,5 vuotta tuloksetta. Annoin periksi ja aloin syömään pillereitä, koska sain uuden työpaikan. Ja sitten sattumalta raskauduin.

      En sanoisi, että esikoinen tuli siis sormia napsauttamalla. Ja pelkään että sama vuoden piina on edessä.

      Mulle riitti nyt tää asioihin puuttuminen, jos niistä ei mitään tiedä. Ajattelin ensin pitää omana tietonani, tuon yli vuoden yrittämisen ja palata siihen muussa postauksessa mahdollisesti. Mutta pakko latoa faktoja, kun jotkut ei vaan tajua. Katsopas, itsekin nyt valitit turhasta. Varmaan kannatti? :)

      Poista
  14. Hihhih, onks tääl ollu joku kisa et kellä eniten herneit nenäs ku niin monella tuntuu olevan ainaki pussillinen? :D Ja hei, te keillä se pussillinen on jo niin älkää tän kommentin takia enää turhaa toista pussia sinne vetäkö. :)

    Ymmärrän niitä jotka oikeesti kärsii lapsettomuudest ja VUOSIEN hoidoist, mut minkä takia se turhautuminen pitää AINA purkaa niihin ketkä ns. "alottelee" saman ongelman kanssa, tai sit niihina ketkä ei mukamas mistää mitää tiiä..? Siin saattais tuloksiaki syntyy jos ne lopettais sen stressaamisen ja keskittyis vaikka toisten tukemiseen. Ite huomasin mun raskautumisen kans sen, että jos yritti ni ei nappaa, mut sit ku anto periks ja unohti asian (edes pariks viikoks) niin olikin jo tärpänny.

    VastaaPoista
  15. Voi ääh.. Mulla sellainen tilanne, jossa meidän ympärillä on viisi lapsetonta pariskuntaa, joilla ei ole omia lapsia. Yhdet ovat adoptoineet, toiset ottaneet paljon koiria jne, jne. Totta hel*etissä mäkin pelkäsin aivan hulluna koko 1,5 vuoden "yrityksen" ajan, että kuinkahan meidän käy kaverien tilanteita sivusta seuranneena. Ehkäisyn poisjätön jälkeen pelkäsin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen, että mitä jos me ei koskaan saada lapsia. Pelot on sellainen asia, josta kukaan ei voi tulla toista arvostelemaan, varsinkaan jos ei ole mitään käsitystä siitä miten toinen ne kokee.

    Nyt meille on kuitenkin tulossa oma poika, jonka LA on syyskuulla ja sekin ilmoitti tulostaan sitten, kun olin jo "mielessäni" luovuttanut. Minä en halunnut mihinkään hoitoihin, joita jo kaikki meille tyrkytti. Olen seurannut ystävieni yrityksiä ja hoitoja sivusta ja tiesin, etten kestäisi niitä. Olin jo ajatellut antavani kodin jollekin lapselle, joka sitä tarvitsee, koska mieheni on adopotoitu ja adoptio olisi sopinut meille hyvin. Ihmiset elää erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä ja mun mielestä on todella inhottavaa, kun joku haluaa omista tunteistaan avautua, niin heti alkaa soimaaminen ja vähättely.

    Kaikki maailman tsempit Anetelle <3 ja täytyy sanoa, että mullakin meni vähän herneet nenään, mutta ihan eri syistä, kuin suurimmaalla osalla täällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos zempeistä! Ja onnea tuleavan pienen pojan puolesta! <3


      Meinaatko, että meni herneet nenään muiden törkeistä kommenteista vaaai? :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  16. Huhhuh.. :D täällä nähtävästi vedellään herneitä oikeen urakalla, kumma ku ei muka omaan blogiinsa sais omia pelkojaan kirjottaa.. =/

    Meillä esikoinen sai alkunsa puolenvuoden päästä ku lopetin pillerit. Tyttö synty keskosena rv 35 hätäsektiolla. Vuoden päästä mullekki iski se vauvakuume :D mut hirveet pelot takaraivossa et miten uus raskaus sujuisi jos ylipäätään tulisin raskaaksi.. Edellinen kokemus jäi jotenkin niin "vajaaksi".Puoli vuotta meni ja olin raskaana, se päättyi keskenmenoon, meni pari kuukautta ja olin taas raskaana, joka myös meni kesken, sitten iski jo epätoivo, odotin ja odotin, kunnes en jaksanut enää miettiä koko asiaa ja olin raskaana neljättä kertaa. Koko alkuraskauden pelkäsin keskenmenoa, joka vessakäynnillä pelkäsin, tämä pikkukaveri oli vahvempi ja päättänyt pysyä kyydissä.
    Myöhemmin aloin stressata tulevaa synnytystä yms edellisessä olleiden ongelmien takia, enkä aivan turhaan, 32 viikolla pikkunen meinasi syntyä, kerkesin saada kortisonipiikit kypsyttämään keuhkoja ja olin täyslevossa.

    Lopen tyttö syntyi 39 plus 6, sain kokea normisynnytyksen joka oli yhtäaikaa maailman hirvein ja ihanin kokemus. Vannoin että meidän lapsiluku on täynnä kaiken tämän jälkeen, etten jaksa pelätä enää. Mutta nyt se taas tulee, vauvakuume, ehkä vielä joskus yksi lapsi mikäli meille sellainen vielä suodaan :D
    Tsemppiä teille kovasti ja toivotaan plussatuulia!! :) jään seurailemaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oman kokemuksen jakamisesta ja tervetuloa seuraamaan :)

      Yritän nyt rentoutua ja olla ajattelematta liikaa tätä vauva-asiaa. Se kuitenkin helpottaa mahdollisesti raskautumista, kun ei stressaa.

      Plussatuulia myös sinne mikäli sen kolmannen hankitte ;)

      Poista
  17. Kylläpä on taas kommentteja =/ Olen pahoillani kaikkien lapsettomuudesta kärsivien puolesta, mutta jokaisella on oma elämä, eikä sitä voi elää niin että aina miettii miten toisilla asia on! Vai meneekö se niinkin, että se joka on kärsinyt lapsettomuudesta 5v, ei saa siitä puhua ja voivotella, koska joku toinen on saattanut kärsiä puolet pidempään?

    Tutun lapsella todettiin aikanaan vakava sairaus, josta tätä nykyä jo parantunut onneksi. Sairauden aikana kukaan ei saanut puhua tavallisista nuhakuumeista tai valittaa miten lapsi itkee öisin korviaan, koska heidän lapsellaan oli vakavampi sairaus. Ymmärrän tämänkin pointin, mutta onhan se kauheaa jos pitäis aina vähätellä oman lapsen kipuja tai kärsimyksiä siksi, että jollain muualla kuitenkin on asiat huonommin. Ja inhottavasti mietin silloin mielessänikin, että miksi tällä vakavasti sairaan äidillä on oikeus puhua lapsensa sairaudesta ja vähätellä muiden, koska hänellä sentään on lapsi, kun taas joku on sen lapsensa sairaudelle menettänyt. Äh, ikävä aihe, mutta toivottavasti pointti tuli selville ja kaikki kokekoot omat tuntemuksensa ja pelkonsa niinkuin itse haluaa.

    VastaaPoista
  18. Tottakai saa omia huoliaan, murheitaan ja pelkojaan tuoda esille blogissaan, mutta kannattaa myös ottaa riski, että teksti ei välttämättä kaikkia miellytä. Varsinkin kun julkisesti kirjoittaa ja tekstiä pääsee lukemaan ja kommentoimaan kuka tahansa.
    Muutaman kuukauden yrittämisen pettymyksiä ja pelkoja ei voi verrata vuosien yritykseen. Lapsettomuudesta voi puhua vasta vuoden yrityksen jälkeen, joka on vielä teillä kaukana. Lapsettomuutta on myös sekundäärilapsettomuus, mutta vielä ei kannata maalata piruja seinille.
    Kuukautiskiertosi pituus kielii mahdollisista ongelmista, mutta voi olla korjattavissa jälleen keltarauhashormonilla. Jotkut onnistuvat raskautumaan megakierroista huolimatta. Henkimaailman juttuja koko raskautuminen tuntuu olevan. Toivottavasti kohta natsaa ja saat alkaa kasvattelemaan massua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, etten voi miellyttää kaikkia tässä blogissa ja kunnioitan sitä, että muut ovat eri mieltä :)

      EN koskaan ikinä vertaisi omaa tilannettani monen vuoden yrittämiseen tai lapsettomuuteen!

      Eiköhän se natsaa jossakin vaiheessa, toivon ainakin :)

      Poista
  19. siis ymmärrän sun pelkotilaa tässä asiassa. itselläni alettiin jo tutkia etten koskaan saisi lasta joka sisäisesti teki musta maailman surullisimman. ajatelin että kuinka sanoa asiasta jollekkin miehelle kun tapaan jonkun ihanan.no,kuitenkin tutkimusten alussa rupesi tapahtumaan asioita, joita en osannut odottaa. sain uuden työpaikan toiselta paikkakunnalta ja muutto hässäkät siihen päälle+ suunnittelin ja järjestin ISOT synttäri juhlat itselleni, 25 juhlat. Mekkoni oli kallis ja valkoinen ja ainoaajatus oli..siis jos mun menkat alkaakin synttäreillä mä en kestä. synttärit meni ja viikkoja tais mennä 2 ja aloin ihmetellä missä ne menkat on. tein testin ennen ku lähdettiin kavereiden kanssa ulos koska oksensin yhtäkkiä ruuan jälkeen. siis mitä ihmettä,mä oon raskaana ja aloin itkeä surusta. mä oikeesti olin aloittamassa uutta elämää ja nytoonkin raskaana. mä pelkäsin tosi paljon,mun lapsen isä ei haluais olla mukana.. olin siis yksin koko jutussa. päätin kuitenkin pitää lapsen ja muuttaa hänen kanssaan ja aloittaa eri tavalla uuden elämän <3 parasta on olla äiti, ihaninta myös se että olemme pojan isän kanssa nyt yhdessä koko perhe. Vauva kuume on myös minulla, mutta se että pelkään yhä etten raskaudu ollenkaan enää. Raskaaksi tuleminen taisi viedä ainakin 4-5vuotta.koska salaasitä toivoin ja kun en enää osannut odottaa sitä, sain tuon pienen suuren ihmeen. eli onhan mussa siis tavallaan vikaa.. oma pää toimi esteenä kun haaveilin. ja nyt kun haaveilen niin käykö taas samoin? tää blogi on hyvä ja mä alan seurailla sun tilannetta ja jänskäilee sun puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja oman tilanteen jakamisesta. Tervetuloa seuraamaan :)

      Poista
  20. Suloinen vauva teillä:)!Oman lapsen hankkimisen aika on mulla ainakin monen vuoden päästä:). Itse olen miettinyt monta kertaa myös, että mitä jos en voikkaan saada lapsia. Mutta murheiden aika on vasta sitten, kun se ei oikeasti onnistu. Nyt aion nauttia täysin sydämmin nuoruudesta:)Olenhan vasta 13:)Moni on ihmetellyt miksi luen vauvalehtiä ja haaveilen vauva-arjesta.Itselläni on 2-vuotias pikkusisko,ja hänen syntyessään olin jo aika "iso":).Olen lukenut netistä ja lehdistä kaiken maailman riskeistä ja asiosita. Vaikka kuinka nuorena lapsen saisinkin, uskon että osaisin hoitaa häntä. Kokemus ja tieto ovat näissä asioissa hyväksi:) Tsemppiä yritykseen<3!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se vauvakuume ikää katso :) Ja tottakai nuori äiti voi olla hyvä äiti! Jonain päivänä sitten sullakin on se oma ihana nyytti... :)

      Poista
  21. Huhhuh mitä kommentteja jotkut kehtaa laukoa! Ärsyttää että tulevat tänne mitätöimään sun tunteita ja ajatuksia. Omassa blogissa saa kertoa mitä haluaa. Kuten edellinen kommentoija sanoi (ja joku muukin taisi asiasta mainita), niin pelko raskautumisen onnistumisesta voi tulla jo ennen yrittämisen aloittamista. Silloinkin on täysi oikeus avautua tunteistaan. Menkääs te anonyymit lapsettomat siitä muualle valittamaan ja antakaa Anetten fiilistellä rauhassa!

    Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  22. No voi elämä että mua oikeen nauratti tollaset hyisua anette ku mussutat. Mitävittuu, kai sitä saa kirjottaa ja tuntee ihan mitä haluaa. Mekin just vasta alettiin haaveileen toisesta ja mullakin se pelko, että entäs jos en saakkaan enempää. Koska silleenkin voi käydä. Et kyllä kertaakaan väittäny ittees lapsettomaksi sun muuta mistä tuola noi katkerat kantut urputti. Anonyyminä on vissii helppo huudella kaikkee paskaa :D Älä välitä. Eivät vissiin osaa lukea kunnolla tai ymmärrä lukemaansa. Vauvakuume on ihan törkee fiilis kyllä kun se iskee! :D

    VastaaPoista
  23. Mä kyllä toisaalta ymmärrän myös vähän sitä miks lapsettomat pahoitti mielensä. Mut toivotaan että teillä tärppää!

    Mä en kertaakaan ajatellut synnytyksen aikana ettei enää toista lasta, sen jälkeen ajattelin kyllä että sektiolla seuraavat kiitos. (Nyt tästä mun kommentista vois joku ehkä loukkaantua joka on synnyttäny sektiolla tahtomattaan). Mutta elämä on tällasta, joskus omilla sanomisillaan saattaa vaan pahottaa toisen mielen, tietysti niin ei saa tehdä tarkoituksella. Mut eiköhän kaikki joskus sano jotain mistä joku toinen saattais harmistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki mäki ymmärsin :) Mutta tässä on nyt 8kk about vierähtänyt ilman tärppiä eli tavallansa tän aikaset pelot ei ollu ihan turhia....

      Poista
    2. Jaksaisin uskoa että sieltä vielä tärppäis! Vaikka en mikään selvänäkijä olekkaan.

      Poista
  24. Moikka! Muistin joskus jostain lukeneeni,että sulla on 1 tyypin diabetes ja nyt vihdoin aloin googlettelemaan asiaa,kun en muistanut edes blogin nimeä. Tämäkin sun teksti on kyllä jo tosi vanha enkä myöskään ole ehtinyt muuta sun blogista lukemaan,mutta pakko nyt heti kirjottaa tähän. Topi (olihan nimi oikein?) tuli siis yllätyksenä,joten millainen sun pitkäaikaissokeri oli sillon? Ja oliko raskaudessa jotain ongelmia? Sairastan itse myös 1 tyypin diabetestä ja luojan kiitos mulla on jo ihana 2 v. poika. Nyt oon uudestaan raskaana (vko 5+0) ja hirvittää taas ihan mielettömästi just ton sairauden takia. Toi sun teksti oli ihan,kun mun kirjottama,koska mulla oli ennen molempia raskauksia ihan samanlaisia pelkoja. Ja nyt pelottaa sitten taas vauvan puolesta,vaikka mulla jo yksi terve lapsi onkin. Oliko sulla raskauden aikana diabetekseen liittyen pelkoja? Toivottavasti ehdit vastailla mulle,kun mulla ei ole ketään kohtalotovereita! Alan nyt tutkailla sun blogia tarkemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Lupaan vastata tarkemmin kohta!

      Poista
    2. Mul tosiaan on 1 tyypin diabetes. Ollut jo pitkään.

      Topi tuli kyllä yllärinä ja mun pitkäaikassokeri oli tooosi huono. 12.8.


      Raskaudessa ei sinänsä ollut ongelmia. Verensokeri tasottui, lapsi kasvoi normaalisti eikä tullut sen suhteen mitään. Lopussa tyypillisesti vauvoista tulee isoja ja niin Topikin alkoi kasvamaan. Sen lisäksi puhkesi raskausmyrkytys, jonka takia synnytys käynnistettiin.


      Mulla ei ollut ja oli pelkoja. Kauheesti ne pelotteli kaikesta, mutta toisaalta taas niin... ehkä en osannut suhtautua ja pelätä yllärin suhteen. Seuraavassa pelkäisin paaaaaljon enemmän keskenmenon isompaa riskiä jne.

      Poista
  25. Kiitos paljon vastauksesta! :) Millon oot sairastunut? Ootko kirjottanut täällä blogissa sen ihmeemmin diabeteksestä? Luin blogin esittelyn ja tuntuu hassulta,kun vaikutat oikeestaan kaiken suhteen niin samanlaiselta ihmiseltä,kun mäkin. Siis tietty sairaus yhdistää,mutta etenkin toikin,että ollaan molemmat ujoja eikä viihdytä isossa porukassa ja ystävystyminen on hankalaa. Alan ehdottomasti seurata suurella mielenkiinnolla sun blogia! :) -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus 7 vuotiaana eli toooooosi kauan sitten :D

      Enkä mä oo kirjottanut. Arastelen kai asiaa tai ajattelen, ettei se muita kiinnosta.

      Hauska kuulla, että samanlaisia ihmisiä löytyy :) Vaikka ikävä tietty, että on hankala ystävystyä jne :// Ei sitä toivoisi kellekään.

      Sähän voit rekisteröityä ja keksiä nimimerkin niin tunnistan sut aina ;)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!